Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kadutko jos et asunut yhdessä tai harrastanut seksiä ennen hääyötä?
Keski-iän kriisikö
20.07.2021 |
Näinhän vielä 50v sitten oli normi Suomessakin ja edelleen suuressa osassa maailmaa mm. kaikki muslimimaat ja moni muukin.
Olen tätä paljon miettinyt. Itse avioiduin parikymppisenä neitsyenä 3v seurustelun jälkeen. Sitä ennen olin ollut toisen pojan kanssa yhdessä muutaman vuoden. Molemmissa suhteissa jotakin säätöä, mutta ei esim. oltu yhdessä öitä tai alasti jne.
Onhan se tietty ihana olla molempien eka eikä ole muistoja toisista eikä ole seksitaudeista pelkoa ja tavallaan nostaa kynnystä pettää kun oppinut jo nuorena himoja hallitseen... Mutta välillä jos on ollut vaikeita jaksoja avioliitossa mietin, olisko edes yhdessä jos ei siitä halusta että pääsee herään toisen vierellä peittänyt silmiä vaikeilta muilta asioilta... Ja välillä myös mietin , olenko menettänyt jotakin kun ei ole muita seksisuhteita ollut...No tälläsiä.
Kommentit (14)
En ymmärrä miten avioliitto muuttaa mitään. Jos haluatte asua yhdessä, jossain kohtaan on pakko muuttaa yhteen ja katsoa toimiiko se. Sama asia seksin kanssa. Miten avioliitto siihen vaikuttaa?
Jos olette jo 3 vuotta olleet yhdessä kun menitte naimisiin niin joku asia suhteessa on toiminut. Jos asuminen yhdessä tai seksi ei toimi, palatkaa vanhaan. Avioliitto on enemmänkin lakitekninen asia, joka meidän yhteiskunnassa nähdään suurena rakkaudenosoituksena, mutta se itsessään ei muuta teidän suhdetta. Te kaksi voitte vaikuttaa siihen, millaisen suhteenne on, jos kaduttaa kannattaa miettiä eroa. Jos kaikki oli hyvin ennen, palatkaa siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En katuisi, olisit onnellinen : ) Et ole menettänyt mitään, päinvastoin. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne autotkin koeajetaan ennen sitoutumista. Jos ei asu etukäteen yhdessä, ei tunne kumppaniaan ollenkaan ja lopulta kemiat ei toimikaan ja tulee ero heti häiden jälkeen.
Olin tulossa sanomaan samaa. Me tavattiin 18v ja mentiin nuorina naimisiin (20v) ja vuoden verran asuttiin saman katon allakin. On ollut ihana kasvaa yhdessä, mutta toisaalta on myös hyvä että molemmilla on ollut muitakin ennen kun tavattiin. Ei sitten tarvitse (vielä ainakaan) miettiä olisiko jonkun toisen kanssa helpompaa (ei ole). Nyt 35v.
Olen ollut reilu 20 vuotta naimisissa ensimmäisen tyttöystäväni kanssa. Asuttiin kyllä yhdessä ennen avioliittoa, mutta en näe kovin isoa eroa ap:n tilanteeseen. Paitsi, ettei ole ollut edes tuota "säätöä" jonkun muun kanssa.
En voi sanoa muuta, kuin olevani ihan tyytyväinen tilanteeseen. Tiedän olevani taipuvainen "menneessä elämiseen" ja olisin varmasti niitä miehiä, jotka itkevät ruuhkavuosien vyöryessä päälle ensirakkautensa perään... On hyvä, kun ei ole sellaista "mitä-jos-skenaariota" edes mahdollista kuvitella.
Luulen, että jos on taipuvainen hakemaan ongelmiinsa ratkaisua muualta kuin itsestään, niin helposti löytää myös ongelmiinsa syyn siitä esim., että meni liian nuorena naimisiin, ei ollut kenenkään muun kanssa aikaisemmin, sai lapset liian nuorena tai muuta sellaista...
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne autotkin koeajetaan ennen sitoutumista. Jos ei asu etukäteen yhdessä, ei tunne kumppaniaan ollenkaan ja lopulta kemiat ei toimikaan ja tulee ero heti häiden jälkeen.
Jos sitä eroa ei tulekaan ja kaikki toimii esim. 7 vuotta ja sitten tulee kriisi, niin johtuiko se liian nopeasta naimisiinmenosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinkahan paljon tällä palstalla on sellaisia, jotka eivät ole asuneet yhdessä tai harrastaneet seksiä ennen hääyötä? Olisi kiva saada jotain tilastotietoa sekä vastaavaa faktaa asiasta vaikkapa sen puoli vuosisataa sitten.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne autotkin koeajetaan ennen sitoutumista. Jos ei asu etukäteen yhdessä, ei tunne kumppaniaan ollenkaan ja lopulta kemiat ei toimikaan ja tulee ero heti häiden jälkeen.
Kuinka nopeasti sen eron pitäisi tulla häiden jälkeen? 14 vuotta jo oltu naimisissa ja eroa ei ole tullut...Seksiä vasta hääyönä ja muutto myös yhteen avioituessa.
Eiköhän nämä ole aika yksilöllisiä asioita. Mua ei kaduta, jotain toista ehkä kaduttaa. Onhan näitä pitkään yhdessä olleita ja menevät vihdoin naimisiin ja ero alle vuoden sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei todellakaan ollut normi Suomessa 50 vuotta sitten. Silloin elettiin 70-lukua, todellista seksuaalisen vapautumisen aikaa. Olitteko uskovaisia tai jossain lahkossa?
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut reilu 20 vuotta naimisissa ensimmäisen tyttöystäväni kanssa. Asuttiin kyllä yhdessä ennen avioliittoa, mutta en näe kovin isoa eroa ap:n tilanteeseen. Paitsi, ettei ole ollut edes tuota "säätöä" jonkun muun kanssa.
En voi sanoa muuta, kuin olevani ihan tyytyväinen tilanteeseen. Tiedän olevani taipuvainen "menneessä elämiseen" ja olisin varmasti niitä miehiä, jotka itkevät ruuhkavuosien vyöryessä päälle ensirakkautensa perään... On hyvä, kun ei ole sellaista "mitä-jos-skenaariota" edes mahdollista kuvitella.
Luulen, että jos on taipuvainen hakemaan ongelmiinsa ratkaisua muualta kuin itsestään, niin helposti löytää myös ongelmiinsa syyn siitä esim., että meni liian nuorena naimisiin, ei ollut kenenkään muun kanssa aikaisemmin, sai lapset liian nuorena tai muuta sellaista...
Laitoin alapeukun ihan vaan siksi, että jos teillä se elämän ainut suhde eteni kuitenkin jokseenkin luonnollisesti fyysiselle tasolle asti, niin eihän se ole lainkaan sama asia kuin ap:lla.
Toiseksi, minusta tuo ensirakkauden perään itkeminen on jostain romanttisista komedioista omaksuttua höttöä. Minä en tunne yhtään ihmistä joka tekisi niin. Kaikki ne ensimmäiset suhteet on loppuneet hyvästä syystä. Monilla pikemminkin niin päin, että vuodet vaan vahvistaa ajatusta, että huh tulipas väistettyä melkoinen luoti kun en tuon ihmisen kanssa erehtynyt yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ole ikinä tajunnut tuota ajatusta, että seksin välttäminen ennen avioliittoa jotenkin helpottaisi uskollisuutta. Tai siis en minä koe, että seksuaalinen itsehillintä olisi jonkinlainen lihas jota pitää treenata jotta se toimisi. Minä paneskelin puoli nuoruutta, koska se oli kivaa eikä minulla ollut yhtään hyvää syytä jättää niin tekemättä. Nyt olen naimisissa oleva perheenäiti, se on minulle varsin hyvä syy olla panematta muita joten tee niin. Ei siihen mitään ennakkoharjoittelua tarvinnut. Sen kun pitää housut jalassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut reilu 20 vuotta naimisissa ensimmäisen tyttöystäväni kanssa. Asuttiin kyllä yhdessä ennen avioliittoa, mutta en näe kovin isoa eroa ap:n tilanteeseen. Paitsi, ettei ole ollut edes tuota "säätöä" jonkun muun kanssa.
En voi sanoa muuta, kuin olevani ihan tyytyväinen tilanteeseen. Tiedän olevani taipuvainen "menneessä elämiseen" ja olisin varmasti niitä miehiä, jotka itkevät ruuhkavuosien vyöryessä päälle ensirakkautensa perään... On hyvä, kun ei ole sellaista "mitä-jos-skenaariota" edes mahdollista kuvitella.
Luulen, että jos on taipuvainen hakemaan ongelmiinsa ratkaisua muualta kuin itsestään, niin helposti löytää myös ongelmiinsa syyn siitä esim., että meni liian nuorena naimisiin, ei ollut kenenkään muun kanssa aikaisemmin, sai lapset liian nuorena tai muuta sellaista...
Laitoin alapeukun ihan vaan siksi, että jos teillä se elämän ainut suhde eteni kuitenkin jokseenkin luonnollisesti fyysiselle tasolle asti, niin eihän se ole lainkaan sama asia kuin ap:lla.
Toiseksi, minusta tuo ensirakkauden perään itkeminen on jostain romanttisista komedioista omaksuttua höttöä. Minä en tunne yhtään ihmistä joka tekisi niin. Kaikki ne ensimmäiset suhteet on loppuneet hyvästä syystä. Monilla pikemminkin niin päin, että vuodet vaan vahvistaa ajatusta, että huh tulipas väistettyä melkoinen luoti kun en tuon ihmisen kanssa erehtynyt yhteen.
Niin, en sanonutkaan, että tilanteeni olisi ollut täysin sama kuin ap:lla, mutta oletan, että ap on jo ehtinyt olla useamman vuoden naimisissa. Siinä tapauksessa minusta tausta on melko lailla sama. Jos ap kipuilee sen kanssa, ettei ole ollut muita seksisuhteita, on se kipuilu samalla tavalla edessä, riippumatta siitä, milloin se papin aamen tuli lausuttua, imho.
Enkä tietenkään sano, että oma tapani elää olisi yhtään sen parempi kuin mikään mukaan. Voin vain sanoa olevani tyytyväinen nykytilanteeseen, joten tuskin tekisin toisin, vaikka se olisi mahdollista. Toivottavasti sinäkin.
Mitä tulee ensirakkauden perään itkemiseen, itse olen huomannut, että se on yllättävän yleistä, lähinnä miehille. (Ja he yleensä harvemmin omaksuvat mitään romattisista komedioista) Tämän selittää mielestäni se, että ensi rakkauden kanssa tyypillisesti ei päästä suhteessa kovin pitkälle. Se loppumissyy voi olla ihan muutto toiselle paikkakunnalle tms. joten on aika luonnollista (ja naiivia) ajatella perhekriisin keskellä, kuinka ihana se ensimmäinen suhde olikaan.
-5
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut reilu 20 vuotta naimisissa ensimmäisen tyttöystäväni kanssa. Asuttiin kyllä yhdessä ennen avioliittoa, mutta en näe kovin isoa eroa ap:n tilanteeseen. Paitsi, ettei ole ollut edes tuota "säätöä" jonkun muun kanssa.
En voi sanoa muuta, kuin olevani ihan tyytyväinen tilanteeseen. Tiedän olevani taipuvainen "menneessä elämiseen" ja olisin varmasti niitä miehiä, jotka itkevät ruuhkavuosien vyöryessä päälle ensirakkautensa perään... On hyvä, kun ei ole sellaista "mitä-jos-skenaariota" edes mahdollista kuvitella.
Luulen, että jos on taipuvainen hakemaan ongelmiinsa ratkaisua muualta kuin itsestään, niin helposti löytää myös ongelmiinsa syyn siitä esim., että meni liian nuorena naimisiin, ei ollut kenenkään muun kanssa aikaisemmin, sai lapset liian nuorena tai muuta sellaista...
Laitoin alapeukun ihan vaan siksi, että jos teillä se elämän ainut suhde eteni kuitenkin jokseenkin luonnollisesti fyysiselle tasolle asti, niin eihän se ole lainkaan sama asia kuin ap:lla.
Toiseksi, minusta tuo ensirakkauden perään itkeminen on jostain romanttisista komedioista omaksuttua höttöä. Minä en tunne yhtään ihmistä joka tekisi niin. Kaikki ne ensimmäiset suhteet on loppuneet hyvästä syystä. Monilla pikemminkin niin päin, että vuodet vaan vahvistaa ajatusta, että huh tulipas väistettyä melkoinen luoti kun en tuon ihmisen kanssa erehtynyt yhteen.
Niin, en sanonutkaan, että tilanteeni olisi ollut täysin sama kuin ap:lla, mutta oletan, että ap on jo ehtinyt olla useamman vuoden naimisissa. Siinä tapauksessa minusta tausta on melko lailla sama. Jos ap kipuilee sen kanssa, ettei ole ollut muita seksisuhteita, on se kipuilu samalla tavalla edessä, riippumatta siitä, milloin se papin aamen tuli lausuttua, imho.
Enkä tietenkään sano, että oma tapani elää olisi yhtään sen parempi kuin mikään mukaan. Voin vain sanoa olevani tyytyväinen nykytilanteeseen, joten tuskin tekisin toisin, vaikka se olisi mahdollista. Toivottavasti sinäkin.
Mitä tulee ensirakkauden perään itkemiseen, itse olen huomannut, että se on yllättävän yleistä, lähinnä miehille. (Ja he yleensä harvemmin omaksuvat mitään romattisista komedioista) Tämän selittää mielestäni se, että ensi rakkauden kanssa tyypillisesti ei päästä suhteessa kovin pitkälle. Se loppumissyy voi olla ihan muutto toiselle paikkakunnalle tms. joten on aika luonnollista (ja naiivia) ajatella perhekriisin keskellä, kuinka ihana se ensimmäinen suhde olikaan.
-5
Joo, mutta kun syyt noihin valintoihin on luultavasti erilaiset, niin onhan se täysin eri tausta. Kuulostaa siltä, että sinä olet vaan löytänyt riittävän kivan kumppanin niin nuorena ettei muita kokemuksia ole ehtinyt syntyä. Ap:n tausta taas kuulostaa siltä, että hänellä on joko tiukan uskonnollisen yhteisön paine tai vaikeita seksuaalisuuden ongelmia taustalla. Kolmen vuoden seurustelu aikuisiällä ilman alastomuutta kuulostaa sen verran extremeltä että yleensä siihen on joku hyvä syy. Ja sillä taas on aika paljon väliä miksi ne kokemukset on jääneet elämättä. Oma valinta on ihan eri asia yhteisön painostus. Tai sitten joku psykologinen ongelma, sitkeä uskomus että seksi on jotenkin ällöä ja likaista ja väärää.
Miehistä en tiedä, minä olen puhunut näistä enemmän naisten kanssa. Tosin onhan heidänkin ekoissa suhteissa ollut joku mies toisena osapuolena, eikä ne mihinkään poismuuttoihin ole loppuneet vaan tyypillisesti joko erilleen kasvamiseen tai vaikeisiin riitoihin - siis sellaisiin syihin, joiden takia ei haikailussa ole mitään järkeä. Kuka sitä nyt huonoon suhteeseen haikailisi?
Minä kyllä uskon, että kyvyttömyys olla tyytyväinen omaan elämäänsä lähtee lopulta ihmisestä itsestään. Tyytymätön löytää aina tekosyyn tyytymättömyydelleen ja tyytyväinen ei löydä niitä oikein mistään.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä ne autotkin koeajetaan ennen sitoutumista. Jos ei asu etukäteen yhdessä, ei tunne kumppaniaan ollenkaan ja lopulta kemiat ei toimikaan ja tulee ero heti häiden jälkeen.