Suomessa on alkanut neljäs korona-aalto. - Oi Suomi On!
Kommentit (48)
Erityiskiitos peterille ja kisaturisteille.
So What? Korona-aaltoja tulee ja menee. Jatketaan me normaalisti hommia.
Kylläpä tuli yhdelle alkusarjan pisteelle hintaa!
Vierailija kirjoitti:

Voitosta saa kylläkin 3 pinnaa.
Mikä aalto? Samaa koronaa koko ajan. Ei se ole hellittänyt missään vaiheessa.
Kaikki festarit aukesi ennen pietarissa kävijöitä, joten aivan samalla tavalla niistäkin tuli tapauksia. Et voi syyttää vain pietarin kävijöitä.
En itsekään pidä hyvänä että ne lähtivät nyt pietariin, mutta ihan turha osoitella sormella heitä. Kyllä tässä oli ihan muut tekijät kyseessä kokonaiskuvassa.
Hallitus joutui avaamaan rajoituksia viihdeteollisuuden sinänsä taitavan propagan aiheuttamasta paineesta. Virhe huomattiin, mutta pelastus löytyi. Voitiin pistää kaikki Pietarista saapuvien kisaturiestien syyksi. Joita ei testattu rajalla, kun ei oltu järjestetty testaajia paikalle.
Näin saadaan hienosti syylliseksi kourallinen ihmisiä. Eikä se että hallitus vapautti kymmenet tuhannet nuoret festareille. Pitää myös huomioida, että niissä käy pääasiassa ikäluokat, joita ei ole vielä rokotettu. Jos tuolla Himoksellakin on parina viikonloppuna ollut lavanedustalla tungosta yleisön hoilatessa biisien mukana sylki lentäen. Niin siitä ei puhuta mitään, koska Hallitushan tuon allekirjoitti. Mutta hyvä pestä kädet ja syyttää kiihtyvästä tautitilanteesta pietarista tulijoita.
Vierailija kirjoitti:
Mikä aalto? Samaa koronaa koko ajan. Ei se ole hellittänyt missään vaiheessa.
Hellittihän, vai etkö huomaa eroa 46 ja 460 päivätartunnan välillä?

No kuka sen deltan sinne festareille vei ja mistä se tuli? Pietarin reissun jälkeen tuli deltaa ja nyt 90% tartunnoista on sitä deltaa.

Deltaa oli Suomessa jo kauan ennen EM-kisoja.

Hallitus sitä hallitus tätä, Sanna sitä Sanna tätä. Eikö ihmisillä ole lainkaan omaa järkeä ja vastuuta, pitäökö Sannan ja Kristan tulla pyyhkimään kansalaisten takapuol etkin? Itse jatkuvasti kiljutte että "Suomi on tutkimusten mukaan masilman parhaiten koronasta selvinnyt maa koska KANSALAISET IHAN ITSE JA YKSIN OVAT KORONAN HOITANEET eikä hallituksella ole siihen mitään ansiota! Miksette nyt hoida itseksenne, HÄH??
Vierailija kirjoitti:
Mikä aalto? Samaa koronaa koko ajan. Ei se ole hellittänyt missään vaiheessa.
Välittömästi täysi sulkutila päälle!
Delta olisi tullut ilman jalkapalloa.

Suomi on selvinnyt koronasta kohtuullisen hyvin syrjäisen sijainnin, harvan väestötiheyden ja eristäytyvän kansanluonteemme ansiosta. Mikään näistä ei ole hallituksen ansiota, vaikka Marin mielellään kehut ottaakin vastaan (kritiikkiä saadessaan häntä ei näykään enää missään...).
Joten äläpä nyt raivoa. Rauhoitu. Rentoudu. Kun totuus ottaa noin paljon pattiin, niin pitää katsoa peiliin ja hengittää.
Niin se neljäs aalto on ihan koko Euroopassa eikä vain Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki festarit aukesi ennen pietarissa kävijöitä, joten aivan samalla tavalla niistäkin tuli tapauksia. Et voi syyttää vain pietarin kävijöitä.
En itsekään pidä hyvänä että ne lähtivät nyt pietariin, mutta ihan turha osoitella sormella heitä. Kyllä tässä oli ihan muut tekijät kyseessä kokonaiskuvassa.
Hallitus joutui avaamaan rajoituksia viihdeteollisuuden sinänsä taitavan propagan aiheuttamasta paineesta. Virhe huomattiin, mutta pelastus löytyi. Voitiin pistää kaikki Pietarista saapuvien kisaturiestien syyksi. Joita ei testattu rajalla, kun ei oltu järjestetty testaajia paikalle.
Näin saadaan hienosti syylliseksi kourallinen ihmisiä. Eikä se että hallitus vapautti kymmenet tuhannet nuoret festareille. Pitää myös huomioida, että niissä käy pääasiassa ikäluokat, joita ei ole vielä rokotettu. Jos tuolla Himoksellakin on parina viikonloppuna ollut lavanedustalla tungosta yleisön hoilatessa biisien mukana sylki lentäen. Niin siitä ei puhuta mitään, koska Hallitushan tuon allekirjoitti. Mutta hyvä pestä kädet ja syyttää kiihtyvästä tautitilanteesta pietarista tulijoita.
Hallitus sitä hallitus tätä, Sanna sitä Sanna tätä. Eikö ihmisillä ole lainkaan omaa järkeä ja vastuuta, pitäökö Sannan ja Kristan tulla pyyhkimään kansalaisten takapuol etkin? Itse jatkuvasti kiljutte että "Suomi on tutkimusten mukaan masilman parhaiten koronasta selvinnyt maa koska KANSALAISET IHAN ITSE JA YKSIN OVAT KORONAN HOITANEET eikä hallituksella ole siihen mitään ansiota! Miksette nyt hoida itseksenne, HÄH??
Näin. Suomessa itketään säännöistä ja sitten jos ei kerrota mitä pitää tehdä, itketään siitäkin.
Jättäkää ne ravintolat rauhaan! Jos joku on niin pösilö, ettei ota rokotetta, vaikka saisi sellaisen niin sairastukoon koronaan. Viimeistään siinä vaiheessa kun kaikki halukkaat on rokotettu, kaikki rajoitukset pitää poistaa.
Tuliko tämä oikeasti jollekin yllätyksenä? Ettekö seuraa kansainvälisiä uutisia vai kuvitteletteko te, että Suomen rajalla virus muuttuu lievemmäksi.
Ihmisten haluttiin laittavan rahaa liikenteeseen ja sitä ne totisesti kesän ovat tehneet. Nyt aletaan ”nauttimaan” sitten tuloksista.
On se hyvä, että kertovat. Muuten olisi varmaan jäänyt kansalta huomaamatta. Aivan kuten kolme edellistäkin aaltoa.
Turha tulla mussuttamaan "minun läheinen sairastui vakavasti koronasta, vaikka oli perusterve..." Se on todellakin yksittäistapaus. Tiedän kaksi tapausta joissa influenssa johti kuolemaan heikentämällä vanhusta. En silti pidä sitä vakavana kulkutautina.
Britit tutkivat deltamuunnosta ja saivat tämän tiedon:
New public England study of delta variant shows 44 deaths out of 53,822 (.08%) in unvaccinated group.
https://assets.publishing.service.gov.uk/government/uploads/system/uplo…
Tuon viranomaistiedon valossa ei tarvitse enää rajoittaa enää mitään, kun rokottamattomillekin delta on noin vaaraton.
Monella alanvaito edessä.