Erityisherkkien vanhemmat, vinkkejä eskarin aloitukseen

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsella mitään diagnoosia?

Ei mitään diagnooseja. Psykologilla käyty oma-aloitteisesti hakemassa matalalla kynnykselöä neuvoja hoitoon sopeutumiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kiitos vaan (not).

On kuule karkaistu, eikä lapseni ole mikään vänisiä ja vinkuja. Ongelma on enemmänkin se, että herkkänä yrittää miellyttää vanhempiaan eikä kerro tarpeeksi murheistaan vaan kärsii hiljaa. Onneksi itsekin herkkänä olen hyvä vaistoamaan, jos lapsen mieltä joku painaa.

Olisko vinkkejä oikeesti herkkyydestä ymmärtäviltä?

Liian vähän alkutietoja, jotta voisi kertoa. Viitsi turhaan esitelmöidä kun ap vastaa sitten, että ei meillä tuollaista herkkyyttä ole, eikä tuollaistakaan :D

Totta, annoin alku tietoja niukasti, kun ajattelin että olisi kiva kuullut muiden kokemuksia. Mutta tässä ketjun edetessä on vähän lisätietoja nyt tullut. :) Anna tulla vaan esitelmää. Voi hyödyttää jos ei minua niin jotakuta muuta. Aronin kirjat kyllä jo luettu. :)

Ap

Meillä lapsi väistelee puistossa, jos ei tunne muita lapsia entuudestaan. Kun ympyrät ja ihmiset ovat tuttuja, niin hän osaa kuitenkin silloin pitää puolensa, eli en kutsuisi tuota erityisherkkyydeksi vaan juurikin hitaasti lämpiävyydeksi. Eskarivuosi sujui hyvin. Siellä oli hyvä henkilökunta, joukossa riittävän sensitiivisiä aikuisia, joille herkempi lapsi ei ollut taakka. Sopeutumisen a ja o on se, että lapsi tulee hyväksytyksi sellaisenaan, mutta kuitenkin häntä rohkaistaan riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsella mitään diagnoosia?

Ei mitään diagnooseja. Psykologilla käyty oma-aloitteisesti hakemassa matalalla kynnykselöä neuvoja hoitoon sopeutumiseen.

Ok eli ei ole sitten erityisherkkä. Normityttö, joka aristelee vieraita. Kannattaa vaan positiivisella tavalla rohkaista eskaritoimintaan. Kyllä se siitä kun tulee rutiinia.

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsi väistelee puistossa, jos ei tunne muita lapsia entuudestaan. Kun ympyrät ja ihmiset ovat tuttuja, niin hän osaa kuitenkin silloin pitää puolensa, eli en kutsuisi tuota erityisherkkyydeksi vaan juurikin hitaasti lämpiävyydeksi. Eskarivuosi sujui hyvin. Siellä oli hyvä henkilökunta, joukossa riittävän sensitiivisiä aikuisia, joille herkempi lapsi ei ollut taakka. Sopeutumisen a ja o on se, että lapsi tulee hyväksytyksi sellaisenaan, mutta kuitenkin häntä rohkaistaan riittävästi.

Kiitos vastauksesta. En yhtään tiedä, millaisia aikuisia meidän eskarissa on. Edes tutustumiskäynti ei ole koronan vuoksi järjestetty.

Osaatko sanoa jotain vinkkejä, miten teillä henkilökunta otti herkemmän lapsen vastaan?

Kerro tyttärellesi, että eskarista löytyy sitten myös ilkeyteenkin taipuvaisia lapsia, mahdollisesti jopa narsistintaimia.

Normaali lapsi siis, joka mielummin tarkkailee ennen kuin syöksyy joka porukkaan. En näe tuossa mitään ongelmaa. Luonteenpiirre ja fiksu tyttö.

Äitinsä vaikuttaa typerältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsella mitään diagnoosia?

Ei mitään diagnooseja. Psykologilla käyty oma-aloitteisesti hakemassa matalalla kynnykselöä neuvoja hoitoon sopeutumiseen.

Ok eli ei ole sitten erityisherkkä. Normityttö, joka aristelee vieraita. Kannattaa vaan positiivisella tavalla rohkaista eskaritoimintaan. Kyllä se siitä kun tulee rutiinia.

Erutyisherkkyys ei ole diagnoosi, vaan piirre. Myönnän, huono sanakylöäkin, kun aiheuttaa jatkuvasti väärinymmärryksiä.

Puhutaan nyt tästä lähtien hitaastilämpiävyydesyä. Meillä se oli niiiin hitaastilämpiämistä, että kun hoidon aloitti 2,5 vuotiaan, niin 3 vuotta meni lämmitellessä. Jatkuvasti vaikeuksia sopeutua hoitoon. Sopeutumattomuus siis ilmenee niin, että hoitajien mielestä ei leiki tarpeeksi ja vetäytyy. Aamuisin ei haluaisi lähteä hoitoon ja illalla itketään, etyä onko huomenna hoitopäivä. Siksi käytiin psykologillakin.

Tämän takia jännitän eskarin alkua, en toki jännitystäni lapselle näytä, vaan puhun iloisesti ja korostan, miten kivaa siellä tulee olemaan. Tavallaan uskon siihen itsekin, koska luulen, että lapseni viihtyy enemmän ns. Koulumaisessa ympäristössä, eli tykkää ohjatusta tekemisestä kovasti.

Kuitenkin pelkään, että meneekö koko vuosi siinä "lämpiämisessä", eli pääseekö nauttimaan eskarilaisena olosta vai jännittääkö vaan koko ajan uusia ympyröitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapsi väistelee puistossa, jos ei tunne muita lapsia entuudestaan. Kun ympyrät ja ihmiset ovat tuttuja, niin hän osaa kuitenkin silloin pitää puolensa, eli en kutsuisi tuota erityisherkkyydeksi vaan juurikin hitaasti lämpiävyydeksi. Eskarivuosi sujui hyvin. Siellä oli hyvä henkilökunta, joukossa riittävän sensitiivisiä aikuisia, joille herkempi lapsi ei ollut taakka. Sopeutumisen a ja o on se, että lapsi tulee hyväksytyksi sellaisenaan, mutta kuitenkin häntä rohkaistaan riittävästi.

Kiitos vastauksesta. En yhtään tiedä, millaisia aikuisia meidän eskarissa on. Edes tutustumiskäynti ei ole koronan vuoksi järjestetty.

Osaatko sanoa jotain vinkkejä, miten teillä henkilökunta otti herkemmän lapsen vastaan?

En osaa muuta sanoa, mutta ainakin kannattaa alkukyselyihin kertoa lapsesta riittävästi tietoa.

Mistähännon kyse semmoisessa, että viisivuotias kilahtaa salamannopeasti kaikesta kritiikistä ja ei-toivotusta. Siis hihat palaa oitis, kun äiti esim. toruu varomattomuudesta (vaikka äiti heti selittää, miksi torui - oman turvallisuuden takia), tai ei mennäkään heti ostamaan jäätelöä kioskista, vaan tehdään ensin hetki jotain muuta.

Lapsi on muuten itse aurinko, hyvät sosiaaliset taidot, menee heti mukaan leikkimään vieraiden lasten kanssa, juttelee/keskustelee ja puuhailee myös itsekseen ihan sujuvasti.

Mutta todella lyhytpinnainen, jos arvostellaan tai asiat eivät mene juuri kuten hän haluaa.

Oon seurannut tuttavaperheen ylisensitiivisen äidin samanlaisiksi kasvattamia lapsia. Monessa tilanteessa on tehnyt mieli avata sanainen arkku ja sanoa etteivät nuo lapset tule pärjäämään nykymaailmassa kun heidän annetaan herkkäillä joka asiassa oman tahtonsa mukaan. Välillä vanhemman tulee vain napakasti sanoa että nyt tehdään näin eikä ottaa kuuleviin korviin lapsen väninää. Sitten lapsi huomaa itsekin ettei se niin vaikeaa ja vakavaa ollut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsella mitään diagnoosia?

Ei mitään diagnooseja. Psykologilla käyty oma-aloitteisesti hakemassa matalalla kynnykselöä neuvoja hoitoon sopeutumiseen.

Ok eli ei ole sitten erityisherkkä. Normityttö, joka aristelee vieraita. Kannattaa vaan positiivisella tavalla rohkaista eskaritoimintaan. Kyllä se siitä kun tulee rutiinia.

Erutyisherkkyys ei ole diagnoosi, vaan piirre. Myönnän, huono sanakylöäkin, kun aiheuttaa jatkuvasti väärinymmärryksiä.

Puhutaan nyt tästä lähtien hitaastilämpiävyydesyä. Meillä se oli niiiin hitaastilämpiämistä, että kun hoidon aloitti 2,5 vuotiaan, niin 3 vuotta meni lämmitellessä. Jatkuvasti vaikeuksia sopeutua hoitoon. Sopeutumattomuus siis ilmenee niin, että hoitajien mielestä ei leiki tarpeeksi ja vetäytyy. Aamuisin ei haluaisi lähteä hoitoon ja illalla itketään, etyä onko huomenna hoitopäivä. Siksi käytiin psykologillakin.

Tämän takia jännitän eskarin alkua, en toki jännitystäni lapselle näytä, vaan puhun iloisesti ja korostan, miten kivaa siellä tulee olemaan. Tavallaan uskon siihen itsekin, koska luulen, että lapseni viihtyy enemmän ns. Koulumaisessa ympäristössä, eli tykkää ohjatusta tekemisestä kovasti.

Kuitenkin pelkään, että meneekö koko vuosi siinä "lämpiämisessä", eli pääseekö nauttimaan eskarilaisena olosta vai jännittääkö vaan koko ajan uusia ympyröitä.

Miksi pitää puhua siitä koko ajan kivana asiana, jos se sitä ei ole?

Lapsesi ei koe hoitoa mukavana, mutta sinä puhut siitä koko ajan mukavana ja lapsi kokee ettet ymmärrä häntä ja kokee tekevänsä jotain väärin. Yrittää näin miellyttää sinua ja siksi oireilee yksin.

Miksette puhu asioista niin kuin ne ovat? Kaiken ei tarvitse olla arjessa kivaa, mutta eskari on välttämättömyys ja kuuluu arkeen. Siitä ei tarvitse tykätä, mutta se voi olla myös kivaa. Negatiivisistakin tunteista voi puhua.

Eikä kaikkien tarvitse olla sosiaalisia, niin että heti leimataan jotenkin vialliseksi.

Itse teet asiasta ongelman.

Olen itse erityisherkkä, mutta minulla ne piirteet korostuivat vasta nuoruudessa. Herkkä olen ollut lapsesta saakka, mutta lapset sopeutuvat yleensä hyvin samaan ikäisten joukkoon, mutta en tietysti tiedä millaisia ongelmia sopeutumisessa on ollut. Jääkö yleensä ulkopuolelle hiljaisuutensa vai jonkun korostuvamman piirteen takia? Minulle herkkys ilmentyi ryhmässä enemmänkin määräilynä ja kiukutteluna, mutta enemmän sen aikuiset kokivat ongelmaksi kuin muut lapset ryhmässä ja minulla oli silti kavereita. Nyt vanhempana sitten olen vetäytynyt kuoreeni ja pelkään ihmisiä ja konflikteja, kun niistä aina pienenä huomauteltiin. Että kannattaa antaa lapsen olla sellainen kuin on, kunhan lapsi tai muut eivät siitä kärsi. Monet ujot ja hiljaset rohkaistuvat ehkä vasta lukiossa, joten ryhmätaitojen harjoittelu vasta alkaa eskarissa ja jokainen kehittyy omaa tahtiaan. Siellä kuitenkin on kasvatusalan ammattilaiset töissä, jotka osavat tukea lapsesi kehitystä, varsinkin kun erityisherkkyys tiedostetaan nykypäivänä paremmin kuin minun nuoruudessani.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse erityisherkkä, mutta minulla ne piirteet korostuivat vasta nuoruudessa. Herkkä olen ollut lapsesta saakka, mutta lapset sopeutuvat yleensä hyvin samaan ikäisten joukkoon, mutta en tietysti tiedä millaisia ongelmia sopeutumisessa on ollut. Jääkö yleensä ulkopuolelle hiljaisuutensa vai jonkun korostuvamman piirteen takia? Minulle herkkys ilmentyi ryhmässä enemmänkin määräilynä ja kiukutteluna, mutta enemmän sen aikuiset kokivat ongelmaksi kuin muut lapset ryhmässä ja minulla oli silti kavereita. Nyt vanhempana sitten olen vetäytynyt kuoreeni ja pelkään ihmisiä ja konflikteja, kun niistä aina pienenä huomauteltiin. Että kannattaa antaa lapsen olla sellainen kuin on, kunhan lapsi tai muut eivät siitä kärsi. Monet ujot ja hiljaset rohkaistuvat ehkä vasta lukiossa, joten ryhmätaitojen harjoittelu vasta alkaa eskarissa ja jokainen kehittyy omaa tahtiaan. Siellä kuitenkin on kasvatusalan ammattilaiset töissä, jotka osavat tukea lapsesi kehitystä, varsinkin kun erityisherkkyys tiedostetaan nykypäivänä paremmin kuin minun nuoruudessani.

Kiitos näkökulmastasi

Ap

Up

Ahaa, nyt alan ymmärtää miksi erityisherkkyys on niin paljon pinnalla parjattuna. Mä en oo koskaan ymmärtänyt, että erityisherkkyys liittyisi siihen, että moni asia menee ihon alle helposti, tai olisi synonyymi aralle tai ujolle. Vaan olen käsittänyt, että erityisherkkyys on kuormittumista kirkkaista valoista, kovista äänistä/metelistä, herkkä tuntoaisti, sekä herkkä haju- ja makuaisti. Joku taisikin mainita jotain jo tähän suuntaan.

Että voikin ärsyttää pieni asia, mutta tätä ns. oikeaa erityisherkkyyttä on ihan turha edes kertoa kenellekkään ilmeisimmin juuri tuon ihmisten sanasta vääntämän olettamuksen takia - tietämättä mitä sana todellisuudessa edes merkitsee. Argh!

Vierailija kirjoitti:

Ahaa, nyt alan ymmärtää miksi erityisherkkyys on niin paljon pinnalla parjattuna. Mä en oo koskaan ymmärtänyt, että erityisherkkyys liittyisi siihen, että moni asia menee ihon alle helposti, tai olisi synonyymi aralle tai ujolle. Vaan olen käsittänyt, että erityisherkkyys on kuormittumista kirkkaista valoista, kovista äänistä/metelistä, herkkä tuntoaisti, sekä herkkä haju- ja makuaisti. Joku taisikin mainita jotain jo tähän suuntaan.

Että voikin ärsyttää pieni asia, mutta tätä ns. oikeaa erityisherkkyyttä on ihan turha edes kertoa kenellekkään ilmeisimmin juuri tuon ihmisten sanasta vääntämän olettamuksen takia - tietämättä mitä sana todellisuudessa edes merkitsee. Argh!

Ja ennen kun ap loukkaantuu tästä kommentista, niin turhautumiseni ei liity mitenkään sinuun vaan yleisesti ihmisten tietämättömyyteen hiton raastavasta ominaisuudesta, joka on kuitattu muotisairautena.

Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille.

Kyllä sitä jaksaa ihmetellä, että mitä iloa te haukkujat oikein saatte toisten ihmisten millaisesta. Tuleeko siitä itselle hyvä olo kun pääsee oikein kivasti nälvimään? Sitten jatkatte toiseen ketjuun seuraavaa haukkumaan.

Viimeiselle kommentoijalle: juu, turhauttavaa on. Itse olen Aronin kirjoja lukeneena käsittänyt, että noiden mainitsemiesi lisäksi on myös mentaalinen herkkyys (olikohan tämä oikea sana, jota käytti) johon tässä nyt eniten vertaistukea hain.

Mainitsemistasi fyysisemmistä herkkyyden muodoista

Lapsellani on myös aika paljon ääniherkkyyttä (tähän monesti hoitajat tms. uudet kiinnittää ensin huomiota, on ns. helppo havaita ja ymmärtää) , jonkin verran haju- ja makuherkkyyttä, mutta tämä ei paljoa haittaa ( monet muutkin lapset on nirsoja, mutta tämä kyllä huomaa tosi pienet hajut mutta ei niistä juuri kärsi), tuntoherkkyys vaikuttaa esim. vaatevalintoihin ja hiusten pituuteen (pidetään lyhyenä koska ei voi käyttää ponnareita tms). Valoherkkyyttä ei ole.

Kaverin lasten koulussa oli ollut paljon koronatapauksia ja lähes koko ajan jotkut luokat karanteenissa niin lopulta koulu/kunta pyysi kaikkia koululaisia perheineen sekä henkilökuntaa käymään joukkoseulonnassa jotta tartunnat saataisiin kiinni. Kymmenvuotias erityisherkkä ei suostunut menemään, kuten ei kertaakaan muulloinkaan ollessaan kipeä. Ei tarvinne mainita ettei myöskään maskia ole suostunut käyttämään (toki ei ole ikänsä puolesta pakollistakaan mutta monissa paikoissa toivottavaa). Mielestäni tässä kyllä menee erityisherkkyyden hyysäyksen raja, jossain vaiheessa vanhempien tulee sanoa että asia on nyt näin ja piste

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastanneille.

Tuo oli hyvä kommentti, että ei pidä etukäteen puhua kiusaamisesta, vaan ratkotaan asiat kun tai jos niitä tulee.

Olen kanssasi samaa mieltä, mutta toisaalta painiskellut asian kanssa, että miten opettaa lasta ns. puolustamaan itseään? Esim. että kaverin kanssa valitaan vuoretellen lelut ja leikit, eikä toinen, siis kumpikaan, saa aina jyrätä. Tai että miten sanotaan napakasti jos toinen tulee liian lähelle, koskee luvatta omiin tavaroihin (vaikka penkoo lapsen reppua tms).

Lapsella on muutamia kavereita, joiden kanssa leikit sujuu oikein hienosti, eli taidoissa ei sinänsä ongelmaa, mutta uusissa ympyröissä jäätyy täysin.

Olisi varmaan pitänyt käyttää sanaa "hitaasti lämpiävä lapsi" niin ei olisi osa kommentoijista nähnyt punaista ja alkanut hyökkäämään. Olenkin sitä mieltä, että eritysherlkyys on suomeksi huono termi, mutta kun sitä nyt käytetään kirjallisuudessa, niin kirjoitin sen.

Hyökkäjille tiedoksi, että lapselle on haettu matalalla kynnyksellä apua. Eli vaikka mitää suurempia ongelmia ei ole ollutkaan, niin neuvola psykologin juttusilla on oltu ja kiintymyssuhde todettu hyväksi.

Ap

Miksi tällaisia tilanteita varten pitäisi prepata lasta? Esim. tuo repun penkominen on todella epätodennäköistä ja jos sellaista jostain syystä tapahtuu, niin selvitätte tilanteen sitten kun se osuu kohdalle. Tai tuo liian lähelle tuleminen, miksi siitä pitäisi sanoa napakasti? Eskarissa tulee tilanteita, joissa pitää sietää tietyssä määrin lähekkäin oloa, esim. jonossa, tai kun pitää mahtua samalle penkille istumaan riviin. Mutta ei niissäkään tilanteissa yleensä kukaan muukaan lapsi ihan iholle halua tulla, kaikilla muillakin lapsilla on tarve omalle reviirille. Jos tilat ovat pienet ja jakotiloja vähän, pitää lapsen oppia sietämään sitä, että joku saattaa tulla viereen leikkimään tai askartelemaan, ei siinä auta mikään napakasti sanominen.