Onko muita puhelinkammoisia, jotka inhoavat myös vastaamista?

Mulla oli nuorempana sama juttu. Kun menin töihin paikkaan, jossa minun piti vastata puheluin ja soitella useita kertoja päivittäin, totuin hommaan niin, ettei omatkaan puhelut enää jännitä. Mun äiti on puhelinkammoinen, joten varmaan siitä johtui omakin puhelinpelkoni.

Jätän aika usein vastaamatta. Joka tapauksessa sydän alkaa hakata, kun puhelin soi ja olen sitten paniikissa. Lyhyen puhelun aikana en ehdi rauhoittua ollenkaan.

Mulla oli aikoinaan kesätöissä tuollainen työkaveri (myös kesätyöläinen). Mutta kun työssä oli pakko soittaa joka päivä ehkä kymmeniäkin puheluja ja jatkuvasti myös vastata puhelimeen, kaveri pääsi kokonaan eroon kammostaan - ja oli siitä tosi tosi iloinen.

Tätä siis suosittelen sullekin ap, harjoitus tekee mestarin. Soittelemaan ja vastailemaan, kyllä se siitä!

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 13:37"]

Mulla oli aikoinaan kesätöissä tuollainen työkaveri (myös kesätyöläinen). Mutta kun työssä oli pakko soittaa joka päivä ehkä kymmeniäkin puheluja ja jatkuvasti myös vastata puhelimeen, kaveri pääsi kokonaan eroon kammostaan - ja oli siitä tosi tosi iloinen.

Tätä siis suosittelen sullekin ap, harjoitus tekee mestarin. Soittelemaan ja vastailemaan, kyllä se siitä!

[/quote]Toi siedätyshoito toimii vain hetken. Vuoden-parin päästä on kammo takaisin entistä pahempana. 

Juu, on meitä. Erilaiset messenger-, tekstari-, ja whatsapit on sosiaalisen elämän pelastus.

Viralliset puhelut vielä jotenkin sujuu, kun on se tietty asia joka täytyy hoitaa. Kavereiden tai perheen kanssa puhun mielelläni kasvokkain, puhelimessa en osaa enkä usein pysty. Hullu mikä hullu :)

Joo, ja työskentelin pitkään puhelinmyyjänä :D

todellakin on

En mä ole siedättynyt ollenkaan, vaikka joudun töissä puhumaan puhelimessa ventovieraitten kanssa, en onneksi koko ajan. Mä olen jo 54-vuotias ja aina vain ahdistaa soittaminen ja vastaaminen. Onneksi tosiaan on sähköpostit ym.

Täällä myös yksi puhelinkammoinen. Mun pitää autoillessa pitää puhelin äänettömällä, sillä en voi sille mitään, että kun kuulen puhelimeni soivan, hermostun välittömästi. Olen kerran saanut paniikkikohtauksen puhelun jälkeen, ja olin silloin auton ratissa ajamassa kaupasta kotiin.

Oikeastaan pahinta on se, jos esim mies lykkää kesken oman puhelunsa puhelimen minulle. Eli joudun ihan sillä sekunnilla puhumaan puhelimessa jonkun kanssa. Esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, että mies on vaikka soittanut jonnekin vakuutusyhtiöön ja sitten sen puhelun aikana tulee jotain, mistä pitäisi minulta kysyä niin mies sanoo sinne puhelimeen, että "odota hetki pyydän vaimon puhelimeen, hän tietää tästä paremmin", ja sitten työntää luurin mulle.

Mulla tässä puhelinkammossa on taustalla lapsuudessa alkanut änkytys.

Minullakin oli ennen, mutta sitten menin ensin puhelinmyyjäksi (piti soittaa ihmisille) ja nyt olen puhelinasiakaspalvelussa (pitää vastata puhelimeen) ja kummasti on kammo hävinnyt.

Ja täytyy sanoa että ei tuo kovin harvinaista ole, huomaa että joillekin on todella vaikeaa soittaa meille kun eivät oikein tiedä mitä sanoa, mutta kyllä se asia siitä tulee hoidettua kun asiakaspalvelija ottaa tilanteen haltuun.

Mulla ihan sama juttu. Yleensä tykkänkin hoitaa kaikki asiat tekstiviestillä tai sähköpostilla.

Mies ihmettelee, että enkö voi soittaa, eihän se niin vaikeaa oo.

Ai ei vai??? O.o

Mulla on aivan valtava puhelinfobia. En pysty ees oman siskon kanssa puhumaan. Kaikki alkoi, kun yksi miesystävä oli mustasukkainen ja soitto mulle monta kertaa päivässä ja puhuttiin ihan tyhjänpäiväisiä, kun jouduin puhuun niin paljon, ettei oikein juttua keksinyt. Kun rajoitin puhumista aamuun ja iltaan, se suutui. Ja kohta jätti mut.

Suhteesta on 7 vuotta, mutta fobia vaan pahenee. En usko, että kykenen sitä.voittamaan.

Kiva kuulla kohtalotovereista. Olen juuri tänään hermoillut koko päivän yhtä puhelua, joka on tulossa. Kädet tärisevät ja ovat helteestä huolimatta kylmät. En voinut sanoa, että haluan hoitaa asian tekstareilla, ja nyt sitten menee koko päivä tässä panikoidessa.

Olen joskus työtehtävissä joutunut soittelemaan ja vastailemaan. Jouduin usein pitämään vastaajaa päällä kammoni takia, vaikka pystyin piiloutumaan työroolini taakse. Mutta yksityiselämään liittyvät puhelut ovatkin oikeastaan pahempia. Vuodet ovat kuluneet ja tilanne on vain huonontunut. ap

Minä. Kun olin puhelinmyyjänä vuoden, pelko hävisi, mutta nyt sosiaalisten kontaktien huvettua ahdistaa välillä vastata jopa omille vanhemmille. Vieraisiin numeroihin en edes vastaa.

[quote author="Vierailija" time="25.07.2014 klo 14:20"]Täällä myös yksi puhelinkammoinen. Mun pitää autoillessa pitää puhelin äänettömällä, sillä en voi sille mitään, että kun kuulen puhelimeni soivan, hermostun välittömästi. Olen kerran saanut paniikkikohtauksen puhelun jälkeen, ja olin silloin auton ratissa ajamassa kaupasta kotiin.

Oikeastaan pahinta on se, jos esim mies lykkää kesken oman puhelunsa puhelimen minulle. Eli joudun ihan sillä sekunnilla puhumaan puhelimessa jonkun kanssa. Esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, että mies on vaikka soittanut jonnekin vakuutusyhtiöön ja sitten sen puhelun aikana tulee jotain, mistä pitäisi minulta kysyä niin mies sanoo sinne puhelimeen, että "odota hetki pyydän vaimon puhelimeen, hän tietää tästä paremmin", ja sitten työntää luurin mulle.

Mulla tässä puhelinkammossa on taustalla lapsuudessa alkanut änkytys.

[/quote]

Toi on muuten tosi raivostuttavaa, meillä myös mies teki ennen tuota, että kesken puhelun siirsi luurin mulle. Vaikka siellä olisi kuka tuttu, äiti tai vaikka kuka, en yhtään tykännyt. Pari kertaa tästä kunnolla suutahdin, eipä tee enää.

Minäkään en yhtään tykkää puhua puhelimessa, en soittaa enkä vastata. En nyt varsinaisesti kammoa, mutta mieluummin hoidan asiat tai vaikka ihan rupattelenkin kirjoittamalla. Onneksi nykyään on keinoja. Töissäkään ei onneksi joudu kovin paljon soittelemaan.

Siskoni on tästä minulle jatkuvasti vähän näreissään, miksen soita ja rupattele. Mutta kun en halua, se on vaikeaa...

Minulla on kammo sekä soittamiseen että vastaamiseen. Oon useampaankin otteeseen tehnyt puhtaasti puhelimessa tehtäviä töitä sekä töitä, jotka on sisältäneet muun ohella puheluja ja kammo on ja pysyy. Hyvä kuitenkin, että useimmilla tuntuu siedättyneen pois. :) Kammoan kyllä itse myös kasvokkain tapahtuvaa asiakaspalvelua, vaikka sitäkin olen tehnyt, että ehkä tämä ei mulla ole pelkkä puhelinasia.

Oon käsittänyt, että puhelinkammo on aika yleistä! Itsekin jännitän virallisia puheluita, mutta eipä tuolle mitään voi. Ystävien/ perheen kanssa en tykkää myöskään soitella, mutta silloin en sentään jännitä.

Inhoan sitä, etten näe toisen osapuolen ilmeitä ja eleitä, enkä itsekään pääse huitomaan käsillä niin kuin silloin, kun kasvokkain puhun jonkun kanssa. Tulee tosi rajoitettu olo!