Menee kohta järki tuon 3-vuotiaan uhmaamisen kanssa.

Olo on TODELLA riittämätön. Meillä on vajaa 2kk ikäinen vauva ja arvasin, että 3-vuotiaan jo pikkuhiljaa ohi menevä uhma nousee takaisin, kun vauva syntyy. Tyttö kyllä tykkää vauvasta, mutta huomion hakeminen juuri niillä hetkillä kun en sitä hänelle pysty antamaan, kohdistuu vauvaan. Puristelee poskesta muka ensin silittäessä, ottaa vauvaa kädestä kiinni ja vetää siitä, koskettelee päätä (kun tietää että se on kielletyä). Ja nämä lähinnä kun imetän, tai laitan ruokaa, täytän tiskikonetta jne. Pidän vauvaa sängyssään, jonne 3-vuotias ei niin yllä, mutta en millään tahtoisi hereillä olevaa vauvaa pitää erissä huoneessa.

Ja 3-vuotiasta kyllä huomioidaan. Ulkoillaan, piirretään, askarrellaan, käydään kahdestaan pyöräilemässa, otetaan mukaam vauvan hoitoon, jne. jne. Mutta päivisin olo on riittämätön, kun olen lasten kanssa yksin kotona. Ja jos vauva vielä sattuu olemaan itkuinen ja vaatimaan paljon syliä.

Tiedän, että tämä helpottaa aikanaan. Mutta nyt tuntuu toisinaan tosi pahalta, kun joudun lasta komentamaan niin paljon päivän aikana ja ohjaamaan jäähylle.

Kiitos kun sain purkaa tämän edes johonkin.