Tuleeko sinulle koskaan sellaista tunnetta että jotain pahaa tapahtuu kohta?

Ne kerrat, kun sellaista on tuntunut, jotain pahaa on aina tapahtunut. Nyttemmin olen oppinut kuuntelemaan varoituksia. Jos olen menossa pahaan paikkaan, tunnustelen, onko sitä tunnetta. Jos ei, antaa palaa. Mutta jos on... jätän menemättä mikäli mahdollista. 

Tulee useinkin. Johtuu varmaan ahdistuneisuudesta ja liialliseeta mielikuvitukssta. Ikinä nuo tuntemukset eivät ole toteutuneet, ne oikeat ikävät asiat tulevat aina ihan puskasta.

Olet kai elänyt jotenkin turvattomassa lapsuudenperheessä.

T. Toinen mies

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 22:09"]

Ne kerrat, kun sellaista on tuntunut, jotain pahaa on aina tapahtunut. Nyttemmin olen oppinut kuuntelemaan varoituksia. Jos olen menossa pahaan paikkaan, tunnustelen, onko sitä tunnetta. Jos ei, antaa palaa. Mutta jos on... jätän menemättä mikäli mahdollista. 

[/quote]

Joskus aiemmin kun olen aavistellut jotain pahaa, jotain on tapahtunut, mutta välillä on ollut vaan sellanen tunne, ja se on mennyt ohi ilman että mitään olisi sattunut... -ap

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 22:10"]

Tulee useinkin. Johtuu varmaan ahdistuneisuudesta ja liialliseeta mielikuvitukssta. Ikinä nuo tuntemukset eivät ole toteutuneet, ne oikeat ikävät asiat tulevat aina ihan puskasta.

[/quote]

En muuten ole tällä hetkellä erityisen ahdistunut, poislukien nämä hetkelliset tunteet ja aistimukset. -ap

Tulee mutta tulee aavistuksia myös siitä että jotain hyvää tapahtuu. En usko että on mitään yliluonnollisia aavistuksia, vaan alitajuisesti analysoin jotain juttuja ja teen päätelmiä miten tapahtumat kehittyy. En vaan tiedosta mitä kaikkea tiedän jonkun tulevan tapahtuman taustoista. Luotan näihin tuntemuksiin, ne osuu usein oikeaan.

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 22:11"]

Olet kai elänyt jotenkin turvattomassa lapsuudenperheessä.

T. Toinen mies

[/quote]

Niin olen kai. Tämänkin olen tajunnut vasta myöhään aikuisiässä, kun sisarus sairastui henkisesti pahasti ja aloin enemmän miettiä meidän lapsuudenajan kokemuksia. Koettiin fyysistä väkivaltaa, mutta niin varmasti moni muukin lapsi siihen aikaa... Lisäksi muutettiin paljon, ja uskonnollisuus oli myös melko hallitsevaa lapsuudenkodissa.

Varmaan nämä tuntemukset sitten liittyvät siihen. Mitenköhän niistä voisi päästä eroon, vai loppuvatko vaan ajan kanssa?

Kerran aattelin et jotain pahaa tapahtuu ni manne heitti mun auton ikkunaan kiven, ikkuna meni rikki, lasinsirut lens päälle, joni jäi auton alle ja ajoin metsään. Ei voint päivä mennä paremmin

-Savonmiäs

Mulle tulee! Tullut ihan pienestä asti, niin kauan kuin muistan. Harvoin, mutta tulee säännöllisesti kuitenkin. Nuorempana uskoin, että ne ovat jotain aavistuksia, mutta nyt myöhemmin olen yhdistänyt ne alakuloon/ahdistukseen/surumielisyyteen. olen onnellinen, iloinen ja eloisa ihminen, mutta välillä "väsyn" ja vaivun synkkyyteen päiväksi, korkeintaan pariksi. Olen saanut muinoin opamoxeja ahdistuskohtausten helpottamiseen(läheisen kuolema), ja ne auttavat myös noihin "pahoihin aavistuksiin", pidän niitä nykyään aina kaapissa kaiken varalta. Niitä tulee usein myös silloin, jos olen juonut alkoholia reippaammin, niin seuraavina päivinä... joku aivokemiallinen juttu kaiketi?

Ei minulla ole mitään pelkotiloja.

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 22:20"]

Mulle tulee! Tullut ihan pienestä asti, niin kauan kuin muistan. Harvoin, mutta tulee säännöllisesti kuitenkin. Nuorempana uskoin, että ne ovat jotain aavistuksia, mutta nyt myöhemmin olen yhdistänyt ne alakuloon/ahdistukseen/surumielisyyteen. olen onnellinen, iloinen ja eloisa ihminen, mutta välillä "väsyn" ja vaivun synkkyyteen päiväksi, korkeintaan pariksi. Olen saanut muinoin opamoxeja ahdistuskohtausten helpottamiseen(läheisen kuolema), ja ne auttavat myös noihin "pahoihin aavistuksiin", pidän niitä nykyään aina kaapissa kaiken varalta. Niitä tulee usein myös silloin, jos olen juonut alkoholia reippaammin, niin seuraavina päivinä... joku aivokemiallinen juttu kaiketi?

[/quote]

Okei, varmaan mäkin olen jostain syystä nyt sitten vähän alakuloinen. Harmittaa vaan, kun ei mitään syytä ole, ja juuri nyt kaikki on hyvin ja pitäisi nauttia elämästä. Alkoholia olen nauttinut yhden siiderin verran toissapäivänä... Tuskin enää vaikuttaa? Mä olen kyllä myös huomannut alkoholin vaikutuksen mielialaan, siis suurempina määrinä nautittuna, siksi en sitä juurikaan enää nauti kuin joskus yhden annoksen kerralla. -ap

Tulee mutta ne liittyy paniikkikohtauksiin.

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 22:20"][quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 22:11"]

Olet kai elänyt jotenkin turvattomassa lapsuudenperheessä.

T. Toinen mies

[/quote]

Niin olen kai. Tämänkin olen tajunnut vasta myöhään aikuisiässä, kun sisarus sairastui henkisesti pahasti ja aloin enemmän miettiä meidän lapsuudenajan kokemuksia. Koettiin fyysistä väkivaltaa, mutta niin varmasti moni muukin lapsi siihen aikaa... Lisäksi muutettiin paljon, ja uskonnollisuus oli myös melko hallitsevaa lapsuudenkodissa.

Varmaan nämä tuntemukset sitten liittyvät siihen. Mitenköhän niistä voisi päästä eroon, vai loppuvatko vaan ajan kanssa?

[/quote]

Siinä se selitys sitten on. Todennäköisin on yleensä oikein.

Lapsuuden turvattomuus on edelleen mukanasi. Varaudut alitajuisesti pahimpaan. Tämä korostuu etenkin silloin, kun menee oikein hyvin.

Olet oppinut siihen, että pitkää iloa seuraa aina itku. Etumurheessa kulman takana odottaa aina katastrofi. Perusluottamusta on särjetty.

Terapia voisi olla vaihtoehto, asioiden ymmärtäminen ja syy- ja seuraussuhteiden näkeminen.

T. Toinen mies

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 22:27"]

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 22:20"][quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 22:11"]

Olet kai elänyt jotenkin turvattomassa lapsuudenperheessä.

T. Toinen mies

[/quote]

Niin olen kai. Tämänkin olen tajunnut vasta myöhään aikuisiässä, kun sisarus sairastui henkisesti pahasti ja aloin enemmän miettiä meidän lapsuudenajan kokemuksia. Koettiin fyysistä väkivaltaa, mutta niin varmasti moni muukin lapsi siihen aikaa... Lisäksi muutettiin paljon, ja uskonnollisuus oli myös melko hallitsevaa lapsuudenkodissa.

Varmaan nämä tuntemukset sitten liittyvät siihen. Mitenköhän niistä voisi päästä eroon, vai loppuvatko vaan ajan kanssa?

[/quote]

Siinä se selitys sitten on. Todennäköisin on yleensä oikein.

Lapsuuden turvattomuus on edelleen mukanasi. Varaudut alitajuisesti pahimpaan. Tämä korostuu etenkin silloin, kun menee oikein hyvin.

Olet oppinut siihen, että pitkää iloa seuraa aina itku. Etumurheessa kulman takana odottaa aina katastrofi. Perusluottamusta on särjetty.

Terapia voisi olla vaihtoehto, asioiden ymmärtäminen ja syy- ja seuraussuhteiden näkeminen.

T. Toinen mies

[/quote]

Mielenkiintoinen pointti tämä, että tämä pahimpaan varautuminen korostuu aina silloin kun menee hyvin! Minulla menee oikeasti tosi hyvin tällä hetkellä, jos vaikka vertaa sisarukseeni ja oikeastaan moneen muuhunkin ihmiseen. Silti sisällä on pelkoa ja hetkellistä ahdistusta. Se ei ole niin pahaa, että purkaisin sitä muihin ihmisiin. Lähinnä se tulee silloin kun minulla on aikaa olla yksin omien ajatuksieni kanssa. Tiedostan jotenkin silti, että sen ei pitäisi olla näin, vaan minun pitäisi pystyä nauttimaan elämästä ilman tällaista ylimääräistä ahdistusta, kun siihen ei mitään aihetta ole. -ap

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 22:33"][quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 22:27"]

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 22:20"][quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 22:11"]

Olet kai elänyt jotenkin turvattomassa lapsuudenperheessä.

T. Toinen mies

[/quote]

Niin olen kai. Tämänkin olen tajunnut vasta myöhään aikuisiässä, kun sisarus sairastui henkisesti pahasti ja aloin enemmän miettiä meidän lapsuudenajan kokemuksia. Koettiin fyysistä väkivaltaa, mutta niin varmasti moni muukin lapsi siihen aikaa... Lisäksi muutettiin paljon, ja uskonnollisuus oli myös melko hallitsevaa lapsuudenkodissa.

Varmaan nämä tuntemukset sitten liittyvät siihen. Mitenköhän niistä voisi päästä eroon, vai loppuvatko vaan ajan kanssa?

[/quote]

Siinä se selitys sitten on. Todennäköisin on yleensä oikein.

Lapsuuden turvattomuus on edelleen mukanasi. Varaudut alitajuisesti pahimpaan. Tämä korostuu etenkin silloin, kun menee oikein hyvin.

Olet oppinut siihen, että pitkää iloa seuraa aina itku. Etumurheessa kulman takana odottaa aina katastrofi. Perusluottamusta on särjetty.

Terapia voisi olla vaihtoehto, asioiden ymmärtäminen ja syy- ja seuraussuhteiden näkeminen.

T. Toinen mies

[/quote]

Mielenkiintoinen pointti tämä, että tämä pahimpaan varautuminen korostuu aina silloin kun menee hyvin! Minulla menee oikeasti tosi hyvin tällä hetkellä, jos vaikka vertaa sisarukseeni ja oikeastaan moneen muuhunkin ihmiseen. Silti sisällä on pelkoa ja hetkellistä ahdistusta. Se ei ole niin pahaa, että purkaisin sitä muihin ihmisiin. Lähinnä se tulee silloin kun minulla on aikaa olla yksin omien ajatuksieni kanssa. Tiedostan jotenkin silti, että sen ei pitäisi olla näin, vaan minun pitäisi pystyä nauttimaan elämästä ilman tällaista ylimääräistä ahdistusta, kun siihen ei mitään aihetta ole. -ap

[/quote]

Sisälläsi on edelleen turvaton lapsi, joka todistaa väkivaltaa, uskonnollisuutta ja jatkuvaa muuttamista.

Kun olet yksin, tämä lapsi nostaa päänsä. Sen pitää saada surra. Aihe siis on, vaikka muuta väität!

Ahdistustasi saattaa lisätä myös konditionaalimuotoinen ajattelusi: Pitäisi pystyä nauttimaan, mutta ei pysty. Se lisää tuskaa.

T. Toinen mies

Ja "mennä hyvin" on sisäinen olotila. Se tulee sydämestä. Ei itsensä ulkopuolelta.

T. Toinen mies

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 22:38"]

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 22:33"][quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 22:27"]

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 22:20"][quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 22:11"]

Olet kai elänyt jotenkin turvattomassa lapsuudenperheessä.

T. Toinen mies

[/quote]

Niin olen kai. Tämänkin olen tajunnut vasta myöhään aikuisiässä, kun sisarus sairastui henkisesti pahasti ja aloin enemmän miettiä meidän lapsuudenajan kokemuksia. Koettiin fyysistä väkivaltaa, mutta niin varmasti moni muukin lapsi siihen aikaa... Lisäksi muutettiin paljon, ja uskonnollisuus oli myös melko hallitsevaa lapsuudenkodissa.

Varmaan nämä tuntemukset sitten liittyvät siihen. Mitenköhän niistä voisi päästä eroon, vai loppuvatko vaan ajan kanssa?

[/quote]

Siinä se selitys sitten on. Todennäköisin on yleensä oikein.

Lapsuuden turvattomuus on edelleen mukanasi. Varaudut alitajuisesti pahimpaan. Tämä korostuu etenkin silloin, kun menee oikein hyvin.

Olet oppinut siihen, että pitkää iloa seuraa aina itku. Etumurheessa kulman takana odottaa aina katastrofi. Perusluottamusta on särjetty.

Terapia voisi olla vaihtoehto, asioiden ymmärtäminen ja syy- ja seuraussuhteiden näkeminen.

T. Toinen mies

[/quote]

Mielenkiintoinen pointti tämä, että tämä pahimpaan varautuminen korostuu aina silloin kun menee hyvin! Minulla menee oikeasti tosi hyvin tällä hetkellä, jos vaikka vertaa sisarukseeni ja oikeastaan moneen muuhunkin ihmiseen. Silti sisällä on pelkoa ja hetkellistä ahdistusta. Se ei ole niin pahaa, että purkaisin sitä muihin ihmisiin. Lähinnä se tulee silloin kun minulla on aikaa olla yksin omien ajatuksieni kanssa. Tiedostan jotenkin silti, että sen ei pitäisi olla näin, vaan minun pitäisi pystyä nauttimaan elämästä ilman tällaista ylimääräistä ahdistusta, kun siihen ei mitään aihetta ole. -ap

[/quote]

Sisälläsi on edelleen turvaton lapsi, joka todistaa väkivaltaa, uskonnollisuutta ja jatkuvaa muuttamista.

Kun olet yksin, tämä lapsi nostaa päänsä. Sen pitää saada surra. Aihe siis on, vaikka muuta väität!

Ahdistustasi saattaa lisätä myös konditionaalimuotoinen ajattelusi: Pitäisi pystyä nauttimaan, mutta ei pysty. Se lisää tuskaa.

T. Toinen mies

[/quote]

Niinhän tämä asia sitten kai on. Kiitos hyvistä pointeista ja viisaista sanoistasi Toinen mies! :) -ap

Vielä kun tietäisi miten pääsee eroon näistä tunteista.. Vaikka kyllä kai näiden kanssa pystyy elämäänkin, kun ne jotenkin tiedostaa vaan paremmin. Pari eri terapiakokemusta minulla on taustalla, mutta en koe että niistä ihan hirveästi olisi ollut apua, joskaan ei haittaakaan. -ap

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 22:46"]Vielä kun tietäisi miten pääsee eroon näistä tunteista.. Vaikka kyllä kai näiden kanssa pystyy elämäänkin, kun ne jotenkin tiedostaa vaan paremmin. Pari eri terapiakokemusta minulla on taustalla, mutta en koe että niistä ihan hirveästi olisi ollut apua, joskaan ei haittaakaan. -ap

[/quote]

Ehkäpä jos saat jotenkin sisäistettyä, että pelkoja ja ahdistusta kehittävä mekanismisi ei ole todellinen. Sinä et syntyessäsi sellaista omannut etkä myöskään tilannut. Lapsuutesi väärinkohtelut eivät olleet sinun tai siskosi syytä. Yritä luottaa elämään. Se kantaa. Olet myös kaiken rakkauden arvoinen ja osaat itse lohduttaa tuota lasta sisälläsi. Aina kun se pelkää, ota se syliin.

T. Toinen mies

Tunteista harvoin pääsee eroon. Sehän on sama kuin amputoisi osan ihmisyydestään. Niiden kanssa voi kuitenkin oppia elämään, kun löytää niille sanat ja ymmärtää mitä asioita niiden takana on.

T. Toinen mies