Voiko lähes keski-ikäinen aikuinen enää löytää kumppania itselleen?

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama tilanne ja ajatukset. Mies olisi pitänyt valkata ja perhe perustaa ajoissa. Mutta aika meni opiskeluissa, töissä sekä suhteissa, jotja eivät johtaneet mihinkään. Olisi pitänyt tehdä kaikkensa sen eteen, että Se Oikea löytyy ajoissa. Vanhempani saivat minut vasta 4-kymppisenä, joten ehkä hekään eivät ymmärtäneet painottaa sitä riittävästi. Nyt kaikki on liian myöhäistä ja yksinäinen loppuelämä edessä.

N44

No mistäpä sen voi tietää johtaako suhte mihinkään lopulta vai ei. Että mitä siinä muuta sitten  olisi muka voinut tehdä, kuin suhteilla?

Tässä ketjussa on jo parikin valittanut tuhlanneensa nuoruutensa huonoissa suhteissa. Olisi kannattanut lukea markkina-arvoteoriaa, siellä selitetään tämä ilmiö. Eli siis alfa-miehet pyörittävät haaremia ja antavat ymmärtää parisuhteen olevan mahdollista, mutta todellisuudessa kelpaat vain seksiin. Monet fiksummat naiset oppivat tämän jossain vaiheessa, osa ei näköjään tajua koskaan.

En ihan ymmärrä tällaista. Jos haluaa miehen, pitää tehdä jotain sen eteen. Deittailla tai käydä paljon paikoissa missä tapaa ihmisiä, jos ei halua deittailla. Sitten hyvällä tuurilla joku niistä on sopiva just sulle, ja molemmat tykästyy toisiinsa. Heti ei kannata luovuttaa jos ei osu kohdalle.

Työkaveri löysi rakkauden 60v, menivät nyt naimisiin 64v. Yhteiset eläkepäivät odottavat.

Kannattaa miettiä, millä tavalla itse torjuu niitä mahdollisuuksia. Ihmisiä kun kuitenkin kohtaa, jos vain astuu ulos kotoa.

Mitä ajattelet, jos tuntematon mies alkaa puhua kanssasi? Mitä teet? Pidätkö yllä keskustelua? Vastaatko lyhyesti vain ja ajattelet että varattu se on kuitenkin? Kiinnostutko toisesta ja näytät sen, vai odottaa että hän nättää kiinnostuksenmerkkejä?

Huom kiinnostusta voi osoittaa vaikkei haikailisi puolisoksi, itse asiassa kannattaa sitä kuuntelevaa keskustelua harjoitella vaikka seniorikansalaisten kanssa. Ja siihen ystävällisyyden säteeseen ehkä sitten joku kerta osuu se ihana jonka kanssa natsaa syvemminkin.

Voi löytää, ja monet ovat löytäneetkin.  Esimerkkinä voin mainita itseni.

Jos et mene ulos ihmisten ilmoille, tapaa ihmisiä, tee itse myös aloitteita niin et varmaan tapaakaan ketään ja saa suhdetta. Paljon on kiinni itsestä. Pitää olla myös avoin ja valmis laittamaan itsensä likoon. Ei se sopiva kumppani välttämättä löydy ensimmäisellä tapaamiskerralla, mutta jos et tapaa ketään et voi myöskään tavata tulevaa kumppania.

Päätä mitä haluat ja toimi sen eteen että saavutat haluamasi.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa miettiä, millä tavalla itse torjuu niitä mahdollisuuksia. Ihmisiä kun kuitenkin kohtaa, jos vain astuu ulos kotoa.

Mitä ajattelet, jos tuntematon mies alkaa puhua kanssasi? Mitä teet? Pidätkö yllä keskustelua? Vastaatko lyhyesti vain ja ajattelet että varattu se on kuitenkin? Kiinnostutko toisesta ja näytät sen, vai odottaa että hän nättää kiinnostuksenmerkkejä?

Huom kiinnostusta voi osoittaa vaikkei haikailisi puolisoksi, itse asiassa kannattaa sitä kuuntelevaa keskustelua harjoitella vaikka seniorikansalaisten kanssa. Ja siihen ystävällisyyden säteeseen ehkä sitten joku kerta osuu se ihana jonka kanssa natsaa syvemminkin.

Ei kukaan tule juttelemaan tai osoita kiinnostusta yli nelikymppisille naisille! Paitsi toki ympäripäissään olevat, jotka juttelevat puistonpenkeillekin... Käyn joka päivä ulkona, lenkillä, kaupassa, kirjastossa, uimahallissa jne eikä minua ole ikinä lähestynyt yksikään mies. En ole mitenkään ruma, enkä edes ylipainoinen, ikäistäni nuoremman näköinen kylläkin. En sitten tiedä mikä minussa on niin vastenmielistä, vai enkö vain ole riittävän kaunis?

Vierailija kirjoitti:

En ihan ymmärrä tällaista. Jos haluaa miehen, pitää tehdä jotain sen eteen. Deittailla tai käydä paljon paikoissa missä tapaa ihmisiä, jos ei halua deittailla. Sitten hyvällä tuurilla joku niistä on sopiva just sulle, ja molemmat tykästyy toisiinsa. Heti ei kannata luovuttaa jos ei osu kohdalle.

Mä olen tavannut ensimmäisen kihlattuni bussipysäkillä. Nykyinen aviomies (ollut jo 10v) istui junassa mua vastapäätä. Miehet tässä välissä ovat lähestyneet mua kirjastossa, uimahallissa, jopa kaupassa. Että paikkoja kyllä löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa miettiä, millä tavalla itse torjuu niitä mahdollisuuksia. Ihmisiä kun kuitenkin kohtaa, jos vain astuu ulos kotoa.

Mitä ajattelet, jos tuntematon mies alkaa puhua kanssasi? Mitä teet? Pidätkö yllä keskustelua? Vastaatko lyhyesti vain ja ajattelet että varattu se on kuitenkin? Kiinnostutko toisesta ja näytät sen, vai odottaa että hän nättää kiinnostuksenmerkkejä?

Huom kiinnostusta voi osoittaa vaikkei haikailisi puolisoksi, itse asiassa kannattaa sitä kuuntelevaa keskustelua harjoitella vaikka seniorikansalaisten kanssa. Ja siihen ystävällisyyden säteeseen ehkä sitten joku kerta osuu se ihana jonka kanssa natsaa syvemminkin.

Ei kukaan tule juttelemaan tai osoita kiinnostusta yli nelikymppisille naisille! Paitsi toki ympäripäissään olevat, jotka juttelevat puistonpenkeillekin... Käyn joka päivä ulkona, lenkillä, kaupassa, kirjastossa, uimahallissa jne eikä minua ole ikinä lähestynyt yksikään mies. En ole mitenkään ruma, enkä edes ylipainoinen, ikäistäni nuoremman näköinen kylläkin. En sitten tiedä mikä minussa on niin vastenmielistä, vai enkö vain ole riittävän kaunis?

Aika harvassa ovat miehet, jotka lähestyvät tuntemattomia naisia, eli ihan normaalia tuo on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa miettiä, millä tavalla itse torjuu niitä mahdollisuuksia. Ihmisiä kun kuitenkin kohtaa, jos vain astuu ulos kotoa.

Mitä ajattelet, jos tuntematon mies alkaa puhua kanssasi? Mitä teet? Pidätkö yllä keskustelua? Vastaatko lyhyesti vain ja ajattelet että varattu se on kuitenkin? Kiinnostutko toisesta ja näytät sen, vai odottaa että hän nättää kiinnostuksenmerkkejä?

Huom kiinnostusta voi osoittaa vaikkei haikailisi puolisoksi, itse asiassa kannattaa sitä kuuntelevaa keskustelua harjoitella vaikka seniorikansalaisten kanssa. Ja siihen ystävällisyyden säteeseen ehkä sitten joku kerta osuu se ihana jonka kanssa natsaa syvemminkin.

Ei kukaan tule juttelemaan tai osoita kiinnostusta yli nelikymppisille naisille! Paitsi toki ympäripäissään olevat, jotka juttelevat puistonpenkeillekin... Käyn joka päivä ulkona, lenkillä, kaupassa, kirjastossa, uimahallissa jne eikä minua ole ikinä lähestynyt yksikään mies. En ole mitenkään ruma, enkä edes ylipainoinen, ikäistäni nuoremman näköinen kylläkin. En sitten tiedä mikä minussa on niin vastenmielistä, vai enkö vain ole riittävän kaunis?

Olen itse yli nelikymppinen ja tällä hetkellä aika eristyneessä mökkikylässä josta en tunne ketään. Silti ei mene yhtään päivää, ettei jonkun miehen kanssa juttelisi vaikka en hakeudu erikseen juttusille! Yhdeltä karkasi koira luokseni , toinen pahoitteli että teki ison ruokatilauksen ennen minua, yksi oli äärettömän söpö (tyttärelle sopiva) kesäpoika joka hoiteli jätepistettä... Ei vain voi vältellä kohtaamisia ja keskusteluja jos ei kulje täysin kasvot ummessa!

Eihän nämä romanttisia kohtauksia olleet, mutta joku kerta saattaisivatkin olla jos molemmilla halu tutustua lisää.

Itselle kelpaisi kyllä vanhempikin nainen, vaatimuksena tosin että olisi seksuaalisesti dominoiva. Siis ihan vakavampikin suhde ja jopa yli 10v vanhempaa naista voisin harkita jos viihtyy yhdessä. Mutta tosiaan olen seksuaalisesti alistuva ja etsin kumppania jonka kanssa tätä suuntautumistani voisi toteuttaa, ei tarvi olla koko ajan eikä koske kaikkia parisuhteen aspekteja, esim useissa asioissa voi hyvin olla tasavertaisia. Mutta tuo alistuskuvio tulisi kuitenkin tulla esiin tarpeeksi paljon. Esim 45v kävisi iän puolesta ihan hyvin jos kiinnostukset kohtaa.

M33

Vois alkaa 10v tauon jälkeen katteleen taas sivuille, kun kiinnostavat naiset on yli 45v.

Ei biologiset kellot kilise viimeisen 10v malliin.

Ei yksinkertasesti uskaltanut joutua pillerikusetuksen uhriksi. Ei jaksa enää tällä ikää kumien kanssa leikkiä.

M48

Samat fiilikset, olen jonkin verran päälle 30. Kaikki ikäiset tuntuu jo pariutuneen. Silloin tällöin törmää ei-varattuihin miehiin, mutta... ongelma on se, että menen täysin lukkoon jos olen kiinnostavalta vaikuttavan miehen seurassa. En vain osaa puhua mistään, vaikka normaalisti olen kuulemma hauskaa seuraa. Seurustellut olen ainoastaan kerran, teininä, sen jälkeen ei mitään, joten luultavasti tämä on kokemuksen puutetta ja luontaista ujoutta. Olisiko jollakin kokeneella antaa vinkkejä, miten lukkoontumisesta pääsee eroon? Erityisen hyvä jos joku on omakohtaisesti kokenut vastaavaa ja päässyt siitä irti. Alkoholi ei saa minua rentoutuneeksi.