Millaista elämää te introvertit elätte ja mitä työtä teette?

Pitää panostaa sosiaaliseen palautumiseen aina juhlien yms. sosiaalisten tilanteiden jälkeen.

Toimistosihteeri. Asiakaskontakteja on melko vähän, mutta työkavereiden kanssa tietenkin joutuu jonkin verran olla tekemisissä. Mielellään olisin tykkänään etätöissä kotona, mutta ei onnistu meidän työpaikalla. 

Asun kahdestaan aviomieheni kanssa, muita sosiaalisia kontakteja minulla ei juuri ole. Joskus tapaan vanhempia ja sisaruksia, mutta melko harvoin. Ystäviä minulla ei ole. Olen tyytyväinen siihen. Kaikista mahdollisista sukujuhlista yritän kiemurrella irti, niihin ei yhtään tee mieli osallistua.

Asun yksin, olen yrittäjä alalla jossa tapaa ihmisiä hyvin harvoin työasioissa. Parisuhteessa, tapailemme noin viikon välein.

en tee kohta enään mitään työtä kun en jaksa enään.ja mitä loppuelämään tulee niin todennäköisesti hyvinkin alkoholipitoinen.toiv ei 50-vuotispäiväänsä enään tarvitsisi nähdä.

Tuntuu niin tutulta tuo sosiaalisten tilanteiden jaksamisen puute. Niitä ei jaksa paljoa vaikka ne oliskin sinänsä mukavia tilanteita.

Nytkin sukulaiset haluaisivat juhlia pyöreitä synttäreitäni, minua ei kiinnosta pätkääkään. Kohta varmaan suuttuvat kun en vastaa edes puheluihin.

Sairaanhoitaja. Tykkään työstäni, mutta työpäivän jälkeen ei kyllä jaksaisi puhua enää kenellekään. Viihdyn kotona lapsen kanssa. Tykkään liikkua, ryhmäjumpat ja sali on jees, ei siellä tarvitse kenenkään kanssa puhua. Kavereita on mukava nähdä, mutta yhteydenpito ja tapaamisten sopiminen on vaikeaa, siksi tapaan ystäviä vaan harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Toimistosihteeri. Asiakaskontakteja on melko vähän, mutta työkavereiden kanssa tietenkin joutuu jonkin verran olla tekemisissä. Mielellään olisin tykkänään etätöissä kotona, mutta ei onnistu meidän työpaikalla. 

Asun kahdestaan aviomieheni kanssa, muita sosiaalisia kontakteja minulla ei juuri ole. Joskus tapaan vanhempia ja sisaruksia, mutta melko harvoin. Ystäviä minulla ei ole. Olen tyytyväinen siihen. Kaikista mahdollisista sukujuhlista yritän kiemurrella irti, niihin ei yhtään tee mieli osallistua.

Mulla tosi samanlainen tilanne. Projektipäällikkönä työskentelen ja muutaman kerran viikossa on pakko käydä toimistolla näyttäytymässä. Mielellään olisin 100% etätöissä. Puhelin soi välillä, mitä inhoan yli kaiken, mutta muuten työt hoituu sähköpostin välityksellä. Työ on ihan ok, mutta teen sitä vain ja ainoastaan rahan takia ja viikot menee viikonloppua odotellessa. Maanantait on suorastaan saatanasta.

Asun myös miehen kanssa eikä mulla ole lainkaan ystäviä, enkä niitä kaipaa. Miehellä jonkin verran kavereita, mutta tapaa niitä tosi harvoin. Perhettä näen ehkä kerran kuussa/kahdessa ja se riittää. Ennen koronaa harrastin kuntosalia, mutta viime vuonna siirryin kotijumppaan ja sillä tiellä edelleen.

Välillä haaveilen töiden lopettamisesta ja täydellisestä erakoitumisesta jonnekin pieneen lähiöyksiöön kissoineni. Jos työttömyys tai ero iskisi kohdalle, ei se siis olisi katastrofi. Mutta ihan ok on elämä näinkin.

46 v nais-introvertti täällä. Työkseni koodari, teen 100% etätöitä. En ole koskaan ollut naimisissa eikä lapsia. Ihanaa tehdä erakkomaista työtä yksin kotona ja asua ja elää yksin.

Terveysalalla olen. Työssä ammatillisuus ja rooli päällä, juttelen potilaiden kanssa hyvin. Kun työpäivä loppuu, en jaksa nähdä ketään, en jutella kenellekään, ei kiinnosta edes. Olen mieluummin kotona ja ulkoilen kuin tapaan ketään, en edes välitä seurustella. Työssä en tuo ilmi tätä puoltä itsestäni :D Koska siellä jotenkin jaksan olla sosiaalinen työkavereille, vaikka toki oikeasti voisin olla työhuoneessani päivät ilman työkavereiden sosialisia kontakteja.

Taiteilijana. On perkeleen yksinäistä. Mut vastapainoksi näen vapaa-ajalla kavereita ja harrastan, minulla on laajat sosiaaliset ympyrät halutessani. Usein kuitenkin hujahtaa kuukausia yksin ja omien projektien parissa, niin että ihmisiä näen vain kaupassa.

Olen toimittaja. Työ on pääasiassa kirjoittamista, editoimista ja juttujen käsittelyä, teen joitain haastatteluja viikossa, mutta en välttämättä edes joka päivä. Etätöiden takia en ole nähnyt työkavereita livenä viikkoihin. Työskentelen parhaiten yksin, koulussakin sain parhaat arvosanat kirjatenteistä ja itsenäisesti suoritettavista kursseista. 

Työ on (ainakin ennen koronaa ollut) sosiaalista, jatkuvasti joutuu kommunikoimaan tuntemattomien ihmisten kanssa. Toisaalta ammatti eristää oman introvertin minuuteni näistä tilanteista. Jos menen tekemään katugallupia tai jonnekin cocktail-kutsuille edustamaan, en koe sitä läheskään yhtä raskaana tilaisuutena kuin sukujuhlia, joissa olen olevinaan oma itseni enkä ammatin edustaja. 

Asun puolison kanssa, mutta vietämme molemmat aikaa omissa oloissamme. Minulla on kavereita, mutta tapaan heitä melko harvoin. Ystävyyssuhteeni kärsivät introverttiudestani ehkä eniten. Jännitän tapaamisia etukäteen ja niistä toipuminen kestää pari päivää, vaikka olisikin ollut mukavaa. Tämäkin on valinta. Kun olin sinkku opiskelija, jaksoin viettää paljon enemmän aikaa kavereiden kanssa. Onneksi myös kavereissani on paljon introvertteja, ja monen kanssa on ollut puhettakin siitä.