Miten reagoit jännittävässä tilanteessa?

Itsestäni tuntuu että ääni värisee ja kädet tärisee ja polvet tutisee ja tuntuu että kaikki huomaava miten kauhee olo minulla on... Ja aina saan kuulla esitelmien yms jälkeen miten kateellisia muuta ovat kun aina olen niin itsevarma ja he jännittävät niin paljon. Vaikka itsellä polvet tuntuvat keitetyltä spagetilta aina tilanteen jälkeen kun jännitys laukeaa. Kai pitäisi harkita uraa näyttelijänä, olisikohan Salkkareissa paikka minullekin? =D

Nämä klassiset esiintymistilanteet menee minulla niin, että sydän hakkaa lujempaa ja tulee vähän hiki, mutta yritän hengittää syvään ja miettiä, mikä viesti mun pitikään saada perille. Vuosien harjoitus on tehnyt minusta tässä aika hyvän, vaikka olen taudtaltani koulukiusattu ja vetäytyvä. Olen johtavassa asemassa ja sitä on vain pystytävä. Adrenaliinin määrän veressä voi kääntää myös edukseen, se lisää huomiokykyä ja reaktiokykyä, tekee skarpimmaksi ja siksi auttaa vastaamaan yleisön/vastapuolen haasteisiin tai tarpeisiin. Niin kuin luonnossakin, se auttaa pakenemaan tai taistelemaan.

en muuten koskaan ole kokenut mitenkään hyldylliseksi kuvitella yleisöäni kalsareillaan tai slasti tai muuten nolattuna. Päinvastoin, minusta on hyldyllistä ottaa yleisö keskustelukumppanina, joka haluaa saada selville, mitä minä ajattelen ja jonka ajatuksst minä haluan saada selville. Silloin tilanne ei ole yksipuolista esiintymistä ja arvostelua, vaan muuttuu viestinnäksi.

sitten on kuitenkin toisnlaisia jännittäviä tilanteita. Esim vaaratilanteet tai se tunne kun huomaat kännykkäsi tai lompakkosi kadonneen etkä tiedä, oletko itse unohtanut ne vai onko joku varastanut ne, tai kun koulusta soitetaan että lapsesi on taas sählännyt jotain, tai sairaalasta soitetaan lapsesi tutkimuksista tai... Nämä ovat melko lamauttavia tilanteita. Niidtäkin pääsee läpi, kun hengittää syvään ja menee vain, mutta ei nöissä pelkoa voi mitenkään kääntää edukseen.

Hehkun tulipunaisena ja kädet tärisevät. Pahinta on, jos joutuu lukemaan paperista, kun se rapisee käsien täristessä ja ääni sortuu ja kurkku kuivaa ja apua mä kuolen!!! Kaikki tuijottaa. 

Nautin jännittävistä tilanteista. Kauan siinä meni, mutta opin sen, työn kautta. Aikoinaan olin todella kova jännittämään, ja kädet ja ääni tärisi, mutta kun näitä juttuja tarpeeksi kauan tekee, niin siihen tottuu ja siitä adrenaliinista oppii nauttimaan. Jos ei yhtään jännitä (etukäteen), suoritus on yleensä heikompi. 

Ennen itse jännittävää tilannetta saatan siis stressata, mutta tulen sen kanssa toimeen. Se kuuluu asiaan. Näinhän ne huippufutaritkin nauttivat peleistä. Messi on joskus sanonut, että ennen matsia jännittää ja hän on hermostunut, mutta heti kun peli alkaa, se menee ohi. 

Jännittävät tilanteet on elämän suola! Niitä voisi olla enemmänkin, koska arki yleensä nyt ei niin superjännää ole. Paha vaan, että nykyään niin harva asia jännittää. Pitäisi ehkä kokeilla jotakin laskuvarjohyppyä tai rakastua tulisesti. Siinäpä sitä jännitysmomenttia vasta olisikin... ja mukavaahan se on. Jännitys on hyvä tunne. Siksi katson myös kauhuleffoja jne.

En jännitä enää mitään. No okei, kun esikoinen ilmoitti menevänsä synnyttämään, unohdin tehdä töissä pari juttua.

juoksen paskalla tuon tuosta.

Minulle tulee todella kylmä. Palelen kun kaikki veri pakenee jonnekin pelkokeskukseen. 

Mä oireilen vatsallani, vatsaa vääntää ja tuntuu että pitää päästä heti vessaan. Todella inhottava oire ja jollain tavalla noloakin olla vatsa sekaisin. Ulkoisesti minusta ei kyllä huomaa että jännitän ja olenkin todella hyvä esiintymään :)

Juoksen vessassa ja hikoilen kuin sika. 

Ei haittaa vaikka mun ääni värisis tai kädet hikoaisi, kunhan en olisi vaan niin paloauton punainen..