Teimme keittiön jossa ei ole yläkaappeja ja valitsimme kaikkia seiniä kiertävän kaapiston sijasta huoneen keskelle saarekkeen
Lisänä on paikalleen rakennettu ruokakomero. Yhdellä seinällä siis on alakaapisto jonka yhteydessä hella+apk. Kaapistossa ei ole sokkelia, kuten ei ole saarekkeessakaan, ovat keveämmän näköisiä. Mentiin ihan estetiikka edellä ja tingittiin mm. säilytystilasta jota olisi saanut varmaan kolme kertaa enemmän jättämällä saarekkeen pois. Ei ole kaduttanut, vaan yhä edelleen keittiömme on mielestäni ihan superkaunis ja toimiva vaikka varoiteltiin epäkäytännöllisyydestä. Kai haluan vaan sanoa että joskus kannattaa laittaa kotiin asioita jotka on enemmän kauniita kuin käytännöllisiä, jokainen valitsee tietty ne jutut itse jossa haluaa tätä toteuttaa.
Kommentit (94)
Keittiöremonttia suunnitellaan.
Kodissa on avokeittiö joten olisi tietenkin hyvä jos keittiö olisi myös kaunis.
Säilytystilaa tarvitaan aivan älyttömästi. Nyt työtasolla on aivan älyttömästi kaikkea. Niistä pitäisi päästä eroon. Joku aamiaiskaapin tyylinen mihin kaiken saisi laitettua. Tai sitten se kaikki ei pysyisi piilossa? Ollaan suunniteltu että yläkaappien päälle tulee vielä syvät kaapit. Siis melkeinpä päinvastaisella linjalla ollaan…
Vierailija kirjoitti:
Minä haaveilen myös, että meillä ei olisi kaappeja ympäriinsä vaan ihan erillinen ruokakomero, niinkuin meillä kotona ennen oli. Astiakaappina oli vitriini. Samoin muuten aion makkarit tehdä ilman komeroita, vaatehuone roikkuville vaatteille ja kengille sekä jokaiselle oma lipasto sukille ja alusvaatteille. Tykkään tilasta ja ovet rajoittaa.
Tuo ruokakomero on kyllä ihan älyttömän hyvä, tavaraa mahtuu paljon ja on kauniskin vielä🙂
Vierailija kirjoitti:
Muuten kiva, mutta se saarreke.... Ei ole ikinä minun juttuni esteettisesti ja onhan se haastava saada toimeentulotukea maan.
Minusta se on oikeastaan kaunein asia koko keittiössä. Toisella puolella on normi vetolaatikot, toisella puolella on 20cm syvät kaapit. Kokopuinen, niin kuin alakaapistokin, muistuttaa enemmänkin huonekalua kuin ihan perus kantti x kantti saareketta. Ap
Meillä ei ole makuuhuoneessa sänkyä.
Nukumme komerossa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole makuuhuoneessa sänkyä.
Nukumme komerossa.
No niin kuin sanoin, jokainen valitsee ne jutut missä toteuttaa ”estetiikka edellä”-aatetta😄 ap
Vierailija kirjoitti:
Muuten kiva, mutta se saarreke.... Ei ole ikinä minun juttuni esteettisesti ja onhan se haastava saada toimeentulotukea maan.
Mitä??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten kiva, mutta se saarreke.... Ei ole ikinä minun juttuni esteettisesti ja onhan se haastava saada toimeentulotukea maan.
Minusta se on oikeastaan kaunein asia koko keittiössä. Toisella puolella on normi vetolaatikot, toisella puolella on 20cm syvät kaapit. Kokopuinen, niin kuin alakaapistokin, muistuttaa enemmänkin huonekalua kuin ihan perus kantti x kantti saareketta. Ap
Me ollaan myös tekemässä uutta keittiötä. Saareke on tulossa, sillä muuten tähän keittiöön ei saa riittävästi työskentelytilaa. Siihen ei kuitenkaan ole tulossa mitään säilytystilaa, koska haluan käyttää sitä lisäruokapöytänä juhlissa. Eli käytännössä se on tukeva pöytä, jonka tason korkeutta voi säätää 75-90cm korkeuteen.
Yläkaapit on kuitenkin tulossa, muuten ei riitä säilytystila.
Miksi ette laittaneet saareketta jossa on kaapit?

Joskus olen nähnyt tuollaisissa ratkaisuissa pöydän alla olevia siirrettäviä laatikostoja, siis sellaisia missä on pyörät alla. Ne voi sitten kärrätä syrjään jos tarvitsee käyttää pöytänä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette laittaneet saareketta jossa on kaapit?
Siis siinä on laatikostot ja toisella puolella kapeat kaapit. Ap
Ruokakomero olisi ihana, mutta sen sijainti on aina ongelmana. Lapsuudenkodissa oli kätevä pohjoisenpuoleinen ulkoseinä, jota vasten ruokakomero luontaisesti sopi, mutta nykykodissa piti komeroon hankkia kylmiön koneisto, jotta saadaan oikea lämpötila eli ruokakomeron tulee aina olla 3-8 astetta viileämpi kuin huoneilman, ei kuitenkaan mitään kylmäkaappitasoa.
Keittiösaarekkeen sijaan meillä on iso ruokapöytä jostain vuodelta 1860. Se on tukeva ja sen pöytälevy käännetään leipomispäivänä eli saman pöytälevyn toisella puolella on mainio leivinalusta. Mitään nykyaikaisia seinä- tai astiakaappeja meillä ei ole, ruokailuvälineitä säilytetään vanhanaikaisesti pöytälaatikossa ja astiat ovat erillisessä astiakaapissa. Astioiden pesu ei tapahdu keittiössä, vaan sen taakse on tehty pieni "pakari" eli apukeittiö, jossa on tiskiallas.
Meillä mennään esteettisyys edellä, ehdottomasti. Joku jykevä keittiösaareke ei meille sovi, tässä kodissa eteerinen sirous ohittaa sen.

Kuulostaa ihanalta! Ap
Vierailija kirjoitti:
Säilytystilaa tarvitaan aivan älyttömästi. Nyt työtasolla on aivan älyttömästi kaikkea. Niistä pitäisi päästä eroon.
Säilytystilaa ei tarvita älyttömästi, kun ei haali älyttömästi tavaraa.
Saareke on vaan ns. tiellä .
Ja yläkaapit myös.
Aina ammattilaisten keittiöt avoimia missä tilaa työskennellä. + se kaasuhella-induktio yhdistelmä.
Ja liesituuletin korkeelle että näkee myös ne kokkaukset eikä vaan sitä tuulettimen lippaa.
Mutta ei minun, ei kerrostalossa.
Ehkä sitten joskus...
Vierailija kirjoitti:
Muuten kiva, mutta se saarreke.... Ei ole ikinä minun juttuni esteettisesti ja onhan se haastava saada toimeentulotukea maan.
Mitä ihmettä tämä tarkoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten kiva, mutta se saarreke.... Ei ole ikinä minun juttuni esteettisesti ja onhan se haastava saada toimeentulotukea maan.
Minusta se on oikeastaan kaunein asia koko keittiössä. Toisella puolella on normi vetolaatikot, toisella puolella on 20cm syvät kaapit. Kokopuinen, niin kuin alakaapistokin, muistuttaa enemmänkin huonekalua kuin ihan perus kantti x kantti saareketta. Ap
Me ollaan myös tekemässä uutta keittiötä. Saareke on tulossa, sillä muuten tähän keittiöön ei saa riittävästi työskentelytilaa. Siihen ei kuitenkaan ole tulossa mitään säilytystilaa, koska haluan käyttää sitä lisäruokapöytänä juhlissa. Eli käytännössä se on tukeva pöytä, jonka tason korkeutta voi säätää 75-90cm korkeuteen.
Yläkaapit on kuitenkin tulossa, muuten ei riitä säilytystila.Joskus olen nähnyt tuollaisissa ratkaisuissa pöydän alla olevia siirrettäviä laatikostoja, siis sellaisia missä on pyörät alla. Ne voi sitten kärrätä syrjään jos tarvitsee käyttää pöytänä. Ap
Muuten hyvä, mutta sitten ei mahdu enää se iso ruokapöytä suvun kokoontuessa tähän tilaan. Haluan että tila pysyy avarana, sen vaikutelman tuo pelkkä pöytä täyttää hyvin. Säilytystila ei siis ole ongelma, vaan se työskentelytason puute. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten kiva, mutta se saarreke.... Ei ole ikinä minun juttuni esteettisesti ja onhan se haastava saada toimeentulotukea maan.
Mitä ihmettä tämä tarkoittaa?
Todennäköisesti autocorrect, toimivuutta varmaan tarkoittaa.
Onneksi olkoon AP uudesta keittiöstä ja rohkeudesta toteuttaa oma näkemys, mikä poikkeaa positiivisesti "totutusta" tylsyydestä.
Lattia luukut olis kanssa kätevät. Osa roskille ja osa tavaroille. Ei tarviis kippeellä selällä kumarrella.