Lahes jokaisen 30v ystavani parisuhde on jonkulaista kriisia taynna. Johtuuko iasta vai onko oikeesti ihmisten parisuhteet lahes aina tosi vaikeita?
Kuulostaa jotenkin tosi surulliselta, kun niin monesta suunnasta kuulee noista rakoilevista liitoista. Monilla jo vuosia parisuhde ollut sellasta kriisiä kriisin perään. Ja jatkuvasti kyseenalaistetaan koko yhdessä oleminen. Lapsia on tietysti matkanvarrella siunaantunut. Tekee asioista mutkikkaampia ja vielä surullisempia.
Mietin tässä vain, että miten mulla on näin hyvin asiat tällärintamalla. Ollaan oltu 11vuotta naimisissa ja kolme lasta. Edelleen rakastuneita ja arki tuntuu hyvältä. Ihan rehellisesti en ikinä ole katunut meidän yhdessäoloa. Toki välillä on riitojakin,mutta ei mitään sellasta, minkä johdosta mietittäis eroa. Ihan tavallisia pieniä erimielisyyksiä joskus. Mutta niitäkin kai aika harvoin, jos vertaa tuttaviin.
En siis todellakaan kehuskele tai luule, että oltais parempia kuin muut. Ihmettelen lähinnä, että miks meillä sujuu niin hyvin. Meillä on kyllä sellanen tosi hyvä ystävyyssuhde rakkaussuhteen lisäksi. Että se varmaan osaltaan kantaan ja sen avulla välttää suurempia karikoita.
Noh, kunhan pohdin. Jotenkin vaan ne jotka sitten on tuttavapiirissä vaihtaneet uuteen, ovat hetken päästä samassa tilanteessa.
Kommentit (7)
silloin yleensä punnitaan, onko tehnyt elämässä oikeita valintoja jne. Monet pohtii ammattia ja koulutusta, mutta osa myös parisuhdetta.
olen myös itse sellainen arjesta tykkääjä, etten jotenkin kyllästy parisuhteeseen. tykkään muutenkin tosi ' pienistä' asioista elämässä. en ole koskaan ajatellut että se tekisi minusta erityisen hienon ihmisen, ennemminkin vähän tylsä kotihiiren. mutta joo, kai sillä tuollainen hyvä puoli kuitenkin usein on....
eli kyllä sitä pitempään parisuhteeseen jo mahtuu kriisiäkin. Ja kyllä tuo 30 on varsin erikoinen ikä, noin tulevaisuutta ajatellen...
Monet miehet jäävät pojiksi jotka haluavat elää vapaasti perheen rajottamatta.
Mun ystävät ja tuttavat ovat kans tuossa 30-40 v ja eipä montaa ole, jotka iloisesti porskuttais onnellisessa parisuhteessa ja sitten on monta, joilla sitä toista ihmistä ei ole elämässä ollenkaan ja eipä heilläkään helppoa näytä olevan. Itse nyt hyvin onnellisessa tilanteessa, mutta voin sanoa, että ei sitä ole itsekään tullut elämän kolhuilta selvittyä. Peruspositiivisuus on kyllä nostanut sellaisesta elämäntilanteesta, josta joku muu olis voinut varmaan masentua tai katkeroitua. Yksi elämä tässä on elettävänä ja päivä kerrallaan kun eletään, niin eiköhän tämä tästä, meiltä kaikilta. Raastavinta on kyllä katsoa noita ystävien " eroaa, pysyy yhdessä" kamppailuissa, joissa tuntuu menevän usein vuosia aikaa. Elämän muut kriisit kun ovat sellaisia, että ne usein tulevat " annettuina" eli niitä sitten pääsee ehkä paremmin työstämään, kuten vaikka sairaudet tai läheisten sairaudet tai kuolemat.
Mitä sitten tulee näihin, että näyttää et ystävillä menee huonosti, niin jollain tapaa otan sen oudosti kohteliaisuutena. Monelle muulle ihmiset esittävät sellaista kiiltokuvaelämää ja moni voi luulla, että heillä menee hyvin. On ihanaa olla tekemisissä oikeiden ihmisten kanssa, jotka kohtaan oikeasti ihmisinä, enkä vain kuorina. Ehkä sillä, että mullakaan ei ole kaikki ollut aina kiiltokuvaa ja olen siitä avoimesti kertonut, on sitten auttanut ihmisiä puhumaan. Jos kaiken pahan sulloo sisäänsä ja esittää kulissia, niin ainakin minä kuolisin henkisesti.
Miksi aina pitää ajatella, mitä MINÄ tahdon kokeilla/seikkailla/tehdä...? Jos vaikka kaipaa rinnakkaissuhteita, niin miksei voi sitten tyytyä olemaan sinkku? Kaikkea ei voi saada, näinhän me opetamme omille lapsillekkin, vai...?
Olen huomannut, että nykyään monet kuvittelevat voivansa elää juuri niinkuin itse tahtovat. Halutaan lapsia, mutta omasta " vapaa-ajasta" tai urasta ei suostuta tinkimään. En vastusta sitä, että vanhemmilla on omaakin aikaa, mutta säälittää tuttava perheen lapset, jotka ovat hoidossa pitkiä päiviä etä vanhemmat ehtivät rauhassa salille, uimaan, lenkille... Miksei sitä lekkiä voisi tehdä lasten kanssa? Lähteä vaikka luontoo retkelle tmv.
Maailma menee koko ajan itsekkäämpää suuntaan, koska ihmiset tahtovat KAIKEN! Pitäisi olla upea asunto, varaa matkustella ja ostaa merkkivaatteita. Tahdotaan se upea mies/vaimo, jota esitellä suvulle, mutta toisaalta kaivataan seikkailuja ja pidetään rakastajaa/harrastetaan yhden illan sivusuhteita.
Ja vaikka tämä kaikki saavutetaan, niin kuitenkaan ei olla onnellisia vaan syödään mielialalääkkeitä, joiden syömisessä suomalaiset ovat maailman huippua. Onnellisia ovat ne " perustyytyväiset" ihmiset, jotka osaavat nauttia ja iloita siitä mitä heillä NYT on, eivätkä tuhlaa elämäänsä sen miettimiseen mitä vielä puuttuu...
On se " julkinen" ja yksityinen avio/avoliitto. Kaikilla on pitkässä parisuhteessa jossakin vaiheessa kriiseja/ongelmia. Niistä joko päästään yli tai sitten ei.
Ennenkaikkea se, mikä näkyy parisuhteesta ulos, ei ole kaikki totuus. Mies tai nainen suhteessa, voi ollakin kotioloissa oikea itsekkyyden, ahneuden tai kypsymättömyyden perikuva. Ainakin usein meistä kaikista ihmissistä löytyy ikäviäkin piirteitä ja käytöstä.
Joillakin onnistaa siinäsuhteessa, että molemmat ovat parisuhteessa ns. helppoja luonteita, kypsiä, tasapainoisia itsensä ja toisensa hyväksyviä aikuisia. Ja jos nyt on jotain pientä hankausta niin sehän on vielä hyvin.
Ihmiset myös muuttuu ajanmittaan. Oma vaimoke ei olekaan se sama ihana joustava afrodite enään kolmen lapsen jälkeen, vaan tiukkapipomamma, joka ei osaa enää rentoutua, tai se ihana sataprosenttisen luotettava mies jääkin kiinni pettämisestä. Jne...
Myös rahaongelmat, työttömyysjaksot, kiire ja stressi saa kummia aikaan pitkäaikaisesti parisuhteessa.
Ei kannata tyhmänä ihmetellä, " miksi kummassa noi ei onnistu, kun meillä menee niiiiiin hyvin ja se on kaikenlisäksi niin auvoista ja helppoa se avioelämä" . Niin kokeilkaa vaihtaa joskus elämiänne mielikuvallisesti toisten ihmisten kanssa, ja huomaatte, että ei se kaikkien kanssa olekaan niin helppoa jos itseä on lykästänyt.
joka ei turhaan kyseenalaista kaikkia asioita. Jotkut ovat ns. tyytyjiä, toiset havittelevat aina parempaa, ehkä jopa kuuta taivaalta. Tämän sanon mitenkään arvottamatta näitä asioita. Toiset ovat myös vaihtelunhaluisempia, eläväisiä ja ns. elämyshakuisia luonteeltaan - itse kuulun tähän joukkoon ja se tekee ajoittain pitkästä parisuhteesta vaikean.