Lue keskustelun säännöt.
Olen erkaantunut vanhemmistani
11.07.2021 |
Olen kolmekymppinen nainen ja näen perhettäni, siis vanhempiani (sisaruksia kyllä useammin) mutta lähinnä vain jouluna plus muutaman muun kerran vuodessa. Yhteensä ehkä 3-5 kertaa.
Jotenkin tuntuu että he elävät ihan eri maailmassa kuin minä.
Olen niin monesta asiasta täysin eri mieltä kuin he ja täysin erilainen.
Kauan yritin ns kasvaa siihen perheeseen ja olla sellainen millaisen mallin perheestä sain mutta olen tajunnut että se on ollut minulle todella suoraan sanottuna sairastuttavaa.
Molemmat vanhempani ovat kunnon työnarkomaaneja ja jotenki semmosta että kulissit pitää olla pystyssä ja siis asioita mitä itse en arvosta yhtään
Oikeastaan minua ei juurikaan huvita nykyään nähdä heitä ja varsinkin äitini saa minut puheillaan usein melkein raivon partaalle. Tuntuu et hänen ajatusmaailmansa on jostain kivikaudelta nykyään :D
Onko muilla samoja fiiliksiä?
Kommentit (34)
Joo sama juttu. Kauhealla vaivalla erkaantunut olen, kontrolloinnin ja syyllistämisen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No voi voi, onpa se vaikeaa, monilla on ollut paljon surkeammat olot ja vanhemmat jo pienestä pitäen eivätkä itke ja valita sitä.
Ja miksi kukaan ei huomaa, että ne vanhemmat ovat oman aikakautensa ihmisiä, ja myös omien vanhempiensa kasvattamia.
Se kulissien pitäminen on ollut yleistä ennen. Aviero oli suuri häpeä, suurin häpeä oli yksinäinen lapsi, siis lapsi jonka äiti teki yksin, eikä mies kuullunut hänen elämäänänsä ollenkaan.
Nämä vanhempanne ovat saaneet tiukan kontoroloidun kasvatuksen aikoinaan omassa kodissaan ja tuoneet sen saman sitten omaan perheeseensä.
Ei heillä ole muuta mallia elämäänsä.
Ja kyllä noita kulisseja pidetään edelleenkin, sekä avioliitoissa että taloudellisella puolella monissa perheissä, se on nähty ja koettu.
Vierailija kirjoitti:
Miten te olette sitten pystyneet olla ns uhriutumatta tämmöisessä tilanteessa? Kun omat vanhemmat ovat olleet Ns rakkaudettomia
Jotenkin sen ymmärtäminen ja sisäistäminen että vika ei ole Minussa vaan heissä
No juuri se. Vika on heissä. Heidän pienuudessaan ihmisinä. Heidän itsekkyydessään.
Mutta ei se silti helppoa ole elää ilman vanhempia. Useimmilla on hyvät välit vanhempiin ja ne sit ihmettelee ja ällistelee ja kommentoi aika loukkaavasti. Neuvola ihmettelee ja ällistelee kun ei ole isovanhempia. Olet orpo ja yksin, eikä ole ketään kelle soittaa ja kertoa uutisia.
Mutta kaikkeen tottuu. Tähänkin. Siihen että on yksin ja eristäytynyt suvusta ja vanhemmista.
Vierailija kirjoitti:
Miten te olette sitten pystyneet olla ns uhriutumatta tämmöisessä tilanteessa? Kun omat vanhemmat ovat olleet Ns rakkaudettomia
Jotenkin sen ymmärtäminen ja sisäistäminen että vika ei ole Minussa vaan heissä
Ihan sillä että uhriutuminen ei auta mitään. Mikään ei saa rakkaudettomia vanhempia rakastamaan. Ei vaikka olet yk:n pääjohtaja tai äiti teresa.
Pakko vaan opetella elämään ilman vanhempia. Valinta oli heidän, syy on heidän, minä en suostu häpeämään tätä tilannetta. Häpeä kuuluu ihan muualle eli niille vanhemmille. Eivät tietenkään tajua hävetä, mutta heille se kuuluisi silti.
Mä perustelen itselleni asian niin että on raskasta ja kuluttavaa että välit on poikki ja jäiset vanhempiin. Mutta vielä raskaampaa on olla väleissä. Siis sellaisissa mihin ne pystyy eli välit on sitä että he jatkuvasti haukkuvat, solvaavat, v*ttuilevat, arvostelevat, nälvivät ja toivovat mulle kaikkea pahaa, alkaen autokolarista rahojen ja talon menetykseen.
Joskus on vaan huonoja vaihtoehtoja ja niistä pitää valita vähemmän huono.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On, vanhempani asuvat maalla, toinen vanhemmistani on ihan järkevä mutta toinen on aina ollut vähän sekaisin ja puhuu todella inhottavia juttuja. Rasistisia, haukkuu ihmisiä, on täysin rajaton ja oikeastaan tosi inhottava ihminen käytökseltään. Joskus vähän tsemppaa ja voi vaikuttaa normaalilta hetken. En tule hänen kanssaan toimeen ja olen todella huolissani että jos saan vaikka lapsia joskus, miten voin viedä lapsia tapaamaan tätä sekoja puhuvaa rasistia? No ehkä se onnistuu tosi kontrolloidusti, jos mieheni on mukana hän ei kehtaa puhua yhtä röyhkeästi. Kaksin en lapsia jättäisi hänen kanssaan. Aatemaailma on todellakin ihan kivikaudelta.
Itsestäkin tuntuu että olen vanhemmalle vain nukke jota esitellä. Sama lastenlasten kanssa. No toisaalta ihan sama, en haluaisikaan rasistin kanssa viettää aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isäni on työnarkomaani ja se on ahdistavaa, vaikka olisi tilanne etten ole töissä, joudun jotenkin hävetä sitä hänen läsnä ollessa sen takia en tykkää käydä isälläni kylässä muutenkin hän on kontrolloiva. Äitini on hiukan kontrolloiva mutta einiin pahasti, nään parin viikon välein
Joudut jotenkin h ä p e ä m ä ä n . . .
Sepä se. Kun tällaisten vanhempien kanssa vaan et voi voittaa eikä ole todellakaan yhtään hyvää vaihtoehtoa. On vaan huonoja ja vielä huonompia.
Olen jo vähän vanhempi, puolivälissä viidettä kymmentä. Ja nyt jos vaan voisin sanoa 20-vuotiaalle itselleni menneisyyteen ohjeen se olisi tämä: lopeta heti kaikki ponnistelu luonnevika-vanhempien suuntaan. He ei tule muuttumaan. Lopeta heti!
Nimittäin pitkästi yli 40-vuotiaaksi vielä elättelin toivoa, yritin yksin kannatella suhdetta, nielin pskaa ja loukkauksia, toivoin lapsellisesti rttä jos ne kuitenkin voisi muuttua, jos ne kuitenkin alkaisi rakastaa. Turha toivo. Turhat ponnistelut.
Kaiken sen voiman ja energian olisin voinut hli 20v ajan käyttää itseeni ja omaan paranemiseen surkeasta lapsuudesta. Turhaan roikuin ja elättelin toivetta.
Neuvon siis teitä muita nuorempia sen verran että älkää toivoko turhaan muutosta ja älkää ainakaan ponnistelko/kamppailko yksipuolisesti. Se on todennäköisesti turhaa työtä. Sen ajan ja vaivan voitte käyttää itsellenne omaan hyvinvointiin.
Mun ilkiövanhemmat on ryöstäneet multa valtavasti. Lapsuuden, nuoruuden, aikuisuuden, itsetunnon, omanarvontunnon. Älkää te antako omienne tehdä teille samaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset on perseestä ja perseestä oleminen vaan tuplaantuu seuraavassa sukupolvessa.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on perseestä ja perseestä oleminen vaan tuplaantuu seuraavassa sukupolvessa.
Tässä olet väärässä. Erittäin usein pskojen vanhempien lapsista tulee hyvät vanhemmat koska he tietoisesti valiten päättää tehdä kaiken toisin. Näin on käynyt mulle, näin on käynyt monelle tutulle joilla myös tylyt ilkeät vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on perseestä ja perseestä oleminen vaan tuplaantuu seuraavassa sukupolvessa.
Ei kaikki ole perseestä, vain nuo ilkeät hirviövanhemmat on. Yleensä lapset katkoo välit, ja sitä kautta saavat elämänsä takaisin ja voivat olla hyvät vanhemmat omille lapsilleen.
Kaikki ei vaan tajua jättää hirviöitä vaan jäävät vaikutuspiiriin sairastumaan.
Näinhän se on. Itse haluan ihan eri mallin luoda lapsilleni (jos sellaisia tulen joskus saamaan)
Miten te olette sitten pystyneet olla ns uhriutumatta tämmöisessä tilanteessa? Kun omat vanhemmat ovat olleet Ns rakkaudettomia
Jotenkin sen ymmärtäminen ja sisäistäminen että vika ei ole Minussa vaan heissä