En kestä, 5v ja tosi paha uhmaikä :(

Vaikka se tuntuu oudolle ja itseä ärsyttää kovasti, yrittäkää keksiä arkeen sitä kivaa yhteistä tekemistä, ja sellaista missä pääset poikaa kehumaan ja antamaan palautetta hyvästä käytöksestä. 

Joku kirjoitti että lapsi lukkojen taakse huoneeseen jossa ei ole juuri mitään rikottavaa. Siihen on pakko sanoa että en käyttäisi jos yhtään tippaa on viitettä siitä että lapselle saattaisi tulla eroahdistusta. Jo se että vaikeiden tunteiden kanssa kamppaileva lapsi käsketään itsekseen jonnekin ja jätetään huomiotta on lapselle aika turvatonta, saati jos välissä on lukittu ovi. 

Jäähyjä ilmeisesti joudutaan käyttämään paljon, toimiiko ne oikeasti? Jos ei, lienevät turhaa taistelua? 

En tiedä. Meillä ihan samanlaista 4 v pojan kanssa, tosin ei ole vielä rikkonut mitään. Mutta rankkaa on eikä omat hermot meinaa kestää, todellakaan, ja liian usein tulee sanottua liian vihaisesti. Jotenkin vaan luovitaan, ja yritän pitää mielessä sen että poika tarvitsee kuitenkin paljon myönteistä palautetta silloin kun siihen aihetta on, ja läheisyyttä ja hellyyttä. Itse koen helpotuksena sen että syksyllä lapset aloittavat päiväkodin, koska ne päivät kun on ollut enemmän toimintaa (= yleensä kerho tai pitkät puistoilut kavereiden kanssa) on yleensä olleet vähän helpompia kuin muut. 

Joten tästä nyt ei ollut paljon apua, mutta myötätuntoa ja tsemppiä ap:lle, et ole yksin. 

[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 13:18"]

Tai voi koettaa muotoilla jotenkin näin 'Oi oi oi tuohan sattui, olethan Niilo-Elmeri jo niin vahva poika, kato vaikka millaiset lihakset sulla on jo. Anna kun äiti puhaltaa ja pussaa pikku Matin pipiä, teetkö säkin, et? no joskys toiste sitten, mennäänkö ulos näyttämään pikku Matille miten lujaa osaat potkia palloa/uida rintaa/juosta. Äiti vaikka laskee monessako sekunnissa juokset puiston poikki. Tms '

Äitix3

[/quote]

Tossa on hyvä idea, ja empatiakasvatusta ja toisen asemaan asettumista ei koskaan voi olla liikaa. Mutta pitäisin kyllä tärkeänä että lapselle kerrotaan _hyvin selkeästi_  ja jämäkästi (mutta rauhallisesti!) että väkivalta on väärin ja niin ei vaan kertakaikkiaan tehdä. Kyllä en hyvällä katsoisi jos omaa lasta joku löisi tai potkaisisi ja äippäliini tulisi lässyttämään lapsensa hienoista lihaksista...

[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 13:18"]

Tai voi koettaa muotoilla jotenkin näin 'Oi oi oi tuohan sattui, olethan Niilo-Elmeri jo niin vahva poika, kato vaikka millaiset lihakset sulla on jo. Anna kun äiti puhaltaa ja pussaa pikku Matin pipiä, teetkö säkin, et? no joskys toiste sitten, 

Äitix3

[/quote]

Eli kun seuraavan kerran satutat pikku Mattia, saat taas uuden mahdollisuuden puhaltaa pipiä..??? Missä tuossa kerrotaan lapselle mitä hän on tehnyt väärin?

[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 13:18"]

Tai voi koettaa muotoilla jotenkin näin 'Oi oi oi tuohan sattui, olethan Niilo-Elmeri jo niin vahva poika, kato vaikka millaiset lihakset sulla on jo. Anna kun äiti puhaltaa ja pussaa pikku Matin pipiä, teetkö säkin, et? no joskys toiste sitten, 

Äitix3

[/quote]

Eli kun seuraavan kerran satutat pikku Mattia, saat taas uuden mahdollisuuden puhaltaa pipiä..??? Missä tuossa kerrotaan lapselle mitä hän on tehnyt väärin?

jos sä osaat ennakoida lapsen käytöksestä, koska kädet heiluu, puutu siihen jo silloin. Pelkkää positiivista huomiota - ennenkuin ehdit sanoa ettei lapsi anna siihen mahdollisuutta niin tee niin, että järjestät jotain tekemistä ja ohjaat lasta kokoajan puhuen positiivisesti etkä anna mahdollisuutta hölmöillä. Kehut vain hyvää käytöstä ja jätät kieltämättä kokonaan, jos tekee jotain hölmöä, älä puutu siihen vaan anna omaa aikaasi ja ohjaa uuteen hommaan.

Parin viikon tehokuurina toimii ihan uskomattoman hyvin. Syliä suukkoja, hymyjä ja naurua.

Hyviä neuvoja, kiitos niistä! Tässä välissä lapsi ehti olla hetken tosi nätisti. Sitten kun olin tekemässä ruokaa, tuli keittiöön ja halusi ottaa jotain leikkuulaudalta. Kielsin ja sanoin että sormet voi jäädä veitsen väliin, ja että kohta on ruoka jonka jälkeen lähdetään ulos, joten nyt pitää mennä siivoamaan. Lapsi sai hepulin, alkoi karjua ja paiskasi keittiötuolin voimalla lattialle (onneksi tuoli ei hajonnut). Tässä vaiheessa ilmoitin, että riehumisesta saa mennä jäähylle rauhoittumaan ja jos siivous ei kerran suju, lelut menee takavarikkoon ja laitan ne kokonaan pois, jos ei mene sinne jäähylle NYT. Meni ihme kyllä jäähylle enempää huutamatta, ja mua taas harmittaa. Ihanko tosi teillä muilla on koko ajan tälläistä? Mietin, että onkohan tää enää normaalin rajoissa. Yritän nyt pitää vaikka tehokuurina positiivista huomiota kunhan saan vähän itseäni koottua, toivottavasti se edes toimii. Joskus aikaisemmin ollaan sitäkin kokeiltu, mutta mitään suurempaa apua ei tuntunut olevan :/

AP, tilanteenne kuulostaa aika lailla samanlaiselta kuin meille läheisessä perheessä. Tuo jo mainittu perhedynamiikkannekin on samanlainen, kaksi poikaa samanlaisella ikäerolla kuin läheisillä, isoveli uhmakas nimenomaan vanhemmille, ei esim. hoitajille tai muille sukulaisille ja ilkeä pikkuveljelle. Teimme sellaisen, ilmeisesti aivan oikeaan osuneen arvion, että isoveli otti pikkuveljen syntymän todella raskaasti. Tässäkin siis saattaisi olla kyse siitä. 

Läheiset tekivät ainakin Supernannystä ja Dr. Philistäkin tutun ohjeen mukaisesti, että alkoivat viettää aikaa poikien kanssa erikseen. X kertaa kuussa siis jompi kumpi veljistä vietiin kavereille, isovanhemmille tai vaikka sitten kummeille, ja vanhemmat viettivät aikaa toisen lapsista kanssa. Mekin tarjosimme apuamme tässä asiassa. Aluksi tietysti tästä hyötyivät lähinnä vanhemmat, jotka saivat pienen "tauon" isoveljen fyysiseksikin käyneiltä hyökkäyksiltä, kun oli pikkuveljen vuoro viettää laatuaikaa vanhempien kanssa. Mutta jo muutaman kerran jälkeen kuluttua isoveli lopetti kiukuttelun, kun oli hänen vuoronsa olla yksin vanhempien kanssa. Ilmeisesti tajusi, ettei sitä aikaa kannattanut tuhlata kiukutteluun, vaan omasta mielestä kivojen asioiden tekoon. Muistaakseni noin vuoden kuluttua sain kuulla jo veljeksien äidiltä ja heitä paljon hoitaneilta isovanhemmilta isoveljen olevan pääsääntöisesti "ihan eri pojan". Toki vaikeita tilanteita tuli minunkin nähteni edelleen, mutta ilmeisesti huomattavasti  vähemmän. Lähinnä ne liittyivät tilanteisiin, joissa pikkuveli sotki isoveljen leikit.  Nyt, kun pojat ovat jo kumpikin koulussa, heidän välillään ei enää pahempia kärhämiä ole. Isoveli on toki temperamentikas, ja hänen murrosikäänsä odotetaan pienellä pelolla, mutta juuri nyt päästää vanhempansa suhteellisen helpolla, harrastaa paljon ja on ilmeisen pidetty kaveri koulussa. 

Joten AP, jos teillä on mahdollista sopia tällaisesta järjestelystä sukulaisten tai ystävien kanssa, niin tuskin mitään haittaakaan siitä on siinä tapauksessa, että mustasukkaisuus voisi olla osa isoveljen oireilua. 

Tosi hyvä idea 28, tätä kokeillaan ehdottomasti. Tosin ei varmaan saada lapsia hoitoon kovin usein, mutta ehkä auttaisi jo se, että toinen vanhempi ottaisi toisen ja toinen toisen lapsen. Molemmat ainakin saisivat jakamatonta huomiota.

[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 13:07"]

Ja totta muuten 10, jäähyt eivät tunnu toimivan, ei myöskään lelujen laittaminen takavarikkoon tai kokonaan pois (tätäkin on pari kertaa tullut epätoivoisena kokeiltua). Ihan niinkuin lasta ei vain kiinnostaisi. Saattaa kiukuta hetken, sen jälkeen ei enää välitä. Kerran peruttiin lapselta kaverin synttäreille pääsy huonon käytöksen takia. Se auttoi muutaman päivän, sitten taas jatkui huono käytös, eikä vastaavalla uhkailukaan enää tunnu missään.

Sama meininki on jatkunut puolitoista vuotta, välissä oli onneksi parin kuukauden helpompi jakso, mutta tässä alkaa olla jaksaminen aika lopussa :( Osaatko neuvoa, mikä toimintatapa olisi parempi? Lapsella ei yleensä ole mitään selkeää syytä käytökselle (ei ole nälkäinen, väsynyt, ärsyyntynyt jostain tmv.), enkä yhtään tiedä mistä sitä ongelmaa pitäisi alkaa hakemaan.

[/quote]

1,5 vuotta on aika pitkä aika! Voisiko olla alkavaa uhmakkuushäiriötä?

[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 12:12"]Mulla menee oikeasti hermot! En yhtään tiedä mitä teen ton lapsen kanssa :( Joskus pienenä niin kiltistä pojasta on kasvanut todellinen hirviö, joka kiusaa jatkuvasti pikkuveljeä, sanoo joka asiassa vastaan, riehuu jatkuvasti eikä tottele mitään. Välillä istuu koko aamupäivän jäähyllä, koska aina sieltä päästyään menee heti lyömään nuorempaa tms. Ollaan oltu kasvatuksessa johdonmukaisia ja aika tiukkojakin, mutta en sitten tiedä mikä on mennyt pieleen :( Ei yhtään edes huvita tehdä lapsen kanssa mitään kivaa, kun kaikki on pelkkää tappelua ja temppuilua. Mä en oikeasti jaksa. Vastustan ihan ehdottomasti kaikkea fyysistä kuritusta, mutta välillä on käynyt mielessä, että ainoa mitä lapsi uskoisi edes hetken aikaa, olisi varmaan kunnon selkäsauna :(

[/quote]

Jäänyt liian vähälle huomiolle pikkuveljen synnyttyä.

Nyt ehdit vielä korjata asian. Unohdat esim sinä olet iso poika jutut, jos niitä käytät.

Eihän hän ole. Otat syliin ja hellittelet. Pidät huolta etkä vaadi.

Unohda vihasi ja kiukku. Mieti hetki ainoastaan häntä. Mitä hänelle haluaisit sanoa?

Jos noin pieni käyttäytyy huonosti, lämpö, syli ja rakkaus on hyvä lääke. :) Myöhemmin se on jo paljon vaikeampaa.

Luin tuosta uhmakkuushäiriöstä, ja kyllähän siinä pelottavan paljon tuttuja juttuja oli :/ Lapsi on jo 2-vuotiaasta asti tehnyt paljon asioita juuri tuollaisella ärsyttämistarkoituksella, vaikka kiukkukohtaukset ja riehuminen alkoivat vasta myöhemmin. Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta?

up

Lukekaa nyt jotain järkeviä kirjoja!

Ei lasta jätetä jäähylle yksinään, mitä se siellä oppii muuta kuin sisäistämään miten huono on ja kukaan ei auta.

On rankkaa olla vanhempi, siinä joutuu kärsivällisesti tukemaan raivokkaitakin tunteita ja joskus hyvin usein.

Monet tuntuu rankaisevan ja huutavan ja jättävän jopa lukkojen taakse yksin, ja sillä tehdään haittaa.

Kun lapsi raivoaa, ei aivot ole päällä, silloin estetään vahingot eli ei anneta lyödä/heittää jne mutta uhkailu ja yksin eristämiset ovat turhaa. Puhua kannattaa kun on rauhoituttu, ja lasta tuetaan rauhoittumaan, jos lapsi ei halua olla lähellä ollaan näkyvillä ja kerrotaan ”olen tässä” tms.

Parhain tapa on ennakoida ja miettiä mitkä on ehdottomia (esim. turvallisuus) ja mitkä ei niinkään aina (”minä vanhempi nyt vaan haluan, että asia on näin”) ja muistaa, että tunteen takana on tarve.

Eniten rakkautta tarvitsee, kun sitä vähiten ”ansaitsee”. Vanhempien rakkaus tulisi aina pysyä vaikka tekoon puuttuisikin ja siihenkin oikeudenmukaisesti. Jos vaikka huutaa jostain esim. päiväkodin jälkeen (ehkä siellä on ollut jotain mistä on jäänyt tunne, joka puretaan kotona, koska päiväkodissa ei näytetä kaikkea) on turha uhkailla lelun poisotolla/ottaa lelu pois koska se lelu ei mitenkään liity mihinkään siinä.

Ja henkistäväkivaltaa on huutaminen, eristäminen, nimittely (tätäkin vielä 2020 kuulee, erikoista).

Ennen lasten hankkimista pitäisi olla pakollinen kurssi tunnetaidoista, niin moni on ihan pihalla.

Kakaroiden paikka on lastenkodissa ja siitä suoraan kasvatuslaitokseen. Kakaroiden paikka ei ole sivistyneen ihmiskunnan riesana.

Jospa ap:n lapsi olisi jo näiden vuosien aikana rauhottunut. Meillä 3v on toisinaan yksi riiviö, mutta se korostuu pahimmiten väsyneenä. Harvemmin kyllä on sisarusten satuttamista, mutta välillä käskyt menee kuuroille korville. Jäähyjä on kokeiltu, mutta ei niistä ole mitään apua, niin olen suosiolla jättänyt pois ne. Yleensä tilanteet saa rauhottumaan ihan sillä, kun lapsen pyytää syliin ja mietitään yhdessä joku järkevä leikki.