Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Eikö yli 60 vuotiaat halua enää kumppania?
09.07.2021 |
Ihmettelen kun äitini ei halua enää treffailla tai tapailla miehiä. Kaikki miehet hänen mielestään pahoja ja huonoja, vaikka ottajia olisi. Vaikuttaa kuitenkin yksinäiseltä.
Kommentit (66)
Ei kiinnosta passata eturauhasvaivaisia papparaisia enää tässä iässä. Vapaus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Takana 19v suhde, ero viime syksynä. Ikinä en enää ota miestä elämääni. Parempi yksin.
En ymmärrä, miten elämänkumppani rajoittaa vapautta. Tai jos tuntuu, että rajoittaa, silloin taitaa suhteen pelisäännöt olla sovittu liian ahtaiksi. Tai vaihtoehtoisesti kumppani on omistushaluinen ja/tai epäitsenäinen.
En tahdo kattoo vanhenevaa kiukuttelevaa ukkoa. Haluan reippaan heittäytyjän, jolla on itsetunto kohillaan. Näitä 5-kymppisillä ukoilla ei ole. N56
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten elämänkumppani rajoittaa vapautta. Tai jos tuntuu, että rajoittaa, silloin taitaa suhteen pelisäännöt olla sovittu liian ahtaiksi. Tai vaihtoehtoisesti kumppani on omistushaluinen ja/tai epäitsenäinen.
Kyllä tuon sukupolven miehet ovat aika patriarkaalisia ja alistavia. Ei tulisi mieleenkään enää pitkän liiton jälkeen katsella jotakin oman elämänsä Hitleriä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Seksin ja seuran kaipuu välillä näyttää olevan alapeukuttamisen asia? No kiva.
Joillekin seksi ei ole niin tärkeä asia, että pelkästään sen vuoksi haluaisi parisuhteen. Seuran kaipuuseen taas auttaa ystävät ja kaverit. Ja mulla lisäksi sisarukset sekä aikuiset lapseni. Ja vanhempanikin ovat vielä elossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten elämänkumppani rajoittaa vapautta. Tai jos tuntuu, että rajoittaa, silloin taitaa suhteen pelisäännöt olla sovittu liian ahtaiksi. Tai vaihtoehtoisesti kumppani on omistushaluinen ja/tai epäitsenäinen.
Kyllä tuon sukupolven miehet ovat aika patriarkaalisia ja alistavia. Ei tulisi mieleenkään enää pitkän liiton jälkeen katsella jotakin oman elämänsä Hitleriä.
Minulle (keski-ikäisenä miehenä) ei ole koskaan tullut mieleen katsella kyseisenkaltaista kumppania. Ehkä siksi en koe, että avioliittoni rajoittaisi minua millään tavalla elämääni häiritsevästi. No, kotitöihin välillä patistellaan, mutta se on vain kaikkien yhteiseksi viihtyvyydeksi! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten elämänkumppani rajoittaa vapautta. Tai jos tuntuu, että rajoittaa, silloin taitaa suhteen pelisäännöt olla sovittu liian ahtaiksi. Tai vaihtoehtoisesti kumppani on omistushaluinen ja/tai epäitsenäinen.
Jos elämänkumppaniin ei tarvitse sitoutua yhtään sen enempää kuin kavereihinsakaan, miksi sitten pitäisi olla just elämänkumppani eikä kavereita? Mulle parisuhde/elämänkumppani tarkoittaa, että tämä toinen ihminen laitetaan etusijalle esim silloin, kun suunnittelee lomaansa, joulunviettoaan, viikonlopputekemisiään jne. Mulla on tässä iässä jo joitakin rutiineja ja perinteitä, joita en halua muuttaa kenenkään toisen ihmisen vuoksi. En edes tehdä niiden suhteen mitään kompromisseja. Tykkään esim tehdä ulkomaanreissuni yksin ja jos ryhtyisin taas parisuhteeseen, olisi aika ymmärrettävää, jos kumppani haluaisi, että lähdenkin ulkomaanreissuille hänen kanssaan.
Olen 50 ja samassa tilanteessa kuin äitisi. Parisuhteet on ikäänkuin jo nähty, eikä ne enää niin kauheasti kiinnosta, että jaksaisi enää mitään tehdä asian eteen.
Nettitreffeillä juoksu tuntuisi oudolta, ja muitakaan mahdollisuuksia kenenkään tapaamiseen on hyvin vähän, varsinkin kun korona-aikaan on käynyt lähinnä ruokakaupassa maski naamalla.
Kyllä, tunnen samaan aikaan välinpitämättömyyttä ja innottomuutta parisuhteeseen, sekä tunnen samaan aikaan toisinaan yksinäisyyttä. Mutta minkäs teet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarvitsen paljon omaa aikaa. Nyt, kun en ole parisuhteessa, mulla on riittävästi omaa aikaa. Aikaa menee silti paljon muiden ihmissuhteideni hoitamiseen, mutta ei liikaa. Jos ryhtyisin deittailemaan tai peräti parisuhteeseen, mulla ei enää olisi riittävästi omaa aikaa.
nro 30 jatkaa vielä:
Ymmärrän äitiäsi. Kyllä tuossa iässä jo ihmistuntemus on jo kehittynyt, että tietää, ettei ketä tahansa tarjolla olevaa kannata ottaa. Nuo tarjolla olevat miehet ovat todennäköisesti alkoholisteja tai muuten huonoilla elintavoilla tai luonteenpiirteillä varustettuja. Joko reppanoita, jotka etsivät hoivaajaa tai sitten niitä alistajia, jotka etsivät alistettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Seksin ja seuran kaipuu välillä näyttää olevan alapeukuttamisen asia? No kiva.
Joskus nämä asiat eivät kulje käsi kädessä.
Esim. Minulle kelpaisi oikein hyvin seura, kaipaan sitä jopa.
Mutta seksiä en halua yhtään, joten minun seurani ei kelpaa.
Mulle riittää jo kaverien parisuhde terapeuttina oleminen, en jaksaisi vielä omaa siihen päälle.
(Ps. Miksi jotkut ihmiset on tälläisiä, pakko olla parisuhteessa, mutta mikään ei ole ikinä hyvin ja uuvutetaan kaveri näistä marisemalla).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hieman alle 60. Seurustelukumppani on. Tapailemme lähinnä viikonloppuisin mökkeilyn merkeissä. Tämä on sopinut meille jo nelisen vuotta.
Haluaisin todellakin elämänkumppanin, ihmisen, joka on myötätuntoinen, toivoo samoja arkisia asioita kuin itse. En ihan äkkiseltään usko sellaista löytäväni. Pieni toive kuitenkin elää minussa, että jospa ihme tapahtuisi.
Minä en enää halua miestä. Ikä 48. Seksi on tylsää parisuhdemiehen kanssa. Raha olisi ainut syy miksi voisi miehen ottaa nurkkiin pyörimää. Liian vähän plussia, liikaa miinuksia parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
nro 30 jatkaa vielä:
Ymmärrän äitiäsi. Kyllä tuossa iässä jo ihmistuntemus on jo kehittynyt, että tietää, ettei ketä tahansa tarjolla olevaa kannata ottaa. Nuo tarjolla olevat miehet ovat todennäköisesti alkoholisteja tai muuten huonoilla elintavoilla tai luonteenpiirteillä varustettuja. Joko reppanoita, jotka etsivät hoivaajaa tai sitten niitä alistajia, jotka etsivät alistettavaa.
Viiskymppisinä miehet ovat vielä elämänsä voimissa ja hakevat itseään nuorempia naisia. Menee 10-15 vuotta ja sitten alkaakin pelottaa oma yksinäinen vanhuus. Mulla on laaja tuttavapiiri ja ilmiö on yllättävän yleinen. Olen tavannut monia ihania miehiä, joiden kanssa olisin voinut aikoinaan jopa ryhtyäkin suhteeseen, mutta en enää nyt. En ole mikään vanhuudenturva. Kotiapua saa rahalla ja jos on hoitanut suhteensa lapsiinsa ja lastenlapsiinsa hyvin, ei tarvitse muuta.
Vierailija kirjoitti:
Ei kiinnosta passata eturauhasvaivaisia papparaisia enää tässä iässä. Vapaus!
Tätä katkeruutta juuri ihmettelen, mistä se kumpuaa? Luokitteletko kaikki papparaiset passattaviksi? mitäs jos löytäisi ihana papparainen joka viihtyisi kanssasi?
En ole löytänyt mieluisaa, kumppani kelpaisi kyllä. Vaatimukset kumppania kohtaan on vaan niin kovat jo tässä iässä, että ei taida enää kaveria löytyä. En halua omaishoitajaksi enkä halua passattavaa, vaan tasaveroisen suhteen. Salme 70 v.
Alue: Aihe vapaa
Minä löysin viisikymppisenä sielunkumppanini toisesta naisesta, vaikka alla lähes kolmekymmentävuotinen heteroliitto. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni onnellinen, eikä kyse todellakaan ole pelkästä seksistä, jos seksistä lainkaan.