Mitä ehditte tehdä päivisin kun hoidatte kotona ihan pientä vauvaa?

että minun on pakko ehtiä hoitamaan myös koti lapsen lisäksi (nyt 2kk vauva).



Herään samaan aikaan mieheni kanssa (klo 6.30), teen hänelle eväät töihin, keitän kahvin ja teen aamupalan. Juon kahvin ja laitan pari sähköpostia (itse en aamupalaa halua syödä). Kun vauva herää (n. klo 8), hoidan aamutoimet, syötän pojun ja puolitoista tuntia myöhemmin hän nukahtaa. Tuolloin menemme koirien ja vaunujen kanssa lenkille. Kun tulemme ulkoa, siivoann (imuroin tai pesen lattiat, pyyhin pölyjä, pesen pyykkiä, hoidan astiat yms normaalit työt), mikäli poju nukkuu. Kun hän herää, seuraavat normaalitoimet, seurustelua, viihdytystä sekä evästauko. Kun poika seuraavan kerran nukahtaa (klo 13-), ehdin itse syödä ja siivota (mikäli tätä en ehtinyt aiemmin tehdä), teen miehelle ruuan, hoidan pyykit yms.



Kun mies tulee töistä, hänellä on lämmin ruoka valmiina. Syötyään hän jää pojan kanssa ja itse lähden noin tunnin lenkille koirien kanssa. Lenkiltä tultuani käyn suihkussa ja teen vielä jotain kotihommia, mikäli tarvis. Mies käyttää vauvan kylvyssä, jonka jälkeen syötän hänet ja laitan yöunille (klo 21-22).



Myönnän, että joskus olen aika puhki tällaisen päivän jälkeen. Kuitenkin tunnen ahdistusta, jos koti on sekaisin. Näen, että on minun työni hoitaa koti ja koirat, koska olen kotona. Mies on kuitenkin palkkatyössä ja tuo leivän kotiin.



Myönnän myös, että joskus työt jäävät tekemättä, kun pojalla on kitinäpäivä, jolloin sitä on vaan tissiteltävä ja kanneltava ympäriinsä. Tuolloin yritän sitten tehdä ainakin osan hommista, kun mies " viihdyttää" iltaisin vauvaa.



Joskus olen päivisin todella väsynyt, varsinkin sellaisen yön jälkeen, kun poju on vaatinut ruokaa parin tunnin välein. Onneksi tällaiset yöt ovat parin viime viikon aikana vähentyneet ja vauva on alkanut nukkumaan jopa 4-5 tuntia putkeen alkuyöstä.



On helpottavaa kuitenkin kuulla, että kaikki eivät ole samanlaisia kuin minä. Olen kuitenkin luonteeltani " suorittaja" ja tuntisin olevani huono äiti ja vaimo, jollen saisi " omia töitäni" päivän aikana tehdyksi.

meillä lisäksi vielä kaksi koululaista ja kolmevuotias taapero. Minä en pystyisi olemaan sekaisessa/likaisessa kodissa enkä halua sellaista perheellenikään tarjota. Isompien lasten takia myös ruoan on oltava pöydässä suunnilleen ruoka-aikaan. Tosin tämä pienimmäinen on ollut hyvinkin " helppo" vauva, ei siis ole turhia itkeskellyt ja nyt on jo kohta puolivuotias. Olen kyllä Vinkun kanssa siinäkin samoilla linjoilla, että kun herää aamulla ajoissa niin aikaa riittää ihan toisella tavalla kuin jos nukkuisi vauvan kanssa kymmeneen. Tietty tilanne vähän toinen jos vauva valvottaa kaikki yöt... ja kukin toki tyylillään, tämä sopii meidän perheelle!

Olen ihan samaa mieltä vinkun kanssa.Jos mies käy töissä,niin kyllä naisen olisi niistä kotihommista päivän mittaan selvittävä.No,ymmärrän kyllä jos vauva koko päivän vaikka itkee,niin sitten hankalaa.Mutta yleensä ne nyt nukkuu edes 1-2tuntia ja siinä ajassa saa kyllä pikaisesti kotihommat tehtyä,kun pistää tuulemaan.Jos ei nyt suursiivoa joka päivä tee.Ainoa vaan,että minusta se jatkuva järjestyksen pito oli hankalaa.Aamulla kun pisti paikat kuntoon,niin illalla oli jo kaaos..

Meillä tähän asti helpoin ikä oli 3-6kk.Vatsavaiva itkut kun hellitti,niin ihan hyvin ehti tekemään päivän hommelit.6kk jälkeen kun tyttö alkoi liikkumaan,niin kaikki taas vaikeutui.Nyt kun on 8,5kk niin suihkut ja wc-käynnit on hereilläoloaikana hankalia.Vessaankin on otettava mukaan,ettei sillävälin pääse satuttamaan itseään.

Keillä nyt on meneillään ihan alkuaika vauvan kanssa,niin tsemppiä teille.Jahka vauva vähän kasvaa,niin moni asia helpottuu.

Minulla on siinä mielessä hieno tilanne, että kotityöt ja muut työt olemme jo pitkään jakaneet miehen kanssa aika tasan -se joka ehtii, tekee. Olemme myös vuorotelleet työssä ja kotonaoloa, joten minulla on kokemusta kummaltakin puolelta -meillä on kaksi pientä lasta.



Tällä hetkellä olen taas töissä ja mieheni enemmän kotona, ja minä en kyllä odota häneltä noin täyttä palvelua kuin edelliset kirjoittajat itseltään vaativat. Mieheni ei myöskään odota samaa minulta, kun on pitkiä päiviä töissä. Tärkeintä on mielestäni lasten hoito, lisäksi kumpikin usein hoitaa sen lomassa päivittäiseen siisteyteen liittyviä asioita, kuten tiskit ja tavaroita paikoilleen sekä oman ja lasten ruoan. Tuossakin on lasten ulkoilutuksineen jo niin paljon tekemistä, ettei siinä jää juuri ylimääräistä aikaa. Jos minun pitää imuroida tai laittaa pyykkejä päivällä, ei omaa aikaa jää yhtään ja mielestäni on tärkeää juoda kuppi kahvia rauhassa jossain kohti päivää ja istua alas. Vaikka hoidan " vain" perusasiat ja ulkoilemme lasten kanssa, kaadun aina iltaisin sänkyyn parhaimmillaan samaan aikaan lasten kanssa.



Mieheni tekee mielestäni liikaakin kotitöitä ollessaan lasten kanssa kotona ja todella toivoisin hänen niitä vähentävän ja viettävän enemmän aikaa vain lasten kanssa oleillenkin. Tuskin omille miehillennekään se lämmin ruoka töistä tultua on niin tärkeä, että se ajaa teidän ja lasten hyvinvoinnin edelle. Ja jos satutte omistamaan miehet jotka eivät edes ruokaa osaa tehdä, se on kyllä ikävä karhunpalvelus heille itselleen jos niin tärkeä taito heiltä puuttuu.



Väittäisin, että miltei se ja sama mitä työtä tekee (poislukien todella vastuulliset tai fyysisesti rasittavat työt), työpäivä ei ole yhtä raskas kuin päivä kotona. Itse suunnilleen lataudun töissä (toimistotyö), eivätkä työpaikan pienet ongelmat tunnu missään verrattuna kotonaolemiseen. Työpaikalla saa sentään itse päättää tauoistaan -tai edes syödä -ja keskittyä enemmän omaan itseensä, kotipäivän olen täysin toisten käytettävissä ja vastuu on suurempi. Tämän takia mielelläni annankin mieheni levätä illalla, eikä tosiaankaan toisinpäin, ja otan heti lapset hoitaakseni kotiin tultuani.



Mutta jos itse jaksatte noin ja lapsenne voivat hyvin, tottakai voitte kantaa koko vastuun kodinhoidosta. Mutta tuo asenne ei perustu todellisuuteen vaan ainoastaan ikivanhoihin asenteisiin. Ja entisajan kotiäidit, jotka mallikkaasti hoitivat kodin ja lapset ja isä tuli kotiin tohveleita odottamaan, saivat useimmiten apuja isoäideiltä, sukulaisilta, vanhemmilta lapsilta jnejne. Nykyisin pitäisi pystyä tekemään sama yksin...



Ja ap:lle: molempien lapsieni kanssa olen jumittanut kotona montakin kuukautta syntymän jälkeen, ei nyt vain ollut mun käsitys hauskanpidosta raahata huutavia lapsia kaupungilla. Etenkin ihan pieni vauva on vielä niin ehdoton, ei voi yhtään odottaa, eikä ole ennakoitavissa niin hyvin, joten reissuja on tehty sitten kun vauva ja päivärytmit on tulleet kunnolla tutuiksi. Aina olen ollut yhtä yllättynyt kun muu maailma on jatkanut menoaan ihan samallalailla kuin ennenkin kun vihdoin olen kotoa ihmisten ilmoille päässyt... Ja päivät on mennyt tasan vauvan kanssa olemiseen, molemmat ovat nukkuneetkin osan unista sylissä, esikoisen kanssa en edes syönyt juuri mitään, kakkosen kanssa oli pakko tehdä ruoka esikoiselle ni sai itsekin syötyä ja luoda muutenkin rytmi päivään.



Tsemppiä!



Akane

Hei!



Olen Akanen kanssa aika samoilla linjoilla. Mielestäni kotona vauvan kanssa olevan vastuulla ei ole puunata kämppää ja laittaa miehelle ruokaa. Tosin itse usein teen ruoan samalla miehelle kun itsellekin, joten siitä ei ole erityistä vaivaa. Mies ei kuitenkaan odota, että tekisin mitään kotitöitä päivän aikana. Kotona oleminen on vaativaa työtä ja siinä on hälytysvalmiudessa ihan koko ajan. Koskaan ei tiedä etukäteen, millainen päivä tulee olemaan - sehän on tavallaan hienoa, mutta on se myös rankkaakin. Ajattelen niin, että jos nyt menisin töihin, pääsisin sinne lepäämään, vaikkakin työ on fyysisesti raskasta. Mies on toimistotyössä, joten en usko, että hänellä voi olla rankempaa töissä kuin minulla kotona. Tukiverkostoa jos olisi, niin saattaisi olla astetta helpompaa. Luksusta on, kun äitini joskus meillä kyläillessään tarttuu moppiin ja siivoaa perusteellisesti. Arvostan sitä todella.



Meillä ekat kolme neljä kuukautta meni itkevää ja masuvaivaista tyttöä kanniskellessa - ei siis puhettakaan, että päiväuniaikoina olisi kiinnostanut alkaa siivota. Käytin ajan oman mielenterveyteni ylläpitämiseen: lukemiseen, kaffitteluun, herkutteluun, ihan vain löhöilyyn. Pahimpina kausina meni varmaan kolmekin viikkoa siivoamatta kunnolla. Kyllä niitä villakoiria ehtii myöhemminkin nurkista hätistelemään. Tärkeintä on, että vauvalla on äiti, joka on syönyt ja levännyt hyvin. Syöminen ja juominen on todella tärkeää imettävälle äidille. Itse menen nykyään herkästi kiukkuiseksi, jos verensokeri pääsee laskemaan. Tuntuu, että on jatkuvasti nälkä tai jano, niin paljon energiaa tuo imettäminen kuluttaa. Maitomäärän lisääntyessä energiaa kuluu vain entistä enemmän. Kilojakin on lähtenyt joskus vähän turhankin nopeasti. Iltaisin on ollut huono olo, jos on syönyt ja juonut heikosti päivän aikana. Keskity siis itsestäsi huolehtimiseen! Tuskin kukaan tarvitsee marttyyriäitiä, joka vain heiluttelee moppia taukohetkinään ja heiluu sitten huonovointisena kotona. Vaikeampaa tietysti on, jos on enemmänkin lapsia.



Helpon vauvan kanssa kaikki voi tuntua paljon helpommalta. Iltaisin ei ole sitä kiristävää pantaa ohimolla, kun on saanut tainnutettua taistelutoverin unille. Meidän tyttömme on ollut aina huono nukkuja ja heräilee edelleenkin parin kolmen tunnin välein. Päivisin on itselläkin paukut aika vähissä ylimääräiseen heilumiseen. Ja vaikka tyttö nukkuukin parit päikkärit ja nykyään jopa ihan mukaviakin pätkiä, niin en voi silti tehdä muuta kuin hiljaisia kotitöitä tytön herkkäunisuuden vuoksi.



Meillä helpoin vaihe on ollut 6,5 kk:n iästä tähän hetkeen (9 kk). Heti kun tyttö oppi kierimällä ja pyörimällä liikkumaan, on itsellekin jäänyt vähän enemmän aikaa puuhasteluun. Nykyään tyttö konttailee ja päätyy aina välillä kiellettyihin paikkoihin, mutta silti koen tämän ajan paljon helpommaksi kuin alkuajan. Tyttö keksii itselleen tekemistä, kun löytää kaikkea uutta ja ihmeellistä kodistaan. Vessa on tällä hetkellä kiinnostavin paikka. Helpon vauvan kanssa tilanne voi olla toisenlainen - liikkeellelähdön jälkeen saattaa tuntua, että kaikki aika menee vauvan vahtimiseen.



Sanoisin ap:lle, että yritä vain lepäillä, rentoutua ja syödä hyvin! Alkuaika on rankkaa siksikin, että kaikki on uutta ja esim. unettomuuteen ja hoitamisen vaativuuteen ei ole vielä tottunut. 9 kk:n jälkeen kestoväsymykseen on jo tottunut. :D Jos on tukiverkostoa, niin kannattaa rohkeasti pyytää apua. Oma äitini ainakin tuntee olonsa tarpeelliseksi, jos voi mitenkään auttaa. Tärkeintä vauvalle on levännyt ja hyvinvoiva äiti, joka jaksaa seurustella vauvansa kanssa.



Voimia ja tsemppiä! :)



-Pilkku & Sartsu 9kk-

Olen itse nyt 8-viikkoisen poikasen äiti ja tässä " työssä" ensimmäistä kertaa.



Kuten tässä muutamat edelliset kirjoittajat ovat kertoneet olevansa suoriutujia -niin minäkin, ainakin aiemmin! Olen luonteeltani tietynlainen perfektionisti. Koti on AINA ollut siisti, lakanapinot suorassa ja silti olen jaksanut nähdä kavereita.. Ruuan laitan mieluiten itse, ja meillä mies ei todella osaa ruokaa laittaa - enkä jaksa opettaa, kun ei kotonaan ole oppinut.



Kaikesta tästä olen nyt viimeisinä viikkoina joutunut tinkimään: koivunsiemenet lentää välillä lattialla mattojen päällä, lakanat on jopa laskottamatta.. ja kavereiden näkeminen harvinaista herkkua. Ja kaupan valmisruuat (joiden mausta en edelleenkään tykkää) ovat pääasiallista ravintoa tällähetkellä meidän perheessä, johon on muuttanut vaativa poikavauva!



En todella ehdi päivisin tehdä juuri mitään. Aamuyöstä poika herää ähisemään ja kuuntelen sitä puolitoista tuntia ja sitten vielä nukumme pari tuntia. Ja siitä päivä alkaakin. Joka päivä yritän tehdä jotain mutta ensimmäisinä viikkoina en tehnyt miehen poissaollessa mitään muuta kuin nautin olosta vauvan kanssa, jos nyt huutavan vauvan kanssa voi kirjaimellisesti nauttia. Ollaan sovittu, että mies syö kunnon aterian työpaikan ruokalassa ja minä syön kotona mitä milloinkin. Miehen tultua töistä alkaa vauvan ¿vaativin¿ aika, jolloin on kannettava ja hyssyteltävä vuorotellen, kunnes vauva alkaa yöunille klo 20-21. Nykyään meillä tiskikone täytetään, lattiat siivotaan, pölyt pyyhitään ja pyykit pestään silloin, kun ehditään ja se kuka ehtii.. Koen kuitenkin tietynlaista ahdistusta ja syyllisyyttä, jos järjellä ajattelee, täysin tarpeettomasti..



Niin kuin Akane sanoi, ennen naisilla oli toisia naisia kaiken elämän järjestämisen apuna mutta nykyään yksin pitäisi selvitä kaikesta. Ja Akane puki niin hyvin sanoiksi senkin, etten todella koe minkäänlaiseksi nautinnoksi huutavan ja ¿räjähdysherkän¿ vauvan kanssa liikkumista kaupungilla tai kaduilla. Meidän poikanen on justiinsa niin kaikki-mulle-heti-nyt ¿tyyppiä, ettei mun nopeus tai hermot riitä olla kokoajan varpaillan tissi imetysliivin luukusta ulkona (paidan alla kuitenkin , koska ei kestä hermostumatta siihen kuluvaa aikaa) säntäämään julkisissa tai kaupungilla apuun hädän yllättäessä. Ja minä en oikeasti jaksa tai halua vauvaa huudattaa kotona tai kaupungilla.



Tuntuu kokoajan, että on selityksen velkaa lähimmäisille, kuinka väsynyt on tai miksei nyt muka voi liikkua kaupungilla tai käydä lenkeillä.. Meillä poikanen on vasta nyt oppinut sietämään vaunuja, turvakaukaloa ei vieläkään. (Auto seisoo päivät pitkät valmiina lähtöön - minne vain mutta en voi..) Rintarepussa vain hamuilee ja kiljuu kokoajan. Ainoa mistä olen saanut todellista apua on kantoliina. Jos en muuten saa poikaa nukkumaan niin siihen viimeistään nukahtaa.



Nyt vain voin todeta alkuperäiselle, että älä turhaan koe syyllisyyttä vaikket jaksaisi yhtään mitään muuta kuin elää vauvan kanssa vauvan elämää eli syödä ja nukkua! Maailma pysyy varmasti samanlaisena päivästä toiseen ja perfektionistikin oppii joustamaan vaikka kovaa luonteenlujuutta vaaditaankin kaikenlaisen löysäilyn sietämiseen.. Vauva kuitenkin on pieni vai niin pienen hetken.



Alide päättää romaanin,

kiitos ap aiheen avaamisesta!

Minä hoidan kaikki kotityöt, ruoanlaiton sekä asioilla ja kaupassa käynnit (ihan omasta tahdostani, onpahan päivisin jotain tekemistä). Vien esikoista kerhoihin ja muskareihin sekä hoidan kahtena päivänä viennit ja haut päivähoitoon. Esikoisen kotipäivinä käymme puistoissa, hoitopäivinä taas teen vauvan kanssa pitkiä kävelylenkkejä. Tapaan ystäviäni. Lisäksi tietenkin imetän ja hoidan vauvaa :). Iltaisin miehen kotiuduttua käyn yksin fillaroimassa tms. (pari kertaa viikossa). Nukkumaan en päivisin ehdi, sillä esikoisen kotipäivinä lapset nukkuvat päiväunensa eri aikaan kun taas esikoisen hoitopäivinä olen usein asioilla/ystävien luona tms.



Vauva on nyt 5-viikkoinen, esikoinen 3,5v.

Itse en ainakaan aluksi ehtinyt tehdä oikein yhtään mitään, kun vauva oli vasta syntynyt. Tuntui, että imetin ihan koko ajan, kun vauva oli hereillä. Alussa keskityin oikeasti vain siihen, että muistan ja ehdin syödä ja juoda riittävästi! Niin ja levätä tarpeeksi. En tehnyt mitään kotihommia jne. Siitä sitten hiljalleen tilanne muuttui siten, että saattoi ruveta tekemään enemmän kotihommia, käydä ulkona jne. Joten älä kiirehdi tai stressaa suotta... myöhemmin ehdit tehdä kaikenlaista!