Jos et tietäisi ikääsi niin minkä ikäiseksi arvioisit itsesi
Kommentit (54)
Arvioisin olevan siitoskykyinen. Naiset!
Vierailija kirjoitti:
Yleensä suurin osa kuvittelee näyttävänsä ikäistään nuoremmilta. Johtuu vaan siitä kun on niin tottunut omaan peilikuvaansa. Tutut vuosien takaa huomaavat kyllä vanhemtumisen. Kohteliaisuuttaan ehkä sanovat ettet ole muuttunut ollenkaan, mutta kyllähän jokainen ymmärtää että se on tosiaan vain kohteliaisuus. Samalla tavalla kuin näkee itsekin miten vuodet on muuttaneet sitä toista. Monesti ensin ei edes meinaa tunnistaa vanhaa tuttua vuosien takaa, mutta hetken päästä aivot kaivaa esiin ne tutut piirteet, ja sitten voi jo aidostikin tuntua siltä että toinen näyttää samalta kuin ennenkin. Totuus on kuitenkin se ensivaikutelma. Se on se, mitä täysin tuntemattomat näkee.
Mä taas omasta mielestäni näytän ikälopulta, mutta uudet tuttavuudet ällistyvät kuullessaan ikäni, arvioivat aina paljon nuoremmaksi. Enimmäkseen luulen sen johtuvan siitä, ettei mulle ole juurikaan kertynyt arkuuden takia elämänkokemusta iästäni huolimatta. Silmissäni on viattoman lapsen katse :D
35 ja olen oikeasti 53, tosin kukaan ei ole sanonut minua nuoremman näköiseksi mutta omasta mielestä olen.
Eräs luokkakaverini vaihtaa profiilikuvaansa ainakin kerran viikossa ja 95% hän näyttää kuvissaan helposti kymmenen vuotta vanhemmalta. Tämä ei ole vain minun mielipide.
Tämän perusteella näytän mielestäni muutaman vuoden ikäistäni nuoremmalta. En paljoa, mutta pari vuotta kuitenkin. Ikää minulla on 45 vuotta.
Jos en tietäisi luulisin alaikäiseksi, ainakin 5 vuotta nuoremmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä osaa sanoa, mutta viimeksi pari kk sitten minua luultiin n.35v ikäiseksi ja olen 45v. Tuo on aika jännä juttu, koska ei edes ollut ensimmäinen tai toinen kerta tänä vuonna ja tapahtui monta kertaa viimevuonnakin ja aiemminkin, siis että minua luullaan 10-15v nuoremmaksi kuin olen.
Omituista🤔.Hyvä sulle!
Olen itse miettinyt, missä näihin iän arvaus ihmisiin törmää? Itse emme edes työpaikalla ym. arvuuttele toistemme ikää, sen tietää vain jos sen on itse kertonut.
Työpaikalla käynyt aika usein itselläni näin, meillä tulee taloon säännöllisesti "uutta verta" joksikin aikaa ja siinä turistessa esim.viimeisin kysyi kohtasinko paljonkin haasteita ollessani alaikäinen teiniäiti, kun kuuli lasteni iät (18v ja 20v) ja olin siis juuri täyttänyt 26v esikoisen saadessani.
Toinen vakikommentti ikäasian käydessä ilmi on "sulla on niin sileä iho" eli ei ole ryppyjä. No, en sitten tiedä "kuuluisko" 45v ikäisellä olla niitä paljonkin, itselläni ei ole, mutta en kyllä ole koskaan polttanut tai harrastanut auringonottoa ja juonut viimeiset 20v vettä väh.2l/vrk.
Vierailija kirjoitti:
Peilikuvassa näytän omasta mielestä n. 10 vuotta nuoremmalta kuin valokuvassa.
Sama täällä. Tai ei tietenkään ihan aina, mutta usein.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä suurin osa kuvittelee näyttävänsä ikäistään nuoremmilta. Johtuu vaan siitä kun on niin tottunut omaan peilikuvaansa. Tutut vuosien takaa huomaavat kyllä vanhemtumisen. Kohteliaisuuttaan ehkä sanovat ettet ole muuttunut ollenkaan, mutta kyllähän jokainen ymmärtää että se on tosiaan vain kohteliaisuus. Samalla tavalla kuin näkee itsekin miten vuodet on muuttaneet sitä toista. Monesti ensin ei edes meinaa tunnistaa vanhaa tuttua vuosien takaa, mutta hetken päästä aivot kaivaa esiin ne tutut piirteet, ja sitten voi jo aidostikin tuntua siltä että toinen näyttää samalta kuin ennenkin. Totuus on kuitenkin se ensivaikutelma. Se on se, mitä täysin tuntemattomat näkee.
Jäi epäselväksi, oletko sitä mieltä, että jokainen ymmärtää näyttävänsä ikäiseltään vai ei.
Juttujeni perusteella noin 15, mutta ulkonäon puolesta 50.
M42
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä osaa sanoa, mutta viimeksi pari kk sitten minua luultiin n.35v ikäiseksi ja olen 45v. Tuo on aika jännä juttu, koska ei edes ollut ensimmäinen tai toinen kerta tänä vuonna ja tapahtui monta kertaa viimevuonnakin ja aiemminkin, siis että minua luullaan 10-15v nuoremmaksi kuin olen.
Omituista🤔.Hyvä sulle!
Olen itse miettinyt, missä näihin iän arvaus ihmisiin törmää? Itse emme edes työpaikalla ym. arvuuttele toistemme ikää, sen tietää vain jos sen on itse kertonut.
Minulta aina kysytään. Sitä aletaan ihmettelemään kun puhutaan jostain muusta, esim. että asun jo omillani.
N32
Sorry, että pudotan teistä osan maanpinnalle. "Minua luullaan 10 vuotta nuoremmaksi" -heitot eivät ole absoluuttisia totuuksia. Ihmiset pelkäävät, että sanovat iän korkemmmaksi kuin on, joten he varmuuden vuoksi sanovat mahdollsimman alhaisen iän.
Jos esim. sinulta kysytään papereita usein, kysymys voi olla vain siitä, että käytät nuorten vaatteita. Lippiksen ja nuorekkaiden aurinkolasien takaa on vaikea arvioida ikää.

Entä jos ei käytä, ja itseä kymmenen vuotta nuorempi lässyttää sinulle, kutsuu lapseksi ensinäkemältä ja tarjoaa autossa turvaistuinta? Ei todellakaan tunnu siltä että pelkäisivät olevansa epäkohteliaita, pikemminkin päinvastoin.

Pituuskin vaikuttaa iän arviointiin. Taidat olla alle 180 cm?
Vierailija kirjoitti:
Arvioisin olevan siitoskykyinen. Naiset!
Mitä sinä niillä liudalla lapsilla teet?
Ikääntyminen on sama kuin elimistön infektoituminen. Tarvitsette "hydrogen peroxide wash:in", joka syö sitä infektiota pois. Se tepsii kaikkeen, kunhan on tarpeeksi ytyisää (esim 12-35%). Ryppyinen iho kaulalla/dekoltee-alueella tai polvissa esimerkiksi reagoi vetyperoksidiin voimakkaasti, ja ihoa kirvelee kuin olisi saanut liikaa aurinkoa, ja sinne tulee valkoisuutta.
Vetyperoksidi reversoi ikääntymisen, mutta sitä tarvitaan paljon. Itse käytän noin 3 litraa vahvaa vetyperoksidia vuodessa ihonhoitoon. Menin tässä äskettäin ostamaan 5 litran kanisterin 12% vetyperoksidia, sillä voi nyt läträillä kauan, eikö maksa paljon. Parantuva iho kuivuu ja hilseilee aina! Jos iho ei hilseile, se ei koskaan voi parantua!! Joten käytän myös kosteusvoiteita vetyperoksidikäsittelyn jälkeen. Usein käy niin että kun elimistöä on puffannut tarpeeksi vetyperoksidilla, se rupeaa itsenäisesti parantumaan, ja iho kutisee ja hilseilee spontaanisti enemmän kuin tavallisesti, jolloin vetyperoksidia ei tarvitse käyttää niin paljon.
Vetyperoksidi ei ole mikään happo!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvioisin olevan siitoskykyinen. Naiset!
Mitä sinä niillä liudalla lapsilla teet?
Teen Suomesta lämpimämmän <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sorry, että pudotan teistä osan maanpinnalle. "Minua luullaan 10 vuotta nuoremmaksi" -heitot eivät ole absoluuttisia totuuksia. Ihmiset pelkäävät, että sanovat iän korkemmmaksi kuin on, joten he varmuuden vuoksi sanovat mahdollsimman alhaisen iän.
Jos esim. sinulta kysytään papereita usein, kysymys voi olla vain siitä, että käytät nuorten vaatteita. Lippiksen ja nuorekkaiden aurinkolasien takaa on vaikea arvioida ikää.
Entä jos ei käytä, ja itseä kymmenen vuotta nuorempi lässyttää sinulle, kutsuu lapseksi ensinäkemältä ja tarjoaa autossa turvaistuinta? Ei todellakaan tunnu siltä että pelkäisivät olevansa epäkohteliaita, pikemminkin päinvastoin.
Turvaistuinta? 😳
Näytän ikäistäni vanhemmalta. Huonosti nukuttujen öiden jälkeen ikälisää tulee helposti 10 vuotta. Aloin kulahtaa kiihtyvällä tahdilla 55 täytettyäni. Sairaudet ja nopea laihtuminen ovat tehokkaita keinoja vanhentumisen kiihdyttämiseen. En ota tosissani mitään kohteliaisuuksia, joiden mukaan näytän nuorekkaalta. Voi olla, että levättyäni ja laittauduttuani olen ikäiseni näköinen, mutta mitä väliä.
Vierailija kirjoitti:
Sorry, että pudotan teistä osan maanpinnalle. "Minua luullaan 10 vuotta nuoremmaksi" -heitot eivät ole absoluuttisia totuuksia. Ihmiset pelkäävät, että sanovat iän korkemmmaksi kuin on, joten he varmuuden vuoksi sanovat mahdollsimman alhaisen iän.
Jos esim. sinulta kysytään papereita usein, kysymys voi olla vain siitä, että käytät nuorten vaatteita. Lippiksen ja nuorekkaiden aurinkolasien takaa on vaikea arvioida ikää.
Minulla on luultu nuoremmaksi ilman että ikä on suoraan edes tullut puheeksi.
Menin uuteen työpaikkaan 37 vuotiaana ja ensimmäinen henkilö jonka kanssa jollain tavalla lähennyin oli alle 25 vuotias opiskelija.
Siinä keskusteltiin ja hän kysyi minun opiskeluistani ym oletti minun elävän samantyylistä elämään kuin hän elää, yllättyi kun sanoi olevani lähemmäs 40 perheenäiti.