Isän kadonnut elämänilo

Onko juuri vasta jäänyt eläkkeelle? Onko ollut hyvin työkeskeinen ihminen?  Voisiko olla kiinnostunut vaikka jostain vapaaehtoistyöstä tai harrastuksesta, mikä olisi lähellä hänen ammattiaan?

On vaikea antaa neuvoja, kun ei tiedä hänestä mitään, mutta miten olisi monet eläkeläisten harrasteryhmät alkaen poliittisista järjestöistä (ns. senioriryhmät), liikuntaryhmistä, eläkeläiskuoroista erilaiseen vapaaehtoistoimintaan.

On ollut kohta vuosikymmenen eläkkeellä. Ja oli todella työkeskeinen ihminen. Hänellä on todela ristiriitainen suhtautuminen siihen, että hänen ammattiaan tarvitaan (on tehnyt siis sen osalta vapaaehtoistyötä, mutta siihen on harvoin mahdollisuuksia): eli kiukuttelee siitä, että häntä vaivataan vaikka uskon, että myös nauttii siitä, että on taas tarpeellinen.

ap

Mieheni on siis lähes samalta alalta, niin isä tuntuu ikään kuin heräävän horroksesta, kun pääsee meidän kanssa juttelemaan, kun voi puhua tuosta omasta alastaan.

ap

No, se vanhempien parisuhde on se, mitä pitäis ekana korjata! Sen vaikutukset säteilevät kaikkeen, eikä ole ainakaan viisasta alkaa heidän väliinsä lisää kiiloja lyömään!!!

Yhteisiä reissuja kahdestaan heille?

Yhteinen uusi liikuntaharrastus, johon saisi vaimonsa lähtemään mukaan?

Muun perheen poissaolo aika ajoin kotoa, että voivat viettää aikaa kahden?

Parisuhdetilaisuuksiin tai avioliittoleireille meno? (eivät olis ainoita iäkkäitä!!!)

Lasten yhteen hiileen puhaltaminen vanhempiensa yhteyden hyväksi puheissa, toimissa, asenteissa?

Oisko tuossa jotain? Jos vastikään jäänyt eläkkeelle, reaktio on TÄYSIN NORMAALI! Usein miehet varsinkin panostavat työhön kaikkensa ja kun se äkkiä lopahtaa, tulee tyhjiö, joka ammottaa avpinna, kunnes ajan mittaan täyttyy kaikesta uudesta kuviosta, jossa nyt elää! Normaalia on lievä masennus tuohon saumaan, parisuhdekriisitkin, ja tylsistyminen. Se kaikki ei vaan saa jäädä päälle, eli pitäisi YHDESSÄ puolisonsa kanssa päästä uuteen arkirutiiniin ja uusiin kuvioihin.

(sori, tulee nyt monta viestiä...)

Ala siis tekniikan puolelta, joten siinä mielessä hankala harrastaa sitä. Eli kun joku suvusta esim. rakentaa mökkiä, niin isäni kutsutaan mukaan rakentamaan, koska osaa homman. Kuitenkin yleensä tuollaisilla rakennus paikoilla lähinnä vain kiroilee ja odottaa pääsevänsä pois...

Sitten sellainen erikoinen piirre, että tuntuu ikään kuin menettäneen asiantuntemuksensa tuosta alasta tai vähintään itseluottamuksensa sanoa mitään. Eli joihinkin juttuihin sanoo, että "ei noin voi tehdä, ettekö ole huomioineet xxx", mutta ei sitten yleensä positiivisessa mielessä ota kantaa, mikä olisi hyvä ratkaisu.

Kuulostaa järkevältä mieheltä. Ja ikävä kyllä järkevillä ihmisillä on aina kärsimistä hölmöjen sähläämistä katsoessa. 

Nro 7 siis ap, unohtui lisätä.

Vanhempani matkustavat kahdestaan, mutta silloinkaan eivät kuulemma oikeastaan puhu ja menevät vähän niin kuin omia polkujaan. Olen kyllä samaa mieltä, että tuo parisuhde pitäisi korjata. Tai se olisi ehkä helpoin aloitus? Pelkään myös, että vanhempani eroavat, jonka jälkeen tuo isän touhu jatkuu. Tai voi olla niinkin, että sitten ottaisi itseään niskasta kiinni ja alkaisi puuhaamaan haluamiaan juttuja.

Onko ideoita, miten puhua sellainen örmy wanhanliiton ihminen, jolle hempeily on myrkkyä, sinne kurssille? Äitini varmasti lähtee mielellään, mutta isä on hankalampi tapaus....

ap

8: ymmärrän juu hyvin isäni hermostumista muihin, mutta sen takia hän ei selvästi ole onnellinen. Itsellänikin siis palaisi pinna, jos asuisin samassa ympäristössäni kuin isäni (sisaruksenikin pyörivät nurkissa kokoajan, koska asut vieressä).

ap

Ap, kannattaisi myös ottaa tutkinnan alle se mahdollisuus, että isälläsi on orastava muistisairaus.

Masennusta pappa potee ihan selvästi. Ei mikään harvinainen ilmiö eläkeikäisellä. Jos sitten on ollut vielä useampia menetyksiä viime vuosina, masentavat nekin. Vaikka onlisi perhekin ympärillä, niin saattaa tuntea yksinäiseksi. 

Muutaman läheisen kohdalla tuo on ja on ollut perin tuttua. Pari heistä asui vielä pääsääntöisesti yksin. Vuorokausirytmi alkoi muuttua, illalla nukkumaan jo seitsemältä ja sitten ylös jo pikkutunneilla jne. Yksi kävi mielenterveyshoitajalla juttelemassa viikottain ja siitä oli ainakin jonkin verran apua. Sitä ehdottaisin ap:llekin. Jospa saisit isäsi lähtemään terveyskeskukseen vastaanotolle. Monesti vieraalle ihmiselle on helpompi avautua. Läheiset monesti yrittävät mitätöidä masentuneen ongelmat ja oikoa hänen kertomustaan.

Nyt on kesä ja valoisaa ja voisi olettaa, että masentuneenkin mieli olisi keveämpi. Mutta kun syksy ja pimeät illat tulevat, saa masennus usein vallan. Yhden ihan yksenkertaisen vinkin antaisin. Monet ikäihmiset ovat nuukia eivätkä raaski polttaa sähköä, vaan katselevat telkkariakin käytännöllisesti katsoen pimeässä. Kuitenkin valo olisi erittäin tärkeä mielialan kohentaja. Jos et enää asu kotona, niin vihjaa äidillesi, että huolehtii siitä, että huoneissa on kunnon valaistus päällä. Ei se niin hirveästi sähkölaskua kasvata.

Tuo masennuskin on ihan mahdollinen tosiaan. En vain keksi, millä isän saisi terveydenhoitajallekaan kertomaan mitään, kun tosiaan on niitä ihmisiä, joiden mukaan lääkäreille yms. ei saa kertoa mitään, jottei leimaudu hulluksi.

Eli varmaan tässä tulee nyt se iänkaikkinen ongelma, että miten saada apua ihmiselle, joka ei sitä halua / tajua tarvitsevansa.

ap

Ei kai sitä oikein pakottaakaan voi. Ikävä tilanne teillä.

t. Yksi apuahakemattoman tytär