Yhteiskunnan antisosiaalinen ja oikeistolainen ilmapiiri ahdistaa
Empaatikkona ja sosiaalisena ihmisenä haluan helpottaa muiden elämää, kuunnella toisten murheita ja miettiä yhdessä, miten voimme päästä näiden elämässä olevista haasteista tai murheista yhdessä yli.
Saan fyysisiä pahoinvointioireita kun nämä Susanna Kosket yms. livenä tv-lähetyksissä mm. nauravat avoimesti ja halventavat pitkäaikaissairasta naista kun tätä kidutetaan byrokratian rattaisssa eläkkeelle päästämisen sijasta.
Suomessa myös heikompien puolien pitämisestä saa todella paljon paskaa niskaan, ja ihmisiä jotka tulevat heti mongertamaan jotain "ihan oma syy" ja "jokainen on oman onnensa seppä, kaikilla on kuule rajoitteita"- hokemia tuntuu olevan 13 tusinassa.
Suomi on monilta osin todella ihmisvihamielinen maa. Helsingissä vietin opiskeluvuodet ja se oli kyllä täysi poikkeus, siellä tapasin sielultaan hyvin lämpimiä ihmisiä. Valitettavasti töiden takia asun nyt pohjoisemmassa ja ilmapiiri on täällä aika kireä ja vihamielinen.
Eikö Suomessa tosiaan ole enää jäljellä inhimillisiä, ihmisläheisiä yhteisöjä, vai pitääkö tosiaan muuttaa Helsinkiin tai johonkin hippikommuuniin? En jaksa enää olla näiden materianpalvojien lähistöllä jotka avoimesti vihaavat kaikkea heistä eriävää, pitävät itseään parempina ihmisinä ja puhuvat todella halventavaan sävyyn muista kuin rikkaista ihmisistä.
Olen suht hyväpalkkainen ihminen, mutta jättäisin työtkin taakseni jos pääsisin eroon noista hirviöistä. Ihailen suuresti esim. luonnonkansoja kuten inuiitteja sen perusteella millaisia dokumentteja olen heidän päivittäisestä elämästään nähnyt ja haluaisin kerrankin elää tuollaisessa lämpimässä ja välittävässä yhteisössä.
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SDP:Käsi muiden taskulla vuodesta 1918. Aina sossu possu on käsi muiden rahapussilla kuin muiden työn hedelmät olisivat yhteistä omaisuutta.
Perustele kusipää väitteesi.
Eikös sen oikeistolaisenkin käsi ole juuri vähempi osaisen taskussa, kun hän pienetää sinun saamiasi työttömyysrahoja, asumistukea ja toimeetulotukea.
Laittaa maksullisiksi niitä yhteiskunnan palveluja, jotka ovat tähän saakka olleet maksuttomia.
Vai mistäs kommentoija luulee, että oikeisto aikoo ottaa ne rahat, jotka yhteiskunnalta jäävät saamatta, kun verotusta alennetaan.
Oikeisto haluaa aina alentaa verotusta, koska sen kannattaja ovat hyvätuloisia ja varakkaita ja maksavat eniten veroja tässä maassa.
Jostain kuitenkin täytyy pihistää, kun veron alennusten myötä yhteiskunta ei enää saakaan rahaa, yhtä paljon kuin ennen.
Siispä oikeisto vähentää tukia ja laittaa palvelut maksullisiksi ja korottaa kaikkien palvelujen hintaa, kuten päiväkotimaksujen ym.
Kun järkeistetään julkista sektoria ei tarvitse ottaa niin paljon. Verojen kerääminen EI ole mikään tarkoitus vaan välttämätön paha. Mitä vähemmän verotetaan, sen parempi. Lisäksi Suomessa todennäköisesti kävisi että pitkällä aikavälillä verojen alentaminen johtaisi verokertymän KASVUUN. 10 % miljoonasta on ENEMMÄN kuin 40% sadasta tuhannesta. näin muuten kävi Suomessakin autoveron kohdalla...
"Suomi on hyvin vasemmistolainen maa?!" No just just...tässä itsekin ihmetellyt mm. sitä että "vasemmisto"hallitus sorvasi kuitenkint yöttömille tämän aktiivimalli 2! Ja todella oikeistolainen maa on! Päivät pitkät haukutaan,arvostellaan,kytätään ja kadehditaan katkerina kaikki öyhät, työttömät,sairaat...Tapaisinpa edes yhden aidosti empaattisen ihmisen joku päivä Suomessa!
Ja juujuu, pois muuttaisin itse heti, jos asiat saan järjestymään vaan. Harmi vaan, ku ntämän maan kiusaavat "empaatikot" ja "ruhtinaallisista tuista"johtuva 24//365 stressi ja ahdinko ovat sairastuttaneet työkyvyttömäksi jo lapsena/nuorena...
Onkohan tämä AP:n kirjoitus trolli? Tai sitten se täytyy olla persoonallisuushäiriöisen henkilön kirjoittama. AP, miksi Suomi on kaikilla onnellisuus- ja tasa-arvomittareilla yksi maailman parhaista maista, ollut useita vuosikymmeniä? Miksi ihmiset ovat olleet onnellisia ja hyvinvoimia aina ennen tätä woke kulttuurin alkua? Olisiko vika sittenkin näissä tulkitsijoissa ja heidän omassa mielenterveydessä?
Suomen ongelma on nimenomaan se, että vähemmistön tarpeet ovat nostettu enemmistön tarpeiden edelle. Suomi ei ole edes millään tavalla oikeistolainen maa, toivoisin jopa että olisi mutta ei. Kauheaa millä tavoin tämä libearlismi alkaa oireilemaan koulutetuilla ihmisillä, tuntuu että he ovat kaikista eniten pihalla mitä maailmassa tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
https://yle.fi/uutiset/3-6112047
Suomi on työpaikkakiusaamisen kärkimaa
Suomessa työpaikkakiusaamista tapahtuu enemmän kuin muissa EU-maissa, sekä eurooppalaisten että kotimaisten työolotutkimusten mukaan.
"Onnellisten maa" jossa enemmän työpaikkakiusaamista ja koulukiusaamista kuin missään muussa EU-maassa. Huutista. Ei onnellisuutta voi missään BKT:ssä mitata.
Tääällä asuu hyvin tunnevammaista ja vihamielistä porukkaa pääosin. Muutamia kivoja ihmisiä löytyy, he ovat ehkä ~10% väestöstä.
Onhan niitä paikkoja joissa eletään sitten pelkällä ystävällisyydellä ja lämmöllä. Vai onko? Jotenkin tuntuu että se saattaa olla pintapuolista johon on rutinoiduttu kun ihmisiä on enemmän ja vastus voi olla aggressiivisempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SDP:Käsi muiden taskulla vuodesta 1918. Aina sossu possu on käsi muiden rahapussilla kuin muiden työn hedelmät olisivat yhteistä omaisuutta.
Perustele kusipää väitteesi.
Eikös sen oikeistolaisenkin käsi ole juuri vähempi osaisen taskussa, kun hän pienetää sinun saamiasi työttömyysrahoja, asumistukea ja toimeetulotukea.
Laittaa maksullisiksi niitä yhteiskunnan palveluja, jotka ovat tähän saakka olleet maksuttomia.
Vai mistäs kommentoija luulee, että oikeisto aikoo ottaa ne rahat, jotka yhteiskunnalta jäävät saamatta, kun verotusta alennetaan.
Oikeisto haluaa aina alentaa verotusta, koska sen kannattaja ovat hyvätuloisia ja varakkaita ja maksavat eniten veroja tässä maassa.
Jostain kuitenkin täytyy pihistää, kun veron alennusten myötä yhteiskunta ei enää saakaan rahaa, yhtä paljon kuin ennen.
Siispä oikeisto vähentää tukia ja laittaa palvelut maksullisiksi ja korottaa kaikkien palvelujen hintaa, kuten päiväkotimaksujen ym.
Miten porvarin käsi voi olla pienituloisen taskussa kun porvarille on jo kylliksi itsellään. Asumistuet yms on otettu porvarin taskusta. Miten niitä olisi voitu ottaa pienituloiselta.
Oikeisto hallitus tekee päätökset ettei mitään tukia myönnetä ilman vastikeellisuutta.
Asumistukia myönnetään vain tietyn kokoisiin asuntoihin.
Siis asuntoihin jotka on määritelty tietyn kokoisille talouksille.
Ykin asuville riittää asunnon kooksi 35 neliö ja korkeintaan 40 neliöä.
Asunto tukea ei myönnetä turhan suuriin asuntoihin 1-2 hengelle.
Tämä on jo melkoinen säästö yhteisistä varoista. Samoin perheellisille ei makseta tukea ylisuuriin asuntoihin.
Työstä kieltäytymiseen asetetaan todella tiukat kriteerit. Jos työt ei maistu, voi vaihtoehtoisesti nähdä vähän aikaa melkein nälkää.
Näitä muutamamia em. mainittuja vasemmistohallitus puolustaa,mutta oikeisto vastustaa.
Kannatan oikeistohallitusta, tiukkaa talouskuria ja sitä että jokaisen on kykyjensä mukaan osallistuttava itsensä elättämiseen. Jos täysin terve työikäinen ihminen ei näin tee ja toimi, niin sen tulee johtaa johonkin rangasitukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata sekoittaa oikeistolaisia muuhun Suomeen.
Valtaosa kokoomuslaisista ja persuista on niitä monstereita ja täysin tunnekuolleita, sieluttomia otuksia. He eivät ole enemmistö kansasta. He ovat ehkä n. 35% eli heitä kyllä on paljon, mutta he *eivät* ole enemmistö.
Onneksi he ampuvat itseään nilkkaan paljastamalla ajatuksiaan julkisesti jolloin se enemmistö ihmisistä näkee millaisista hirviöistä nuo kannattajat koostuvat.
Kerrotko mikä kokoomuslaisista tekee "monstereita ja täysin tunnekuolleita". Siis konkreettisesti.
Mitä pahaa siinä on että haluaa että
1) ihmiset saisivat paremmin hyödyntää oman työnsä hedelmät
2) kaikilla olisi mahdollisuus työhön ja toimeentuloon.
3) ihmisellä itsellään on vastuu pärjäämisestään (ei kannettu vesi kaivossa pysy, "anna miehelle kala hän on kylläinen päivän, opeta hänet kalastamaan hän on kylläinen lopun elämäänsä").
jne.
Mitkään populistiset "köyhät kyykkyyn" öyhötykset eivät kelpaa...
1. Nykyinen verojärjestelmä takaa mm. maan jossa voi kulkea vapaasti kadulla ilman juuri minkäänlaista riskiä. Lapset voivat kulkea vaikka yksin kouluun nollariskillä. Koulutus ei maksa erikseen mitään. Jos sairastut vakavasti, et maksa sadan tonnin hoitolaskua omasta pussista. Poliisiin voi luottaa koska he eivät ole muutaman sadan euron palkalla toimivia orjia.
2. Suomessa on jo nyt liian vähän palkallista työtä verrattuna työttömien määrään. Kaikille ihmisille ei ole yksinkertaisesti olemassa palkkatyötä.
3. Katso kohta 2. Suomessa on tällä hetkellä jopa tuhansia insinöörejä työttömänä. Luuletko että he ovat sitä vapaaehtoisesti? Ei ole mitään muuta moraalisesti kestävää yhteiskunnallista ratkaisua kuin se, että nämä saavat edes siedettävän olemassaolon valtiolta, jos palkkatyötä ei kerta kaikkiaan ole kaikille työttömille olemassa.
Suomessa on vähän työtä koska VEROTUS on tolkutonta. ja kohdan 1 asiat OVAT kunnossa monessa muussakin maassa missä verotus on paljon keveämpää, ja jopa paremmalla tolalla kuin Suomessa. Suomessa ryöstöverotetaan surutta, joka aiheuttaa juurikin taloudellista passiivisuutta ja näin vähemmän työpaikkoja....
Joitain vuosia sitten yritysten verotusta kevennettiin, koska sen sanottiin/uskottiin lisäävän investointeja. No eipä kuitenkaan lisännyt. Mihin ne rahat mahtoivat mennä? Villi veikkaus: Osakkeenomistajien salkkuihin ja johtajien palkkoihin/palkkioihin.
Punaviherhipit ovat kommunismin ja taistolaisuuden perillisiä.
Kommunistimaissa sitä on tunnelma todella lämmin. Ihan kuin Isä Aurinkoisesta (Josif Stalin) se lämpö säteilisi.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata sekoittaa oikeistolaisia muuhun Suomeen.
Valtaosa kokoomuslaisista ja persuista on niitä monstereita ja täysin tunnekuolleita, sieluttomia otuksia. He eivät ole enemmistö kansasta. He ovat ehkä n. 35% eli heitä kyllä on paljon, mutta he *eivät* ole enemmistö.
Onneksi he ampuvat itseään nilkkaan paljastamalla ajatuksiaan julkisesti jolloin se enemmistö ihmisistä näkee millaisista hirviöistä nuo kannattajat koostuvat.
Siinäpä empaattinen ja ymmärtävä lipilaari kannanotto. Vailla mitään edes arkijärjellistä pohjaa, saati tieteellistä tutkimusta. Lipilaari oksennus.
Ja just joo just esim. opettajissa, lääkäreissä ym. just on niitä kermaberberi- huipputuloisia köyhien vihaajia oikeistohenkisiä ja niin kaukana todellisuudesta arvostelemassa yläpuolelta köyhempiään/työttömiä jne. Olen itse todistanut köyhille naureskelua ääneen, taivastelua miten joku voi olla esim. yli vuoden työttömänä nykypäivän työmarkkinoilla, miten oppilaista puhtaan heikompana "aineksena"(just tällainenkin oksettava retoriikkaa..ihmiset=aines), ovat kuulemma ihan eri planeetaltakin kuin tämä hieno ope itse jne. Todella humaania, empaattista lähestymistapaa on heillä, juu...
Mutta miksi olisikaan , luuletteko että useimmilla heistä on muka jotain kosketuspintaa köyhän elämään,kun itse syntyneet hyvään perheeseen ja siitä sitten vaan samaa rataa tekee vain itse kaiken "oikein"niin kivasti menee, jos vaan terveenä pysyy. Elämä on pedattu valmiiksi vain kulkea se suoritusputki läpi ja sukulaiset ym.tukee ja auttaa rahallisesti ja muutenkin.
Ja joo joo, kohta tulee joku köyhän perheen selviytyjä vinkumaan miten hän kyllä taisteli tiensä köyhistä oloista akateemiseksi menestyjäksi, mutta harvinaisempaa s eyhä vaan on. No jostain olet saanut tukea ja kannustusta kuitenkin ja pysynyt ainakin terveenä.
Koko Euroopassa tehdään oikeistolaista politiikkaa, joten ehkä oikeistolaisuus on niin itsestään selvää, että monet eivät edes tajua sen olevan sitä. Tämä kuva on vuodelta 2012, mutta mitään merkittävää muutosta tuossa tuskin on tapahtunut:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SDP:Käsi muiden taskulla vuodesta 1918. Aina sossu possu on käsi muiden rahapussilla kuin muiden työn hedelmät olisivat yhteistä omaisuutta.
Perustele kusipää väitteesi.
Eikös sen oikeistolaisenkin käsi ole juuri vähempi osaisen taskussa, kun hän pienetää sinun saamiasi työttömyysrahoja, asumistukea ja toimeetulotukea.
Laittaa maksullisiksi niitä yhteiskunnan palveluja, jotka ovat tähän saakka olleet maksuttomia.
Vai mistäs kommentoija luulee, että oikeisto aikoo ottaa ne rahat, jotka yhteiskunnalta jäävät saamatta, kun verotusta alennetaan.
Oikeisto haluaa aina alentaa verotusta, koska sen kannattaja ovat hyvätuloisia ja varakkaita ja maksavat eniten veroja tässä maassa.
Jostain kuitenkin täytyy pihistää, kun veron alennusten myötä yhteiskunta ei enää saakaan rahaa, yhtä paljon kuin ennen.
Siispä oikeisto vähentää tukia ja laittaa palvelut maksullisiksi ja korottaa kaikkien palvelujen hintaa, kuten päiväkotimaksujen ym.
Miten porvarin käsi voi olla pienituloisen taskussa kun porvarille on jo kylliksi itsellään. Asumistuet yms on otettu porvarin taskusta. Miten niitä olisi voitu ottaa pienituloiselta.
Oikeisto hallitus tekee päätökset ettei mitään tukia myönnetä ilman vastikeellisuutta.
Asumistukia myönnetään vain tietyn kokoisiin asuntoihin.
Siis asuntoihin jotka on määritelty tietyn kokoisille talouksille.
Ykin asuville riittää asunnon kooksi 35 neliö ja korkeintaan 40 neliöä.
Asunto tukea ei myönnetä turhan suuriin asuntoihin 1-2 hengelle.
Tämä on jo melkoinen säästö yhteisistä varoista. Samoin perheellisille ei makseta tukea ylisuuriin asuntoihin.
Työstä kieltäytymiseen asetetaan todella tiukat kriteerit. Jos työt ei maistu, voi vaihtoehtoisesti nähdä vähän aikaa melkein nälkää.
Näitä muutamamia em. mainittuja vasemmistohallitus puolustaa,mutta oikeisto vastustaa.
Kannatan oikeistohallitusta, tiukkaa talouskuria ja sitä että jokaisen on kykyjensä mukaan osallistuttava itsensä elättämiseen. Jos täysin terve työikäinen ihminen ei näin tee ja toimi, niin sen tulee johtaa johonkin rangasitukseen.
Sinulle hyvä rangaistus olisi se, että sinun perheesi raiskataan ja kidutetaan. Et ole ketään parempi tai arvokkaampi. Olet täysi turhake.
Vierailija kirjoitti:
"Suomi on hyvin vasemmistolainen maa?!" No just just...tässä itsekin ihmetellyt mm. sitä että "vasemmisto"hallitus sorvasi kuitenkint yöttömille tämän aktiivimalli 2! Ja todella oikeistolainen maa on! Päivät pitkät haukutaan,arvostellaan,kytätään ja kadehditaan katkerina kaikki öyhät, työttömät,sairaat...Tapaisinpa edes yhden aidosti empaattisen ihmisen joku päivä Suomessa!
Ja juujuu, pois muuttaisin itse heti, jos asiat saan järjestymään vaan. Harmi vaan, ku ntämän maan kiusaavat "empaatikot" ja "ruhtinaallisista tuista"johtuva 24//365 stressi ja ahdinko ovat sairastuttaneet työkyvyttömäksi jo lapsena/nuorena...
Näitä lortteja joilla on mielenterveyden ongelmia jotka eivät kuitenkaan estäisi työntekoa. Suurin este sille on laiskuus. Näitä on työnnetty työpajoihin ja rykrykoulutuksiin mutta työ ei maita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SDP:Käsi muiden taskulla vuodesta 1918. Aina sossu possu on käsi muiden rahapussilla kuin muiden työn hedelmät olisivat yhteistä omaisuutta.
Perustele kusipää väitteesi.
Eikös sen oikeistolaisenkin käsi ole juuri vähempi osaisen taskussa, kun hän pienetää sinun saamiasi työttömyysrahoja, asumistukea ja toimeetulotukea.
Laittaa maksullisiksi niitä yhteiskunnan palveluja, jotka ovat tähän saakka olleet maksuttomia.
Vai mistäs kommentoija luulee, että oikeisto aikoo ottaa ne rahat, jotka yhteiskunnalta jäävät saamatta, kun verotusta alennetaan.
Oikeisto haluaa aina alentaa verotusta, koska sen kannattaja ovat hyvätuloisia ja varakkaita ja maksavat eniten veroja tässä maassa.
Jostain kuitenkin täytyy pihistää, kun veron alennusten myötä yhteiskunta ei enää saakaan rahaa, yhtä paljon kuin ennen.
Siispä oikeisto vähentää tukia ja laittaa palvelut maksullisiksi ja korottaa kaikkien palvelujen hintaa, kuten päiväkotimaksujen ym.
Miten porvarin käsi voi olla pienituloisen taskussa kun porvarille on jo kylliksi itsellään. Asumistuet yms on otettu porvarin taskusta. Miten niitä olisi voitu ottaa pienituloiselta.
Oikeisto hallitus tekee päätökset ettei mitään tukia myönnetä ilman vastikeellisuutta.
Asumistukia myönnetään vain tietyn kokoisiin asuntoihin.
Siis asuntoihin jotka on määritelty tietyn kokoisille talouksille.
Ykin asuville riittää asunnon kooksi 35 neliö ja korkeintaan 40 neliöä.
Asunto tukea ei myönnetä turhan suuriin asuntoihin 1-2 hengelle.
Tämä on jo melkoinen säästö yhteisistä varoista. Samoin perheellisille ei makseta tukea ylisuuriin asuntoihin.
Työstä kieltäytymiseen asetetaan todella tiukat kriteerit. Jos työt ei maistu, voi vaihtoehtoisesti nähdä vähän aikaa melkein nälkää.
Näitä muutamamia em. mainittuja vasemmistohallitus puolustaa,mutta oikeisto vastustaa.
Kannatan oikeistohallitusta, tiukkaa talouskuria ja sitä että jokaisen on kykyjensä mukaan osallistuttava itsensä elättämiseen. Jos täysin terve työikäinen ihminen ei näin tee ja toimi, niin sen tulee johtaa johonkin rangasitukseen.
Sinulle hyvä rangaistus olisi se, että sinun perheesi raiskataan ja kidutetaan. Et ole ketään parempi tai arvokkaampi. Olet täysi turhake.
Pitäähän jonkun käydä töissäkin sossutukien rahoittamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Ja just joo just esim. opettajissa, lääkäreissä ym. just on niitä kermaberberi- huipputuloisia köyhien vihaajia oikeistohenkisiä ja niin kaukana todellisuudesta arvostelemassa yläpuolelta köyhempiään/työttömiä jne. Olen itse todistanut köyhille naureskelua ääneen, taivastelua miten joku voi olla esim. yli vuoden työttömänä nykypäivän työmarkkinoilla, miten oppilaista puhtaan heikompana "aineksena"(just tällainenkin oksettava retoriikkaa..ihmiset=aines), ovat kuulemma ihan eri planeetaltakin kuin tämä hieno ope itse jne. Todella humaania, empaattista lähestymistapaa on heillä, juu...
Mutta miksi olisikaan , luuletteko että useimmilla heistä on muka jotain kosketuspintaa köyhän elämään,kun itse syntyneet hyvään perheeseen ja siitä sitten vaan samaa rataa tekee vain itse kaiken "oikein"niin kivasti menee, jos vaan terveenä pysyy. Elämä on pedattu valmiiksi vain kulkea se suoritusputki läpi ja sukulaiset ym.tukee ja auttaa rahallisesti ja muutenkin.
Ja joo joo, kohta tulee joku köyhän perheen selviytyjä vinkumaan miten hän kyllä taisteli tiensä köyhistä oloista akateemiseksi menestyjäksi, mutta harvinaisempaa s eyhä vaan on. No jostain olet saanut tukea ja kannustusta kuitenkin ja pysynyt ainakin terveenä.
Ei sossuperheestä tulevan tarvitse taistella mistään. Jos on älyä lukiossa menestyy helposti ja tulee hyväksytyksi yliopistoon. Ei tarvitse kuin mennä valmiiksi viitoitettua tietä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
I feel you, AP. Tämä palsta tosin antaa todellisuutta huomattavasti raadollisemman kuvan suomalaisista. Palstan kirjoitusten ja tykkäysten perusteella n. 80 % suomalaisista on äärioikeistolaisia ilmasto- ja rokotedenialisteja. Onneksi gallupit kuitenkin antavat varsin toisenlaisen kuvan Suomen henkisestä ilmastosta. Suomalaiset kuitenkin keskimäärin uskovat demokratiaan, tieteeseen ja ihmisoikeuksiin.
Juuri näin. Tähänkin ketjuun sopulien lailla ryntäsi heti tusinan verran persuja oksentamaan sitä vihaa ja katkeruuttaan.
Älkää perustako maailmankuvaanne nettikirjoitteluun ja palstoihin. Täällä kävijöistä 80-90% on todella katkeria vanhoja persumiehiä. Kumma kun heidän rummutuksesta huolimatta Halla-ahokin sai kuntavaaleissa piskuisen 6% kannatuksen vaikka heidän mukaansa "mestarilla" pitäisi olla liki jokaisen aikuisen ihmisen kannatus takanaan.
Suuri osa suomalaisista on hyviä. Tänne nimettömille nettipalstoille kertyy se kuona ja ne ihmishirviöt.
Vauvapalstan kävijöistä 90% persumiehiä hahahah kiitos nauruista!

Nykyään ovat, mutta ennen tämä oli vielä aihepiiriin kuuluva lastenkasvatukseen liittyvä asiallinen sivusto.
Keski-ikäiset persumiehet ovat ihmiskunnan vitsaus, pelkkää jätemateriaalia jotka pitäisi kuskata poltettavaksi.
Eivät levitä ympäristöönsä mitään muuta kuin vihaa ja omaa pikkumaista turhautumistaan.
Ilmoitettu.

Ei haittaa, pääasia että viesti jäi näkyville.
Vierailija kirjoitti:
Ja just joo just esim. opettajissa, lääkäreissä ym. just on niitä kermaberberi- huipputuloisia köyhien vihaajia oikeistohenkisiä ja niin kaukana todellisuudesta arvostelemassa yläpuolelta köyhempiään/työttömiä jne. Olen itse todistanut köyhille naureskelua ääneen, taivastelua miten joku voi olla esim. yli vuoden työttömänä nykypäivän työmarkkinoilla, miten oppilaista puhtaan heikompana "aineksena"(just tällainenkin oksettava retoriikkaa..ihmiset=aines), ovat kuulemma ihan eri planeetaltakin kuin tämä hieno ope itse jne. Todella humaania, empaattista lähestymistapaa on heillä, juu...
Mutta miksi olisikaan , luuletteko että useimmilla heistä on muka jotain kosketuspintaa köyhän elämään,kun itse syntyneet hyvään perheeseen ja siitä sitten vaan samaa rataa tekee vain itse kaiken "oikein"niin kivasti menee, jos vaan terveenä pysyy. Elämä on pedattu valmiiksi vain kulkea se suoritusputki läpi ja sukulaiset ym.tukee ja auttaa rahallisesti ja muutenkin.
Ja joo joo, kohta tulee joku köyhän perheen selviytyjä vinkumaan miten hän kyllä taisteli tiensä köyhistä oloista akateemiseksi menestyjäksi, mutta harvinaisempaa s eyhä vaan on. No jostain olet saanut tukea ja kannustusta kuitenkin ja pysynyt ainakin terveenä.
Itse olen tullut "köyhistä" lähtökohdista eli vanhemmat olivat duunareita, jotka tuhlasivat rahansa tupakkaan, alkoholiin ja muuhun omia lapsia tärkeämpään. Olen noussut 5000 euroa kuussa bruttona tienaavaksi ja tämän takia olen sitä mieltä, että tuet passivoittavat ja ovat pidemmän päälle yksilölle sekä valtiolle haitaksi.
Niin no, en edes tiedä mikä joku hapan silakka on. Olen kyllä joskus Itävallassa käydessäni syönyt pakosta jotain hapankaalta, vapaaehtoisesti en sitä syö, olkoon miten terveellistä tahansa.
Itse olen eläkkeellä oleva 65 vuotias entinen kirjanpitäjä, nainen.
Mielenkiinnolla luen tätä palstaa ja toisinaan otan kantaa asioihin, en välitä siitä mitä mieltä muut ovat kommenteistani. Kirjoittelen vain ajankulukseni mielipiteitä ketjuihin, jotka minua kiinnostavat.
En halua olla ilkeä, mutta pikkasen naurattaa, miten totaalisen harhateille meni tuon kommentoijan arviot ko. kirjoituksesta.