Ukkini menehtyi, enkä "osaa" surra tai itkeä, mitä teen väärin?

Ei sinussa mikään ole vikana.

Monia syitä voi olla.

Teillä oli yhteinen hyvä ja se on sinulla mukana.

Tai

Olet tosi uupunut tai väsynyt, koska silloin itkukin katoaa.

Älä mieti suremista. Kun sulla on hyvät muistot ukista, ne kantaa pitkälle ja suru tulee kun se tulee, ei sitä voi pakottaa. Elä normaalia elämää ja kun suru tulee, anna sen tulla ja ota se vastaan ja sure. Oli se viikon tai vuoden päästä

Surua löytyy niin monenlaista kuin on ihmisiäkin, ettei kannata verrata omia tunteitaan muiden tunteisiin.

Jos ihminen on iäkäs tai parantumattomasti sairas läheisten suru alkaa jo ennen hänen kuolemaansa. Ei ehkä tietoisesti, mutta ymmärrys siitä miten rakkaalla läheisellä on enää vähän elämää jäljellä laukaisee se jo surun prosessoitumisen ihmisessä. Toisen kuolemaan on valmiimpi kuin jos uutinen kuolemasta tulisi puskien takaa yllättäen.

Itkeminen on oire surusta, joka voi joitakin helpottaa. Yhden kuolema laukaisee myös aiempiakin suruja muiden rakkaittensa kuolemista, joten hautajaisissa voi stten suru iskeä melkoisella volyymilla senkin vuoksi.

Suru voi myös viivytellä. Ensin kohdataan kuolema, hautajaiset ja ehkä joskus kuukausien tai vuosien päästä kohtaa vasta surunsa. Tiedän ihmisiä, jotka ovat suostuneet kohtaamaan surunsa vasta vuosikymmenien jälkeen. 

Jos surua voisi luokitella, niin yleensä pahin on lapsen kuolema. Sitten puolison ja siitä seuraavaksi omien vanhempien. Jos kuolemaan liittyy ikäviä asioita niin kuin väkivalta, rikoksen uhri, itsemurha (joitakin esimerkkejä ) on kuoleman kohtaaminen entistä vaikeampaa.

Ukkisi sai toivon mukaan elää hyvän elämän ja kokonaisuudessaan, niin on aivan oikein että haluat muistella häntä kauniin ajatuksin. Sinun ei tarvitse itkeä ja surra enempää kuin tahdot.

Osanottoni ukkisi poismenon johdosta.

Ainoa mitä teet väärin, on liiallinen analysointi.

Surulla ei ole kaavaa. Itku voi tulla myöhemmin -tai olla tulematta.

Itse olin mummon tyttö, mutta en mä surrut kun hän kuoli 92-vuotiaana, vanhana, valmiina, hyvän elämän eläneenä. Ikävä ja kaipaus tulee joskus, itku tuli kun löysin kaappiin varmaan 10 v ennen mummon kuolemaa tuuppaamani pussin. Siellä oli villasukkia ja lapasia. Ne tuoksui mummolta. Sellainen hieman ruusuinen ja "puuterinen" tuoksu johon yhdistyi vanhan ihmisen luontainen tuoksu. Mutta ei sekään ollut surua, se itku.