Mitä mieltä olette, jos vanhemmat selittää lapsuuden kurittamiset sillä, että se oli silloin ihan yleinen käytäntö (vaikka laki jo kielsi sen)?

Meillä fyysinen kuritus oli sellaista, että piti sattua niin paljon, että lapsi itkee.

Viimeisen kerran muistan saaneeni avokämmenestä 2006 alkuvuonna, kun katsoin ilman lupaa lostia. Olin 7 luokalla ja huudahdin äidilleni SA*TANA  samalla antaen murhaavan katseen sen lyötyä mua. Olin siinä kohtaan jo pidempi, niin taisi akka tajuta, että kohta sieltä tulee takaisin. Siskoni hakkasi äidin muutamaa vuotta aikaisemmin ihan sairaalakuntoon ja otti se osumaa uudelta ukoltaankin säännöllisesti, niin tuohon kertaan loppui minun saamani fyysinen rääkkäys, kun tajusi, että kohta se tuokin antaa pataan.

Ap, ei kaikki ihmiset osaa tai halua analysoida itseään. Väkivallasta (oli se verbaalista tai jotain muuta kiusaamista, ehkä fyysistä alistamistakin) tulee hallintakeino vähän niin kuin itsestään, ilman että ihmiset oikeastaan edes tietävät, miksi; heidän on pakko. He kokevat, että hermo pettää, eikä muita keinoja ole. Lähtökohtaisesti he eivät ole kovin hyviä eläytymään lapsen tarpeisiin, ja kun lapsi on tyytymätön, he tuntevat enemmän riittämättömyyttä kuin empatiaa. Ja siksi heidän on pakko reagoida, kuin pillastunut eläin.

Ap. Jos saisit tietää, väkivalta olisi ollut yleistä laittomuudestaan huolimatta, mitä se sinulle merkitsisi?

Jos se ei ollut yleistä... vanhempasi kuitenkin niin kokivat. Tai ajattelevat, että käytäntö ylittää lain, ja ikään kuin oikeuttaa sitä jonkin verran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt, että jotkut vanhemmat ovat takuulla saaneet sitä seksuaalista mielihyvää, kun ovat käyttäneet väkivaltaa lapsiinsa omien sanojensa mukaan kasvatusmielessä. Sillä väkivaltaahan se on. Aikuista ihmistä kos remmillä mäiskisi tai löisi päähän, repisi tukasta, napsauttaisi päähän, tulisi vankeustuomio. Aivan sairasta aikaa on ollut ja en omille vanhemmilleni ainakaan anteeksi sitä tule koskaan antamaan. Miettikää millaisia vaurioita ne päähän napsauttelut ovat voineet kehittyvien lasten aivoille tehdä. Ja vielä nauretaan... Voi luoja. Kertoo näistä vanhuksista.

Voi olla, mutta en usko, että meillä oli näin. Koska kurittamisen hoiti aina isä, mutta nimenomaan hän olisi useimmiten halunnut katsoa läpi sormien jättää kurittamisen väliin, mutta äiti siitä asiasta lopulta päätti. Ehkä hän ei itse olisi käytännössä pystynyt tytärtään kurittamaan, joten laittoin isän hommaksi. Onko muilla ollut tällaista työnjakoa?

ap

Kyllä tämä pahoinpitelyn jatkaminen, delegoimalla sen fyysinen osuus sekä riistämällä lapselta ainoa toinen turvasatama (josta delegoija tekee liittolaisensa), on käsittääkseni melko yleistä. "Odotahan, kunhan isä tulee kotiin..." Ja jos isä ei suostu äidin hirmuvaltaan, arvaat varmaan, mitä kurjuutta siitä seuraa.

Jep. Melkeinpä pahempi rangaistus itselle oli se, kun joutui odottamaan! Isä tulee kotiin, sitten saatettiin syödä normaalisti ja puuhailla tavallisia juttuja. Sitten jonain mielivaltaisena hetkenä... "Maija, tulepa kertomaan isälle, mitä teit tänään...", sitten ääni väristen jouduin ilmiantamaan itseni ja sen jälkeen piti vielä itse hakea se kirottu vyö kaapista!

- Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt, että jotkut vanhemmat ovat takuulla saaneet sitä seksuaalista mielihyvää, kun ovat käyttäneet väkivaltaa lapsiinsa omien sanojensa mukaan kasvatusmielessä. Sillä väkivaltaahan se on. Aikuista ihmistä kos remmillä mäiskisi tai löisi päähän, repisi tukasta, napsauttaisi päähän, tulisi vankeustuomio. Aivan sairasta aikaa on ollut ja en omille vanhemmilleni ainakaan anteeksi sitä tule koskaan antamaan. Miettikää millaisia vaurioita ne päähän napsauttelut ovat voineet kehittyvien lasten aivoille tehdä. Ja vielä nauretaan... Voi luoja. Kertoo näistä vanhuksista.

Itsestäsi kertoo tuo anteeksiantamattomuus. Ja vanhusten halveksunta. Hyi!

Kunnioitus pitää ansaita. Jos vanhus on ollut nuorempana huono ihminen, niin mielestäni se ansaitsee kaiken halveksunnan. 

Mä oon syntyny 93 ja siskoni 95 ja ollaan molemmat saatu sekä remmiä että tukkapöllyä. On suukin taidettu pestä saippualla. Ihan tavalliset korkeakoulutetut vanhemmat. Itsekin sain vasta teini-ikäisenä selville tuon olleen laitonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Remmillä lyöminen on mielestäni ihan liikaa, mutta minä itse sain silloin tällöin luunappeja ja tukkapöllyjä 90-luvulla ja hyvä minusta tuli. En kanna kaunaa. Fyysisiä rangaistuksia ei koskaan jaeltu mielivaltaisesti eikä ensimmäisenä vaihtoehtona vaan ainoastaan silloin kun olin todella törttöillyt.

Nykynuorten vanhemmat taas eivät osaa pitää kakaroilleen minkäänlaista kuria, fyysistä eivätkä sanallista, tuskin opettavat edes peruskäytöstapoja, ja se kyllä näkyy.

Muistan, että pienempänä sain tukkapöllyä, mutta ei se ollut mitään kovaa retuuttamista eikä varsinaisesti tehnyt kipeää. Vyöllä kurittaminen tuli vasta isompana koululaisena, mutta en oikeastaan osaa sanoa, miksi, koska en mielestäni muuttunut yhtäkkiä mitenkään huonommin käyttäytyväksi.

ap

Minäkin muistan nuo pöllyt ja napit nimenomaan lähinnä symbolisina rangaistuksina, merkkinä siitä, että vanhempani olivat saaneet tarpeekseen ja hölmöily sai luvan loppua. Eivät ne oikeasti aiheuttaneet juurikaan kipua vaan lähinnä säikäyttivät järjestykseen. Minusta ei tullut tunne-elämältäni häiriintynyttä eikä rikollista, mutta opin kyllä, että jatkuvalla sääntöjen rikkomisella on seurauksensa.

Eilen juuri katselin ruokakaupassa äitiä ja arviolta 6-vuotiasta tyttöä, joka kirkui "mä haluun puhelimen" ja tehosti vaatimuksiaan mätkimällä äitiä nyrkeillään. Äiti jotain hyssytteli siinä ja vähän marmatti että "älä viitsii äitiä lyödä" mutta ei missään vaiheessa varsinaisesti pistänyt stoppia tilanteelle.

Hyvät opit saa tämä tyttö elämästä: saa lyödä ja rettelöidä ilman seuraamuksia. Meillä olisi talutettu korvasta kiinni pitäen takaisin autoon.

Mä en kyllä ymmärrä tätä, että miksi siinä, että annetaan lapsen riehua hallitsemattomasti - revitään se korvasta kiskoen autoon kun se käyttäytyy huonosti, miksi siinä ei nähdä mitään välimallia? Miksi nykyajan rajattomasti "kasvatetuille" lapsille hyvin usein sivulliset hekumoi, että vähän kun tuokin saisi remmiä ja tukkapöllyä, niin oppisi olemaan, kyllä minäkin sain lapsena ja hyvä minusta tuli. No ei tullut, kun ette tajua että siinä noiden välissä olisi se paras: se johdonmukainen, napakasti rajat vetävä, mutta kuitenkin lapsen mielipide (ikätasoisesti!) huomioon ottava kasvatus.

Siitä rajattomasti kasvaneesta lapsesta voi kyllä kasvaa ihan fiksu aikuinen, samoin kun siitä väkivallalla ja pelolla kasvatetusta (ja kyllä, se tukkapöllykin on väkivaltaa, siinä hallitaan toista kivulla, sen voima on siinä, että lapsi säikähtää tilannetta ja vanhempaa. Sillähän se on niin tehokas...). Mutta todella iso riski on siinäkin, että lapsi kasvaa pahasti vinoon, kummallakin tyylillä.

Miksi siis ottaa riski, kun ilman väkivaltaakin pärjää lasten kanssa ihan hyvin? Tokihan se vaatii vanhemmalta pitkäjänteisyyttä, johdonmukaisuutta ja kykyä ennakoida.

Ne, joilla ei näitä kykyjä ole, turvautuvat sitten niihin luunappeihin ja tukkapöllyihin, tai heittävät hanskat tiskiin kokonaan ja antavat lastensa mellastaa kuin mullilauma, ihan yhtä surkeita vanhemmuustyylejä kumpikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt, että jotkut vanhemmat ovat takuulla saaneet sitä seksuaalista mielihyvää, kun ovat käyttäneet väkivaltaa lapsiinsa omien sanojensa mukaan kasvatusmielessä. Sillä väkivaltaahan se on. Aikuista ihmistä kos remmillä mäiskisi tai löisi päähän, repisi tukasta, napsauttaisi päähän, tulisi vankeustuomio. Aivan sairasta aikaa on ollut ja en omille vanhemmilleni ainakaan anteeksi sitä tule koskaan antamaan. Miettikää millaisia vaurioita ne päähän napsauttelut ovat voineet kehittyvien lasten aivoille tehdä. Ja vielä nauretaan... Voi luoja. Kertoo näistä vanhuksista.

Voi olla, mutta en usko, että meillä oli näin. Koska kurittamisen hoiti aina isä, mutta nimenomaan hän olisi useimmiten halunnut katsoa läpi sormien jättää kurittamisen väliin, mutta äiti siitä asiasta lopulta päätti. Ehkä hän ei itse olisi käytännössä pystynyt tytärtään kurittamaan, joten laittoin isän hommaksi. Onko muilla ollut tällaista työnjakoa?

ap

Kyllä tämä pahoinpitelyn jatkaminen, delegoimalla sen fyysinen osuus sekä riistämällä lapselta ainoa toinen turvasatama (josta delegoija tekee liittolaisensa), on käsittääkseni melko yleistä. "Odotahan, kunhan isä tulee kotiin..." Ja jos isä ei suostu äidin hirmuvaltaan, arvaat varmaan, mitä kurjuutta siitä seuraa.

Jep. Melkeinpä pahempi rangaistus itselle oli se, kun joutui odottamaan! Isä tulee kotiin, sitten saatettiin syödä normaalisti ja puuhailla tavallisia juttuja. Sitten jonain mielivaltaisena hetkenä... "Maija, tulepa kertomaan isälle, mitä teit tänään...", sitten ääni väristen jouduin ilmiantamaan itseni ja sen jälkeen piti vielä itse hakea se kirottu vyö kaapista!

- Eri

Kuulostaa siltä, että on oikein maksimoitu rangaistus, kun kaikki mahdolliset nöyryytyselementit on mukana. Pakotetaan odottamaan, pakotetaan kertomaan teostaan, pakotetaan hakemaan kuritusväline, kuritetaan. Onko tuon ajan vanhemmat olleet ihan sadisteja? :O

Vierailija kirjoitti:

Mä oon syntyny 93 ja siskoni 95 ja ollaan molemmat saatu sekä remmiä että tukkapöllyä. On suukin taidettu pestä saippualla. Ihan tavalliset korkeakoulutetut vanhemmat. Itsekin sain vasta teini-ikäisenä selville tuon olleen laitonta.

Ohhoh. Ei varmasti ole ollut yleistä enää 2000-luvulla. Mitä te sitten teitte, että remmiä tuli? Ja minkä ikäisinä vielä?

Olen samaan aikaan syntynyt kuin aloittaja. Vanhempien kuritusväkivalta päättyi kohdallani ala-asteen lopussa. Toisen sisaruksen kanssa se oli kuitenkin rajumpaa ja kesti yläasteelle asti. Ihan täyttä paskaahan tuo oli.

Syynä lapsiin kohdistuvaan kuritusväkivaltaan oli ainoastaan vanhempien kyvyttömyys käsitellä kuormittuneisuuttaan ja vaikeita tunteitaan. Mitään kasvatuksellista puolta käytöksessä ei ollut. Lapsiin vain käytiin käsiksi jos vanhemmn päässä ns. napsahti, jos lasten touhut ärsyttivät. Jälkikäteen mitään ei suostuta myöntämäån, vaan kyse on kuulemma valemuistoista.

En tiedä, onko mieheni vanhemmat käyttäneet remmiä tai risua, mutta tukistus on ollut heillä yleisessä käytössä. Se oli sitä aikaa, kun se oli vielä laillista. Lastenlapset ovat syntyneet sitten, kun ruumiillinen kuritus on ollut laitonta, mutta anoppi oli silti käynyt heti hiuksiin kiinni, jos pikkulapsi teki jotain luvatonta, koska hän ei muutakaan kasvatuskeinoa tiennyt. En tiedä tiesikö hän laittomuudesta.

Meidän lapset ovat suvun nuorimpia ja mummo oli jo sen verran huonokuntoinen, että ei pysynyt lasten perässä, niin neuvoi minua tukistamaan, jos ne ei tottele. Sanoin että se on laitonta ja kohta on lastensuojeluviranomaiset oven takana, jos lapsia tukistaa ja ne kertoo päiväkodissa. Anoppi sanoi, että hullujako ne on.

Lapseni heitti kerran parivuotiaana kotona ruokalautasen lattialle ja oli selvästi häpeissään, eikä ole tehnyt sitä toista kertaa, vaikka en antanut mitään rangaistusta. Kerroin tapahtumasta anopille, niin hän sanoi, että olisit tukistanut.

Silloin kun kurittaminen oli sallittua, käsiteltiinkö asiaa esim. kasvatusoppaissa tai vastaavissa? Että tällaisista asioista kannattaa kurittaa, tällaista vyötä kannattaa käyttää, näin monta kertaa lyödä jne.?

Vierailija kirjoitti:

Hassua tässä on se, että lasta rangaistiin jostain "sääntöjen vastaisesta" teosta antamalla remmiä, joka oli sääntöjen eli lain vastaista.

Millaisen esimerkin tämä antaakaan lapselle? Sääntöjä pitää noudattaa, eiku...

Juuri niin. Minä en näin aikuisena edes muista niitä syitä ja tilanteita, jotka johtivat siihen, että minua lyötiin. Lyönnit vaan ovat jääneet mieleen. Eli, jos tarkoituksena on ollut muka jotenkin kasvattaa, niin ei ole mennyt "oppi" perille.

Vierailija kirjoitti:

Olen samaan aikaan syntynyt kuin aloittaja. Vanhempien kuritusväkivalta päättyi kohdallani ala-asteen lopussa. Toisen sisaruksen kanssa se oli kuitenkin rajumpaa ja kesti yläasteelle asti. Ihan täyttä paskaahan tuo oli.

Syynä lapsiin kohdistuvaan kuritusväkivaltaan oli ainoastaan vanhempien kyvyttömyys käsitellä kuormittuneisuuttaan ja vaikeita tunteitaan. Mitään kasvatuksellista puolta käytöksessä ei ollut. Lapsiin vain käytiin käsiksi jos vanhemmn päässä ns. napsahti, jos lasten touhut ärsyttivät. Jälkikäteen mitään ei suostuta myöntämäån, vaan kyse on kuulemma valemuistoista.

Toinen vanhemmista oli fyysisesti vähemmän väkivaltainen lapsia kohtaan (henkistä väkivaltaa oli silti fyysisen väkivallan lisäksi hänenkin taholtaan). Toisen vanhemman käytös ei silti ilmeisesti ollut hänelle mikään ongelma, vaikka hän lapsiin käsiksi käymistä joutui todistamaan.

Aikuisena en enää halua olla kummankaan vanhemmista kanssa tekemisissä.

Mä tiesin lapsena, että se on laitonta. Kotona kuitenkin aina sanottiin, että koulussa ei sit saa kertoa, että remmistä saa jos tekee tuhmuuksia. Lisäksi peloteltiin sillä, että joutuu sijaiskotiin ja siellä on ilkeitä ohjaajia ja kiusaavia laitoslapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassua tässä on se, että lasta rangaistiin jostain "sääntöjen vastaisesta" teosta antamalla remmiä, joka oli sääntöjen eli lain vastaista.

Millaisen esimerkin tämä antaakaan lapselle? Sääntöjä pitää noudattaa, eiku...

Juuri niin. Minä en näin aikuisena edes muista niitä syitä ja tilanteita, jotka johtivat siihen, että minua lyötiin. Lyönnit vaan ovat jääneet mieleen. Eli, jos tarkoituksena on ollut muka jotenkin kasvattaa, niin ei ole mennyt "oppi" perille.

Meillä riitti jos kaatoi vesilasin vahingossa. Tuntuu, että remmiä tuli, jos lapsi oli jotenkin vaivaksi, tai leikki liian kovaäänisesti. Olisi kai pitänyt olla näkymätön lapsi, jonka olemassaoloa ei käytännössä edes huomaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassua tässä on se, että lasta rangaistiin jostain "sääntöjen vastaisesta" teosta antamalla remmiä, joka oli sääntöjen eli lain vastaista.

Millaisen esimerkin tämä antaakaan lapselle? Sääntöjä pitää noudattaa, eiku...

Juuri niin. Minä en näin aikuisena edes muista niitä syitä ja tilanteita, jotka johtivat siihen, että minua lyötiin. Lyönnit vaan ovat jääneet mieleen. Eli, jos tarkoituksena on ollut muka jotenkin kasvattaa, niin ei ole mennyt "oppi" perille.

Meillä riitti jos kaatoi vesilasin vahingossa. Tuntuu, että remmiä tuli, jos lapsi oli jotenkin vaivaksi, tai leikki liian kovaäänisesti. Olisi kai pitänyt olla näkymätön lapsi, jonka olemassaoloa ei käytännössä edes huomaa.

Muisto lapsuudesta: Sisarukseni oli ottamassa kaapista siivoustarvikkeita, kun perheen lapset oli määrätty siivoamaan kotia.

Äidillä alkoi yhtäkkiä jokin keittää päässä. Äiti hiipi siskon taakse ja alkoi potkia siskoa huutaen "Sinäkin isän lellikki siinä!"

Tällaisesta käytöksestä vanhempien taholta ei ikinä puhuttu kotona mitään. Lapset joutuivat lohduttamaan toisiaan, kun vanhempi riehumisen jälkeen vain katosi paikalta.

Puhuin tästä oman äitini kanssa pari päivää sitten. Huomasin tuon saman, mitä jo muutama muukin on sanonut, etten muista syitä, miksi sain risusta tai vyöstä, mutta sen kivun ja itkun muistan. Tämä oli äitini mukaan merkki siitä, että sepitän omiani, kun en kerran muista tapahtumia. Mitään anteeksipyyntöä ei tullut, ivallista vähättelyä vain ja laittomuudelle naureskelua. Eli minulle selvästi kova paikka, äidille täysin vähäpätöinen. Olen syntynyt-89, eli laitonta on ollut jo tuolloin.

Lapsuuteni oli 90 luvun lopussa ja 2000-luvun alussa. Vanhempani käyttivät kasvatuksessaan "apuna" tukistamista ja tukkapöllyä, muita tapoja hyvin harvoin. Kuopuksena pääsin selkeästi vähemmällä, mutta itse opinkin olemaan kiltti ja näkymätön lapsi, jotta vältyn kurittamiselta. Aiheuttipa paljon tunne lukkoja, häpeää ja itkemisen peittelyä. Olen erittäin itkuherkkä, joten tämä ei auttanut asiaa ollenkaan. Näiden lukkojen kanssa olen joutunut työskentelemään aikuisena. Olen keskustellut vanhempieni kanssa lapsuudesta ja antanut heille anteeksi fyysisen kurittamisen, koska heidän molempien lapsuus on ollut väkivallan varjostamaa ja he ovat oppineet tietynlaisen vanhemmuuden mallin omasta lapsuudestaan. Valitettavasti tapa oli väärä, ja itse kasvoin hieman kieroon sen takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassua tässä on se, että lasta rangaistiin jostain "sääntöjen vastaisesta" teosta antamalla remmiä, joka oli sääntöjen eli lain vastaista.

Millaisen esimerkin tämä antaakaan lapselle? Sääntöjä pitää noudattaa, eiku...

Juuri niin. Minä en näin aikuisena edes muista niitä syitä ja tilanteita, jotka johtivat siihen, että minua lyötiin. Lyönnit vaan ovat jääneet mieleen. Eli, jos tarkoituksena on ollut muka jotenkin kasvattaa, niin ei ole mennyt "oppi" perille.

Meillä riitti jos kaatoi vesilasin vahingossa. Tuntuu, että remmiä tuli, jos lapsi oli jotenkin vaivaksi, tai leikki liian kovaäänisesti. Olisi kai pitänyt olla näkymätön lapsi, jonka olemassaoloa ei käytännössä edes huomaa.

Olen 90-lukulainen ja meillä remmiä käytettiin harvoin ja vain, jos teki jotain oikeasti vaarallista. Tiedän, että se oli väärin, mutta en silti osaa olla kovin katkera. Esimerkki: kymmenvuoitaana mökkirannassa oli jotain isoja styroxlevyjä laituria varten, jotka kantoi hyvin yhden pienen tytön. Oli kyllä kielletty leikkimästä niillä ja oli täysin selvä, että vesille laitetaan aina pelastusliivit. Minä kuitenkin lähdin seilaamaan sellaisella ja tietysti ilman liivejä ja tuuli veikin kauaksi missä oli aaltoja ja kaaduin sen levyn kanssa ja jouduin veteen. Osasin kyllä uida, eli en heti hukkunut ja isä kiiruhti veneellä hakemaan. Onnellinen loppu siis, mutta tämän jälkeen tuli kyllä remmiä niin, että pysyi pitkään mielessä.