Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olen vajonnut "henkiseen tervaan" vuosia sitten eikä koskaan tullut ulospääsyä.
11.07.2021 |
Kerron heti, ja kerron heti miksi tämä ei ihan ole kovin hyvä asia. Lähipiirissäni on vain vanhat vanhemmat ja appivanhemmat ja puoliso joka on aina muualla töissä. Eli yksin elelen suurin osa ajasta. Tekstini on varmaan ristiriitainen, aivoni eivät enää vaa toimi enkä osaa enää ajatella loogisesti. Liian kauan olen ollut ilman sosiaalisia kontakteja ja tekemistä muuta kuin sitä ikuista ulkoilua.
Mä en enää tiedä miten selviytyä ilman hyvä tukiverkostoa, tyhjän, yksinäisen elämän vaikutukset keräävät hedelmää nyt. En ole onnistunut kouluttautumaan kunnolla, pelkkää amis josta valmistuin 12 vuotta sitten, ei ole ystäviä, olen hyödytön eikä minua tarvita koskaan mihinkään. Työhistoria ovat pelkkää kahvinkeittelyä, määräaikaisuuden jälkeen on vain heitetty pihalle. Nyt työttömänä olen ollut 3 vuotta.
Nyt realiteetti on todella kovaa iskenyt päin naamaa. Ihminen heikentyy aivan valtavasti ilman kohtaamisia, tunne että tulee kuuluksi ja nähdyksi. Valitettavasti on taustalla ollut myös hyvin epäreiluja tilanteita ja USEITA aitoja kipeitä hylkäämisen kokemuksia.
Ei jaksa ollenkaan elää itsekseen ilman juhlia, ilman suunnitelmia, ilman että joku joskus soittais tai tarvitsisi apuani. Olen vieraantunut elämästä ja arjesta ihan suunnattoman paljon.
Elämän tyhjyys näkyy vaatekaapistani. Olen karsinut sieltä lähes kaiken pois koska ei vain yksinkertaisesti tarvitse vaatteita yhtään mihinkään koska ei ole koskaan menoja. Käytän vain ulkoiluvaatteita, hyviä kenkiä ja talvitakin.
Kommentit (15)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun kaikki on digitalisoitunut ja on tätä itseohjautuvuutta niin en ole enää ollut mihinkään kontaktissa. Jopa työkkäri on semmoinen nykyään että pitää itsekseen täytellä ja miettiä. Kaipaisin kovasti ihmisiä elämään.
Samoin kaikki koulutukset, pitää itseään arvioida.
Jos tyhjäntoimittajien aikaa voisi siirtää ja ostaa toiselta ostaisin sitä teiltä. Itselläni on niin paljon mielenkiintoista tekemistä ja suunniteltuja asioita ettei aika riitä.
"Kerron heti, ja kerron heti miksi tämä ei ihan ole kovin hyvä asia."
On kyllä oudoin aloitus hetkeen.
Tiedän tunteen. En osaa enää edes puhua ihmisille, kun heitä harvoin kohtaan. En pysty ajattelemaan tulevaisuutta, koska en kestä sitä toivottomuutta. Mulla ei ole neuvoja, mutta tiedän todellakin tunteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahinta elämässä on se kun ei ole koskaan kutsua yhtään mihinkään, kukaan ei tarvitse sinua mihinkään. Sit on ihmisiä ketä kutsutaan 50 kertaa kummeiksi, tädeiksi jne... Minäkin haluaisin tekemistä ja se että voisin olla hyödyllinen ihminen.
Se että hahmotat itse missä tilanteessa koet olevasi, ja voit ilmaista sen sanallisestikin on jo hyvä alku.
Mitä sinun pitäisi tehdä, en yritäkään neuvoa. Kun eipä ulkopuolisista neuvoista useinkaan ole apua.
Ulkona nyt kuitenkin kannattaa aina käydä, ei jäädä vain kodin seinien sisään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama. Ja onhan korona muuttanut nollatilanteen vielä miinusmerkkiseksi. Minullakin on yksi paita, yhdet housut, pyjama, talvitakki. Muuta en tunnu tarvitsevan.
Oksettavaa on se että Suomi on kuin iso laitos viranomaisineen ja työkkäritäteineen. Yksikään ei ole osannut nuorelle ihmiselle ehdottaa työpaikkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Syksyn yhteishaussa hakemaan uudelleen alalle.
ohhoojaa. Et ymmärrä että kun tarpeeksi monta vuotta on ollut itsekseen kotona ilman mitään vastavuoroisuutta ja kontakteja, niin et myöskään opi etkä kehity. Seinät vaa kaatuu päälle. Yksinäisyys on minulla aiheuttanut kyvyttömyyden oppia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla kohdalla ongelma on monitahoinen, eli en ole vain jäänyt kotiin makaamaan, vaan minulle on osoitettu
paikka kotisohvalta, että mene sinne makaamaan ettet ole häiriöksi muille.
En ole koskaan saanut apua vaikeisiin tilanteisiin elämässä, vaikka olen hakenut ja pyytänyt.
Minua ei jotenkin ole olemassa muille, kattaen sairaudenhoidosta ihmissuhteisiin.
En ole saanut esim. terapiaa, mutta terapiaa on saanut moni todella kevyistä syistä, tyyliin ilmastonmuutos ahdistaa.
Yleensä ne jotka ovat koorkeakouluun päässyt ovat sellaisia energisiä jolla on valtava lähipiiri tukena. Tiedän esim. yks professori joka on auttanut yhtä jotta pääsis yliopistoon.
Elämä on joillekkin vaa niin helppoa. Yksinäisena joudut vaa kaivella kaiken askan tiedon netistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jep. Jostain syystä olen näkymätön muille. Olen aina ollut, mutta viimeisen vuoden aikana tilanne on eskaloitunut. Minut on testattu "normaalia" älykkäämmäksi useilla eri alueilla, enkä silti kykene enää oppimaan mitään koska kaikki on tasaista puuroa. Mitkään masennuslääkkeet eivät auta koska ne eivät muuta itse tilannetta. Minulla on useampi työkykyyn vaikuttava fyysinen ongelma, jotka ovat parantumattomia. Silti lääkäri katsoo että jumppaamalla pääsen kuntoon. Olen jumpannut koko elämäni enkä ole kunnossa, joten näkymättömyys näkyy tässäkin asiassa. Ylitseni kävellään, enkä voi sille mitään. En saa mitään apua kuin kotona jumppaamisen ja buranan, joista kumpikaan ei auta. En saa sellaista diagnoosia joka oikeuttaisi minut mihinkään apuun, eikä minulla ole varaa kustantaa itse.
Alue: Aihe vapaa
Mulla aika lailla sama, ja korona vain pahentanut tilannetta. En usko että minusta enää edes on "kunnon" töihin tai ylipäätään ihmiseksi. En pääse tervasta ylös, ja rehellisesti tuntuu etti esim. mies edes sitä halua, koska on niin kätevää kun olen vain kotona. Hän maksaa, minä teen kotihommat. Ihmisyyskunto laskee jatkuvasti kuin lehmänhäntä, ja jätän jo menemättä niihin harvoihin tilaisuuksiin joihin minut kutsutaan koska en koe oloani hyväksi, vaan tuntuu että minut on sinnekin väkisin kutsuttu vaikkei olisi haluttu.