Elämäsi pahin moka?

[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 22:47"]Petin miestäni. Vaikka luottamus onkin pikkuhiljaa saavutettu, asia ei koskaan unohdu kokonaan. En olisi koskaan halunnut satuttaa omaa rakastani sillä tavoin, enkä koskaan ajatellut olevani pettäjä. Häpeän tekoani ihan mielettömästi. Mikään ei ole sattunut niin paljon sydämeen kuin nähdä kaikista

rakkaimman itkevän niin loukattuna ja särkyneenä.. Rakastan mun miestäni enemmän kuin mitään, ja olen niin kiitollinen että hän pystyi antamaan minulle anteeksi.

[/quote]

Täällä sama...mutta asiat on nyt kääntynyt ns. Päälaelleen...tapahtumasta on 5vuotta aikaa, yli on joten kuten päästy mutta minä pelkään edelleen että mies kostaa...vaikka tiedän ettei hän niin alas vajoa kuin minä :/

nro 21 ja 20, ehkä joku harrastus..? Rohkeasti vaan juttelemaan joillekin, tyttöjentalo (jos olette poikia niin poikien talo) on juuri teidän kaltasianne varten. Sieltä takuu varmasti saa kaverin. Sinne voi mennä vaan hengailemaan, tiedän koska oma poikani käy poikientalossa. Suosittelen sitä paikkaa:) Enemmän käykää ulkona vaikka lenkillä koska pää räjähtää helposti sisällä. Tsemppiä teille kovasti!♡

18

Mistä te lääkkeitä?

Kuten joku jo kirjoitti, nuorena kaikkein tärkeintä minullekin oli rahan tienaaminen. Tottakai oli kivaa, kun ei tarvinut hirveästi hintoja kaupassa katsella, mutta koulu kärsi kun tein niin paljon töitä, monet bileet jäivät välistä ja siis yleensäkin vapaa-aika kavereiden kanssa. Myös monet kaverisuhteet kärsivät, kun aikaa ei löytynyt. Jos nyt voisin antaa elämänohjeen teini-ikäisille itselleni, niin sanoisin että keskity kouluun, pidä hauskaa kavereiden kanssa ja nauti elämästä. Töitä ehtii tehdä myöhemminkin ja rahaa tienata :)

Siedin henkistä väkivaltaa ja autoin väkivaltarikollista elämässään eteenpäin.

[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 23:25"]Mistä te lääkkeitä?

[/quote]

Lääkäri määränny unilääkkeet sekä rauhoittavat. Jätän molempia ottamatta ja otan kerralla sit useamman annoksen pillereitä. Nytkin pahan päivän varalle n.15-kertainen annos kumpiakin piilossa. Myös yksi perheenjäsen oli leikkauksessa tässä joskus, ja siitä on jäänyt vahvoja kipulääkkeitä. Tosi vahvoja. Napsin niitä aina yhden siitä ja toisen tästä liuskasta, ei huomannut mtn ja niitä jäi vähän ylikin. Sillätapaa.

t. 16-v

Vietin etenkin nuorena aikaa ihan liikaa internetissä roikkuen sen sijaan, että olisin elänyt elämääni tai vaikka harrastanut jotain.

Vietin etenkin nuorena aikaa ihan liikaa internetissä roikkuen sen sijaan, että olisin elänyt elämääni tai vaikka harrastanut jotain.

[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 23:35"][quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 23:25"]Mistä te lääkkeitä?

[/quote]

Lääkäri määränny unilääkkeet sekä rauhoittavat. Jätän molempia ottamatta ja otan kerralla sit useamman annoksen pillereitä. Nytkin pahan päivän varalle n.15-kertainen annos kumpiakin piilossa. Myös yksi perheenjäsen oli leikkauksessa tässä joskus, ja siitä on jäänyt vahvoja kipulääkkeitä. Tosi vahvoja. Napsin niitä aina yhden siitä ja toisen tästä liuskasta, ei huomannut mtn ja niitä jäi vähän ylikin. Sillätapaa.

t. 16-v

[/quote]

Kavereita ei ole, mutta satun siitä huolimatta tuntee parit ihmiset vielä. Yksiltä saisin viinaa ja tupakkaa vaikka ilmaiseks, jos vaan pyytäisin, eikä tarviis tehdä mtn vastapalveluksia edes. Toisilta sit astetta rankempaa ois tarjolla, ekstaasia, nappuja, yms, mutta huumeita en ole edes harkinnut käyttäväni. Meen näillä nykyisillä lääkkeillä ja koitan päästä irti.

t. 16-v

Aikasta sama kuin ap:lla, ysiluokka tuli lintsattua läpi ja kiitos siitä seuranneen ka:n laskun en sitten päässytkään haluamaani lukioon. Opiskelut jäi peruskouluun, takana on pari vuosikymmentä erilaisia paskahommia joita vihaan!

Kaksi mokaa:

1. Jämähdin 19-vuotiaana ensimmäisen poikakaverin kanssa 8 vuoden ajaksi, vaikka koko mies tökki... Sen ryhti, finnit, saamattomuus, erilainen arvomaailma jne. Olin hirveän rakastunut aina sen kaveriin, mutten saanut sitä. Mistäköhän johtui, kun pyörin sen kaverin tyttöystävänä? Olisin mielummin katsellut elämää, etsinyt paremman miehen ja elänyt nuoruutta.

2. Ensimmäisenä opiskeluvuonna yliopistossa tajusin alan olevan ihan väärä, mutten osannut vaihtaa ja sitkeästi valmistuin ja tein 10 vuotta työtä, jossa olin tosi huono, koska ala ei sitten kiinnostanut pätkääkään. Joku ihmeellinen käsitys oli, että ei saa hötkyillä ja seikkailla vaan tyytyä siihen, mitä on kerran valinnut. Sitten nelikymppisenä vihdoin hakeuduin toivealalleni, johon siis halusin ekasta opiskeluvuodesta ja nyt sitten aloittelen itseäni 15 vuotta nuorempien kanssa työuraa pätkätöillä, kun voisin olla jo kokenut konkari.

Elämäni pahin virhe on se, etten hankkinut lapsena apua itselleni ja äidilleni. Pienenä luulin sen olevan normaalia, että yksinhuoltajaäitini oli joka ikinen päivä kännissä ja huusi, eikä auttanut läksyjen teossa. Yläasteella kun aloin käymään kylässä kavereiden luona, huomasin, että monet kaverieni vanhemmat olivat mukavia ja selväpäisiä, ja menivät töistä suoraan kotiin eikä kapakkaan.

Silloin aloin tajuamaan ettei äitini toiminta normaalia ole, mutta en uskaltanut sanoa mitään kellekään. Minusta tuli hyvin asennevammainen teini; varastelin, kännäsin, käytin huumeita, lintsasin koulusta, valehtelin ja käytin väkivaltaa, jopa omaan äitiini. Tilanne raukesi kun äiti yritti itsemurhaa ja minut huostaanotettiin.

Nyt aikuisiällä vaikeaa saada mitään hyvää työpaikkaa, kun ei ole muuta kuin peruskoulun todella huonot arvosanat, ei edes ammattitutkintoa. Onneksi minulla on sentään muutama hyvä ystävä sekä mies, jotka ovat todella tärkeitä elämässäni. Mutta silti tuntuu kuin jotain puuttuisi...

K

Tajusin liian myöhään että sairastin paniikkihäiriötä, joka katkaisi harrastukset ja vei unelmat, elämänhalun. saanut pikku hiljaa elämän kuntoon apua haettuani mutta niitä vuosia ei takas saa. Ois ollu kiva tietää oisinko voinut olla sellainen kun aina halusin:) nyt vähän myöhäistä, ehkä?

Väärät miehet, huono mielenterveys, sekopäinen nuoruus, väärä seura ja siitä johtunut poliisin kuulustelu, onneton avoliitto ja väärä kouluvalinta. Siinäpä niitä.
Aivan liikaa äriä valintoja ja turhaa stressiä ja murhetta toisista ihmisistä. Kadun suurinta osaa elämästäni, mutta kun tarpeeksi monta
kertaa lentää perseelleen, niin osaa jo aika hyvin kiivetä takas jaloilleen

Se, että olen aina yrittänyt olla "normaali" ja mahdollisimman tavallinen. Minut on kasvatettu olemaan kiltti ja huomaamaton, ja voi hyvä luoja kuinka opit ovatkaan menneet hyvin perille! Nyt päälle 30-vuotiaana huomaan olevani maailman tylsin ihminen ja eläväni ihan jonkun muun elämää. On ammatti, jossa varma työllistyminen (ihan jotain muuta, kun mistä nuorena haaveilin), liian iso asunto- ja autolaina (en oikeasti edes kaipaa maallista mammonaa), mies, kaksi lasta (voisin ihan hyvin kuvitella eläväni yksinkin) jne... 

U

[quote author="Vierailija" time="19.07.2014 klo 23:47"]

Kaksi mokaa:

1. Jämähdin 19-vuotiaana ensimmäisen poikakaverin kanssa 8 vuoden ajaksi, vaikka koko mies tökki... Sen ryhti, finnit, saamattomuus, erilainen arvomaailma jne. Olin hirveän rakastunut aina sen kaveriin, mutten saanut sitä. Mistäköhän johtui, kun pyörin sen kaverin tyttöystävänä? Olisin mielummin katsellut elämää, etsinyt paremman miehen ja elänyt nuoruutta.

2. Ensimmäisenä opiskeluvuonna yliopistossa tajusin alan olevan ihan väärä, mutten osannut vaihtaa ja sitkeästi valmistuin ja tein 10 vuotta työtä, jossa olin tosi huono, koska ala ei sitten kiinnostanut pätkääkään. Joku ihmeellinen käsitys oli, että ei saa hötkyillä ja seikkailla vaan tyytyä siihen, mitä on kerran valinnut. Sitten nelikymppisenä vihdoin hakeuduin toivealalleni, johon siis halusin ekasta opiskeluvuodesta ja nyt sitten aloittelen itseäni 15 vuotta nuorempien kanssa työuraa pätkätöillä, kun voisin olla jo kokenut konkari.

[/quote]

Tuohon uravalintaan sanoisin, että hieno juttu! Sä vaihdoit alaa, ole ylpeä itsestäsi!

Päädyin n. kaksikymppisenä sänkyyn ulkomaalaisen kanssa, joka halusi vain käyttää hyväkseen.

2