Missä vaiheessa kertoa tapailukumppanille psyykkisistä ongelmista?
Tietysti varmaan ennen seurustelun alkua mutta aika tönkköä jos toinen kysyy että voinko kutsua sua tyttöystäväks ja mä vastaan että joo jos sua ei haittaa mun psyykkiset ongelmat. Täytyykö tosta kertoa kesken treffien? Tuntuu jotenki tosi vaikealta. Miten te ootte toimineet?
Mies varmasti on tajunnut että mulla on ollut masennusta kun ranteet ja reidet on arvilla mutta se on vain jäävuoren huippu mun ongelmissa.
Kommentit (37)
Miehen ei kannata kertoa koskaan, ellei halua saada pakkeja.
Naisen kannattaa kertoa sitten kun luottaa muutenkin ja kumppani on ollut luottamuksen arvoinen.
Kun ne tulevat jotenkin ilmi, ja jokin asia käyttäytymisessä vaatii selittämistä.
No riippuu aika paljon miten vaikuttavat arkeesi ja miten nuo vaikuttaisivat seurusteluun, ja kuinka avoin ylipäätään muutenkin olet näistä. Jos olet todella avoin, niin sitten kun tulee sopiva hetki, jos taas et mielelläsi näistä puhu (esimerkiksi et halua työnsaantimahdollisuuksien heikkenevän kun "väärät ihmiset" kuulevat), niin kerrot sitten vasta kun olet varma että hän on niin luotettava ettei lähe joka toiselle tutulle huutelemaan ongelmistasi.
Totta kai on jalo ajatus, että kertoo jo ennen seurustelun aloittamista, mutta itsesuojeluvaistoakin täytyy löytyä. Sillehän on se ja sama, jos päättää lopettaa tapailun/seurustelun näiden ongelmien vuoksi (selviät siitä kyllä), mutta et voi todella vielä tapailun perusteella aidosti tuntea onko toinen niin luotettava ettei mene muille puhumaan sinun ongelmistasi ja esim hoidostasi omille ystävilleen ja läheisilleen. Usein sellainen tunteminen vie vuosia, mutta ei seurustellessa tietenkään voi vuosia odottaa, tuleehan yhteenmuuttokin jo vuoden kuluttua yleensä puheenaiheeksi vähintään. Jos kovin alussa kerrot, niin älä kerro pikkutarkkaa tietoa, vaan sanot että sinulla on yleisesti ottaen ollut psyykkisiä ongelmia, mutta et halua niistä kovin avoimesti vielä puhua.
Minä kerroin psykopatiastani puolisolleni vasta hääyönä.
Mä en kertonut poikaystävälle paniikkihäiriöstäni aluksi ollenkaan, koska en halunnut sen vaikuttavan haluaako poikaystävä olla kanssani. Poikaystävä kumminkin majaili mun luona yhdessä vaiheessa pitkään ja huomasi mun salaa ottavan lääkkeitä. Kerran mun laukku jäi auki ja hän oli nähnyt mun SSRI:t. Sitten hän joutui kysymään multa ja oli kamala kertoa salailun jälkeen, mutta ei se maata kaatanut. En tiedä miten edelleenkään kertoisin jollekin uudelle kumppanille järkevästi sairaudesta, koska se on arka paikka, mutta onneksi ei ole tarvetta kun olen edelleen yhdessä tämän kertomani poikaystävän kanssa. Tsemppiä sisko.
Jos mies on rakastunut, ei ne ongelmat haittaa. Jos ei ole, voi tulla kylmää kyytiä.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 11:39"]
Mä en kertonut poikaystävälle paniikkihäiriöstäni aluksi ollenkaan, koska en halunnut sen vaikuttavan haluaako poikaystävä olla kanssani. Poikaystävä kumminkin majaili mun luona yhdessä vaiheessa pitkään ja huomasi mun salaa ottavan lääkkeitä. Kerran mun laukku jäi auki ja hän oli nähnyt mun SSRI:t. Sitten hän joutui kysymään multa ja oli kamala kertoa salailun jälkeen, mutta ei se maata kaatanut. En tiedä miten edelleenkään kertoisin jollekin uudelle kumppanille järkevästi sairaudesta, koska se on arka paikka, mutta onneksi ei ole tarvetta kun olen edelleen yhdessä tämän kertomani poikaystävän kanssa. Tsemppiä sisko.
[/quote]
Onko paniikkihäiriö sitten niin leimaava sairaus? Itsekin siitä kärsin, mutta en ole ajatellut sitä niin. Tai ehkä siksi, että on muitakin ongelmia.
Mun suhteissa ei ole koskaan sovittu, että tästä päivästä alkaen seurustellaan. On tapailtu ja pikkuhiljaa on menty tiiviimpään yhdessäoloon. Tuollaisista asioista voi ja pitää kertoa siinä vaiheessa, kun muutenkin puhutte vähän syvällisempiä ja avaudutte elämästänne ja vaikeuksistanne ja taustoistanne. Se, missä vaiheessa se tapahtuu, on varmasti ihan riippuvainen teistä ja suhteesta. Joissakin suhteissa tuollaiset asiat käydään läpi tokilla treffeillä, toisissa varmasti vasta vuoden kuluttua. Sitten kun luottamus toiseen on rakentunut ja tuntuu, että tästä voisi ihan oikeasti tulla jotain vakavaa.
Joo, oon sivunnut kyllä vähän paniikkihäiriötäni mutta sitä en koekaan kovin leimaavaksi. Pahempaa on kakssuuntanen ja epävakaa persoonallisuushäiriö. Varsinkin jälkimmäinen vaikeuttaa elämääni läheisissä suhteissa ja vaikka aluksi pystyisinkin niin jossain vaiheessa se tulee kuitenkin esille vammaisen käytöksen takia. Kakssuuntanen nyt on mitä on, maniassa on kivaa ja masiksissa taas ei niin kivaa (se ei mua hävetä).
ap
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 11:56"]
Joo, oon sivunnut kyllä vähän paniikkihäiriötäni mutta sitä en koekaan kovin leimaavaksi. Pahempaa on kakssuuntanen ja epävakaa persoonallisuushäiriö. Varsinkin jälkimmäinen vaikeuttaa elämääni läheisissä suhteissa ja vaikka aluksi pystyisinkin niin jossain vaiheessa se tulee kuitenkin esille vammaisen käytöksen takia. Kakssuuntanen nyt on mitä on, maniassa on kivaa ja masiksissa taas ei niin kivaa (se ei mua hävetä).
ap
[/quote]
Jos sulla on oireita tai sellaista käytöstä, jossa tämä sairaus tulee esille, niin olisi varmasti helpompaa sinulle ja reilumpaa poikaystävälle kertoa suoraan, kun toinen kuitenkin näkee, että tässä on jotain erikoista. Olisi varmasti helpompi ymmärtää sua ja sun käytöstä, kun tietää, mistä asiat johtuvat. Muuten hän ihmettelee ja tekee omia, todennäköisesti vääriä johtopäätöksiä.
Mahdollisimman pian kiitos ettei mene turhaan aikaa hukkaan, kummaltakaan.
Tosiaan pystyn elämään ihan normaalisti muuten, mutta läheisissä ihmissuhteissa olen aika vaikea. Vaikka kertoisin tuon jo alussa niin ei mies silti välttämättä ymmärrä että mulla on välillä ihan mahoton olla ja en tietenkään hirvesti myöskään haluaisi itsenäni haukkua.
Mutta ehkä yritän tunkea ton johonkin väliin niin ei voi syyttää siitä etten olisi kertonut.. Mies on useasti sanonut että tykkää musta tosi paljon ja haluaisi olla kanssani kokoajan ja kännissä sivuutti rakastamistakin joten nyt mua kauhistuttaa romauttaa koko juttu.
ap
heti pitää kertoa. itse en todellakaan ottaisi mistään mielenterveyshäiriöstä kärsivää ihmistä.
Samat diagnoosit ja tilanne. Uskon että väistyn ennen kuin mokaan... en varmaan koskaan löydä luottamuksellista parisuhdetta, hylätyksi tulemisen pelko on liian voimakas.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 12:53"]
heti pitää kertoa. itse en todellakaan ottaisi mistään mielenterveyshäiriöstä kärsivää ihmistä.
[/quote]
Kuule kellä vaan voi mielenterveys kärsiä. Opit sen vielä.
No todellakin heti. Onpa kiva, kun toinen on esittänyt olevansa jotain ihan muuta kuin on. Kun kerrot ja jos mies jää, niin olet ollut rehellinen ja ihastus on aitoa. Itse en ottaisi mt-ongelmaista, sori vain.
Kerro välittömästi. Mikäli mies itse on terve, hänelle mielenterveytesi saattaa olla ongelma, mutta jos hänellä itselläänkin on ongelmia niin sovitte varmaan yhteen.
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 12:58"][quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 12:53"]
heti pitää kertoa. itse en todellakaan ottaisi mistään mielenterveyshäiriöstä kärsivää ihmistä.
[/quote]
Kuule kellä vaan voi mielenterveys kärsiä. Opit sen vielä.
[/quote]
kyllä, mutta lähtökohtaisesti aloittaisin parisuhteen vain terveen kanssa. mielenterveysongelmaiset voivat sitten pariutua keskenään. vakka kantensa valitsee. fyysinen vamma vielä menisi mutta joku panikoiva ja angstaava... nope
[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 13:00"]
No todellakin heti. Onpa kiva, kun toinen on esittänyt olevansa jotain ihan muuta kuin on. Kun kerrot ja jos mies jää, niin olet ollut rehellinen ja ihastus on aitoa. Itse en ottaisi mt-ongelmaista, sori vain.
[/quote]
En esitä mutta epävakaat piirteet pääsevät valloilleen vasta tarpeeksi läheisessä suhteessa. Mutta joo näiden vastausten perusteella on paras kertoa heti kun on sopiva tilanne niin mies voi jättää minut nyt kun se ei vielä romauttaisi maailmaani :D
Jossain tapailun lomassa kun on luottamuksellinen hetki tai hissukseen tiputellen niitä asioita. En nyt näe sitä seurustelun alkua niin virallisena.