Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Pakko se on myöntää...

Vierailija
25.08.2006 |

musta ei yksinhuoltajaksi olisi. En millään kestäisi hiljaisia, yksinäisiä iltoja.

Lapsi/lapset nukkumassa, vihdoin ja viimein erittäin rankan päivän jälkeen tai normaalinkin päivän jälkeen. Kyllä sitä haluaa aikuisen kainaloon käpertyä hetkeksi illalla, ennen kuin itse menee nukkumaan.

Tämmösiä ajatuksia kun mies yli vuoteen reissun päällä.

Yksinäisyys vaivaa jo nyt vaikka vasta 10h ollut mies poissa...

Kunpa elämä ei kolhisi tätä naista ollenkaan, vaan saisin pitää vastasuudessakin rakkaan rutjakkeeni. Eihän mies täydellinen ole, mutta niin läheltä liippaa että kyllä hänet mielellään pitää.

Normaali arki kun katkeaa tajuaa jälleen kerran missä mennään...

Olisi ehkä hyvä pitää tuota miestä enemmän hyvänä...



Kommentit (6)

Vierailija
1/6 |
25.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Raskas vuosi on siis takana. Yksinhuoltajuus alkaa tässä vaiheessa kummasti houkutella, myönnetään;)

Vierailija
2/6 |
25.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

kahdestaan on kivempi nukkua. :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/6 |
25.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta sitten kun on ollut tarpeeksi kauan yksin kolmen vilkaan ja uhmaikäisen kanssa , se illan hiljaisuus onkin jo juhlaa! :)

Toki tässä joskus kaipaa sitä toista aikuista, joka pitäisi hyvänä ja ottaisi lähelle... Mutta usein sitä on itsekin niin loppuun puristettu päivän jälkeen, ettei halua muuta kuin kaatua sänkyyn ja nukkua.

Uskoisin, että omalla kohdalla se toisen kaipaus kasvaa, kun lapsetkin kasvavat. Sitten kun tämä arki ei ole enää niin rankkaa, on iltaisin vielä energiaa muuhunkin kuin nukkumiseen.

Vierailija
4/6 |
25.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäpäs olen yhden lapsen yksinhuoltaja ja nautin täysillä omasta ajasta. Ei tarvitse passata toista aikuista ihmistä, kuunnella typeriä jorinoita, kinata ja riidellä. Työtäkin on paljon vähemmän. Kaikki ylimääräinen aika, kun lapsi nukkuu, menee vain minulle itselleni. Nostan jalat pöydälle, luen ja rentoudun, teen kasvonaamion, maalaan, opiskelen, katson hyvän leffan, sosialisoitten ystävien kanssa...mitä ikinä keksinkin.



Elämäni on sata kertaa sosiaalisempaa kuin jos nyhjäisin vain kotona ukon kanssa. Lapsi kainaloon ja menoksi...:)



Koti on aina siisti, lapsi tyytyväinen ja hyväntuulinen, äiti onnellinen, hyvännäköinen ja vieläpä missin mitoissa :))



Sinä olet rakastunut ja onnellinen, joten noin sinun tuleekin tuntea. Jos löytäisin miehen, josta minä voisin todeta samalla tavalla, niin varmasti harkitsisin luovuttamista tästä tavallaan " itsekkäästä elämästä" ja ryhtyisin parisuhteeseen. Mutta kovin hepposin perustein en tästä elämästä luovu ja kuvioitani sekoita kenen tahansa nuhjakkeen takia.



Paljon onnea sinne! Kukin taaplaa tyylillään ;)

Vierailija
5/6 |
25.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

t. työssäkäyvä äiti, 2 lasta ja harrastuksena opiskelu ja sisustus

Vierailija
6/6 |
25.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen tehnyt saman havainnon, kun mies on paljon reissussa. Olen myös oppinut nauttimaan ikiomasta ajastani ja rauhastani. Silloin oli rankkaa, kun lapset olivat ihan pieniä; nyt miehen reissut ovat oikeastaan virkistäviä katkoksia rutiiniin.