Ihastuminen työkaveriin

Jos se mies on fiksu niin ei ryhdy sinun kanssa mihinkään jos kerran olet varattu, ehkä oletkin hänelle vähän hupia tylsiin työpäiviin

Siitä vaan. Mutta varaudu siihen, että elämäsi menee uusiiksi työpaikkaa myöten.

Kertoohan se työnantajallekin vastuuttomuudesta, jos työntekijä perheensä rikkoo, eikä piittaa edes  lastensa kohtalosta.

Ei tilanteeseen kannata muilta neuvoja kysellä, teet niin kuin parhaaksi näet. Itse olisin jättänyt sekaantumatta työkaveriin, jos olisin silloin tiennyt, mitä tästä tulee.  Suosittelen ainakin odottamaan muutaman kuukauden

Vierailija kirjoitti:

Kertoohan se työnantajallekin vastuuttomuudesta, jos työntekijä perheensä rikkoo, eikä piittaa edes  lastensa kohtalosta.

Ei taitais pomo tosiaan tykätä, jos sen hottisvaimo päätyisi koristamaan mun sänkyäni.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on töissä juuri tuollainen ap:n kuvaama tilanne. Mitään ei tietääkseni ole henkilöiden välillä tapahtunut, mutta se kahdenvälinen kemia on näiden välillä niin selvä, että se kuuluisa sokea Reettakin sen näkisi. Ilmeisesti ovat itsekin sen huomanneet ja yrittävät peitellä, sen verran on näkynyt molemminpuolista väistelyä viime aikoina. Siis niin, että väistelevät kasvokkain kohtaamisia, mutta kaukaa luovat kyllä pitkiä katseita toistensa suuntaan. Toinen näistä on perheellinen, toinen seurustelee, ja ikäeroakin löytyy, mutta sellaista se elämä joskus on. Väistelystä päätellen molemmat tulevat pysymään tiiviisti poteroissaan odottaen pahimman tulituksen taukoamista,

Jaaha, pitäis itsekin yrittää käyttäytyä normaalimmin oman ihastuksen läsnäollessa, vaikka eihän siitä mitään tule jos toinen hädintuskin moikkaa muiden seurassa ja sitten jutellaan ja katsotaan vain muita mutta toisiamme ei edes vilkaista. Toisaalta mitä siinä toiselle sit juttelee jos on kuin kivettynyt eikä yhtään sillä lailla normaalisti katso päin tai sivustakaan, tulee itselle vaan loukkaantunut reaktio että olenpa itsekin samanlainen kun toi on tollainen mölli. Näyttää kyllä varmaan tosi omituiselta jos ne muut ihmiset on usein samoja siinä seurassa ja juttu luistaa luontevasti muuten mutta vain me kaks käyttäydytään kuin mykkäkoulussa l. kuin toista ei siinä olisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Kertoohan se työnantajallekin vastuuttomuudesta, jos työntekijä perheensä rikkoo, eikä piittaa edes  lastensa kohtalosta.

No näin on. Avioero on ihan laillinen syy antaa potkut moiselle perheensä hylkääjälle tai toisen perheen rikkojalle. Eiku..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on töissä juuri tuollainen ap:n kuvaama tilanne. Mitään ei tietääkseni ole henkilöiden välillä tapahtunut, mutta se kahdenvälinen kemia on näiden välillä niin selvä, että se kuuluisa sokea Reettakin sen näkisi. Ilmeisesti ovat itsekin sen huomanneet ja yrittävät peitellä, sen verran on näkynyt molemminpuolista väistelyä viime aikoina. Siis niin, että väistelevät kasvokkain kohtaamisia, mutta kaukaa luovat kyllä pitkiä katseita toistensa suuntaan. Toinen näistä on perheellinen, toinen seurustelee, ja ikäeroakin löytyy, mutta sellaista se elämä joskus on. Väistelystä päätellen molemmat tulevat pysymään tiiviisti poteroissaan odottaen pahimman tulituksen taukoamista,

Jaaha, pitäis itsekin yrittää käyttäytyä normaalimmin oman ihastuksen läsnäollessa, vaikka eihän siitä mitään tule jos toinen hädintuskin moikkaa muiden seurassa ja sitten jutellaan ja katsotaan vain muita mutta toisiamme ei edes vilkaista. Toisaalta mitä siinä toiselle sit juttelee jos on kuin kivettynyt eikä yhtään sillä lailla normaalisti katso päin tai sivustakaan, tulee itselle vaan loukkaantunut reaktio että olenpa itsekin samanlainen kun toi on tollainen mölli. Näyttää kyllä varmaan tosi omituiselta jos ne muut ihmiset on usein samoja siinä seurassa ja juttu luistaa luontevasti muuten mutta vain me kaks käyttäydytään kuin mykkäkoulussa l. kuin toista ei siinä olisikaan.

Vois olla ihan hyvä teidän kahden päästä joskus keskustelemaan keskenänne ilman häiriötekijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on töissä juuri tuollainen ap:n kuvaama tilanne. Mitään ei tietääkseni ole henkilöiden välillä tapahtunut, mutta se kahdenvälinen kemia on näiden välillä niin selvä, että se kuuluisa sokea Reettakin sen näkisi. Ilmeisesti ovat itsekin sen huomanneet ja yrittävät peitellä, sen verran on näkynyt molemminpuolista väistelyä viime aikoina. Siis niin, että väistelevät kasvokkain kohtaamisia, mutta kaukaa luovat kyllä pitkiä katseita toistensa suuntaan. Toinen näistä on perheellinen, toinen seurustelee, ja ikäeroakin löytyy, mutta sellaista se elämä joskus on. Väistelystä päätellen molemmat tulevat pysymään tiiviisti poteroissaan odottaen pahimman tulituksen taukoamista,

Jaaha, pitäis itsekin yrittää käyttäytyä normaalimmin oman ihastuksen läsnäollessa, vaikka eihän siitä mitään tule jos toinen hädintuskin moikkaa muiden seurassa ja sitten jutellaan ja katsotaan vain muita mutta toisiamme ei edes vilkaista. Toisaalta mitä siinä toiselle sit juttelee jos on kuin kivettynyt eikä yhtään sillä lailla normaalisti katso päin tai sivustakaan, tulee itselle vaan loukkaantunut reaktio että olenpa itsekin samanlainen kun toi on tollainen mölli. Näyttää kyllä varmaan tosi omituiselta jos ne muut ihmiset on usein samoja siinä seurassa ja juttu luistaa luontevasti muuten mutta vain me kaks käyttäydytään kuin mykkäkoulussa l. kuin toista ei siinä olisikaan.

Vois olla ihan hyvä teidän kahden päästä joskus keskustelemaan keskenänne ilman häiriötekijöitä.

Niin olis mutta tähän ei ole oikein mahdollisuutta mm. siitä syystä että kumpikin tekee duunia minuuttiaikataululla ja kohtaamiset käytävätiloissa ym. on hyvin satunnaisia. Jututkin on 99% työasioihin liittyviä eikä hän koskaan kysy multa mitään henk.koht. elämää liippaavaa joten aika yksipuoliselta vaikuttaa. On kyllä viestitellyt duuniohjelman kautta nyt kertaalleen jo yksityistäkin kanavaa pitkin mutta edelleenkin lähestyy vain työasioissa. Lomien takia on nyt toista kuukautta taukoa toiseen törmäämisen vaarasta ja yritän tässä jotenkin keksiä keinoa alkaa fokusoida etenkin työssäoloaikaa vain työhön. Helvetin vaikeaa vain kun se ihminen pyörii joka ikinen päivä mielessä pitkin päivää vaikka järki käskee lopettamaan idioottimaisen haaveilun. Oireiden perusteella oon ehkä ihastuneempi kuin ikinä mikä tarkoittaa että tulen jonain päivänä olemaan myös enemmän romuna kuin ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on töissä juuri tuollainen ap:n kuvaama tilanne. Mitään ei tietääkseni ole henkilöiden välillä tapahtunut, mutta se kahdenvälinen kemia on näiden välillä niin selvä, että se kuuluisa sokea Reettakin sen näkisi. Ilmeisesti ovat itsekin sen huomanneet ja yrittävät peitellä, sen verran on näkynyt molemminpuolista väistelyä viime aikoina. Siis niin, että väistelevät kasvokkain kohtaamisia, mutta kaukaa luovat kyllä pitkiä katseita toistensa suuntaan. Toinen näistä on perheellinen, toinen seurustelee, ja ikäeroakin löytyy, mutta sellaista se elämä joskus on. Väistelystä päätellen molemmat tulevat pysymään tiiviisti poteroissaan odottaen pahimman tulituksen taukoamista,

Jaaha, pitäis itsekin yrittää käyttäytyä normaalimmin oman ihastuksen läsnäollessa, vaikka eihän siitä mitään tule jos toinen hädintuskin moikkaa muiden seurassa ja sitten jutellaan ja katsotaan vain muita mutta toisiamme ei edes vilkaista. Toisaalta mitä siinä toiselle sit juttelee jos on kuin kivettynyt eikä yhtään sillä lailla normaalisti katso päin tai sivustakaan, tulee itselle vaan loukkaantunut reaktio että olenpa itsekin samanlainen kun toi on tollainen mölli. Näyttää kyllä varmaan tosi omituiselta jos ne muut ihmiset on usein samoja siinä seurassa ja juttu luistaa luontevasti muuten mutta vain me kaks käyttäydytään kuin mykkäkoulussa l. kuin toista ei siinä olisikaan.

Vois olla ihan hyvä teidän kahden päästä joskus keskustelemaan keskenänne ilman häiriötekijöitä.

Niin olis mutta tähän ei ole oikein mahdollisuutta mm. siitä syystä että kumpikin tekee duunia minuuttiaikataululla ja kohtaamiset käytävätiloissa ym. on hyvin satunnaisia. Jututkin on 99% työasioihin liittyviä eikä hän koskaan kysy multa mitään henk.koht. elämää liippaavaa joten aika yksipuoliselta vaikuttaa. On kyllä viestitellyt duuniohjelman kautta nyt kertaalleen jo yksityistäkin kanavaa pitkin mutta edelleenkin lähestyy vain työasioissa. Lomien takia on nyt toista kuukautta taukoa toiseen törmäämisen vaarasta ja yritän tässä jotenkin keksiä keinoa alkaa fokusoida etenkin työssäoloaikaa vain työhön. Helvetin vaikeaa vain kun se ihminen pyörii joka ikinen päivä mielessä pitkin päivää vaikka järki käskee lopettamaan idioottimaisen haaveilun. Oireiden perusteella oon ehkä ihastuneempi kuin ikinä mikä tarkoittaa että tulen jonain päivänä olemaan myös enemmän romuna kuin ikinä.

Kysessä on hormonaalinen reaktio. Ei rakkaus. Hormonaaliset reaktiot voivat olla rasittavia mutta ei kannata sekoittaa niitä rakkauteen. Suurin vaara on, että hormonihuuruissasi teet jotain mitä saat katua seuraavat 10 vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on töissä juuri tuollainen ap:n kuvaama tilanne. Mitään ei tietääkseni ole henkilöiden välillä tapahtunut, mutta se kahdenvälinen kemia on näiden välillä niin selvä, että se kuuluisa sokea Reettakin sen näkisi. Ilmeisesti ovat itsekin sen huomanneet ja yrittävät peitellä, sen verran on näkynyt molemminpuolista väistelyä viime aikoina. Siis niin, että väistelevät kasvokkain kohtaamisia, mutta kaukaa luovat kyllä pitkiä katseita toistensa suuntaan. Toinen näistä on perheellinen, toinen seurustelee, ja ikäeroakin löytyy, mutta sellaista se elämä joskus on. Väistelystä päätellen molemmat tulevat pysymään tiiviisti poteroissaan odottaen pahimman tulituksen taukoamista,

Jaaha, pitäis itsekin yrittää käyttäytyä normaalimmin oman ihastuksen läsnäollessa, vaikka eihän siitä mitään tule jos toinen hädintuskin moikkaa muiden seurassa ja sitten jutellaan ja katsotaan vain muita mutta toisiamme ei edes vilkaista. Toisaalta mitä siinä toiselle sit juttelee jos on kuin kivettynyt eikä yhtään sillä lailla normaalisti katso päin tai sivustakaan, tulee itselle vaan loukkaantunut reaktio että olenpa itsekin samanlainen kun toi on tollainen mölli. Näyttää kyllä varmaan tosi omituiselta jos ne muut ihmiset on usein samoja siinä seurassa ja juttu luistaa luontevasti muuten mutta vain me kaks käyttäydytään kuin mykkäkoulussa l. kuin toista ei siinä olisikaan.

Vois olla ihan hyvä teidän kahden päästä joskus keskustelemaan keskenänne ilman häiriötekijöitä.

Niin olis mutta tähän ei ole oikein mahdollisuutta mm. siitä syystä että kumpikin tekee duunia minuuttiaikataululla ja kohtaamiset käytävätiloissa ym. on hyvin satunnaisia. Jututkin on 99% työasioihin liittyviä eikä hän koskaan kysy multa mitään henk.koht. elämää liippaavaa joten aika yksipuoliselta vaikuttaa. On kyllä viestitellyt duuniohjelman kautta nyt kertaalleen jo yksityistäkin kanavaa pitkin mutta edelleenkin lähestyy vain työasioissa. Lomien takia on nyt toista kuukautta taukoa toiseen törmäämisen vaarasta ja yritän tässä jotenkin keksiä keinoa alkaa fokusoida etenkin työssäoloaikaa vain työhön. Helvetin vaikeaa vain kun se ihminen pyörii joka ikinen päivä mielessä pitkin päivää vaikka järki käskee lopettamaan idioottimaisen haaveilun. Oireiden perusteella oon ehkä ihastuneempi kuin ikinä mikä tarkoittaa että tulen jonain päivänä olemaan myös enemmän romuna kuin ikinä.

Miten hän uskaltaisi kysyä sinulta mitään henkilökohtaisesta elämästäsi, jos hädintuskin uskallatte katsoa toisiinne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on töissä juuri tuollainen ap:n kuvaama tilanne. Mitään ei tietääkseni ole henkilöiden välillä tapahtunut, mutta se kahdenvälinen kemia on näiden välillä niin selvä, että se kuuluisa sokea Reettakin sen näkisi. Ilmeisesti ovat itsekin sen huomanneet ja yrittävät peitellä, sen verran on näkynyt molemminpuolista väistelyä viime aikoina. Siis niin, että väistelevät kasvokkain kohtaamisia, mutta kaukaa luovat kyllä pitkiä katseita toistensa suuntaan. Toinen näistä on perheellinen, toinen seurustelee, ja ikäeroakin löytyy, mutta sellaista se elämä joskus on. Väistelystä päätellen molemmat tulevat pysymään tiiviisti poteroissaan odottaen pahimman tulituksen taukoamista,

Jaaha, pitäis itsekin yrittää käyttäytyä normaalimmin oman ihastuksen läsnäollessa, vaikka eihän siitä mitään tule jos toinen hädintuskin moikkaa muiden seurassa ja sitten jutellaan ja katsotaan vain muita mutta toisiamme ei edes vilkaista. Toisaalta mitä siinä toiselle sit juttelee jos on kuin kivettynyt eikä yhtään sillä lailla normaalisti katso päin tai sivustakaan, tulee itselle vaan loukkaantunut reaktio että olenpa itsekin samanlainen kun toi on tollainen mölli. Näyttää kyllä varmaan tosi omituiselta jos ne muut ihmiset on usein samoja siinä seurassa ja juttu luistaa luontevasti muuten mutta vain me kaks käyttäydytään kuin mykkäkoulussa l. kuin toista ei siinä olisikaan.

Vois olla ihan hyvä teidän kahden päästä joskus keskustelemaan keskenänne ilman häiriötekijöitä.

Niin olis mutta tähän ei ole oikein mahdollisuutta mm. siitä syystä että kumpikin tekee duunia minuuttiaikataululla ja kohtaamiset käytävätiloissa ym. on hyvin satunnaisia. Jututkin on 99% työasioihin liittyviä eikä hän koskaan kysy multa mitään henk.koht. elämää liippaavaa joten aika yksipuoliselta vaikuttaa. On kyllä viestitellyt duuniohjelman kautta nyt kertaalleen jo yksityistäkin kanavaa pitkin mutta edelleenkin lähestyy vain työasioissa. Lomien takia on nyt toista kuukautta taukoa toiseen törmäämisen vaarasta ja yritän tässä jotenkin keksiä keinoa alkaa fokusoida etenkin työssäoloaikaa vain työhön. Helvetin vaikeaa vain kun se ihminen pyörii joka ikinen päivä mielessä pitkin päivää vaikka järki käskee lopettamaan idioottimaisen haaveilun. Oireiden perusteella oon ehkä ihastuneempi kuin ikinä mikä tarkoittaa että tulen jonain päivänä olemaan myös enemmän romuna kuin ikinä.

Kysessä on hormonaalinen reaktio. Ei rakkaus. Hormonaaliset reaktiot voivat olla rasittavia mutta ei kannata sekoittaa niitä rakkauteen. Suurin vaara on, että hormonihuuruissasi teet jotain mitä saat katua seuraavat 10 vuotta. 

Hormonihuuruissa sitä tosiaan ihastutaan. Rakkaus tulee sitten ajan myötä. Ei voi etukäteen tietää osottautuuko hormonipäissä tehty valinta oikeaksi vai vääräksi. Omaa kieltään tietysti puhuu aika karut avioerotilastot. Sivusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on töissä juuri tuollainen ap:n kuvaama tilanne. Mitään ei tietääkseni ole henkilöiden välillä tapahtunut, mutta se kahdenvälinen kemia on näiden välillä niin selvä, että se kuuluisa sokea Reettakin sen näkisi. Ilmeisesti ovat itsekin sen huomanneet ja yrittävät peitellä, sen verran on näkynyt molemminpuolista väistelyä viime aikoina. Siis niin, että väistelevät kasvokkain kohtaamisia, mutta kaukaa luovat kyllä pitkiä katseita toistensa suuntaan. Toinen näistä on perheellinen, toinen seurustelee, ja ikäeroakin löytyy, mutta sellaista se elämä joskus on. Väistelystä päätellen molemmat tulevat pysymään tiiviisti poteroissaan odottaen pahimman tulituksen taukoamista,

Jaaha, pitäis itsekin yrittää käyttäytyä normaalimmin oman ihastuksen läsnäollessa, vaikka eihän siitä mitään tule jos toinen hädintuskin moikkaa muiden seurassa ja sitten jutellaan ja katsotaan vain muita mutta toisiamme ei edes vilkaista. Toisaalta mitä siinä toiselle sit juttelee jos on kuin kivettynyt eikä yhtään sillä lailla normaalisti katso päin tai sivustakaan, tulee itselle vaan loukkaantunut reaktio että olenpa itsekin samanlainen kun toi on tollainen mölli. Näyttää kyllä varmaan tosi omituiselta jos ne muut ihmiset on usein samoja siinä seurassa ja juttu luistaa luontevasti muuten mutta vain me kaks käyttäydytään kuin mykkäkoulussa l. kuin toista ei siinä olisikaan.

Vois olla ihan hyvä teidän kahden päästä joskus keskustelemaan keskenänne ilman häiriötekijöitä.

Niin olis mutta tähän ei ole oikein mahdollisuutta mm. siitä syystä että kumpikin tekee duunia minuuttiaikataululla ja kohtaamiset käytävätiloissa ym. on hyvin satunnaisia. Jututkin on 99% työasioihin liittyviä eikä hän koskaan kysy multa mitään henk.koht. elämää liippaavaa joten aika yksipuoliselta vaikuttaa. On kyllä viestitellyt duuniohjelman kautta nyt kertaalleen jo yksityistäkin kanavaa pitkin mutta edelleenkin lähestyy vain työasioissa. Lomien takia on nyt toista kuukautta taukoa toiseen törmäämisen vaarasta ja yritän tässä jotenkin keksiä keinoa alkaa fokusoida etenkin työssäoloaikaa vain työhön. Helvetin vaikeaa vain kun se ihminen pyörii joka ikinen päivä mielessä pitkin päivää vaikka järki käskee lopettamaan idioottimaisen haaveilun. Oireiden perusteella oon ehkä ihastuneempi kuin ikinä mikä tarkoittaa että tulen jonain päivänä olemaan myös enemmän romuna kuin ikinä.

Miten hän uskaltaisi kysyä sinulta mitään henkilökohtaisesta elämästäsi, jos hädintuskin uskallatte katsoa toisiinne?

No ei tunneta toisiamme lainkaan ja nähdäänkin tosi satunnaisesti niin  vaikeaahan se on. Ne lyhyet hetket mitä joskus on kahdestaan oltu (puhutaan max. muutamasta minuutista, yleensä alle minuutin), puhutaan kyllä toisillemme (työasioista) ja katsotaan silmiin, hymyillään ym. mutta muiden seurassa kumpikin menee toista kohtaan ihan blokkiin. Itsestään mies on joskus jotain kertonut mutta tosi yleisellä tasolla ja lähinnä muiden läsnäollessa (esim. mainitsee mitä teki vkl) ja ainoa ihminen jonka on maininnut on miespuolinen hyvä kaverinsa (ovat siis vain kavereita). Vielä pari vuotta sitten ei edes tainnut moikata käytävällä vastaantullessa tms., nyt on jotenkin vasta viimeisen vuoden ajan alkanut ottaa kontaktia.

Anna persettä työpaikan takahuoneessa, mutta jätä siihen. Se on molemmille win win-tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on töissä juuri tuollainen ap:n kuvaama tilanne. Mitään ei tietääkseni ole henkilöiden välillä tapahtunut, mutta se kahdenvälinen kemia on näiden välillä niin selvä, että se kuuluisa sokea Reettakin sen näkisi. Ilmeisesti ovat itsekin sen huomanneet ja yrittävät peitellä, sen verran on näkynyt molemminpuolista väistelyä viime aikoina. Siis niin, että väistelevät kasvokkain kohtaamisia, mutta kaukaa luovat kyllä pitkiä katseita toistensa suuntaan. Toinen näistä on perheellinen, toinen seurustelee, ja ikäeroakin löytyy, mutta sellaista se elämä joskus on. Väistelystä päätellen molemmat tulevat pysymään tiiviisti poteroissaan odottaen pahimman tulituksen taukoamista,

Jaaha, pitäis itsekin yrittää käyttäytyä normaalimmin oman ihastuksen läsnäollessa, vaikka eihän siitä mitään tule jos toinen hädintuskin moikkaa muiden seurassa ja sitten jutellaan ja katsotaan vain muita mutta toisiamme ei edes vilkaista. Toisaalta mitä siinä toiselle sit juttelee jos on kuin kivettynyt eikä yhtään sillä lailla normaalisti katso päin tai sivustakaan, tulee itselle vaan loukkaantunut reaktio että olenpa itsekin samanlainen kun toi on tollainen mölli. Näyttää kyllä varmaan tosi omituiselta jos ne muut ihmiset on usein samoja siinä seurassa ja juttu luistaa luontevasti muuten mutta vain me kaks käyttäydytään kuin mykkäkoulussa l. kuin toista ei siinä olisikaan.

Vois olla ihan hyvä teidän kahden päästä joskus keskustelemaan keskenänne ilman häiriötekijöitä.

Niin olis mutta tähän ei ole oikein mahdollisuutta mm. siitä syystä että kumpikin tekee duunia minuuttiaikataululla ja kohtaamiset käytävätiloissa ym. on hyvin satunnaisia. Jututkin on 99% työasioihin liittyviä eikä hän koskaan kysy multa mitään henk.koht. elämää liippaavaa joten aika yksipuoliselta vaikuttaa. On kyllä viestitellyt duuniohjelman kautta nyt kertaalleen jo yksityistäkin kanavaa pitkin mutta edelleenkin lähestyy vain työasioissa. Lomien takia on nyt toista kuukautta taukoa toiseen törmäämisen vaarasta ja yritän tässä jotenkin keksiä keinoa alkaa fokusoida etenkin työssäoloaikaa vain työhön. Helvetin vaikeaa vain kun se ihminen pyörii joka ikinen päivä mielessä pitkin päivää vaikka järki käskee lopettamaan idioottimaisen haaveilun. Oireiden perusteella oon ehkä ihastuneempi kuin ikinä mikä tarkoittaa että tulen jonain päivänä olemaan myös enemmän romuna kuin ikinä.

Kysessä on hormonaalinen reaktio. Ei rakkaus. Hormonaaliset reaktiot voivat olla rasittavia mutta ei kannata sekoittaa niitä rakkauteen. Suurin vaara on, että hormonihuuruissasi teet jotain mitä saat katua seuraavat 10 vuotta. 

Hormonihuuruissa sitä tosiaan ihastutaan. Rakkaus tulee sitten ajan myötä. Ei voi etukäteen tietää osottautuuko hormonipäissä tehty valinta oikeaksi vai vääräksi. Omaa kieltään tietysti puhuu aika karut avioerotilastot. Sivusta

Tätäkin mahdollisuutta olen miettinyt näin lapsettomana +10v sinkkuna olleena nelikymppisenä että onko tää nyt kuitenkin jotain perimenopaussi- tai muuta ikäkriisisekoilua. 

Vierailija kirjoitti:

Ota tästä neuvosta vaari: unohda koko juttu.

Valitettavasti on huonoja kokemuksia.

Ehdottomasti näin.

Näin on käynyt. Ja huonosti kävi. Jos mahdollista olisi korjata, tekisin kaikkeni ettei asia etene minnekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on töissä juuri tuollainen ap:n kuvaama tilanne. Mitään ei tietääkseni ole henkilöiden välillä tapahtunut, mutta se kahdenvälinen kemia on näiden välillä niin selvä, että se kuuluisa sokea Reettakin sen näkisi. Ilmeisesti ovat itsekin sen huomanneet ja yrittävät peitellä, sen verran on näkynyt molemminpuolista väistelyä viime aikoina. Siis niin, että väistelevät kasvokkain kohtaamisia, mutta kaukaa luovat kyllä pitkiä katseita toistensa suuntaan. Toinen näistä on perheellinen, toinen seurustelee, ja ikäeroakin löytyy, mutta sellaista se elämä joskus on. Väistelystä päätellen molemmat tulevat pysymään tiiviisti poteroissaan odottaen pahimman tulituksen taukoamista,

Jaaha, pitäis itsekin yrittää käyttäytyä normaalimmin oman ihastuksen läsnäollessa, vaikka eihän siitä mitään tule jos toinen hädintuskin moikkaa muiden seurassa ja sitten jutellaan ja katsotaan vain muita mutta toisiamme ei edes vilkaista. Toisaalta mitä siinä toiselle sit juttelee jos on kuin kivettynyt eikä yhtään sillä lailla normaalisti katso päin tai sivustakaan, tulee itselle vaan loukkaantunut reaktio että olenpa itsekin samanlainen kun toi on tollainen mölli. Näyttää kyllä varmaan tosi omituiselta jos ne muut ihmiset on usein samoja siinä seurassa ja juttu luistaa luontevasti muuten mutta vain me kaks käyttäydytään kuin mykkäkoulussa l. kuin toista ei siinä olisikaan.

Vois olla ihan hyvä teidän kahden päästä joskus keskustelemaan keskenänne ilman häiriötekijöitä.

Niin olis mutta tähän ei ole oikein mahdollisuutta mm. siitä syystä että kumpikin tekee duunia minuuttiaikataululla ja kohtaamiset käytävätiloissa ym. on hyvin satunnaisia. Jututkin on 99% työasioihin liittyviä eikä hän koskaan kysy multa mitään henk.koht. elämää liippaavaa joten aika yksipuoliselta vaikuttaa. On kyllä viestitellyt duuniohjelman kautta nyt kertaalleen jo yksityistäkin kanavaa pitkin mutta edelleenkin lähestyy vain työasioissa. Lomien takia on nyt toista kuukautta taukoa toiseen törmäämisen vaarasta ja yritän tässä jotenkin keksiä keinoa alkaa fokusoida etenkin työssäoloaikaa vain työhön. Helvetin vaikeaa vain kun se ihminen pyörii joka ikinen päivä mielessä pitkin päivää vaikka järki käskee lopettamaan idioottimaisen haaveilun. Oireiden perusteella oon ehkä ihastuneempi kuin ikinä mikä tarkoittaa että tulen jonain päivänä olemaan myös enemmän romuna kuin ikinä.

Kysessä on hormonaalinen reaktio. Ei rakkaus. Hormonaaliset reaktiot voivat olla rasittavia mutta ei kannata sekoittaa niitä rakkauteen. Suurin vaara on, että hormonihuuruissasi teet jotain mitä saat katua seuraavat 10 vuotta. 

Hormonihuuruissa sitä tosiaan ihastutaan. Rakkaus tulee sitten ajan myötä. Ei voi etukäteen tietää osottautuuko hormonipäissä tehty valinta oikeaksi vai vääräksi. Omaa kieltään tietysti puhuu aika karut avioerotilastot. Sivusta

Tätäkin mahdollisuutta olen miettinyt näin lapsettomana +10v sinkkuna olleena nelikymppisenä että onko tää nyt kuitenkin jotain perimenopaussi- tai muuta ikäkriisisekoilua. 

Ihastua voi missä iässä vaan. Tietysti tuossa iässä saattaa tulla sellainen olo, että rupeaa olemaan viimeinen hetki saada lapsia.

Olen painanut useea työkaveriani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on töissä juuri tuollainen ap:n kuvaama tilanne. Mitään ei tietääkseni ole henkilöiden välillä tapahtunut, mutta se kahdenvälinen kemia on näiden välillä niin selvä, että se kuuluisa sokea Reettakin sen näkisi. Ilmeisesti ovat itsekin sen huomanneet ja yrittävät peitellä, sen verran on näkynyt molemminpuolista väistelyä viime aikoina. Siis niin, että väistelevät kasvokkain kohtaamisia, mutta kaukaa luovat kyllä pitkiä katseita toistensa suuntaan. Toinen näistä on perheellinen, toinen seurustelee, ja ikäeroakin löytyy, mutta sellaista se elämä joskus on. Väistelystä päätellen molemmat tulevat pysymään tiiviisti poteroissaan odottaen pahimman tulituksen taukoamista,

Jaaha, pitäis itsekin yrittää käyttäytyä normaalimmin oman ihastuksen läsnäollessa, vaikka eihän siitä mitään tule jos toinen hädintuskin moikkaa muiden seurassa ja sitten jutellaan ja katsotaan vain muita mutta toisiamme ei edes vilkaista. Toisaalta mitä siinä toiselle sit juttelee jos on kuin kivettynyt eikä yhtään sillä lailla normaalisti katso päin tai sivustakaan, tulee itselle vaan loukkaantunut reaktio että olenpa itsekin samanlainen kun toi on tollainen mölli. Näyttää kyllä varmaan tosi omituiselta jos ne muut ihmiset on usein samoja siinä seurassa ja juttu luistaa luontevasti muuten mutta vain me kaks käyttäydytään kuin mykkäkoulussa l. kuin toista ei siinä olisikaan.

Vois olla ihan hyvä teidän kahden päästä joskus keskustelemaan keskenänne ilman häiriötekijöitä.

Niin olis mutta tähän ei ole oikein mahdollisuutta mm. siitä syystä että kumpikin tekee duunia minuuttiaikataululla ja kohtaamiset käytävätiloissa ym. on hyvin satunnaisia. Jututkin on 99% työasioihin liittyviä eikä hän koskaan kysy multa mitään henk.koht. elämää liippaavaa joten aika yksipuoliselta vaikuttaa. On kyllä viestitellyt duuniohjelman kautta nyt kertaalleen jo yksityistäkin kanavaa pitkin mutta edelleenkin lähestyy vain työasioissa. Lomien takia on nyt toista kuukautta taukoa toiseen törmäämisen vaarasta ja yritän tässä jotenkin keksiä keinoa alkaa fokusoida etenkin työssäoloaikaa vain työhön. Helvetin vaikeaa vain kun se ihminen pyörii joka ikinen päivä mielessä pitkin päivää vaikka järki käskee lopettamaan idioottimaisen haaveilun. Oireiden perusteella oon ehkä ihastuneempi kuin ikinä mikä tarkoittaa että tulen jonain päivänä olemaan myös enemmän romuna kuin ikinä.

Kysessä on hormonaalinen reaktio. Ei rakkaus. Hormonaaliset reaktiot voivat olla rasittavia mutta ei kannata sekoittaa niitä rakkauteen. Suurin vaara on, että hormonihuuruissasi teet jotain mitä saat katua seuraavat 10 vuotta. 

Hormonihuuruissa sitä tosiaan ihastutaan. Rakkaus tulee sitten ajan myötä. Ei voi etukäteen tietää osottautuuko hormonipäissä tehty valinta oikeaksi vai vääräksi. Omaa kieltään tietysti puhuu aika karut avioerotilastot. Sivusta

Tätäkin mahdollisuutta olen miettinyt näin lapsettomana +10v sinkkuna olleena nelikymppisenä että onko tää nyt kuitenkin jotain perimenopaussi- tai muuta ikäkriisisekoilua. 

Ihastua voi missä iässä vaan. Tietysti tuossa iässä saattaa tulla sellainen olo, että rupeaa olemaan viimeinen hetki saada lapsia.

Unohdin mainita edellä että olen vala mutta muuten voi silti olla hormonaalista toki.

Vierailija kirjoitti:

Kertoohan se työnantajallekin vastuuttomuudesta, jos työntekijä perheensä rikkoo, eikä piittaa edes  lastensa kohtalosta.

Työnantajalle ei kuulu pätkääkään kenenkään ihmissuhteet, edes työpaikalla alkavat sellaiset, mikäli työt hoidetaan hyvin.