Erityisherkkien vanhemmat, vinkkejä eskarin aloitukseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastanneille.

Tuo oli hyvä kommentti, että ei pidä etukäteen puhua kiusaamisesta, vaan ratkotaan asiat kun tai jos niitä tulee.

Olen kanssasi samaa mieltä, mutta toisaalta painiskellut asian kanssa, että miten opettaa lasta ns. puolustamaan itseään? Esim. että kaverin kanssa valitaan vuoretellen lelut ja leikit, eikä toinen, siis kumpikaan, saa aina jyrätä. Tai että miten sanotaan napakasti jos toinen tulee liian lähelle, koskee luvatta omiin tavaroihin (vaikka penkoo lapsen reppua tms).

Lapsella on muutamia kavereita, joiden kanssa leikit sujuu oikein hienosti, eli taidoissa ei sinänsä ongelmaa, mutta uusissa ympyröissä jäätyy täysin.

Olisi varmaan pitänyt käyttää sanaa "hitaasti lämpiävä lapsi" niin ei olisi osa kommentoijista nähnyt punaista ja alkanut hyökkäämään. Olenkin sitä mieltä, että eritysherlkyys on suomeksi huono termi, mutta kun sitä nyt käytetään kirjallisuudessa, niin kirjoitin sen.

Hyökkäjille tiedoksi, että lapselle on haettu matalalla kynnyksellä apua. Eli vaikka mitää suurempia ongelmia ei ole ollutkaan, niin neuvola psykologin juttusilla on oltu ja kiintymyssuhde todettu hyväksi.

Ap

Miksi tällaisia tilanteita varten pitäisi prepata lasta? Esim. tuo repun penkominen on todella epätodennäköistä ja jos sellaista jostain syystä tapahtuu, niin selvitätte tilanteen sitten kun se osuu kohdalle. Tai tuo liian lähelle tuleminen, miksi siitä pitäisi sanoa napakasti? Eskarissa tulee tilanteita, joissa pitää sietää tietyssä määrin lähekkäin oloa, esim. jonossa, tai kun pitää mahtua samalle penkille istumaan riviin. Mutta ei niissäkään tilanteissa yleensä kukaan muukaan lapsi ihan iholle halua tulla, kaikilla muillakin lapsilla on tarve omalle reviirille. Jos tilat ovat pienet ja jakotiloja vähän, pitää lapsen oppia sietämään sitä, että joku saattaa tulla viereen leikkimään tai askartelemaan, ei siinä auta mikään napakasti sanominen.

Repun penkominen on esimerkki ihan todellisesta päiväkotielämästä. Ja eri ihmisillä on hyvin erilainen käsitys omasta tilasta. Tietenkin pitää oppia olemaan jonossa tms. tämä ei olekaan meilläkään mikään ongelma, kun tilanne on ns. ymmärrettävä. Mutta lapset on lapsia ja toinen voi tulla esim istumaan toisen lapsen lattialla olevan piirustuksen päälle tai seisoa toisen lapsen mekonhelmalla, kun tämä pötköttää leikeissä maassa. Oletko sitä mieltä, että lapseni pitäisi vaan antaa olla, ja odottaa että toinen suvaitsee väistyä? Kun ongelma on juuri tämä että lapseni ei uskalla sanoa mitään. Pitäisi oppia "pitämään puolensa" ja sanoa että Hei, väustätkö vähän, tai sorry, nostatko jalkaa, paitani on välissä. Mutta kun on liia kiltti, niin ei halua pahoittaa toisen mieltä, eikä saa sanottua mitään.

Mutta ettehän te ilkeilijät voi käsittää tälläista olevan olemassakaan, että jotkut ihmiset on niin kilttejä, että ajattelee koko ajan teidänkin tunteita. Teille ilmeisesti aivan käsittämätön konsepti, kun itse vaan räyhäätte ja kylvätte pahaa ympärillenne mieltä niin paljon kuin kerkeätte. Toivottavasti karma on olemassa.

Kiitos ja anteeksi, poistun nyt.

Voimia kaikille herkille!

T. Ap, herkän lapsen äiti, jota alkoi nyt kunnolla ketuttaa

Ps. Erityisherkkien vanhemmille tiedoksi, että havatsin juuri että tämä on ihan väärä foorumi hakea vertaistukea. Parempiakin löytyy. Vinkki: googlaa, ja lisävinkkinä fb

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli äiti on opettanut lapselleen että olet niin erityinen erityisherkkä ja sitten lässyttää ja pitää pumpulissa.

Pikkuhiljaa lapsi alkaa uskomaan tuohon ja luulee olevansa jotain mitä ei ole.

Lapselleni ei ole erityisherkkä - sanaa mainittu koskaan. Häntä pidetään aivan tavallisena lapsena ja rohkaistaan muiden pariin.

Tässä esimerkki ongelmasta, jos oikeasti haluat ymmärtää: olemme puistossa kahdestaan. Lapsi on juuri mennyt keinumaan. Puistoon tulee toinen perhe. Toisen perheen lapset ryntäävät keinujen luo iloisena. Yksi lapsista tulee keinumaan lapseni viereen ja toinen jää ns.jonottamaan.Lapseni väistää, lopettaa keinumisen. Minä kehotan, ettää jää toki vielä vähän keinumaan, sait kaveriniin. Mutta lapseni ei uskalla. Hän antaa keinun pois ja vetäytyy kiipeilytelineelle. Toiset lapset tulee kohta sinne, ja taas lapsi väistää, vaikka rohkaisen, että kyllä sinne monta mahtuu. Eli toisin sanottuna, lapsi ei uskalla ottaa omaa tilaa, vaan jää helposti muitten ylikävelemäksi, vaikka toiset ei tarkoita pahaa.

Ei mikään valtava ongelma ehkä, mutta pelkään, että eskarissa tuottaa ongelmia.

Ja korostan että hoidossa ja tuttujen kanssa on pikkuhiljaa tutustuttuaan on aivan sosiaalinen ja nauttii kaveriseurasta.

Ap

Millä perusteella lapsi on siis jotenkin erityinen? Kuulostaa lähinnä ujolta ja hitaasti lämpiävältä tyypiltä.

Mutta onhan se varmaan hienompi kertoa, että mun mussu onkin "erityinen" kuin että olisi vaan tylsä, ujo tavallinen lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsella mitään diagnoosia?

Ei mitään diagnooseja. Psykologilla käyty oma-aloitteisesti hakemassa matalalla kynnykselöä neuvoja hoitoon sopeutumiseen.

Ok eli ei ole sitten erityisherkkä. Normityttö, joka aristelee vieraita. Kannattaa vaan positiivisella tavalla rohkaista eskaritoimintaan. Kyllä se siitä kun tulee rutiinia.

Erutyisherkkyys ei ole diagnoosi, vaan piirre. Myönnän, huono sanakylöäkin, kun aiheuttaa jatkuvasti väärinymmärryksiä.

Puhutaan nyt tästä lähtien hitaastilämpiävyydesyä. Meillä se oli niiiin hitaastilämpiämistä, että kun hoidon aloitti 2,5 vuotiaan, niin 3 vuotta meni lämmitellessä. Jatkuvasti vaikeuksia sopeutua hoitoon. Sopeutumattomuus siis ilmenee niin, että hoitajien mielestä ei leiki tarpeeksi ja vetäytyy. Aamuisin ei haluaisi lähteä hoitoon ja illalla itketään, etyä onko huomenna hoitopäivä. Siksi käytiin psykologillakin.

Tämän takia jännitän eskarin alkua, en toki jännitystäni lapselle näytä, vaan puhun iloisesti ja korostan, miten kivaa siellä tulee olemaan. Tavallaan uskon siihen itsekin, koska luulen, että lapseni viihtyy enemmän ns. Koulumaisessa ympäristössä, eli tykkää ohjatusta tekemisestä kovasti.

Kuitenkin pelkään, että meneekö koko vuosi siinä "lämpiämisessä", eli pääseekö nauttimaan eskarilaisena olosta vai jännittääkö vaan koko ajan uusia ympyröitä.

Jos ei 3 vuodessakaan totu hoitopaikkaan, niin siinä ei enää ole kyse normaalista ujoudesta eikä edes erityisherkkyydestä. On isompi ongelma taustalla, jos ei tuossakaan ajassa totu olemaan erossa äidistään. 

Toivottavasti olet kertonut ongelman koko laajuuden neuvolassa / psykologilla. 

Apua pitäisi saada, koska muuten tulee lapselle olemaan tuskainen koulutaival.

-terveisin, itse tuskallisen ujo ja pelokas, mutta ei tilanne koskaan noin paha ollut

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastanneille.

Tuo oli hyvä kommentti, että ei pidä etukäteen puhua kiusaamisesta, vaan ratkotaan asiat kun tai jos niitä tulee.

Olen kanssasi samaa mieltä, mutta toisaalta painiskellut asian kanssa, että miten opettaa lasta ns. puolustamaan itseään? Esim. että kaverin kanssa valitaan vuoretellen lelut ja leikit, eikä toinen, siis kumpikaan, saa aina jyrätä. Tai että miten sanotaan napakasti jos toinen tulee liian lähelle, koskee luvatta omiin tavaroihin (vaikka penkoo lapsen reppua tms).

Lapsella on muutamia kavereita, joiden kanssa leikit sujuu oikein hienosti, eli taidoissa ei sinänsä ongelmaa, mutta uusissa ympyröissä jäätyy täysin.

Olisi varmaan pitänyt käyttää sanaa "hitaasti lämpiävä lapsi" niin ei olisi osa kommentoijista nähnyt punaista ja alkanut hyökkäämään. Olenkin sitä mieltä, että eritysherlkyys on suomeksi huono termi, mutta kun sitä nyt käytetään kirjallisuudessa, niin kirjoitin sen.

Hyökkäjille tiedoksi, että lapselle on haettu matalalla kynnyksellä apua. Eli vaikka mitää suurempia ongelmia ei ole ollutkaan, niin neuvola psykologin juttusilla on oltu ja kiintymyssuhde todettu hyväksi.

Ap

Eskarissa vasta opetellaan yhdessä näitä sosiaalisia taitoja, samoin koulussa ensimmäiset luokat, lapset kehittyvät hyvin eri tahtia, joillakin näitä valmiuksia on aiemmin ja toisilla myöhemmin.

Kiintoisaa, että puolessa aloituksista ollaan sitä mieltä, että hoitoon ja äkkiä ja lapsella on jotain todella pahasti vialla. Ja lopuissa ollaan sitä mieltä että ihan normaali lapsi ja Ap vaan nostaa lasta jalustalle ja hienostelee.

Todistaa jälleen kerran sen, että HSP:tä eli erityisherkkyyttä ei ymmärretä.

Vierailija kirjoitti:

No kiitos vaan (not).

On kuule karkaistu, eikä lapseni ole mikään vänisiä ja vinkuja. Ongelma on enemmänkin se, että herkkänä yrittää miellyttää vanhempiaan eikä kerro tarpeeksi murheistaan vaan kärsii hiljaa. Onneksi itsekin herkkänä olen hyvä vaistoamaan, jos lapsen mieltä joku painaa.

Olisko vinkkejä oikeesti herkkyydestä ymmärtäviltä?

Sinun kannattaisi ehkä rohkaista lasta sanoittamaan tunteitaan. On mahdollista, että et välttämättä tulkitse häntä oikein, koska et kuitenkaan ole ajatustenlukija, Samoin kannattaa sanoittaa omia tunteitasi.

Vierailija kirjoitti:

Ahaa, nyt alan ymmärtää miksi erityisherkkyys on niin paljon pinnalla parjattuna. Mä en oo koskaan ymmärtänyt, että erityisherkkyys liittyisi siihen, että moni asia menee ihon alle helposti, tai olisi synonyymi aralle tai ujolle. Vaan olen käsittänyt, että erityisherkkyys on kuormittumista kirkkaista valoista, kovista äänistä/metelistä, herkkä tuntoaisti, sekä herkkä haju- ja makuaisti. Joku taisikin mainita jotain jo tähän suuntaan.

Että voikin ärsyttää pieni asia, mutta tätä ns. oikeaa erityisherkkyyttä on ihan turha edes kertoa kenellekkään ilmeisimmin juuri tuon ihmisten sanasta vääntämän olettamuksen takia - tietämättä mitä sana todellisuudessa edes merkitsee. Argh!

Listasimme 10 merkkiä, joista tunnistaa erityisherkän – moniko näistä täsmää sinuun? https://www.is.fi/menaiset/hyva-fiilis/art-2000008092762.html