Taloudellinen pitkäaikainen ahdinko ja toivottomuus

Olen kahden nuoren yksinhuoltajaäiti, ex ei maksanut elatustukia ja osittain hänen vuoksi olenkin joutunut ensin ulosottoon ja ja sitten pääsin velkajärjestelyyn.
Siksi osittain, että toinen puoli vikaa oli itsessäni ja omassa naiviudessani. Minulla ei ole ole koskaan ollut säästöjä, vaan kaikki rahat on tarvittu heti elämiseen. Nyt kun oikeus katsoi, että olen yksin kasvattanut lapset ja ollut pitkään taloudellisessa ahdingossa, he myönsivät minulle velkajärjestelyn. Velkaa on ollut n 20 t. Nyt maksan kolme vuotta järjestelymaksuja, silloin lapset ovat jo täysi-ikäisiä ja asuvat mahdollisesti omillaan.
Vaikka velkajärjestelyyn pääseminen oli iso juttu, on valoa tunnelin päässä vaikea nähdä. Olen työskennellyt koko ajan ja onneksi minulla onvakituinen työpaikka. Palkka on tosin pieni, vain 2500€ brutto kuussa.
Tulevaisuudessa kun olen päässyt veloistani, en tule saamaan kuitenkaan asuntolainaa, jotta voisin ostaa oman asunnon. Lisäksi lapseni ansaitsevat taloudellista tukea kun ovat muuttaneet kotoa, minun on autettava heitä.
Jotenkin tuntuu että olen epäonnistunut, neljäkymmen vuotias äiti, jolla ei ole mahdollisuutta muuhun kuin kaupungin vuokraluukkuun.
Ja ymmärrän että monella on vielä huonommin ja valitan turhasta. Koetan vain kai nähdä tilanteeni realistisesti, eikä se vaikuta erityisen hyvältä.
Mitä te tekisitte sijassani?