Mille alalle OIKEASTI soveltuu hiljainen ja ujo? Nykyinen aiheuttaa itsetuhoisia ajatuksia.
Olen ujo ja hiljainen. Olen tarkkailijaluonne ja hyvin rauhallinen ja hillitty. Ylikiltti ja ylitunnollinen. Olen ryhmässä hiljainen ja tarkkailen mieluummin kuin puhun. Sosiaaliset taitoni ovat hyvät ja huomaan helposti mielialat ja osaan lukea sanatonta viestintää. Jään hiljaiseksi räväkässä ja äänekkäässä seurassa, mutta tulen ulos kuorestani sellaisessa seurassa, jossa otetaan kaikki huomioon.
Olen työssä, jossa kaikki muut ovat äänekkäitä, rempseitä ja puheliaita. Olen vähän yksinäinen haahuilija. Tunnen olevani väärällä alalla ja ulkopuolinen.
Pomot kehuvat minua työntekijänä, mutta käyttävät kiltteyttäni hyväkseen. Minulla on ollut jo pitkään tunne, että olen ihan nollan arvoinen roska.
Kärsin alemmuudentunteista. Olen kärsinyt työuupumuksesta ja vakavasta masennuksesta. En ole toipunut vieläkään ja kärsin ajoittain edelleen itseinhosta ja itsetuhoisista ajatuksista. Yksi suurin syy on työni. Työ saa tuntemaan minut turhaksi ja huonoksi. Tuntuu, etten kelpaa tällaisena kuin olen. Pomot eivät arvosta hiljaista puurtajaa. Tunnen olevani pelkkä roskakasa.
Haluaisin työn, joka sopisi ujommalle ihmiselle. Ei tarvitse olla mitään erakkotyötä. Pidän ihmisistä ja sosiaalisia kontakteja saa olla sopivasti. En tiedä, mille alalle sopisin.
Kommentit (29)
Koodariksi. Saa olla hiljainen ja ujo.
Vierailija kirjoitti:
Olen samankaltainen ja teen tehdastyötä ja siellä saa onneksi jonkin verran puurtaa itsekseen ja olla omissa oloissa mutta selvästi joillekin on ongelma ihmisen hiljaisuus. Koen ettei minua arvosteta kun en ole äänessä tekemisistäni tai jaksa olla läheskään aina läpänheitossa. Ja se on kuluttavaa kun analysoin sitä mitä minusta ajatellaan tai puhutaan kun olen tälläinen enkä koe olevani hyväksytty.
Miksi analysoit mitä sinusta ajatellaan? Tuo ongelma ei varmaan ole sinulla työelämäriippuvainen.
Itse olen aika äänekäs ja töissä aika tiukkakin (teen asiantuntijatyötä). Veikkaan, että aika moni ei pidä minusta, mutta en analysoi sitä. Töissä ollaan töissä ja tekemässä töitä, eikä missään kaveripiirissä viettämässä aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Lähihoitajana sopisit ehkä vanhustyöhön, kotihoitoon
Itsenäistä ja työkaverit tapaa vain toimistolla pikaisessa rapsassa ja kirjaamisessa.
Koska osaat tulkita ihmisiä ja seuraat hiljaisesti taustalla myös mt-hoitajana olisit hyvä.
Kaikille teille jotka olette ujoja, hiljaisia ja ehkä introverttejä, niin olkaa vaan.
Älkää miettikö mitä teistä ajatellaan töissä, älkää tuhlatko siihen energiaa.
Olkaa omia itsejänne ihan rauhassa, eivät työkaverit yleensä mieti hiljaisista mitään.
Itse pidän kovasti teidänlaisista ihmisistä ja työkavereista.
Työskentelen alalla jossa paljon sijaisia ja yleensä teidänlaistenne kanssa on kiva työskennellä ja olette mukavia, tunnollisia työntekijöitä.
Kahvihuoneessa ne jotka ovat aina äänessä, ovat ajoittain rasittavia ja syövät toisilta energiaa.
Toivon että ap löytää oman alansa ja ei tuhlata ajatuksia siihen mitä muut meistä ajattelee. Elämä helpottuu paljon.
Tämä on niin totta, oleellisin asia työkavereissa on että tekevät työnsä.
Työnantajana tykkään paljon ujoista ja hiljaisista, tunnollisista työntekijöistä. Ainoa ongelma näiden kanssa on ollut se, että eivät aina kommunikoi tarpeeksi ja kerro että mitä ovat tehneet/mitä ovat tekemässä.
Mutta noin muuten ujoille ja hiljaisille isoa peukkua! Pääasiassa vain positiivisia kokemuksia
T. yrittäjä IT-alalla
Kannattaa varmaan mennä terapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Pidän hiljaisista ja ujoista. Ehkä olisit onnellinen lasten tai vanhusten tai sairaiden parissa?
Ei missään nimessä työtä sosiaalialalla ihmisten kanssa. Sairaat ei ole mitään nöyriä, kiitollisia hoidokkeja, vaan osa vaatii isoon ääneen palvelua, kyykyttää ja osa pn kännissäkin. Lapset taas - lapsissa on rääkyjiä, pomottajia, pilkkaajia ja manipuloijia seassa. Sairaanhoito on myös pakkotahtista. Noissa paikoissa kiltit ihmiset joutuu vaan toisten kengänpohjiin poljettaviksi ja hyväksikäytetyiksi.
Suosittelen sinulle arkisto- tai tietopalvelualaa esim. kirjastossa. Siellä on hiljaista, ihmiset tarvitsevat silloin tällöin apua, mutta sitä ei pyydetä kovinkaan paljoa. Saat hyllyttää kirjoja tms. hoitaa lainauksia täsmällisesti ja rauhalisesti.
Postinjakaja, kirjastonhoitaja, kirjanpitäjä, siivooja, arkistonhoitaja.
Metsäkoneen kuljettajan, veturinkuljettajan tai minkä tahansa sellaisen kulkuneuvon kuljettajan homma sopii sinulle. Miksipä ei myös taksin tai bussin, kun siellä ei ole sitä sosiaalista työporukkaa vaan kohtaat vain asiakkaita.
Kysymys, mitä työtä nyt teet? Ja mitkä osa-alueet työssäsi koet sellaiseksi etteivät ne sovi sinulle?