Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

kokemuksia? kun sikiö pienenee ultrassa..

Vierailija
25.07.2014 |

Hei!

Kaipaisin kohtalotovereita, kun itseäni nyt asia huolettaa kovasti. Olen kuukautisten mukaan raskautunut helmikuun-maaliskuun välimaastossa. Np-ultrassa laskettua aikaa jouduttiin siirtämään kahdella viikolla, kun raskaus 12+2 vastasikin viikkoja 10+0. Kävin uudelleen np-ultrassa 12+2, jolloin sikiö vastasi viikkoja (12+4). Kaikki, mitä mitattavissa oli, oli kunnossa. Ainoaksi ihmetykseksi tässä jäi se, että raskauden keston mukaan olisinkin raskautunut pitkälti maaliskuun puolella, vaikka meillä peitot heilu vasta maaliskuun lopulla. Olin myös saanut testistä positiivisen, ennen kuin näillä mitoilla raskaus on voinut edes alkaa. No, koska kaikki muu oli kunnossa, annoin asian olla.

Nyt kävin rakenneultrassa. Sielläkään ei mitään poikkeavuuksia ollut, syke 154 ja kätilön mukaan mitat vastasivat viikkoja. Tosin sanoi jossain välissä, että nämä pyörii siinä 20 viikon molemmin puolin, mutta sillä ei ole merkitystä kun tässä vaiheessa koko saattaa heitellä +-2vk. Nyt siis rv 20+2. Yllättäen kun kotona lukaisin äitiyskortin merkinnät läpi, siellä lukikin rv 20+2, vastaa viikkoja 19+2.

Jos kätilö olisi tuon sanonut ultratessa, olisin voinut siellä jo kysyä asiasta, mutta kun ei maininnut mittoja noin, niin en osannut ottaa asiaa puheeksi.. Nyt siis huolettaa, miksi sikiö pienenee koko ajan. Kolme viikkoa on jo tippunut matkasta pois ja kaiken pitäisi muuten olla kunnossa. Jos nämä viikot pitää paikkansa, olen tikuttanut plussan kaksi viikkoa ennen kuin hedelmöittyminen on edes tapahtunut. Onko tämä ihan normaalia, että sikiö kehittyy hitaammin, vai pitääkö nyt lyödä nyrkkiä pöytään, että tutkivat vielä kertaalleen, että kaikki on kunnossa? Apua...

Kommentit (42)

Vierailija
1/42 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei sikiö sentään pienene.

Vierailija
2/42 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllähän tuo joltain kasvuhäiriöltä vaikuttaa ja lisätutkimukset on tarpeen..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/42 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän (terveen!) pojan kohdalla viikot vähenivät parilla ekassa ultrassa, eli en olisi ollut edes raskaana silloin kun tein pos. testin. Sikiö oli koko ajan pieni, joten kävimme ylimääräisissä ultrissa, mutta viikkoja ei niissä muutettu. Lapsi syntyi reilun 2 kilon painoisena, ja oli siis viikkoihin nähden pieni (SGA). 

Terve, mutta pieni poika (luokkansa pienin). Nyt jo 11 v. Fiksu ja filmaattinen ;).

Mutta tuon pienen koon takia siis oli ylimääräisiä ultria ja kokoa tutkittiin vielä syntymän jälkeenkin (kromosomit, sydämentoiminta, suolisto jne.).

Vierailija
4/42 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 19:40"]

Ei sikiö sentään pienene.

[/quote]

Mitä se sitten tekee? Kun ei vastaa viikkoja..

Vierailija
5/42 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 19:47"]

Meidän (terveen!) pojan kohdalla viikot vähenivät parilla ekassa ultrassa, eli en olisi ollut edes raskaana silloin kun tein pos. testin. Sikiö oli koko ajan pieni, joten kävimme ylimääräisissä ultrissa, mutta viikkoja ei niissä muutettu. Lapsi syntyi reilun 2 kilon painoisena, ja oli siis viikkoihin nähden pieni (SGA). 

Terve, mutta pieni poika (luokkansa pienin). Nyt jo 11 v. Fiksu ja filmaattinen ;).

Mutta tuon pienen koon takia siis oli ylimääräisiä ultria ja kokoa tutkittiin vielä syntymän jälkeenkin (kromosomit, sydämentoiminta, suolisto jne.).

[/quote]

 

Mukava kuulla positiivinen kommentti:) Tällä kertaa ei meilläkään laskettua aikaa muutettu mihinkään suuntaan ja siihen kai viittasikin tuo kätilön kommentti "voi heitellä +-2vk". En olisi näin huolissani, jos vain toisessa ultrassa kasvu olisi hidasta, mutta kun viikot heittää molemmissa (tai siis ekassa ja vikassa, virallisessa np-uä:ssähän viikot olivat ok). Ihmetyttää, kun mitään rakennepoikkeavuuksia tai muuta ei havaittu, istukassa oli kaikki kunnossa jne..

AP

Vierailija
6/42 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 19:42"]

Kyllähän tuo joltain kasvuhäiriöltä vaikuttaa ja lisätutkimukset on tarpeen..

[/quote]

Tällaista mutu-kommenttia vähiten kaipasin vastaukseksi, kiitos silti..

AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/42 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ne mittaukset ole koskaan tarkkoja ja siksi ei ruveta edes tutkumaan jos heittoa on viikko jompaan kumpaan suuntaan. Pienet heitot ovat aivan normaaleja.

Itselläni ei tokassa raskaudessa ollut hajuakaan milloin olin raskautunut ja ultralla annettiin vain noin veikkaus viikoista ja kokoa sitten katseltiin ultrissa sen arvion pohjalta.

Vierailija
8/42 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 20:03"]

Ei ne mittaukset ole koskaan tarkkoja ja siksi ei ruveta edes tutkumaan jos heittoa on viikko jompaan kumpaan suuntaan. Pienet heitot ovat aivan normaaleja.

Itselläni ei tokassa raskaudessa ollut hajuakaan milloin olin raskautunut ja ultralla annettiin vain noin veikkaus viikoista ja kokoa sitten katseltiin ultrissa sen arvion pohjalta.

[/quote]

 

nii viikko sinne tai tänne.. mut ap:n tapaus kyllä ihmetyttää itseekin, jos ensin heittää kahdella viikolla ja sitten vielä kolmannella.. koitin kuuklata, mutten löytänyt oikein mitään selitystä.. tai sitten mulla oli huonot hakusanat..:( sori ettei musta ollu apua

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/42 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä ihmeen mittauksia.? 

Vierailija
10/42 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiesin päivälleen ja tunnilleen milloin pantu alulle koska sitä enen oli n kuukauden mittainen breikki. Ei tarvinnut laskeskella. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/42 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 20:03"]Ei ne mittaukset ole koskaan tarkkoja ja siksi ei ruveta edes tutkumaan jos heittoa on viikko jompaan kumpaan suuntaan. Pienet heitot ovat aivan normaaleja.

Itselläni ei tokassa raskaudessa ollut hajuakaan milloin olin raskautunut ja ultralla annettiin vain noin veikkaus viikoista ja kokoa sitten katseltiin ultrissa sen arvion pohjalta.

[/quote]

Ei sitä raskautumishetkeä tarviikkaan tietää. Multa ei ees kysytty koskaan. Ihan yleistä tietoa se on, että raskausviikot lasketaan edellisistä kuukautisista.

Vierailija
12/42 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

voiko olla, et se pentu on vaan ollu niin alhaalla tai liikkunut niin kovaa, et mittaukset on menny perseelleen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/42 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 20:13"]

Tiesin päivälleen ja tunnilleen milloin pantu alulle koska sitä enen oli n kuukauden mittainen breikki. Ei tarvinnut laskeskella. 

[/quote]

Kyllä minäkin tiesin (mies oli matkatöissä), mutta eipä sillä omalla tiedolla ollut mitään väliä kun ultra sanoo toista. Ei auttanut, vaikka kuinka sanoi, että olin tehnyt positiivisen raskaustestin siinä vaiheessa kun ultran mukaan oli vasta ollut juuri ovulaatio.

t.4

Vierailija
14/42 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sikiö kasvaa tai lakkaa kasvamasta, mutta ei pienene.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/42 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ymmärrä. Siis raskauduit maaliskuun lopulla oikeasti, mutta viikot aletaan laskea kaksi viikkoa ennen ovulaatiota, siis sen mukaan mitä keskimääräinen kuukautiskierto oli. Kiertosi taisi olla vaan pitkä sillä kerralla, vai ymmärsinkö nyt jotain ihan väärin? Eli MILLOIN tuo rv 12+2 oli? Jos harrastitte seksiä maaliskuun lopulla ja raskauduit, niin oliko rv 12+2 joskus juhannuksen aikoihin?

Vierailija
16/42 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanoin väärin että juhannuksen aikaan. Siis joskus 11.6. suunnilleen pitäisi olla rv 12+2 jos tulit raskaaksi maaliskuun lopulla.

Vierailija
17/42 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Neuvolan tädit sähläävät?

Vierailija
18/42 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 20:26"]

En ymmärrä. Siis raskauduit maaliskuun lopulla oikeasti, mutta viikot aletaan laskea kaksi viikkoa ennen ovulaatiota, siis sen mukaan mitä keskimääräinen kuukautiskierto oli. Kiertosi taisi olla vaan pitkä sillä kerralla, vai ymmärsinkö nyt jotain ihan väärin? Eli MILLOIN tuo rv 12+2 oli? Jos harrastitte seksiä maaliskuun lopulla ja raskauduit, niin oliko rv 12+2 joskus juhannuksen aikoihin?

[/quote]

 

Siis kuukautiset ovat olleet helmikuun puolivälissä. Peitot heiluivat helmikuun lopulla ja seuraavan kerran vasta maaliskuun viimeisellä viikolla. Kaiken järjen mukaan olen raskautunut helmikuun lopulla; kun menkat otetaan laskuun mukaan (tai sitten on ollut toooosi pitkä kierto). Ultran mukaan olen kuitenkin raskautunut maaliskuun puolivälissä, mikä ei käytännössä voi pitää paikkaansa.

Tämä hedelmöitysajankohta nyt ei ollut pääasia, vaan se, miksi sikiö ei missään ultrassa vastaa viikkoja..

Kävin toukokuussa ultrassa, viikkoja tuolloin 12+2; mutta vastasi viikkoja 10+0.

Toukokuun lopulla ultrattiin uudelleen ja silloin viikot olivat 12+4, kun piti olla 12+2 (eli vastaa viikkoja).

Vastasiko tämä kysymykseesi?

AP

Vierailija
19/42 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mittauksissa pienikin virhe heittää arvioidut viikot ketuilleen. Eli rakenneultrassa mitta on voinut mennä millin ohi ja tuloksena vastaa viikkoa vähemmän oikeasta lasketusta.

Kerran kaikki virtaukset ja rakenteet olivat kunnossa, ei varmasti ole syytä huoleen! Onnellista odotusta :)

Vierailija
20/42 |
25.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 20:28"]Sanoin väärin että juhannuksen aikaan. Siis joskus 11.6. suunnilleen pitäisi olla rv 12+2 jos tulit raskaaksi maaliskuun lopulla.

[/quote]

eih... Raskausviikot alkavat laskennallisesti kun kuukautiset loppuu (ei oikeasti raskautumisesta). Hedelmöitys tapahtuu raskausviikolla 3. Opetelkaa tämä fakta niin ei ole niin hämmentävää. Koittakaa nyt uskoa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kuusi kahdeksan