Parisuhde ja lastenhankinta kun uskonto ei mene yksiin
Itse olen ateisti/agnostikko, mieheni kristitty. Olemme olleet yhdessä 4 vuotta, ja tähän asti on mennyt hyvin: kunnioitamme molemmat toistemme näkemyksiä arjessa eikä kumpikaan erityisen kiihkeästi julista omaa aatettaan. Nyt on kuitenkin käsillä iso ja tärkeä aihe, jonka kanssa olemme tulleet pattitilanteeseen: lastenhankinta.
Suhteen ja elämäntilanteen puolesta vauva saisi tulla, mutta meillä on isoja erimielisyyksiä lapsen uskonnollisesta kasvatuksesta. Omasta mielestäni uskonto on asia, jonka lapsi saa päättää itse vanhempana, mutta mieheni haluaisi ehdottomasti kastaa lapsensa ja laittaa hänet siten myös uskonnontunneille koulussa. Sanomattakin selvää, että tämä sotii omaa oikeudentajuani vastaan: ei mielestäni ole reilua, että "puolustuskyvytön" lapsi pakotetaan kirkkoon ennen kuin hän edes ymmärtää, mistä on kysymys. Ei minua haittaisi, jos lapsi myöhemmin haluaa kasteen, mutta haluan, että kiinnostus uskontoon lähtee nimenomaan lapsen omasta halusta, eikä ympäristön painostuksesta. Samoin olen sitä mieltä, että lapsi saa itse kouluun mennessään valita, opiskeleeko uskontoa vai elämänkatsomustietoa - kirkkoon kuuluvalle uskonto on pakollinen, eli kaste sulkee ET:n automaattisesti pois.
Nyt kaivattaisiin vähän ulkopuolista näkemystä. Voiko tästä tilanteesta mitenkään päästä yli, vai onko ajatus lapsesta tuhoontuomittu?
Kommentit (17)
Olen itse uskova luterilainen ja mieheni agnostikko, sittemmin ateisti. Mieheni kuuluu kuitenkin kulttuurisista syistä kirkkoon. Hän on kotoisin seudulta Suomesta, jossa kirkolla on paljon suurempi rooli ihmisten arjessa kuin pääkaupunkiseudulla. Lapset ovat saaneet kasteen ja osallistuneet uskonnon opetukseen. Uskonnon opetus ei ole (pääkaupunkiseudulla) tunnustuksellista, minusta aika neutraalilla linjalla mennään.
Kun lapset olivat pieniä, lauloin heille iltavirren, mutta emme ole koskaan esim. rukoilleet ruokarukousta. En itse käy messussa enkä ahkerasti lue Raamattua, en ole sitä sitten lapsillekaan osannut opettaa. Kun uskosta tulee puhetta, olemme olleet lapsille avoimia siitä, että minä uskon ja mies ei.
Itse en näkisi elämänkatsomustietoa minään kauhistuksena. Kävin itse SEKÄ uskonnon että elämänkatsomustiedon tunneilla lukiossa ihan kiinnostuksen puolesta. Tällä hetkellä ajatellen olisi ollut minulle ok, jos lapset olisivat saaneet teininä itse päättää, menevätkö kasteelle ja rippikouluun. Eikö tämä vaihtoehto olisi teille hyvä kompromissi (niin kuin kirjoitatkin)? Jos miehesi haluaa ottaa lapsia mukaan seurakunnan toimintaan, esim. messuun tai laittaa kerhoihin, leireille tai pyhäkouluun, siellä ei lasten kastetta kysellä. Miehesihän on seurakunnan jäsen. Lapset voivat sitten vaikka ensin mennä rippikouluun oppimaan, mistä luterilaisuudessa on kyse, ja halutessaan kasteelle.
Uskonto aiheuttaa sotia, mielisairautta ja tuhoaa parisuhteet.
Olet oikeassa. Uskontojen historiaan ja niiden pääpiirteisiin on hyvä tutustua, mutta jokainen henkilökohtaisesti päättää haluaako kuulua johonkin uskontokuntaan.
Uskovaiset ovat usein uskomattoman suvaitsematonta porukkaa. Ihmettelen.
Vaikea kysymys.
Henkilökohtainen mielipiteeni on hyvin samanlainen kuin sinulla: lasta ei saa kastaa eikä uskontoa saa tuputtaa. Lapsen tulee saada tietoa monista eri uskonnoista (tämä tulee et:ssä) ja hän päättää itse aikuisena mihin uskoo vai uskooko mihinkään.
Aika moni kirkkoon kuuluva on tapakristitty, eikä todellakaan ole tullut koulun uskontotunneilla uskoon. Aika paljonhan sielläkin opetus oli erilaisiin oppeihin tutustumista, eli yhdenlaista elämänkatsomustietoa, ei se ollut mitään henkilökohtaisen uskon julistamista.
No, jos kumpikaan ei jousta niin ei niitä lapsia kannata hankkia. Sikäli olen kyllä sinun kannallasi että lapsi ei menetä mitään vaikka häntä ei vauvana kastettaisi, vaan voi sitten vanhempana käydä halutessaan kasteella. Mielestäni uskonnon tulee perustua vapaaehtoisuuteen.
Lapset tietysti kannattaa ottaa siihen seurakuntaan missä lasten vanhemmat on että saa sieltä ystäviä ja kerhoja harrastuksia. Nuorille on paljon toimintaa retkiä seurakunnissa myös muissa uskonnoissa on omansa. Kristityt harrastaa paljon liikuntaa retkiä.Siinä ei ole mitään väärää ja se on turvallista.Usein löytyy myös ammattiin liittyviä kursseja.Se ettei itse usko mihinkään tai halua kuulua joukkoon ei tarkoita ettei muut saisi kuulua.
Kyllä kuitenkin pitää kiittää ruuasta ja asunnosta sekä pysyä yhdessä kristittyjen kanssa jos on kristitty.Ei tarkoita mitään vihalahkoa vaan tavallisesti.
AP on oikeassa. Älä anna periksi.
Vierailija kirjoitti:
Uskonto aiheuttaa sotia, mielisairautta ja tuhoaa parisuhteet.
Ateistillahan tässä oli ongelma. Olisiko jokin lähde tuohon mielisairauden aiheuttamiseen?
Jos mies ehdottomasti haluaa kasteen, ja se on enemmän semmoinen rituaali ja suvun tyynnyttely juttu, ja jos mies oikeesti uskoo, se kaste voi olla iso juttu, voisin siihen suostua, eihän siitä lapselle mitään haittaa ole. Mutta jos sinä et kuulu kirkkoon, voit varmaan erottaa lapsen ennen koulua? ETn valitsisin aivan ehdottomasti.
Mä oon ateisti ja mieheni myös. Mut on kastettu mutta vanhempani erosivat kirkosta ennen kuin menin kouluun. Olin niillä ekoilla ET kokeiluilla mitä Suomessa oli, olen siitä hyvin kiitollinen. Mies erosi kirkosta heti kun sai.
Mun on kyllä hiukan vaikea tajuta miten olette yhdessä kun maailmankatsomukset eroaa noin paljon.
Mielestäni taas ei ole reilua, jos lapsi ei saisi mitään kuulla hengellisistä asioista. Uskontotunnit olisivat siinä mielessä hyvä juttu, että kun siellä käydään läpi kaikki uskonnot ja myös kristinusko, niin silloin lapsi saisi aidosti valita.
Vierailija kirjoitti:
Aika moni kirkkoon kuuluva on tapakristitty, eikä todellakaan ole tullut koulun uskontotunneilla uskoon. Aika paljonhan sielläkin opetus oli erilaisiin oppeihin tutustumista, eli yhdenlaista elämänkatsomustietoa, ei se ollut mitään henkilökohtaisen uskon julistamista.
Niin. Et tunnilla ei puhuta uskontoja vastaan. Se on tärkeä ymmärtää. Kaikenlaisista vakaumuksista siellä kerrotaan ja pohdiskellaan elämää, tosin tosiasioihin perustuen. Siitä on paljon enemmän hyötyä nyt ja tulevaisuudessa lapsen elämässä kuin että osaa tiettyjä yksittäisiäkin asioita lempiuskonnostasi. Ne lapsi ehtii unohtaa sata kertaa kuitenkin ja opettelee aikuisena uudestaan jos niin silloin haluaa.
Reilua on antaa lapsen valita kun on siihen kypsä. Siihen asti neutraalisti.
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ehdottomasti haluaa kasteen, ja se on enemmän semmoinen rituaali ja suvun tyynnyttely juttu, ja jos mies oikeesti uskoo, se kaste voi olla iso juttu, voisin siihen suostua, eihän siitä lapselle mitään haittaa ole. Mutta jos sinä et kuulu kirkkoon, voit varmaan erottaa lapsen ennen koulua? ETn valitsisin aivan ehdottomasti.
Mä oon ateisti ja mieheni myös. Mut on kastettu mutta vanhempani erosivat kirkosta ennen kuin menin kouluun. Olin niillä ekoilla ET kokeiluilla mitä Suomessa oli, olen siitä hyvin kiitollinen. Mies erosi kirkosta heti kun sai.
Mun on kyllä hiukan vaikea tajuta miten olette yhdessä kun maailmankatsomukset eroaa noin paljon.
Sukuni on hyvin uskovainen. Kun serkkuni meni uskonnottoman kanssa naimisiin, ilman kirkkoa, niin kukaan ei siitä hänelle sanaakaan sanonut. Monet olivat hiljaa tyytyväisiä että ensimmäinen teki niin. Mummo vähän ihmetteli mutta ”nykyaikana tää menee näin” tyyliset kommentit sai hänetkin tajuamaan että on tärkeämpi rakastaa lasten lastaan tässä ja nyt ja hänen itsenäisiä valintoja kuin pistää joku oma uskonto kaiken edelle .
Helpointa on kun pidät asiaa itsestään selvänä mutta et loukkaa miestäsi. Hänkin oppii ettei toisia kuulu määräillä vaikka uskovat niin tekee
Allekirjoita kansalaisaloite jolla elämä katsomustieto sallitaan kaikille.
Silloin toinen saa ristiäiset ja toimen saa elämänkatsomustiedon.
Laatat ne miehen uskontoon ja kyllä ne aikuisena sitten löytää omat juttunsa tai saa riparit kirkkohäät ja onnellisia kouluissa on aina kova meno nykyään on huumeita ja muuta kurjaa kiusataan.
Jätä se sika!