Lue keskustelun säännöt.
Ihan oikeasti mä en löydä ratkaisua tähän sosiaalisten tilanteiden pelkoon
12.07.2021 |
Lähdetään ihan siitä liikkeelle että olen ollut yksin koko elämäni. Ei ole kavereita ja ei ikinä normaalia sosiaalista kanssakäymistä.
Kun joudun käymään vierailulla esimerkiksi mun isovanhemmillani, he puhuvat mulle kuin vajaa älyiselle "idiootille" tyyliin.
Sitä en jaksa alkaa kertomaan enempää tähän.
Mulla ei olisi mitään ongelmaa olla ihmisten kanssa jos saisin sen ylenpalttisen jännityksen pois.
Olen harkinnut että kysyn lääkäriltä bentsoja tai jonkun lääkkeen millä saa hieman hillittyä niitä oireita.
Tämä on sellainen asia joka vaikeuttaa mun normaalia elämää todella paljon.
Olin vähällä joutua kehitysvammaisten työpajaan kun sossun typpi ryhmä pyysi aktivointisuunnitelman tekemiseen ( jännittäminen pilasi 'normaalin käyttäytymiseni täysin '
En vaan keksi itse enää mitään parannuskeinoa kun tosiaan kavereita ei ole eikä tule. Viimeinen "kaveri" muutti 15min ajomatkan päähän eikä ole yhteyttä pitänyt.
Kommentit (29)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten vain sinne vammaisten pajaan. Aloita sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Mikset muuta Viipuriin?
Minkähän ihmeen takia?
Vierailija kirjoitti:
Sitten vain sinne vammaisten pajaan. Aloita sieltä.
En tasan mene.
Lääkäriin mars! Kyllä tuon kertomasi perusteella sulle määrätään jotain lääkettä, jonka avulla rentoudut sen verran, että jännitys ei pilaa kaikkea!
Tsemppiä kovasti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikset muuta Viipuriin?
Taidat olla siellä keharipuolella itse?
Voisin suositella teille sitä vammaisten pajaan menoa. Voitte tulla kertomaan mitä tykkäätte :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama homna, tuntuu että kaikki pitää minua outona kun en osaa olla sosiaalisissa tilanteissa vaan menen täysin lukkoon..ja sitten jälkikäteen aina hävettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitten vain sinne vammaisten pajaan. Aloita sieltä.
Mitä tarkoitaa vammaisten paja? Eikö työ kokeilu ole juuri sitä kartotetaan ihmisen toiminta ja pärjääminen työ-elämä,jonkun sairauden takia?Vammoja voi todella olla paljon,jotka eivät ulkoisesti näy.Ensi sijaisesti itse haketuisin lääkäriin ja pyytäisin lähete etenpäin .Jotta kartotetaisiin tilanne.Oikeanlaista lyhyt terapiaa,kenties lääkitys? Paluu työelämä tai sairaslomaa.Ymärtänyt työtönkin voi hakea sairasloma,koska ei pysty työ-kokeilu?Siihen ei riitä henkilön sana.Vaan lääkärin lausunto asiasta.Oletus vain,en tiedä.
Lääkärille, että pääset terapiaan. Pelkät bentsot ei auta ongelmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten vain sinne vammaisten pajaan. Aloita sieltä.
En tasan mene.
Menet!
Rohkaisisin pyytämään jonkinlaista lääkitystä. Yleensä en lääkkeillä aloittaisi mutta jos jännittäminen suistaa koko elämän raiteiltaan kuten nyt kuulostaa, on parempi saada asianmukainen lääkitys. Noin vaikea ahdistuneisuus ja sosiaalisten tilanteiden pelko ei muutaman terapiakäynnin jälkeen katoa.
Itse lääkitsin sosiaalista ahdistustani alkoholilla monta vuotta, siis ainoastaan sosiaalisissa tilanteissa kun piti olla hauska ja rento ja selvänä olisin ollut kuin rautakangen niellyt ja kauhusta mykkä. Kotona en tissutellut. Mutta ehkä lääkkeet olisivat olleet parempi ratkaisu. Nykyään liikun enimmäkseen pienissä tutuissa piireissä ja ahdistus iskee enää harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset muuta Viipuriin?
Minkähän ihmeen takia?
Kaikki on siellä edullisempaa.
Mene ite Viipuriin nuolemaan erna huskoa ja saat samalla aidsin
Vierailija kirjoitti:
Lääkäriin mars! Kyllä tuon kertomasi perusteella sulle määrätään jotain lääkettä, jonka avulla rentoudut sen verran, että jännitys ei pilaa kaikkea!
Tsemppiä kovasti!
Suosittelen myös lääkitystä ensihätään. Koko aikaa bentsoissa ei kannata olla mutta esimerkiksi ennen noita palavereja kannattaa sellainen napata, jotta et hallitsemattoman jännityksen vuoksi joudu työnnetyksi toimenpiteisiin, joista et oikeasti hyödy.
Koska jännityksesi sosiaalisissa tilanteissa on niin vakavaa, että se vaikuttaa ihmisten mielikuviin ja käsityksiin sinusta, olisi myös psykoterapia aiheellinen vaihtoehto. Hyvää terapeuttia voi olla vaikeaa löytää, sen ymmärrän ja niille hyville voi olla joskus vaikeaa saada aikoja. Mutta jos satut löytämään sellaisen, jolla on kokemusta sosiaalisten tilanteiden pelosta ja ahdistuksesta, niin kannattaa varmasti ainakin kokeilla. Lääkkeet ovat hyvä apu mutta ne eivät kitke juurisyytä pois. Jokinhan siellä taustalla kummittelee, joka saa sinut niin vahvasti jännittämään.
Tsemppiä!
Tunnistatko sinä mitään syytä tälle ahdistukselle?
Mulla on ollut elämää vaikeuttavaa ahdistusoireilua ja sosiaalista jännittämistä jo yli kymmenen vuotta, mutta ei ainakaan mulle olla koskaan suostuttu mitään rauhoittavaa lääkitystä aloittamaan. Viimeistään siinä kohtaa, jos itse ottaa puheeksi asian, tulee lääkäriltä ties mitä syytöksiä väärinkäytöstä. Ilmeisesti on yhteiskunnan kannalta jotenkin parempi vaihtoehto, että vietän elämäni lukittautuen kotiini ilman ystäviä tai realistisia mahdollisuuksia työllistymiseen.
Vierailija kirjoitti:
Ja siis kyllä, nyt on tulossa uusi aika aktivointisuunnitelman laatimiseen , uskon vahvasti pilaavani senkin ja edessä odottaa vammaisten työpaja. Ja kaikki tämä vain koska jännitän niin paljon sosiaalisia kontakteja. Huoh.
Onko siellä siis oikeasti pelkkiä kehitysvammaisia vai kaikenlaista porukkaa? Itse kävin kuntouttavassa työtoiminnassa ja eräässä toisessa "kohtaamispaikassa" (paikka oli tarkoitettu päivätoimintapaikaksi niin mielenterveusongelmaisille kuin kehitysvammaisille).
Itsellä on ollut täsmälleen sama ongelma kuin sinulla. Sukuloimiset tuntuneet juuri tuolta mitä kuvailet ja jotkut ihmiset oikeasti alkaneet kohtelemaan minua kuin henkisesti vajaata ihmistä, koska selviydyin vuorovaikutustilanteissa niin kehnosti.
Tuolla kohtaamispaikassa ensimmäiset ihmiset, joille opin juttelemaan normaalisti olivat kehitysvammaisia. Heidän kanssaan on yleensä helppo olla. Tykkäävät tosi paljon kun joku jaksaa jutella heidän kanssaan ja jutut ovat hyvin yksinkertaisia, jolloin tällaiselle sosiaalisilta taidoiltaan hyvin epävarmalle tarjoutuu hyvä harjoitteluhetki siihen, miten se juttelu ja ihmisiin tutustuminen oikein tapahtuu ja toinen ei tuomitse ollenkaan vaikka olisitkin vähäpuheinen ja hieman omituinen. Kehitysvammaisten kanssa siis ehkä saatat jännittää vähemmän, koska heidän kanssaan ainakin itse koin tulevani helpommin hyväksytyksi kuin "normaalien" ihmisten kanssa.
Eli kokeile nyt vain sitä sossun ehdottamaa pajaa. Käyt siellä ainakin pari kuukautta tunnollisesti, vaikka tuntuisi tyhmältä ja otat sen mahdollisuutena harjoitella olemista ihmisten kanssa. Luultavasti siellä on myös toisia nuoria (18-30v) jotka ovat jääneet koulutuksesta ja työelämästä syrjään kukin minkäkin ongelman takia. Joillain varmaan pahaa sosiaalisten tilanteiden pelkoa, toisilla masennusta, joillain sitten saattaa olla jotain vakavampaakin ongelmaa ollut.
Et menetä mitään siinä, että kokeilet. Ja jos olet tosiaan jo ihan epätoivoinen, miten pääsisit sosiaalisten tilanteiden pelosta niin luulisi, että olisit valmis jo kokeilemaan ihan mitä vain. Ainakin itsellä oli tällainen asenne. Ymmärrän, että saattaa tuntua alentavalta olla kehitysvammaisten kanssa, mutta loppujen lopuksi ei se tee sinusta kehitysvammaista, että käyt samassa paikassa kuin he. Ja kehitysvammaiset ovat aika mukavaa porukkaa, kunhan annat heille mahdollisuuden. Ja luulen, että on siellä varmasti muitakin kuin pelkkiä kehitysvammaisia.
Nykyään siis olen suurimmaksi osaksi parantunut mielenterveysongelmistani, joista sosiaalisten tilanteiden pelko oli suurinta haittaa tuova ongelma.
Parantumiseen meni 5 vuotta, jonka aikana kävin tuollaisissa pajoissa, sitten myös erilaisissa vertaistukiryhmissä, Tyttöjen Talon erilaisissa ryhmissä (tyttöjen talolla saattaa olla jotain jännittäjille suunnattuja ryhmiä, en tiedä riippuuko kaupungista).
Sain myös Kelan tukeman psykoterapian, joka kesti 3 vuotta. Sinne ei heti pääse ja sitä ennen kävinkin tuollaisissa pajoissa ja myös terapian aikana jatkoin pajoissa käyntiä, koska koin, että niistä on hyötyä. Lääkityksiäkin kokeilin, mutta koin, että ei niistä ollut paljoa hyötyä, mutta kokeilla sinäkin toki voit. Oikeastaan se taitaa olla yksi vaatimus ehkä, että terapian pystyy aloittamaan, pitää suostua ainakin aluksi syömään jotain lääkettä kuten escitalopramia (lääke, jonka pitäis auttaa mm. masennukseen ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon, itse söin tuota vuoden ajan).
Ja siis kyllä, nyt on tulossa uusi aika aktivointisuunnitelman laatimiseen , uskon vahvasti pilaavani senkin ja edessä odottaa vammaisten työpaja. Ja kaikki tämä vain koska jännitän niin paljon sosiaalisia kontakteja. Huoh.