Yh häpeättekö olla yksinhuoltajia?

Pakko olla eka...entä jos mies on kuollut?!

En, olen siitä ylpeä. Olen joka suhteessa sinua parempi ihminen!

No en todellakaan. Kuka nyt nykyaikana tuollaista asiaa enää häpeää? Ne ajat on kaukana takana jolloin "yksinäinen" tai "avioton" lapsi oli joku häpeä. 

Ja itsekin tahdoin tieten tahtoen yh:ksi. Ikää alkoi olla jo 40 ja tiesin etten tule mitään vakimiestä itselleni löytämään. Lapsen tahdoin silti. Ja sellaisen sainkin. Ja kamalaa, isä on ulkomaalainenkin vielä (ei tummaihoinen eikä muslimi) ;-)

Kyllä sen myöntäminen nolotti aikoinaan. Onneksi 11v sitten löysin miehen jonka kanssa elellään normaalia, ihanaa arkea 3 lapsen kanssa.

Mun on sitten pakko olla myös eka. Kyllä sinun mies vielä sinua vielä pettää ja jättää. 

Miksi häpeäisin? Ja olepa varuillasi Ap, en minäkään ikinä ajatellut tulevani yksinhuoltajaksi. Elämä voi yllättää sinutkin.

Vilpittömästi kysyn. En pahalla.

Itse häpeäisin ja ajattelen miten kamalaa on jos häpeätte kaiken sen kovan työn lisäksi.

En tod.halua loukata ketään.

Äitini oli käytänössä yh, isä aina töissä, ei kotona eli kova homma oli meidät 4 kasvattaa.

-ap

[quote author="Vierailija" time="29.07.2014 klo 10:44"]

Miksi häpeäisin? Ja olepa varuillasi Ap, en minäkään ikinä ajatellut tulevani yksinhuoltajaksi. Elämä voi yllättää sinutkin.

[/quote]

Tulihan se sieltä...sitten vielä ne närkästyneet lesket.

En häpeä koska oon aika hyvin onnistunut kasvatustyössä, toki lapsella hyvät suhteet isään. 

[quote author="Vierailija" time="29.07.2014 klo 10:44"]

Vilpittömästi kysyn. En pahalla.

Itse häpeäisin ja ajattelen miten kamalaa on jos häpeätte kaiken sen kovan työn lisäksi.

En tod.halua loukata ketään.

Äitini oli käytänössä yh, isä aina töissä, ei kotona eli kova homma oli meidät 4 kasvattaa.

-ap

[/quote]

Älä yritä enää puhua mustaa takaisin valkoiseksi. Aloituksesi oli ihan pirun syyllistä ja vielä huonosti piilotetulla itsekorustuksella, kuinka itse pidän huolen...ja pahin...ulkomaalaisuus.

Kyllä mä oon mieluummin yh, ku että katselisin sitä pettäjä paskaa, mikä lapsen isä oli. Ennemmin häpeisin jos oisin jäännyt siihen suhteesen kynnysmatoksi, nyt voin olla ylpeä itsestäni ja että pärjään yksinkin lasten kanssa.

Mä olen niin iloinen kun naapurin yh:lla näyttää nyt olevan miesystävä.

Hänelläkin tytär. Ihanaa.

Mies komea, tämä yh ei,mutta mukava nainen.

Ja ikä oli?! Kyllä elämä vielä sinullekin nöyryyttä opettaa.

Jos kaikki ok, miksi vaikutatte niin vihaisilta ja katkerilta?

Eihän se ole helppoa yksin lapsen kanssa. Mutta totta vieköön on se hieno tunne, että siitäkin selviää! Jotenkin hävettäisi olla sellainen mieheen "hinnalla millä hyvänsä" takertuva selkärangaton nainen, joka vinkuu heti jos joutuu omilleen.

En todellakaan. Voisitko selventää mitä hävettävää MINULLA siinä on, että jäin yksin huolehtimaan lapsista kun mies häipyi helpomman elämän perään? Mies on se jolla hävettävää, minä olen sankari.

[quote author="Vierailija" time="29.07.2014 klo 10:50"]

Jos kaikki ok, miksi vaikutatte niin vihaisilta ja katkerilta?

[/quote]

Olihan tämä osoitettu ap:lle - hänhän tämän ketjun avasi? Vaikuttaa todella ilkeältä ja katkeralta. Eikö mies teekään onnelliseksi? Ja aika paljon paskaa pitää niellä, että saa pitää sen "arvokimpaleen" itsellään.

Yksinhuoltajuus antoi minulle mahdollisuuden parempaa elämään sekä henkisesti, että taloudellisesti. Miehen ylläpito on kallista ja henkisesti kuluttavaa.

[quote author="Vierailija" time="29.07.2014 klo 10:50"]

Jos kaikki ok, miksi vaikutatte niin vihaisilta ja katkerilta?

[/quote]

Niin...ketkä?! Yleinen asenne ja julkisuuden muovaaa stereotyyppiset käsiteet ei nyt katkeroita, mutta vituttaa kyllä.

Ikinä en ole hävennyt sitä mitä olen! Ja hyvin olen pärjännyt. Jossain päiväkodin tai koulun juhlissa oli alkuun vähän apea olo, kun toiset tuli puolisoineen ja minä yksin. Lapsen isän kanssa ei olla missään väleissä. Olisi henkisesti ollut niin paljon helpompaa jakaa vanhemmuuden vastuu toisen vanhemman kanssa. Yksi asia mikä minua on aina siepannut suunnattomasti on se, että joku vertaa elämäänsä yh:na elämiseen, jos mies on paljon töissä/reissutöissä. Kas, kun eivät draamaqueeneinä vertaa lesken elämään! Vaikka se puoliso olisi maapallon toisella puolella niin silti on olemassa se henkinen tuki ja keskustelukumppani edes puhelimitse, jonka kanssa teillä on yhteistä se, että olette kasvatusvastuussa samasta lapsesta ja vieläpä parisuhteessa keskenänne. Ja yksinhuoltajuus ei ole aina valintakysymys. Itse menetin lapseni isän huumeille, alkoholille, väkivallalle ja vieraille naisille, joista yhden matkaan lähti yhtäkkiä yllättäen. En tutustunut sellaiseen mieheen enkä tehnyt sellaisen kanssa lasta. Kaikki tapahtui myöhemmin. Joka tietenkin on palstalaisten mielestä minun vikani :). Onneksi nykyisin elän hyvässä liitossa miehen kanssa, joka jakaa kasvatusvastuuta lapsestani kuin olisi omansa.