pettäminen & facebook
Tuli tässä nyt mieleen että mitä ajatella seuraavasta: kumppanini jäi kiinni kun lopulta osasin kysellä oikeita kysymyksiä suhteesta vieraaseen. Oli jatkunut sanojensa mukaan pari viikkoa ja halusi "vain huomiota ja juttuseuraa" vaikka sitä oli kyllä tarjolla enemmän kuin riittävästi minultakin kuten itsekin myönsi.
Olivat käyneet kahvilla, ravintolaillallisella, kävelyllä, ja pari kertaa tämä vieras oli tullut myös puolisoni kotiin koska oli "kutsunut itsensä" ja tällöin päätyivät sänkyyn mutta kuulemma vain pussasivat.
ihmettelin montaa juttua ja epäilinkin jotain sellaista ja parin kuukauden ahdistuksen jälkeen kunnon ristikuulustelussa hän paljasteli vähitellen valheiden kautta ylläolevan. Ja kertoi sitten tuon viimeisen tapaamisen jälkeen että oli käskenyt tätä henkilöä jättämään hänet rauhaan eikä ottaa enää yhteyttä.
Tässä on nyt muutaman viikon ehtinyt sulatella tätä uutista, toisaalta olo alkushokin jälkeen alkanut parantua kun ei vain pyöri epäilykset mielessä vaan sai tietää että vaistoni tiesi ja pystynyt alkaa käsitellä asiaa yhdessä. Vieläkin silti välillä jokin sana tuo mieleen tuon asian ja vaatii tsemppaamista ettei mieli mene matalaksi. Kumppani kuitenkin vakuutellut että ei voisi ikinä satuttaa enää ja katuu kauheuksia mitä on tehnyt ja on eri ihminen nykyään. Olihan se kova paikka huomata että toinen kykeni valehtelemaan päin naamaa ja kuten sanoi itsekin, satuttamaan mua tavalla jonka tiesi olevan mun heikoin kohta. Mutta luottamuksen rakentaminen on ainoa tie onnelliseen suhteeseen joten siihen olemme sitoutuneet.
Nyt vain sitten tuli mieleen katsoa facebookista tätä kolmatta pyörää kun hän mainitsi etunimen tunnustaessaan, ja sieltähän löytyi puolisoni kavereista tämän niminen ja juuri kuvaukseen sopiva tapaus ammattia myöten. Ja hämmennyin kovasti että oli vielä tässä ihan hiljattain, toista kuukautta sen jälkeen kun oli kuulemma käskenyt tyypin pysyä kaukana, puolisoni käynyt tykkäämässä tyypin kuvista siellä ja nyt taas alkaa vähän ihmetyttää että viilataanko mua linssiin jatkuvasti?! ts. hämmentää se että jos nainen sanonut katuvansa niin kovasti ja kuinka pahalta tuntui mitä oli tullut tehtyä ja sitoutua täysin suhteeseemme ja että oli käskenyt toista lopettamaan yhteydenpidon, niin silti facebookissa ollaan kavereita ja käy vielä peukuttamassa tämän kuvia??
Kommentit (27)
Vissiin moni muukin luulee pettäjää mieheksi eivätkä siis lukeneet aloitusta loppuun, heh..
Jätä tuo nainen, ihan sairasta touhua. Hän ei ansaitse sinua ! N19
No tää oikeasti on aika hajottavaa ku jo kolmatta kuukautta kelailen mitä tässä oikeasti on takana ollut, ja haluaisi uskoa toista ja alkaa rakentaa luottamusta mutta silti, kun valehteli jo niin paljon niin en silti osaa olla varma että on rehellinen nyt. Joten jos saisin asioihin varmuuden niin tuntuu että oma 99% valveillaoloajasta päällä oleva asioiden pohtiminen voisi vähentyä ja luottamusta rakentamaan lähteä.
Tyttöhän väitti alkuun että he vain viestittelivät netissä, ja ettei muuta tapahtunut. Että hän puhuu totta eikä valehtelis mulle ikinä!. Sit ku homma ei vaa ollu loogista, ni tunnusti että kävivät kahvilla ja syömässä ja kävelyllä, mutta "ihan kuin vaan kuka vaan kaveri, ei mitään intiimiä". Ja sit rentouduin ja ajattelin että ok, ja tyttökin oli niin onnellinen että nyt kaikki on ratkennut ja voidaan taas luottaa että oli ihanaa ku sai taakan sydämeltään.
Sit totesin seuraavana päivänä että on kiva että asiat on nyt ratkenneet, että en enää siedä valehtelua että nyt on se hetki kun voi vielä sanoa jotain, mutta tämän jälkeen jos saan pettyä, on kaikki ohi meidän väliltä, vaikka ois talot ja lapset!
No sitten hän tunnusti puolen tunnin jälkeen että mies oli käynyt kahdesti myös hänen kotonaan, juomassa kahvia! Että kutsui itse itsensä. Eikä tyttö ois halunnu muttei osannu kieltäytyä. Ja sit ku he katto telkkaria sängyn laidalla istuen, niin mies oli pussannu ja häntä harmitti ettei kääntänyt vaan poskea, ja että ei halunnut enää nähdä miestä sen jälkeen"oon kertonu sulle kaiken, voit vaikka soittaa sille" hän sanoi, ja jotenkin mua vaan ihmetyttää vieläkin noi tarinat ja varsinki ku katoin sen tyypin fb-profiilin ja näytti sellaiselta playboylta, nuorehko ihan hyvännäköinen ja lihaksikas raksatyöläinen, kännikuvia juhlista pääasiassa ja joka kuvassa 100 muijan tykkäykset ja satoja naisia kavereina. että noinkohan tapais noin monta kertaa ennenkuin antaa vain pusun kun on puolenyön aikaan vielä naisen kotona kahden sängyn reunalla?? Että oliko toi soittojuttukin vain bluffia, ajatellen etten soittaisi vaan uskoisin sitten?
Onko liian outoa soittaa tälle miehelle ja kysyä että saisi tietää ollaanko mulle rehellisiä?
23: kaikki noi ovat riittäviä pettämisen merkkejä, ilman sitä onko pantu vai ei. ja muuten kuitenkin on pantukin. ei vaan halua sanoa ja satuttaa sua.
nainen ei rakasta sinua ja juoksee muiden perässä. nainen joka rakastaa sinua ei tekisi noin. älä roiku naisessa joka ei rakasta sinua. ajanhukkaa.
Ymmärrän että tilanne näyttää pahalta, mutta ehkäpä naista voi paremmin ymmärtää jos avaan hieman taustaa, että ei kenties niin vakavasta petoksesta kyse?
Eli ehdimme puolisen vuotta seurustella. Sitten sairastuin fyysisesti, ja tytöllä on joku vähän huono pettymystensietokyky ja vain pari päivää edellisen romanttisen tapaamisemme jälkeen hän kirjoitti viestin että alkaa ahdistaa että jos en paranekaan, joten oiskohan parempi olla vaan kavereita ennenkuin asia ratkeaa, että olen täydellinen mies ja hän olisi maailman onnellisin nainen jos voisimme olla yhdessä ja hänen rakkautensa ei ole kadonnut mihinkään mutta ahdistaa tilanne.
No, tottahan se satutti vietävästi, kun siinä hetkessä ku ois kaivannu tukea niin toinen haluu ottaa etäisyyttä, mutta ymmärsin kyllä että häntä huolestutti. Mutta aloin parantua pikaisesti, ja jo muutaman päivän päästä tapasimme ja kävimme kävelyllä ja kaikki oli hyvin, eikä hän puhunut sanaakaan erosta tms. Sitten muutaman päivän päästä kun huomasin olevani täysin terve koitin soittaa hänelle ilon uutiset, ja meinasin jo kukkiakin hakea mutta hän ei vastannut. odotin vuorokauden ja sitten soitin uudestaan, ja sain vain varattu-äänen parin hälytyksen jälkeen. Myöhemmin tyttö kirjoitti vain skypessä että "olit soitellut" ja kirjoitin pitkän onnen viestin siitä miten asiat on nyt ratkenneet ja voimme olla taas yhdessä jne. ja tosiaan näimme sitten siinä aina muutamien päivien välein, pelattiin tennistä, jumpattiin yhdessä,juteltiin skypessä..
sitten vappuna, n. 12 päivää sen "kavereita"-viestin jälkeen, hän tuli luoksenikin, halailemaan, suutelemaan, ja jäi yöksi ja kerroin kuinka mulle seksi merkitsee että haluaa sitoutua loppuelämäkseen enkä sitä tosiaan helpolla harrasta, ja sitten tytön kanssa harrastimme suojaamatonta seksiä ja tunnelma oli ihana ja aamulla hän lähti kotiinsa ja olin onnellinen.
Ihmettelin kun hänestä ei kuulunut mitään seuraavana päivänä, ja soittelin illalla joskus kasin ja kympin välillä. Taas sain varattua parin hälytyksen jälkeen. Ja puoliltaöin tyttö tuli linjoille skypeen, ja juteltiin ja oli ihan normaalin oloinen ja vain ohitti ihmettelyni että sain varattua aiemmin. Seuraavana päivänä juteltiin, ja oltiin taas yhdessä monta tuntia salilla ja pusuteltiin ja sanoin että rakastan häntä ja tyttö näytti niin onnelliselta ja meni kotiin. Mutta illalla soitti että "kiitti vaan, pilasit mun päivän, tunnen itteni huonoksi ihmiseksi!"
Nää asiat alko mietityttää mua, ja aloin epäillä juuri sitä että siellä oli toinen mies ollut ja lopulta parin kuukauden päästä tosiaan kun olin asiaa kelaillut niin kovin niin otin faktat pöytään ja aloin kysellä tytöltä ja sitten kun valheet aina paljastu ku oli mustaa valkosella meidän keskusteluita, niin tunnusti asioita lisää ja lisää. Ja oli tosiaan sillon sen meidän yhteisen romanttisen illan, yön ja aamun jälkeen toisen miehen päästänyt luokseen ja siksi laittoi mulle varattua, ja kuulemma sillon olivat vaan pussanneet eikä enää halunnu olla tyypin kaa tekemisissä. Ja siksi ihmettelin vaan että tyttö oli siitä sitten useamman päivän päästä pyytänyt miestä silti fb-kamuksikin.
Eli aika monimutkainen tilanne. Toisaalta tyttö lähetti mulle viestin että jos oltais vaan kavereita, mutta ikinä ei tehnyt mitään sen selvempää eroa tavatessamme, nähtiin kokoajan, hän tiesin tunteistani ja kertoi mulle että hänen suurin haaveensa ois olla mun kaa jos tervehtyisin, ja tiesi mitä mulle merkkaa ne asiat mitä tehtiin, puhuin rakkaudesta, sitoumuksestani ja hän harrasti seksiäkin kanssani tietäen miten paljon se mulle merkitsee ja antoi ymmärtää olevansa kanssani, ja silti seuraavana päivänä tuo toisen miehen kotiinsa viettämään iltaa "juoden kahvia ja katsellen telkkaria sängynlaidalla ja pussaillen", ja seuraavana päivänä taas mun kanssa, kuin ei mitään ja pussaillen, ja tosiaan koko tän 10 kuukautta oon ollu täysillä mukana tässä, vain reilu pari viikkoa olin kipeänä enkä silloinkaan ollu ketään hylkäämässä. Joten ehkä voisi ajatella että tyttö ei sitten pettänyt? Ja ehkä enemmän mua häiritseekin se että valehteleeko yhä, vaikka vannoo rehellisyyttään ja että miten oppia luottamaan kun hän näköjään voi noinkin sulavasti toimia seläntakana...
että jos tämä asia voisi vielä ratketa onnellisesti, ehkä sitä toivon, että kuulisin totuuden mieheltä ja kuulisin että asiat meni juuri kuten tyttö kertoi, eikä tarttisi arvailla enää mitään. Joka päivä tyttö sanoo että rakastaa mua.
[quote author="Vierailija" time="17.07.2014 klo 15:18"]Jumalauta et nyt enää kysele mitään. Ukko pellolle ja heti. Pettävä valehteleva sika. Ei tuu muuttumaan. Älä roiku paskassa suhteessa!
[/quote]
Hups, siis akka pellolle