Enää ei kestä. Vanhempani ja Alzheimer.

Ainakin jos äitisi jatkaa isäsi omaishoitajana, on pidettävä huoli, ettei hän pala loppuun ja on oikeasti turvassa. Ota yhteyttä hoitavaan tahoon ja kerro tilanne! Siellä he osaavat auttaa.

Meillä ainoa vaihtoehto oli laittaa pappa hoitokotiin. Aggressivisuus valitettavasti kuuluu joillain tuohon sairauteen, eikä vaan ollut mummon kannalta enää oikein, että hän joutuu kuuntelemaan sitä jatkuvaa huorittelua. Mielialalääkkeet tuskin auttaa, jotkut rauhoittavat ehkä joo, mutta ne tekee ihmisesta ihan zombin ja vie koko persoonallisuuden :(

Sairaus on edennyt. Lääkkeet tosiaan vain hidastavat taudin etenemistä, jos sitäkään. Tauti on raskas sekä itse sairastuneelle, että omaisille.

Kuvailemasi asiat kullostavat tyypillisiltä Alzheimeri-potillaalle. Sinuna ottaisin ehdottomasti yhteyttä sairautta hoitavaan tahoon, kuten itsekin sanoit. Mahdollisesti laittaisi "pyörät pyörimään" ja muutakin apua voisi olla tarjolla.

Voimia sinulle ja perheellesi, Alzheimeria en toivo kenellekään..

alzheimerin tautiin liittyy persoonallisuuden muutoksia ja käytöshäiriöitä. joskus ennen täysin rauhallinen ihminen voi muuttua aggressiiviseksi. ota ehdottomasti yhteyttä isääsi hoitavaan lääkäriin, koska on paljon hyviä lääkkeitä, joilla tilannetta voidaan auttaa ennenkuin tilanne pahenee siihen pisteeseen, että isäsi ei voi enää asua kotona. voimia sinulle.

Tiedän nämä taudin "haittapuolet", heh, onko sillä muitakaan puolia... Persoonallisuus on muuttunut täysin, ikinäkoskaan emme äitini kanssa edes kuvitelleet, että tulisi aika, jolloin isää pitäisi pelätä. Nyt kuitenkin äitini niin tekee. Ei isä ole häntä fyysisesti satuttanut, mutta näitä "nyrkit ojossa" -hetkiä on nykyään päivittäin. 

Äiti ei ole isän omaishoitaja. Isä ei siis ole siinä kunnossa, että sellainen hänelle olisi määrätty - ei kai omaishoitajaa tarvitsevat Alzheimerpotilaat enää ajokorttia saakaan? Siis tämä hänelle niin tärkeä asia...

Isällä on tautiin lääkitys, joka aluksi auttoi huomattavasti. Toimintakyky, muisti, persoonallisuus tulivat osittain takaisin. Tiedän, että kyseessä on etenevä sairaus, jonka loppu on vääjäämätön. Taloudellisesti ei kuitenkaan ole mahdollista laittaa isää mihinkään laitokseen, eikä hän todellakaan vielä siinä kunnossa olekaan, että sellaiseen pääsisi. Hän käy kaupassa ja ajaa autoa, osaa käyttää esimerkiksi Skypeä yksinään. Mutta silti mua välillä kaduttaa, että tavallaan pakotin hänet lääkäriin ja sitä kautta tämä kaikki mahdollistui... Kun äiti soittaa itkua pidätellen, toivon, etten olisi koskaan niin tehnyt ja hän saisi nyt elää ansaitsemaansa aktiivisen eläkeläisen elämää.

Olen huono ihminen. Mutta kiitos kauniista sanoista.

Kuule, se olisi "mahdollistunut" muutenkin. Silloin ette vain olisi tienneet, missä on vika, nyt teillä sentään on oikea diagnoosi. Sinussa ei ole vikaa.

Mietihän nyt, et kai todella usko, että sairautta ei olisi, jos isäsi ei olisi mennyt lääkäriin? Kaikki mitä sinulle on vastattu aivan totta, tämän asian kanssa kamppailee paljon ihmisiä, minä mukaan lukien. Tosin minun isäni kuoli jo talvella. Äitini hoiti hänet melkein loppuun asti ja ei ollut helppo pesti.

Älä syyllistä itseäsi, sekin energia on parempi suunnata nyt äitisi tukemiseen.

Ja valitettavasti se on lapsen/lapsenlapsen ikävä velvollisuus tuottaa niitä pettymyksiä sille sairastuneelle läheiselle :( meillä pappa menetti ajokortin ja aika paljon siitä on saatu vääntää. Hän kokee että se on äitini eli hänen tyttärensä syytä, ei näe sitä yhteyttä tähän sairauteen. Ajokortti on jotenkin niin pirun tärkeä asia... Kyllä me itse kukin saamme sitä paskaryöppyä säännöllisesti papalta niskaan, se täytyy vaan yrittää muistaa että ei hän oikeasti pahalla.

Jos laitospaikka ei vielä ole mahdollinen, niin ota selvää onko alueella esim. jotain päivätoimintaa johon isäsi voisi osallistua. Niin että äitisi saisi jotain lepohetkiä joskus. Kun minun papalleni haettiin laitospaikkaa, niin ei hänkään ulkoisesti vielä kovin huonossa kunossa ollut. Seurasi uutisia, tiesi maailman menosta ja tunnisti meidät läheiset kyllä. Mutta sitten oli mm. sellaista karkailua öisin, mikä oli mummolle tosi raskasta.

Suosittelen, että soitat isäsi lääkärin lisäksi muistihoitajalle. Häneltä saa hyviä vinkkejä arkeen.

Aggressiivisuus voi poistua. Isäpuoleni huusi minulle puhelimessa viime keväänä ja vaati saada tietää, miksi haluan puhua äitini kanssa. Hän syytti minua käydessäni heillä siitä, etten ole maksanut hänelle 450 euroa. En ole saanut tai lainannut häneltä rahaa. Tänä vuonna hän on ollut ystävällinen ja mukava ihminen.

Ysi on kolmonen.

Mun äiti sairastui jo 65v dementiaan ja isä taisi jaksaa pari vuotta häntä hoitaa mutta hän karkaili,mielialat vaihtelivat yms niin äiti pääsi dementiakotiin ja isä palvelutaloasuntoon samaan pihapiiriin. Isä käy äitiä joka päivä katsomassa ja rakastavat toisiaan syvästi. Naimisissakin ovat olleet jo 55v. Harmittaa kun äiti noin nuorena sairastui. Nyt hän on 76. ja täysin syötettävä ja hoidettava.

Isäsi sai lääkityksen ansiosta parempia päiviä - ilman sitä tauti olisi edennyt nopeammin. Ja nyt voidaan aloittaa hoidon seuraava vaihe, kunhan vain hoitava henkilöstö saa tiedon taudin etenemisestä.

Äitisi on isäsi omaishoitaja - ei se kenekään määräyksestä ole  kiinni.  Ei ketään voida edes määrätä toisen omaishoitajaksi, vaan se on aina vapaaehtoista. Ihan varmasti äitisi hoitaa jo asioita isäsi puolesta ja toimii hänen muistinaan. Omaishoidon tukea omaishoitajat voivat hakea sitten siinä vaiheessa, kun on jo mahdollista määritellä, miten paljon aikaa sairastuneen hoito vie.

Jos et olisi auttanut isääsi diagnoosin saannissa, hän ehkä olisi ehkä jo laitoshoitokunnossa. Luuletko tosiaan, että sairaus ei etene, jos sitä ei havaita? Että isäsi olisi terve, ellei hänellä olisi diagnoosia? Ja voisi elää aktiivisen eläkeläisen elämää? Ei nyt sentään! Olet tehnyt hänelle palveluksen.

Laitos. Eikai sitä kukaan jaksa. Ja kun menee vielä pahemmaksi katoilu on kaikille vaarallista.

Isälläni on Alz. Tauti etenee aaltomaisesti. Ensin I-vaiheessa  on 2-5 vuotta lievää muistihäiriötä, siihen on oma lääke, joka pitkittää tätä vaihetta. Seuraavassa vaiheessa  keskivaikeassa vaiheessa alkaa nämä käytöshäiriöt. Ei kaikilla tsoin, mutta jotain persoonallisuuden poikkeamaa aina. Ja muisti pätkii lisää. Tässä II-vaiheessa tulee kuvaan toiset lääkkeet, jotka auttavat tämän vaiheen oireisiin. Eli juuri näihin käytösongelmiin. Lääkkeet tasaavat mieltä. Ne eivät lyhennä enää taudin kestoa. Tätä II-vaihetta kestää noin 1-5 vuotta. Sitten alkaa vaihe III. Se on vaikea alzheimer. Silloin siirrytään pikkuhiljaa laitoshoitoon, koska potilas ei enää pysty huolehtimaan turvallisesti itsestään. Tätä vaihetta kestää saman 2-5vuotta.

Toki taudinkuva on yksilöllinen ja riippuu myös sairastumisiästä ja muista tekijöistä. Kokonaisuudessaan tauti kestää noin 10-12 vuotta.

Ole yhteydessä muistihoitajaan isäsi tk:n alueella tai varatkaa kontrolliaika lääkäriin, jos ei jo ole. Isälläsi on luultavasti alkanut II-vaihe pikkuhiljaa nja tarvitsee uuden lääkityksen.

Voit ottaa yhteyttä myös paikalliseen Alzheimer-yhdistykseen. Esim. täällä helsingissä se on hyvin aktiivinen, niillä on omaistukea ja päiväpaikkaa yms.

Lääkäri sanoi minulle sanat: "Tämä on ennenkaikkea omaisten sairaus."

Sydämeni täydeltä voimia sinulle. Jos haluat jakaa ajatuksia, niinvoin laittaa s-postiosoitteeni.

En tietenkään kuvittele, että isä olisi terve, jollen häntä olisi lääkärin vastaanotolle patistanut. Minusta oireet olivat aivan selvät jo silloin kun näin tein. Isän sisko makaa tällä hetkellä saman taudin takia täysin muiden hoidettavana sairaalan vuodeosastolla eikä ole vuosiin tunnistanut enää ketään... Tämä tätini sairastuminen itse asiassa oli se sysäys, joka sai minut vaatimaan vanhemmiltani oikeuden siihen, että jos joskus joku meistä näkee heissä niitä samoja oireita, he suostuvat muistipolille menemään. No, näin kävi isäni kohdalla, ja jonkin aikaa olimme kaikki (paitsi isä) iloisia siitä, mutta nyt tilanne on muuttunut äitini kannalta niin hankalaksi, että suorastaan kadun aiempaa päätöstäni... Mietin vain miten paljon parempaa elämää äitini voisi nyt elää jos itsepäinen isäni olisi siellä sairaalan vuodeosastolla siskonsa kanssa. 

Tämä tekee minusta niin huonon ihmisen ettei ole tottakaan. En voi arvottaa vanhempiani eri kasteihin, heidän ansiostaan minulla oli hyvä lapsuus enkä koskaan joutunut pelkäämään mitään, en ihmisiä enkä vaikkapa köyhyyttä. He tekivät kaikkensa vuokseni. Siksi minusta nyt tuntuu niin kurjalta, että näen isäni jo menetettynä tapauksena ja toivoisin äitini voivan elää jäljellä olevat vuotensa arvoisellaan tavalla - ei näin.

Vastaajalle nro 15 erityisen iso kiitos. 

Ja siis nro 16 on ketjun aloittaja.

Halusin vielä sanoa, että isäni on jatkuvassa hoidossa ja hänen lääkitystään on muunntettu taudin etenemisen mukaan, tämä ei siis ole meille mitenkään yllättävää. Mutta silti toivoisin hänen saavan jotain mielialoja tasoittavaa ihan äitin takia. Mielestäni niitä määrätään Suomessa turhemmastakin.

Olen ketjun aloittaja. En ole ollut osallinen noihin viimeisiin viesteihin. 

Äidilläni ei siis ole taloudellista mahdollisuutta laittaa isääni mihinkään laitoshoitoon, eikä hän mitään niihin edellytettäviä kriteerejä vielä täyttäsikään. Hän siis toimiii osittain hyvinkin itsenäisesti ja muistaa asioita, mutta tuo luonteenmuutos on se mikä mua painaa. Ajattelin jo aiemmin ottaa yhteyttä isääni hoitavaan tahoon, sieltä sanottiin aikanaan että tämä on kyllä mahdollista, mutta en aiemmin uskaltanut sillä luulin ylireagoivani. 

Haluan kiittää kaikkia asiallisesti kommentoineita vastaajia, tämä osoitti mulle sen, että maailmassa on vielä ihmisyyttä. Kiitos.

Risperdal lääkitys on käyttäytymishäiriöihin sopiva,ainakin Alzheimeria sairastava äitini on saanut avun.

Hänestä ei ole tullut zombieta,tosin muisti on yhtä olematon kuin ennenkin. Kannattaa tilata vastaanottoaika

geriatrilta,heillä tarpeeksi tietoa. Tsemppiä ja kärsivällisyyttä!

Ok, nyt ymmärrän mitä ap katuu, selvitys tuli tarpeeseen. Älä pode huonoa omaatuntua noista ajatuksista. Toivomasi tilannehan olisi parempi sekä isällesi että äidillesi. Eli olisi armollisempaa jos sairaus olisi jo noin pitkällä.

8

[quote author="Vierailija" time="18.07.2014 klo 19:40"]Laitos. Eikai sitä kukaan jaksa. Ja kun menee vielä pahemmaksi katoilu on kaikille vaarallista.

[/quote] juu laitokseen ja sitten voi haukkua, kun isälle on määrätty yöksi unilääkettä, kunyksi l

Ähihpitaja ei pysty tasppelemaan väkivaltaisen aikuisen miehen kanssas. Ja kun tauti etenee, voi haukkuya laiskoja hoitajia, kun panevat isälle vasipan