"Ei näin saa kohdella ainakaan ikäihmisiä!"
Näin tokaisi tänään kirjastossa muuan vanhempi naisihminen (80+), kun hän olisi tarvinnut kopion jostakin paperista jotakin viranomaista varten. Hänellä oli mukanaan 40 senttiä käteistä yhtä A4-kopiota varten, mutta kopioiden hinta oli nostettu tämän kuukauden alusta 50 senttiin kappale. Lisäksi viime kuun puolella oli kyseisessä kirjastossa lopetettu käteisen rahan käsittely kokonaan, joten koko homma meni puihin: hän ei saanut kopiota haluamastaan paperista. (Nainen ilmoitti, ettei hänellä ole pankkikorttia.)
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa ihmiset, joilla ei ole pankkikorttia, kun ei viitsitä opetella "uusia asioita". Pankkikortteja on käytetty yleisesti jotain 30 vuotta, joten on ollut aikaa opetella..
Minua huvittavat ihmiset, jotka eivät osaa itse tehdä mehua ja säilöä sitä, mehumaijaa on käytetty varmaan sata vuotta ja silti porukka ostaa mehunsa kaupasta, kun ei viitsi opetella vanhojakaan asioita.
Vierailija kirjoitti:
Tokaisin eukolle että osta älypuhelin ja siihen skanneri niin et joudu täällä kiukuttelemaan!
Siitä ne vasta ongelmat alkaisi. Olen joutunut auttamaan sukulaisia ja aika epätoivoista se on jos lähtökohta on lankapuhelimen numeronäppäimet ja teksti-tv.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono asiakaspalvelija, jolla ei ollut tilannetajua. Moni vanhus pelkää pankkikortteja, koska unohtavat sen automaattiin, unohtavat tunnusluvun, eivätkä muutenkaan ole aivoiltaan samassa terässä kuin nelikymppiset. Kyllä asiakkaan pitää itse voida päättää käyttääkö korttia vai käteistä. Jollei käteinen käy, niin sitten rinnalle kopiokortti tms.
Kyllä se on palveluntarjoaja joka päättää mitkä maksutavat hyväksyy.
Kirjasto on kunnan tarjoama yleishyödyllinen palvelu, joka on tarkoitettu kaikille. Markkinatalouden lait eivät päde. Laitetaanko terveyskeskuksiinkin vaatimus maksusta pankkikortilla käynnin yhteydessä ja ne maksaa, jotka kykenevät?
Tk-käynneistä lähetetään lasku.
Ei siellä tarvitse maksaa.
Miksi tehdä asiat vaikeiksi? Jotta itse pääsisi vähemmällä.
Täälläpäin saa kyllä tärkeät, välttämättömät paperit kopioitua/tulostettua ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono asiakaspalvelija, jolla ei ollut tilannetajua. Moni vanhus pelkää pankkikortteja, koska unohtavat sen automaattiin, unohtavat tunnusluvun, eivätkä muutenkaan ole aivoiltaan samassa terässä kuin nelikymppiset. Kyllä asiakkaan pitää itse voida päättää käyttääkö korttia vai käteistä. Jollei käteinen käy, niin sitten rinnalle kopiokortti tms.
Kyllä se on palveluntarjoaja joka päättää mitkä maksutavat hyväksyy.
Kirjasto on kunnan tarjoama yleishyödyllinen palvelu, joka on tarkoitettu kaikille. Markkinatalouden lait eivät päde. Laitetaanko terveyskeskuksiinkin vaatimus maksusta pankkikortilla käynnin yhteydessä ja ne maksaa, jotka kykenevät?
Tk-käynneistä lähetetään lasku.
Ei siellä tarvitse maksaa.
Tiedän kyllä, mutta kysyinkin, miten olisi tuollainen järjestely. Sehän olisi parempikin palveluntarjoajan kannalta, koska saatavat eivät jäisi saamatta.
Vierailija kirjoitti:
Huono asiakaspalvelija, jolla ei ollut tilannetajua. Moni vanhus pelkää pankkikortteja, koska unohtavat sen automaattiin, unohtavat tunnusluvun, eivätkä muutenkaan ole aivoiltaan samassa terässä kuin nelikymppiset. Kyllä asiakkaan pitää itse voida päättää käyttääkö korttia vai käteistä. Jollei käteinen käy, niin sitten rinnalle kopiokortti tms.
Asiakaspalvelijako sen rinnakkaisen käytännön päättää? Toisaalta vaikka olisi kopiokortti, niin jotenkinhan sekin pitäisi asiakkaalle myydä. Nythän asiakas ei halunnut maksaa tarjolla olevilla vaihtoehdoilla.
Olen vähän huolissani tästä että käteisen käyttöä rajoitetaan niin voimakkaasti. Kansalaisten vapaus ja yksityisyys on vaarassa, jos kaikki rahaliikenne on valvonnan alla.
Urho Kekkosen sanoin: - Tärkeintä ei ole elämän pituus vaan laatu. (Enkä tarkoita tässä nyt sitä, että sen mummon olisi pitänyt kupsahtaa jo aikapäiviä sitten vaan sitä, että me olemme kovaa vauhtia menossa entistä eriarvoistuvampaan yhteiskuntaan, vaikka suunnan piti olla aivan päinvastainen. Vain 'digiväki' on jatkossa vahvoilla, muut, jotka eivät siihen oravanpyörän halua tai pysty osallistumaan, tulevat olemaan entistä heikommalla. Tämä väki jätetään aika pitkälti heitteille. Omasta mielestäni elämä on yhteiskunnallisella tasolla tällä hetkellä juuri ja juuri siedettävää, mutta kun mennään vielä ajassa jonkun verran eteenpäin, suorastaan toivon, että saisin sydärin, joka veisi minut kerralla pois tästä "lottovoittomaasta".)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa ihmiset, joilla ei ole pankkikorttia, kun ei viitsitä opetella "uusia asioita". Pankkikortteja on käytetty yleisesti jotain 30 vuotta, joten on ollut aikaa opetella..
Minua huvittavat ihmiset, jotka eivät osaa itse tehdä mehua ja säilöä sitä, mehumaijaa on käytetty varmaan sata vuotta ja silti porukka ostaa mehunsa kaupasta, kun ei viitsi opetella vanhojakaan asioita.
Kylläpä on huvittavaa ettei joku vanhus osaa käyttää pankkikorttia. Odota vaan kun tulet vanhaksi ja aika ajaa sinukin ohitsesi. Karma iskee.
Kannattaa muistaa, että vanhoilla ihmisillä on muistisairauksia. Vaikka he olisivat käyttäneet ennen sujuvasti pankkikorttia tai vaikka hiusharjaa, sen käyttö saattaa sairauden myötä unohtua. Ei yhteiskunta voi pyöriä vain terveiden ja "normaalien" ehdoilla.
Vierailija kirjoitti:
Huono asiakaspalvelija, jolla ei ollut tilannetajua. Moni vanhus pelkää pankkikortteja, koska unohtavat sen automaattiin, unohtavat tunnusluvun, eivätkä muutenkaan ole aivoiltaan samassa terässä kuin nelikymppiset. Kyllä asiakkaan pitää itse voida päättää käyttääkö korttia vai käteistä. Jollei käteinen käy, niin sitten rinnalle kopiokortti tms.
Eli mielestäsi yksittäinen työntekijä voi päättää toimia työnantajansa ohjeiden vastaisesti, kärjistettynä varastaa? Erikoista syyttää työntekijää ohjeiden noudattamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono asiakaspalvelija, jolla ei ollut tilannetajua. Moni vanhus pelkää pankkikortteja, koska unohtavat sen automaattiin, unohtavat tunnusluvun, eivätkä muutenkaan ole aivoiltaan samassa terässä kuin nelikymppiset. Kyllä asiakkaan pitää itse voida päättää käyttääkö korttia vai käteistä. Jollei käteinen käy, niin sitten rinnalle kopiokortti tms.
Asiakaspalvelijako sen rinnakkaisen käytännön päättää? Toisaalta vaikka olisi kopiokortti, niin jotenkinhan sekin pitäisi asiakkaalle myydä. Nythän asiakas ei halunnut maksaa tarjolla olevilla vaihtoehdoilla.
Ei ollut vaihtoehtoja, oli vain yksi tapa maksaa. Ammattitaitoinen aspa olisi antanut tuon yhden kopion ilmaiseksi, sillä se ei ketään konkurssiin vie ja on myös kirjaston oma syy, jollei ole tiedottanut maksutapojen muutoksesta. Kopiokortin voisi läheinen hankkia mummolle, mutta hankalampi on joka kerta lähteä mukaan 40 sentin takia korttia vinguttamaan. Anteeksi, 50 sentin takia.
Vierailija kirjoitti:
Ja sinä seisot tumput suorassa vieressä etkä auttanut ihmistä joka sitä olisi tarvinnut?
Mä voisin hyvin auttaa asiallista henkilöä mutta en mitään kiukuttelijaa joka luulee että on arvokkaampi kuin muut vain koska on vanha.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että vanhoilla ihmisillä on muistisairauksia. Vaikka he olisivat käyttäneet ennen sujuvasti pankkikorttia tai vaikka hiusharjaa, sen käyttö saattaa sairauden myötä unohtua. Ei yhteiskunta voi pyöriä vain terveiden ja "normaalien" ehdoilla.
Eli tästä lähtien vain niiden täytyy maksaa ketkä ovat niin tyhmiä että siihen ryhtyvät. Muut voivat vedota siihen että ei voi yhteiskuntapyöriä vain terveiden ja normaalien ehdoilla, jos hän nyt unohtaa lompakon kotiin niin muut maksaa! Voin kertoa että se lompakko unohtuu sen jälkeen joka ikinen kerta, myös kaikilla muilla.
Meidän mummolla (85 v.) jouduttiin ottamaan takaisin käyttöön lankapuhelin, koska hän sai aivoinfarktin muutama vuosi sitten. Mummo kuntoutui kyllä siitä aika hyvin, mutta hän ei enää osannut käyttää kännykkää.
Kyllä taas pöyristytään joukolla!!!
Pitäiskö jonkun jossain vetää johtopäätöksiä ja vaikka erota?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono asiakaspalvelija, jolla ei ollut tilannetajua. Moni vanhus pelkää pankkikortteja, koska unohtavat sen automaattiin, unohtavat tunnusluvun, eivätkä muutenkaan ole aivoiltaan samassa terässä kuin nelikymppiset. Kyllä asiakkaan pitää itse voida päättää käyttääkö korttia vai käteistä. Jollei käteinen käy, niin sitten rinnalle kopiokortti tms.
Eli mielestäsi yksittäinen työntekijä voi päättää toimia työnantajansa ohjeiden vastaisesti, kärjistettynä varastaa? Erikoista syyttää työntekijää ohjeiden noudattamisesta.
Jollei oma järki kulje, niin olisi soittanut vaikka kirjastotoimenjohtajalle. Varmasti olisi lupa hellinnyt tähän yhteen yksittäiseen poikkeamiseen. Ei elämä ole niin vaikeaa.
Ja kaupungintalon henkilökunta, samoin muitten kaupungin laitosten, kopio surutta omiin tarkoituksiinsa satoja per vuosi. Meilläkin esimies teki lapsensa häihin ja vanhempien hautajaisiin värilliset kutsut ja ohjelmat, tilasi vielä erikoispapereita, surutta työajalla kaupungin laskuun. Kaikki omat hommansa se teki työajalla, järjesti häät hautajaiset jne. Soitteli päiväkaudet, ei saanut häiritä työasioissa.