Mitä kadut elämässäsi?

Vierailija kirjoitti:

EIi ole munn valintoja olllut että olen istunut melkeein 12 vuotiaaasta saakka erakoituneeena muutamien neliöiiden huoneeessa syrjäytyneeenä. Pieeni maa ja rajallliset reasursssit. Ja äiidin ja isän riiidat jne ja koulukiusaamiset.

Alkohoolia ja kokomaaailmaa yhtä mösssöä. Se on pelotttavaaa alkaa toiveajatttelua harrastamaaan. Kylmäää rationaalisuutta pitäiisi olla ja kyetä poimimaaan maailmasta vain pelkkä olennnainen asia ja käyttäää energia ja aika siiihen ja tienaaata miljooonia.

Etten ollut nuorena gigolo. Olisin ulkonäöllisesti saanut pesää vähän sieltä sun täältä.

Sitä etten tehnyt yläasteikäisenä minkäänlaisia (ainakaan tietoisia) valintoja tulevaisuuteni suhteen vaan ainoastaan ajauduin työelämään ja eihän ne pskahommat sitten pidemmän päälle napanneet eikä niitä kestänyt sen paremmin kroppakaan.

Ammatinvalintaani.

Epäonnistunut itse m urhayritys, neitsyyden menettäminen tinderin pelimiehelle joka ghostas heti tapaamisen jälkeen, kun annoin itseni lihoa lievän ylipainon puolelle

Yletöntä mässäilyä.

Kadun sitä millanen olin nuorena -88 - 90 poikakaverilleni.

Ja kadun sitä että en tarttunut tilaisuuteen, siihen pieneen hetkeen kaupungin yössä torin laidalla v -96 kun minulla oli tilaisuus saada hänet itselleni... kadun kadun kadun.

Että aloitin aikoinaan tupakoinnin.

Sitä että en jaksanut bönärissä puolustautua sairasta, toksista esinaistani vastaan vaan annoin hänen ns voittaa ja jouduin lähtemään arvostetusta ihan ok palkatusta duunistani.

Toivon todella että hän joutuu vielä joku päivä tilille minun ja monen muun ilkeästä kohtelusta.

Olen koko ikäni katunut sitä että päästin nuoruuden rakkauteni menemään ja myöhemmin vielä toisen kanssa naimisiin ihan vaan ylpeyttäni ja osaamattomuuttani.

Missä olisinkaan nyt jos oisin toiminut niin kuin sydän sanoi enkä niin kuin järki määräsi.

Koronarokote kaduttaa

Kaduttaa että väsyneenä ja stressaantuneena avauduin työpaikalla työasioista eräälle henkilölle vaikka jollain tapaa tiesin että tämä henkilö ei pidä minusta ja oli jostain katkera minulle.

Kadun että en en tajunnut pitää päätäni kiinni ja sitä että se selkäänpuukottaja käyttää sanomisiani minua itseäni vastaan. Ja niinhän se tekikin.

Ei pitäisi luottaa kehenkään!

Se kaduttaa ja kovasti kaduttaakin, että olen päästänyt itseni lihomaan korona aikana, 2 v +15 kg.

Nyt näi on enää mahdoton saada pois ku ikää jo mittarissa reilu 50.

Katuminen on hirveän vahva sana. Semmoinen että jossain asiassa velloo eikä sitä voi hyväksyä. Jos jotain muuttaisin niin itseni 20-25 vuotiaana sellaiseksi, että olisin hyväksynyt menneet ja siirtynyt eteenpäin tietoisesti ja itseäni arvostaen. Mutta ymmärtäisinkö tämän nyt jos en olisi silloin kompuroinut?

Olen jossain asioissa kypsynyt myöhempään eikä sellaista kai voi katua joka ei ole ensinkään ollut omissa käsissä?

Etten eron jälkeen heti muuttanut satojen kilometrien päähän.

Hirvitys oli, ja veti henkisesti ihan rikki. Ero oli kuitenkin oikea päätös jota en kadu ikinä.

Oikeat ihmiset tulee kyllä elämään.

Vierailija kirjoitti:

Että aloitin aikoinaan tupakoinnin.

Sama juttu!

Naimisiin menoa. Lapsiani en kadu. Minulla olisi ollut helpompaa, jos olisin vain avoliitossa asunut. Yksinkin olisin pärjännyt ihanien lapsieni kanssa!

Kadun syvästi, että edes aloitin edellisen suhteen, se oli traumaattinen, enkä meinannut päästä tyypistä eroon millään. Se vei minut huonoon kuntoon henkisesti ja fyysisesti.