Elämän suunta hukassa, mihinhän sitä oikein ryhtyisi?
Olen nelikymppinen perheellinen nainen. Aikoinaan hankkinut hyvän koulutuksen ja tehnyt ihan hyvän uran oman alan hommissa. Nyt vaan jo vuosia olen ollut todella leipiintynyt omaan alaani, ei vain kiinnosta yhtään mikään siihen liittyvä. Hain opiskelemaan uudelleen, pääsin ja otin opintovapaata töistä opiskellakseni uuden ammatin. No opinnot oli iso pettymys, eivät vastanneet yhtään sitä mitä luulin ja tajusin että ala ei sovi minulle ollenkaan, keskeytin opinnot. Työpaikan vaihto oman alan toiseen työhön vain lisäsi leipiintymistä omaan alaan tai ehkä koko työelämään. No työelämässä kuitenkin haluan olla. Kävin monta kertaa psykologillakin puhumassa näistä mutta ei siitä apua ollut.
Olen nyt puolen vuoden palkattomalla vapaalla, leipiinnyin ja uuvuin työhöni niin pahasti että oli pakko saada breikki. Nyt kituutan hyvin vähillä rahoilla ja mietin mihin kummaan elämässäni ryhtyisin. Asutaan Helsingissä eikä tämä paikkakaan oikein enää nappaa. Miehellä on täällä ihan hyvä työ, mutta toisaalta hän saattaisi olla valmis elämänmuutoksiinkin, ainakin teoriassa. Lapsen hyvinvointi on kuitenkin tärkein eli lasta ei voi riistää mihinkään kiertolaiselämään tms vaan hänelle täytyy tarjota hyvä pysyvä koti ja vakaa elämäntilanne.
Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa? Miten sen ratkaisit? Tai osaisiko joku keksiä hyvän idean mitä voisin tehdä elämälläni.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Paljonko sinulla kuluu aikaa työmatkaan? Onko lapsesi jo koulussa? Olisiko teidän mahdollista muuttaa pois Helsingistä, siten että molempien työmatkat olisi kuitenkin kohtuulliset? Ehkä saisitte kivamman asunnon samalla rahalla & lisää vapaa-aikaa jos kulkeminen yms vähenisi.
Millaisella alueella työpaikkasi on? Onko mahdollista, että jossain muualla sama työtehtävä olisi mielekkäämpi? (pienemmässä kaupungissa?)
Tärkein ehdotus: ala säästää rahaa niin paljon kuin kykynet karsimalla turhat asiat ja sijoita vähäkuluisiin indeksirahastoihin. Tutustu sijoittamiseen. Ylimääräinen puskuri mahdollistaa monia asioita, kuten vaikka oman eläkkeen muutamaa vuotta ennen aikaansa. Säästäminen saattaa lisätä työmotivaatiota.
Työmatka vaihtelee sillä työtä on eripuolilla kaupunkia, joskus se on vain vartin, joskus yli tunnin suuntaansa, joudun siis olemaan paljon kentällä ja matkoihin menee välillä aikaa. Muutto jonnekin Keravalle tms vaikeuttaisi tilannetta entisestään työmatkojen suhteen. Lapsi on vasta päiväkodissa. Ap
Toteemieläimesi tunnistaminen voi kasvattaa itsetuntemusta
https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://mieli.fi/f…
Käytätkö työssäsi jotain terveys tai sosiaalialan it-järjestelmiä? Tiedätkö minkä firmojen kehittämiä ne ovat? Kiinnostaisiko sinua it-ala esim. Noiden ohjelmistojen parissa. Etsivätkö ko. firmat työntekijöitä?
Sinulla on tasan 3 vaihtoehtoa:
1) Muuttaa työtäsi jotenkin mielekkäämmäksi.
Vaatinee jonkin verran ponnistuksia ja luovuutta. Ilmeisesti olet tätä jo pohtinut ja yrittänytkin. Löytyisikö tähän vielä jokin uusi kulma?
2) Hyväksyt tilanteen ja puret hammasta.
Vähän riskejä, mutta voi tehdä sinusta pidemmällä aikavälillä hyvin negatiivisen ihmisen. Voisitko vielä löytää jonkin extramotivaation jatkaa nykyisissä töissä? Esim. ajattelet tekeväsi sitä lapsesi takia ja saat voimaa siitä?
3) Jätät nykyisen työsi.
Tämä vaatii varmasti uhrauksia ja isompaa riskinottoa. Et voi esim. olettaa, että pääsisit tuosta vain ilman pitkää koulutusta kiinni hyväpalkkaiseen toisen alan työhön. Toisaalta palkinnotkin voivat olla isommat. Mistä olet valmis luopumaan vaikkapa elämäntyylilläsi, jos rahaa tulee jonkin aikaa vähemmän? Minkälaisia uhrauksia sinä ja ehkäpä puolisosi olette valmiita tekemään tilanteen muuttamiseksi?
Usein huomisille on kaikkein vaikeinta tehdä päätös vaihtoehtojen välillä. Kun päätös on tehty, asioiden eteen on helpompi tehdä jotain konkreettista.
Lue kaarina davis: irti oravanpyörästä
Sinulla on akateemisen ihmisen perusongelma: raivorealismi, joka estää minkäänlaisten riskien esim. yrittäjyyden muodossa ottamisen.
Oppisopimuskoulutus? Suoraan töihin: siivooja, työntekijä tehtaassa? Työkokeilu? Aikuiskoulutus noin vuodessa: terveydenhuollon sihteeri, laitoshuoltaja, välinehuoltaja, (suurtalous)kokki, verhoilija, metronkuljettaja. Entä valokuvaaja, freelancer-lehtikirjoittaja (en tiedä, elääkö tällä)? Ei varmaan personal trainer tai perhepäivähoitaja, kun ovat niin sosiaalisia ammatteja?
Tulikiven lähiajan tärkeät päivät:
- 9.7.-8.8.2021 Asuntomessut Lohjalla ja messuilla on tapana nostaa kiinnostusta Tulikiveä kohtaan
- 30.7.2021 mennessä valmistuu ja julkaistaan Tulikiven Suomussalmen talkkiesiintymän YVA-lausunto, mikä varmasti tulee näkymään osakekurssissa
https://www.nordictalc.fi/suomussalmen-talkkiesiintyma
Tulikiven
* Q1/2021 liikevaihto kasvoi 12,7 % (5,7 -> 6,5 m€)
* Q1/2021 tilausvirta kasvoi 21 % (7,3m€ -> 8,8m€)
* Q1/2021 tilauskanta kasvoi 18,2 % (4,4m€ -> 5,2 m€), mikä lupaa Tulikiven Q2-liikevaihdoksi historia ja vahva tilausvirran kehitys huomioiden 9,2 m€:n liikevaihtoa (liikevaihto kasvaisi Q2/2021 24,3%:a).
- 5.5.2021 posarissa luvattiin liikevaihdon kasvavan 29,2 m€ -> 31-33 m€, eli vain 6-13%, joten seuraava posari tullee ennen Q2/2021-raporttia.
- 20.8.2021 Tulikiven Q2/2021-osavuosikatsaus. Tulikiven positiivinen kierre ei voi olla näkymättä osakekurssiin.
Harvia on liikevaihdolla mitattuna 9-kertaa Tulikiveä kalliimpi, joten eiköhän tuo korjaannu.
Kirjanpitäjä, toimistotyöntekijä, elintarvikealan työntekijä.
Paljonko sinulla kuluu aikaa työmatkaan? Onko lapsesi jo koulussa? Olisiko teidän mahdollista muuttaa pois Helsingistä, siten että molempien työmatkat olisi kuitenkin kohtuulliset? Ehkä saisitte kivamman asunnon samalla rahalla & lisää vapaa-aikaa jos kulkeminen yms vähenisi.
Millaisella alueella työpaikkasi on? Onko mahdollista, että jossain muualla sama työtehtävä olisi mielekkäämpi? (pienemmässä kaupungissa?)
Tärkein ehdotus: ala säästää rahaa niin paljon kuin kykynet karsimalla turhat asiat ja sijoita vähäkuluisiin indeksirahastoihin. Tutustu sijoittamiseen. Ylimääräinen puskuri mahdollistaa monia asioita, kuten vaikka oman eläkkeen muutamaa vuotta ennen aikaansa. Säästäminen saattaa lisätä työmotivaatiota.