"Ei näin saa kohdella ainakaan ikäihmisiä!"
Näin tokaisi tänään kirjastossa muuan vanhempi naisihminen (80+), kun hän olisi tarvinnut kopion jostakin paperista jotakin viranomaista varten. Hänellä oli mukanaan 40 senttiä käteistä yhtä A4-kopiota varten, mutta kopioiden hinta oli nostettu tämän kuukauden alusta 50 senttiin kappale. Lisäksi viime kuun puolella oli kyseisessä kirjastossa lopetettu käteisen rahan käsittely kokonaan, joten koko homma meni puihin: hän ei saanut kopiota haluamastaan paperista. (Nainen ilmoitti, ettei hänellä ole pankkikorttia.)
Kommentit (77)
Olen joskus esim kaupassa, kun lapsella on jäänyt 5-15 centistä kiinni, joku ostos ,,
Maksanut hänen puolestaan puuttuvan summan kassajonossa.
Kerran eräs vanhempi rouva osti alusvaatteet, jotka olivat ässä kortilla halvat.
Rouva parka oli jättänyt korttinsa kotiin. Hän oli niin pettyneen oloinen, että käytin omaa korttiani hänen ostoksiinsa.
Kassa ei oikein tykännyt, kun pitäisi olla samaa perhettä, jotta alennuksen voisi käyttää.
( Pieniä tekoja, jospa minuakin joku jeesaa tarvittaessa ).
Meidän pitäjässä lopetettiin terveyskeskuksessa laskujen maksu käteisellä joitakin vuosia sitten, ja nyt alkukesästä kunnan ainoa pankki poisti mahdollisuuden kävellä suoraan sisään nostamaan rahaa tai maksamaan laskuja. Näitä palveluja varten pitää varata erikseen aika maksullisesta yritysnumerosta. Vaikka uudistus sai asiakkailta hirveästi negatiivista palautetta osakseen, se runnottiin pankin toimesta silti läpi. On aika outoa, että silloin, kun pankki on auki, sinne voi silti mennä vain silloin, kun PANKILLE sopii, asiakkaan aikatauluilla ei ole niin väliä.
Jos vanhus on muistisairas, eikä sen takia osaa käyttää nykypäivän maksutapoja, pitäisi miettiä edunvalvontaa.
Pitäisiköhän kirjoittaa Sauli-presidentille asian tiimoilta oikein perinteinen kirje? Vähän valistaa häntä siitä, mitä tässä maassa oikein tapahtuu. Vaikka tokkopa se mitään auttaa, presidenttihän on lähinnä maan maskotti ulkomaailmalle.
Vierailija kirjoitti:
Huono kirjasto sellainen joka poistaa käteisenkäyttömahdollisuuden. Sellainen on eriarvoistavaa maksamispolitiikkaa.
Eipä nykyään ole muuta mahdollisuutta kuin luopua käteisen käytöstä. Muuten on uallahu aaakkabar-puukkomies ryöväämässä kassaa.
Edesmenneellä 90-vuotiaalla mummollanikin oli pankkikortti jo reilut viisitoista vuotta sitten. Yrittää huijata, että saisi palvelun halvemmalla. Kyllä kaikille mummoille pankki sen kortin käyttötiliin tyrkyttää. Eri asia sitten käyttävätkö sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa ihmiset, joilla ei ole pankkikorttia, kun ei viitsitä opetella "uusia asioita". Pankkikortteja on käytetty yleisesti jotain 30 vuotta, joten on ollut aikaa opetella..
Minua huvittavat ihmiset, jotka eivät osaa itse tehdä mehua ja säilöä sitä, mehumaijaa on käytetty varmaan sata vuotta ja silti porukka ostaa mehunsa kaupasta, kun ei viitsi opetella vanhojakaan asioita.
Käytätkö mehumaijaa päivittäin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono asiakaspalvelija, jolla ei ollut tilannetajua. Moni vanhus pelkää pankkikortteja, koska unohtavat sen automaattiin, unohtavat tunnusluvun, eivätkä muutenkaan ole aivoiltaan samassa terässä kuin nelikymppiset. Kyllä asiakkaan pitää itse voida päättää käyttääkö korttia vai käteistä. Jollei käteinen käy, niin sitten rinnalle kopiokortti tms.
Eli mielestäsi yksittäinen työntekijä voi päättää toimia työnantajansa ohjeiden vastaisesti, kärjistettynä varastaa? Erikoista syyttää työntekijää ohjeiden noudattamisesta.
Jollei oma järki kulje, niin olisi soittanut vaikka kirjastotoimenjohtajalle. Varmasti olisi lupa hellinnyt tähän yhteen yksittäiseen poikkeamiseen. Ei elämä ole niin vaikeaa.
Ehkä tai sitten ei. Turha sunkaan on lähteä arvailemaan tuleeko lupa vai ei. Jos mummo on osannut tulla kirjastoon ottamaan kopioita,ei ihan seniili ole. Meidän muistisairas mummo ei todellakaan pystyis . Ja toi ikään vetoaminen. Sittemmin jo edesmennyt tuttu eli sata vuotiaaksi eikä koskaan pyytänyt ja varsinkaan halunnut erityiskohtelua ikäänsä vedoten
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus esim kaupassa, kun lapsella on jäänyt 5-15 centistä kiinni, joku ostos ,,
Maksanut hänen puolestaan puuttuvan summan kassajonossa.Kerran eräs vanhempi rouva osti alusvaatteet, jotka olivat ässä kortilla halvat.
Rouva parka oli jättänyt korttinsa kotiin. Hän oli niin pettyneen oloinen, että käytin omaa korttiani hänen ostoksiinsa.
Kassa ei oikein tykännyt, kun pitäisi olla samaa perhettä, jotta alennuksen voisi käyttää.( Pieniä tekoja, jospa minuakin joku jeesaa tarvittaessa ).
Toi on hienoa ja varmasti moni muukin toimii noin, mutta et kai säkään huutajalle mitään tarjoutuisi maksamaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono asiakaspalvelija, jolla ei ollut tilannetajua. Moni vanhus pelkää pankkikortteja, koska unohtavat sen automaattiin, unohtavat tunnusluvun, eivätkä muutenkaan ole aivoiltaan samassa terässä kuin nelikymppiset. Kyllä asiakkaan pitää itse voida päättää käyttääkö korttia vai käteistä. Jollei käteinen käy, niin sitten rinnalle kopiokortti tms.
Eli mielestäsi yksittäinen työntekijä voi päättää toimia työnantajansa ohjeiden vastaisesti, kärjistettynä varastaa? Erikoista syyttää työntekijää ohjeiden noudattamisesta.
Jollei oma järki kulje, niin olisi soittanut vaikka kirjastotoimenjohtajalle. Varmasti olisi lupa hellinnyt tähän yhteen yksittäiseen poikkeamiseen. Ei elämä ole niin vaikeaa.
Jos ei oma järki kulje, sulla se ei taida kulkea. Ymmärrätkö että näitä kiukuttelijoita on jatkuvasti, heidän takiaan täytyisi sitä ja tätä tehdä. Jos yhdelle aletaan tehdä niin sittem täytyy muillekin. Miksi se seuraava asiakas olisi vähempiarvoinen ja hän ei saisi ilmaista kopiota? Vai jokaisen asiakkaan kohdalla täytyisi soittaa johtajalle erikseen? Sä et taida asiakastyöstä tietää mitään.
50 senttiä kopiosta? 5 eurolla saa koko paketin paperia (500) eli sentin per paperi ja muste tuskin 49 senttiä per paperi maksaa sekään mitä olen noita kopiokoneiden tulostuskustannuksia katsellut. Kannattaisko vähän harkita sitä hinnoittelua. Ei kirjaston tarvitse tuottaa voittoa.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisiköhän kirjoittaa Sauli-presidentille asian tiimoilta oikein perinteinen kirje? Vähän valistaa häntä siitä, mitä tässä maassa oikein tapahtuu. Vaikka tokkopa se mitään auttaa, presidenttihän on lähinnä maan maskotti ulkomaailmalle.
Äläpä vähättele. Sauli voisi ehdottaa vaikka jonkun nyrkin perustamista tai ainakin twiitata.
Mä oisin lyönyt puoli euroa pöytään ja sanonut että mä haluan sen kopion koska kerran pystyn sen maksamaankin. Tunkekaa se raha vaikka virkistyskassaanne mutta mulla ei ole muuta maksumahdollisuutta enkä tiennyt että te ootte muuttuneet näin m u l k k u m a i s i k s i ettei hard cash teille enää kelpaa.

Itse sanoisin sulle että ei tipu ja nyt häivyt siitä häitiköimästä.
Ei missään nimessä auteta yli kasikymppistä! Siinäpä kärsikööt kun ei ole hoksannut netistä tarkastaa hintoja. Yksi paperi kyllä syöksee kirjaston vararikkoon.
Samoin kerran kuski ei ottanut pikkukoululaista kyytiin kun lipun hinta oli sinä päivänä noussut 10 senttiä. Oppiipahan olemaan!
Itse olen asiakaspalvelija ja olisin ihan varmasti printannut mummon paperin. Kohtuutonta että ihminen tulee hoitamaan tärkeää asiaa ja tyssää tuollaiseen. Samoin maksan bussissa lasten puuttuvat pennoset.
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa ihmiset, joilla ei ole pankkikorttia, kun ei viitsitä opetella "uusia asioita". Pankkikortteja on käytetty yleisesti jotain 30 vuotta, joten on ollut aikaa opetella..
Ikä tuo tullessaan sivuvaikutuksia , näkö heikkenee , muisti ei pelaa täysin joten korteilla ja puhelimilla pelaaminen ei luonnistu entiseen tapaan , elämä vaikeutuu mutta sitä ei ymmärrä nuorena

Ja sitten kun ei itse pysty asioitaan hoitamaan, niin edunvalvonnan paikka. Ja tehkää ne paperit ajoissa valmiiksi, että asiat sujuu jouhevammin.
Armoton yhteiskunta on pian täynnä vanhuksia. Mitäs sitten tehdään ?
Huono kirjasto sellainen joka poistaa käteisenkäyttömahdollisuuden. Sellainen on eriarvoistavaa maksamispolitiikkaa.