Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kukaan ei ole kiinnostunut minusta ja lapsestani
15.07.2014 |
Päivät pitkät vietämme kahdestaan aamusta iltaan. Käymme puistoissa, ostoksilla, missä vain aina tai 99 % ajasta kahdestaan. Joskus joku puistotuttu tervehtii, jotain pientä smalltalkia parin lauseen verran. Ei me mitään varsinaisia tuttuja olla. Ei edes nimeltä tunneta paitsi ehkä lasten nimet. Joskus joku puistoäiti sanonut että kannattaa mennä puistoihin. Tulee aikuiskontakteja. En minä vaan ole huomannut mitään syvällisempää. Sitten kun noita näkee taas puistoissa niin ei niitä kiinnosta vaikka ovat aiemmin "kutsuneet" sinne. Sama joidenkin varsinaisten kaverien kanssa. Kun tavataan harvoin niin ihmettelevät että missä on oltu ja miksi ei olla käyty yhteisissä paikoissa missä yleensä tavataan. Sitten jos menen sinne niin istun taas kahdestaan lapseni kanssa ja katson kun muut seurustelevat ihan muiden kanssa.
Raskaana olemiseni ja synnytykseni juoruttiin pitkin kyliä, mutta pakollisen vauvan pällistelykäynnin jälkeen luonani on käynyt vierailulla ehkä vain muutama henkilö muutaman kerran. Joitain näen pari kertaa vuodessa, joitain muutaman kuukauden välein. Kaikilla on omat kiireet ja aikataulut. Edes sukulaisia en ole nähnyt lapseni parin eliniän aikana kuin muutaman kerran. Joitain lähimpiä sukulaisia... siis lähimpiä lapsi on nähnyt vain pari kertaa.
Kukaan ei edes soita minulle nykyään. Jotkut vanhat kaverit eivät ikinä vastaa puhelimeen. En viitsi enää edes ottaa kontaktia kuin ehkä yhteen kaveriin jota näen muutaman kerran vuodessa kun satutaan olemaan samoilla kulmilla.
Ymmärrän, että en ole erityisen haluttua seuraa. En ole ennenkään ollut. Ennen lasta oli välillä aktiivistakin sosiaalista elämää, mutta lapsen jälkeen huomasin että syy miksi ihmiset ottivat minuun yhteyttä oli aina joku hyötymistarkoitus. Puti tehdä joku palvelus tai työ tms. Nyt kun olen ollut kiinni lapsessa olen ilmeisesti täysin hyödytön. Välillä lapsellisenakin minulle yritetty tarjota eri tehtäviä että tekisitkö tällaisen jutun... no olen kiinni lapsessa vähintään puolet vuorokaudesta. Yölläkö tekisin sen jutun... ja mitä saan siitä?
Mitään lapsenhoitoapua en ole saanut ulkopuolisilta. Laskisiko sen minuuteissa. Ei kukaan ole ollut lapselleni niin läheinen että olisi varsinkaan puenenä kelpuuttanut hoitajaksi. Ainoat lapsenhoitopalvelut olen saanut kerhon ja jonkun lapsiparkin kautta mutta se ei sillä tavalla ole rentouttanut minua. Mies tietysti hoitanut kun töiltään ehtinyt. On tehnyt tosi paljon töitä.
Ajattelin että olen kotona 2-3 v, sen mitä pääkoppa kestää. 3 vuotta se sitten ollut mutta ei ole tiedossa edes työpaikkaa mihin palata vaikken minä sen varaan mitään sosiaalista elämääni pistä. Pätkätyöläinenhän minä todennäköisesti olen niin ei kannata kiintyä.
Tuntuu että tämä elämä on todella yksinäistä. Yksi lapsi on ja en tiedä jääkö ainoaksi. 3-vuotiaalla lapsellani ei ole yhtään ystävää. Ainoat kaverit jotain satunnaisia kerhokavereita, jotka eivät katso edes päin kun tulevat kadulla vastaan. Leikkivät ihan muiden lasten kanssa. Itse sain ensimmäisen kaverin vasta 5-vuotiaana. Edes lähisuvussa ei ole ollut toistaiseksi muita lapsia ja nähdään muutenkin harvoin...
Kommentit (26)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkaisinko stalkata puistoäitejä Facebookissa? Olen stalkannut mieheni kavereita ja niiden vaimojakin... Ap :D
Kuulostat hirveän negatiiviselta ja aggressiiviselta, anteeksi vain. Onko yksinäisyys saanut sinut katkeraksi vai oletko aina ollut tuollainen? Jos jälkimmäinen, en tavallaan ihmettele että olet yksin... Toisaalta yksin voi jäädä täysin ilman omaa syytäänkin. Oletko miettinyt saattaisiko olla masentunut? Jos saisit mielialaa paremmaksi esim. lääkkeillä voisi olla helpompaa saada niitä sosiaalisia kontaktejakin.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 16:58"][quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 16:52"]Tee toinen lapsi, sisaruksista on seuraa toisilleen.
[/quote]
Joskus ihmiset voisivat olla tahdikkaita ja olla olettamatta asioita. Et tiedä miksi ei ole toista lasta. Sinä tuskin tarjoat minulle empatiaa, jos kertoisin syyn miksi ei ole toista lasta. Ap
[/quote]
No miksei ole? Tämä alkoi kiinnostaa.
Muista, että on muitakin yksinäisiä. Sinä et ole ainoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 17:47"][quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 16:58"][quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 16:52"]Tee toinen lapsi, sisaruksista on seuraa toisilleen.
[/quote]
Joskus ihmiset voisivat olla tahdikkaita ja olla olettamatta asioita. Et tiedä miksi ei ole toista lasta. Sinä tuskin tarjoat minulle empatiaa, jos kertoisin syyn miksi ei ole toista lasta. Ap
[/quote]
No miksei ole? Tämä alkoi kiinnostaa.
[/quote]
Jos olisit ystäväni, kertoisin sen kysymättäkin. En pidä ihmisistä, jotka eivät tiedä missä menee yksityisyyden raja. Olet utelias ihminen, joista en pidä.
Myönnän olevani negatiivinen ja aggressiivinenkin. Monta vuotta lähes totaalista yksinäisyyttä arkipäivän tasolla ja muiden negatiivisuutta kuunnellessa tekisi monesta muustakin sellaisen. Toki minulle on jotkut sanoneet että minä itse olen se negatiivinen ja huumorintajuton. Minulla on kuitenkin omanlainen käsitys oikeudenmukaisuudesta eikä jotkut kaverit ole olleet mielestäni reiluja. Heikoimpina hetkinä ovat lyöneet sanallisesti lisää syyllistämällä minua siitä, että olen ikävä ja ulkoisestikin vääränlainen. Ja tällaiset ihmiset kutsuvat itseään ystäväksi jonka perässä minun pitäisi juosta? Sen aika on ohi viimeistään tämän lapsen myötä. Minulla ei ole mielenkiintoa masentaville energiasyöpöille.
Se että joku ehdottaa toisen lapsen hankkimista lapselleni seuraksi vahvistaa vain käsitystäni siitä että kukaan ei välitä meistä. ap
Sanoisin AP, että ihan itse olet osasi valinnut. Vika kun ei aina voi olla niissä muissa. Ikäviä ihmisiä osuu meille kaikille vastaan, mutta jos ihan jokainen....... Hyväksy osasi tai hyväksy vajavaisuutesi ja kehity.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketjun aloittajalle: Ymmärsinkö oikein, että olet kuitenkin ihan terve ja jaksat huolehtia lapsestasi, koette lähinnä yksinäisyyttä? Jos on näin, pohdin, saisitteko lapselle seuraa ja vähitellen mielekkäitä aikuiskontaktejakin tulemalla mukaan vapaaehtoistyöhön, esimerkiksi tukiperhe- tai tukihenkilötoimintaan.
Ks. esim. http://www.pelastakaalapset.fi/toiminta/lastensuojelutyo/tukiperhetoiminta/
Itse olen kokenut tukiperheenä toimimisen äärimmäisen mielekkääksi enkä mitenkään mahdottoman rasittavaksi. Itsekin olemme aika ’’kiinni’’ oman lapsemme hoidossa, mutta usein meistä tuntuu jopa kevyemmältä olla lasten kanssa, kun omalla lapsellamme on seuraa. Hiukan paradoksaalisesti koin itse taannoin yksinäisyyttä ja epäilin voimiani, mutta vapaaehtoistyön myötä omat voimavarat pikemminkin tuntuivat lisääntyvän. Lapsi on tukiperheessä vaan kerran kuukaudessa, eli omaakin aikaa jää. Monilla perheillä yksi motiivi on saada lapselle seuraa ja samalla tehdä mielekästä yhteiskunnallista työtä. Vanhemmat saavat lyhyen valmennuksen sekä mahdollisuuden osallistua erilaisiin vertaistapaamisiin, eli aikuiskontaktejakin tulee, ja olen itse vahvasti kokenut, että noissa kuvioissa mukana olevat ihmiset eivät normita tai mittaile ketään. Valmennuksessa voi myös vielä pohtia ja punnita, jaksaako ja haluaako. Työntekijöihin voi tarvittaessa ottaa yhteyttä jos tulee pulmatilanteita tai kaipaa tukea. Toki oman elämäntilanteen ja terveyden pitää olla perusteiltaan kunnossa, ja positiivisuutta ja joustavuutta on hyvä olla matkassa, mutta tehtävään kelpaa hyvin ihan tavallinen, ’’riittävän hyvä’’ aikuinen.
Tämä vaan ideana, joka tuli mieleeni , kun pohdit kovin kriittisesti, oletteko nyt sitten ”haluttua seuraa”. En usko, että meidän tarvitsee koettaa olla jotakin muuta mitä olemme tai ryhtyä miellyttämään ihmisiä. Itse miettisin mieluummin, mitä mielekästä kukin meistä voi tehdä juuri sellaisena kuin olemme. Lapset ovat kokemukseni mukaan kovin armollisia, eli heille on tärkeää kaikki tuo, mitä kuvaat että olette tehneet, vaikkapa puistossa käyminen.
Toki tällaisessakin työssä Sinusta ”hyödytään’’- vapaaehtoisista ja mm tukiperheistä on tosiaan kovasti hyötyä ja apua. Vapaaehtoistyössä voi kuitenkin itse asettaa rajansa.
Joka tapauksessa tsemppiä ja hyvää kesää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.07.2014 klo 15:33"]Mistä sä olet miehen löytänyt?
[/quote]
Aika hyvä kysymys. Taisi olla niin että ennemminkin mies löysi minut... ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli mieleen eikö miehelläsi ole ystäviä ja heillä vaimoja? Tarkoitan miehesi ja sinun yhteisiä ystäviä? Minullakaan ei omia alkuperäisiä ystäviä ole kauheasti mutta miehen puolelta olen löytänyt runsaasti ystäviä ja vietämme oarisluntina paljon aikaa. :)
No, jos tuttavapiirissäsi ei ole samankaltaista kuin sinä, niin noinhan siinä käy. Kysymys kuuluukin, että haluatko tehdä tilanteelle jotain vai jäätkö edelleen odottamaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös sivusta seurannut exän touhuja. Ei hänellä ole ollut ikinä mitään sosiaalisia taitoja ja en usko että hänellä on yhtäkään oikeaa kaveria. Pinnallisia keskusteluja ja joskus on joku näistä tullut käymäänkin. Todella korkea rima ystävien hankinnassa.
Harmi kun täällä ei ole ns. yksityisviesti osiota niin olisimme voineet keskustella lisää. Olen itsekkin keskustelun haluinen kun 2 päivää vapaata...
Jaksamisia sinnepäin ja älä pelkää tehdä uusia tuttavuuksia, oletko ujo henkilö? Päräytä seuraavalle tuttavuudelle niin utopistinen lause että hymy tulee ja siitä sitten aitoa keskustelua kaikesta. Älä välitä muiden ihmisten puheista vaan pyyhi ne pois. Kyllä aito ihminen kavereita saa varmasti :)
<3
Kuulostaa aika tutulta. Mulla oli aika samanlaista. Muutin miehen perässä pienelle kylälle. Mä olin tosi nuori muihin verrattuna ja pidettiin täysin ulkopuolisena. Omat lapset hoidin eskari-ikään saakka kotona, nyt tekisin toisin. Lapset saavat päiväkodissa melkein väkisinkin kavereita ja niistä kavereista on oikeasti hyötyä elämässä.
Mä lopetin jossain vaiheessa muihin kontaktin ottamisen kun se oli niin turhaa. Edes lasten mennessä kouluun, en saanut vanhemmistakaan kavereita. Pienet piirit jne.
Toivottavasti sä löydät tai joku löytää sut ystäväksi mahdollisimman pian!
mene rohkeasti tapahtumiin, kerhoihin yms ja juttele ihmisille. sovi puistotreffejä ja uimareissuja. siitä se lähtee. myös netti on pullollaan keskustelupalstoja ja yhteisöjä täynnä, joiden kautta voi löytää itselle ja lapsille seuraa.
tuolla menolla kuulostaa että lapsesi sosiaaliset taidot eivät kehity ja siitä seuraa helposti myöhemmin ongelmia kuten koulukiusaamista. vie lapsi ainakin päiväkotiin jotta oppii sosiaaliseksi ammattikasvattajien avulla, jos et itse kykenen tukemaa lapsen sosiaalisten taitojen kehitystä.
lopeta myös heti ajattelemasta että ketään ei kiinnosta juttusi tai että olet epähaluttua seuraa. muut kyllä vaistoavat sen ja alkavat ajatella sen mukaisesti. ehkä jättäydyt sen takia myös jotenkin taka-alalle ja ihmiset jopa ajattelevat että sinä olet se kelle ei muiden seura kelpaa.
Ainakin yksi kaveri on mestari syyllistämään minua siitä, että itse olen muka eristäytynyt. Mikä velvollisuus juuri minulla on juosta kavereiden perässä ja antaa saamatta mitään muuta kuin piruilua osakseni. Joihinkin olen ihan tietoisesti ottanut etäisyyttä, koska en pidä siitä puhetyylistä mikä heillä on ollut. Sellainen piikittelevä ja vihjaileva huumori, se että oletetaan kaikenlaista ennen kuin saan itse esitettyä asiani. Uteliaitakin jotkut ovat. Aiempien kokemusten perusteella olen yrittänyt saada joitain tuttavuussuhteita asillisemmiksi. Ja se on nyt sitä että minä eristän itseni ja pidän asiat omana tietonani. Kaikkein eniten ärsyttää sellaiset tekopyhät kaverit jotka ovat olevinaan niin kavereitani, jos minulla on murheita, mutta sitten kun minulla oletetusti on kaikki hyvin niin minut jätetään yksin.
En minä tiedä kuvittelevatko he että minulle riittää mies ja lapsi ja me tehdään kaikkea yhdessä. Ei me tehdä juuri mitään yhdessä. Minulla on omat kaverit ja miehellä omansa. Ei seurustella pariskunnittain. Ei ne miehet halua kaveerata akkalauman kanssa enkä minäkään halua tavata kavereideni miehiä. Mies on joskus sanonut ihan suoraan etten viihtyisi jossain kun ne hänen kavereiden vaimot ovat ihan eri maata ja olen samaa mieltä. Joskus joku miehen kaveri tullut vaimonsa kanssa kylään ja oli aika väkinäistä pitää seuraa naiselle jota en tunne ennesrään ja ei meillä kovin paljon yhteistä ollut. Jälkikäteen vielä kuulin miten se eukko oli kerennyt juoruta sanomiseni miehelleen, se mies miehelleni ja mies takaisin minulle että mitä minä sellaista menin sanomaan. Olkoot!
Alue: Aihe vapaa
Ei miehen kaverit tai niiden vaimot ole kutsuneet minua tai sitten mieheni ei ole kertonut minulle. Miksi tuppautuisin seuraan, jos minua ei haluta mukaan? Miksi minäkään kutsuisin jonkun miehen kaverin vaimon kylään? Mies kavereineen tapaavat toisensa ja minä omia naiskavereita omilla tahoillamme. Eri asia olisi, jos meillä kaikilla olisi jotain oikeasti yhteistä. Ap