`´`´ Tammenterhot Torstai`´``´
Kommentit (38)
Voi ei, en muistanutkaan, että raskausaikana mitataan sf-mittaa... multa ei oo itteltäni vielä mitattu, kun olen näitä häntäpään odottajia, mutta tuli vaan Beijaflorin eilisestä meilistä mieleeni. Siis esikoista odottaessa mulle jäi sellainen kuva, että jos joku asia turhaa aiheuttaa huolta odottavissa äideissä niin se on kyllä toi sf-mitta. Kun aina on jossain käyrän reunamilla ja varoitellaan siitä sun tästä ihan niinkuin odottaja pystyisi sitä mittaa mihinkään muuttamaan! Ja sitten vielä eri mittaajat saa ihan eri tuloksia! Ja lopulta syntyneet vauvat on ihan eri kokoisia kuin mitä sf-mitan perusteella olisi voinut ennustaa.
No, ehkä siihen sf-mitan ottamiseen on joku hieno tieteellinen syy, mutta aikamoinen puoskarointimielikuva mulle on siitä jäänyt. Vähän niin kuin neuvolan täti sanoi joskus rv 40+ käynnillä, että kyllä sää kohta synnytät, kun sun ylähuuli on turvonnut!
Tikru: Kiva kuulla, että teilläkin esikoisen päiväkodin aloitus on mennyt hyvin. Meilläkin on jo kaksi viikkoa totuteltu tähän uuteen arkeen. Itseä rytmi vähän väsyttää, mutta lapsi on ollut yllättävän reipas. Ei edes mitään suurempaa kiukuttelua iltaisin.
wei rv 17+4
[color=steelblue][b]nenn[/b], nyt jätä vähäksi aikaa muille tuo siivous ja ikkunoiden pesu! :) Huolestuttavalta kuulostaa nuo supparit ym. mutta toivotaan että ne eivät saisi mitään aikaan siellä kohdunsuulla. Koitahan levätä, vaikka se varmaan on aika vaikeaa usean lapsosen kanssa.... toivotaan että lääkekuuri alkaa puremaan ja olo helpottaa.
[b]Tikru[/b], juu, samoissa mennään, mä tuun yhden päivän jäljessä :) Työniloa!!
[b]Monttu[/b], huhuu? Mä oon kans samaa mieltä kuin [b]Zatu[/b] että vois tuonne listaan lisätä ne sukupuolen odottelut joko ultran tai tuntemusten perusteella. Lisätäänkö kaikki omat uutiset/arvelut siihen listan ketjuun, niin Montulla on helpompi se päivittää... Niin, ja Monttu jos et jaksa aina päivittää listaa, täältä löytyy varmaan monta jotka voisi auttaa *viittaa käsi pystyssä*
[b]Musiikki-Gallup[/b], lähes kaikkiruokainen. Autolla ajaessa mieluiten kuuntelen tavallista " europoppia" , siis listamusiikkia. Sitten tykkään tosi paljon vanhoista " klassikoista" kuten Beatles, Abba, CCR, niitä tulee pianolla soiteltua aika paljon. Yö on myöskin tosi pop ja lukioiässä olin ihan hillitön Guns N' Roses fani, niiden biisit saa edelleen sykähdyttämään....
Hard to hold a candle, on a cold November rain...
Tykkääkö kukaan muu?
[b]Äitiyspakkauksesta[/b], aion ottaa tämänvuotisen, vaikka en väreistä niin tykkääkään. Jotenkin se on niin jännä juttu näin esikoista oottaessa ja " kuuluu asiaan" . Lisäksi mulle on jäänyt addiktio 2003 vuoden lilaan toppikseen ja aion sen jostain hankkia, esim. huuto.netistä. Se väri on niiiiin ihana, mun lemppari. Harkitsen myös 2004/2005 makuupussin ostamista, koska en tykkää yhtään tämän vuoden pastelliruuduista :( Eikö se makuupussi ollut samanlainen 04/05??? Muistaako kukaan? (niitä koirakuvioita)
(.) En kyllä tiedä mitä tuonne listaan laittaisin omasta olosta... Poikaolo on ollut vahva alusta asti, mutta nyt ajatus on hieman kääntynyt. Tuntuu että kaikki merkit viittaisi tyttöön, maha muodostuu ihan tyttömahaksi, korkeat sykkeet, makeanhimo. Lisäksi eilen huomaisn suihkuun mennessä peilistä että mulle on piiirtymässä se viiva navan ylle korkealle ja hieman allekin! Mulla on tosi pinnassa verisuonet, joten vaikea erottaa, mutta tämä on ihan selvä juttu. Yleensähän puhutaan ns. poikaviivasta mutta mulla kaikilla kavereilla on tullut tytöistä ja pojista taasen ei (samalla ihmisellä). Toisaalta maanantain ultrassa kun meinasi sukupuoli selvitä, kätilö sanoi että
Oli näkevinään jotain
, joten arvelin nähdeen kivespussit tmv. mutta voihan se olla muutakin, siis tytön " vehkeet" , mutta vilauksessa luulisi erottavan paremmin ne pojan vastaavat.
[b]GALLUP[/b], onko teille tullut viiva massuun (linea negra) ja jos on niin kumpi tuli tai on tulossa??? Onko eroja poika/tyttöraskauksissa teillä joilla on kumpiakin?
Torstaiterkuin [b]
Sinda & Nipsu[/b] (joka muljahtelee, pyörähtelee ja nytkähtelee massussa jo pitkin päivää ja iltaa...)
rv 18+5[/color]
sinda75:
[b]Musiikki-Gallup[/b], lähes kaikkiruokainen. Autolla ajaessa mieluiten kuuntelen tavallista " europoppia" , siis listamusiikkia. Sitten tykkään tosi paljon vanhoista " klassikoista" kuten Beatles, Abba, CCR, niitä tulee pianolla soiteltua aika paljon. Yö on myöskin tosi pop ja lukioiässä olin ihan hillitön Guns N' Roses fani, niiden biisit saa edelleen sykähdyttämään....Hard to hold a candle, on a cold November rain...
Tykkääkö kukaan muu?
[/color]
Oi kyllä,itekkin kuuntelin silloin aikoinaan Gunnareita!!
jo ala-asteella kuuntelin ja kuuntelin silloin myös(kiitos isoveljen) Iron Maidenia.. en oikein sopinut muiden tyttöjen joukkoon,joka kuunteli NKOTB:ia (hyi,alkoi,oksettaa!)
CCr:ä oon oppinut kuunteleen isän ja äidin kanssa,tosi hyviä biisejä ja kyllä abbalta ja beatlesilta löytyy paljon hyvää..
Aika kaikki ruokainen siis oon..
Nyt lapsia kouluun,moi myöhemmäksi!
Maria ja himpula 19+4
Niin se taas viikko alkaa kallistua loppupuolelle. Sunnuntai on aina se viikon kohokohta, kun silloin vaihtuu raskausviikko. Mutta vielä yli viikko siihen, kun tulee tasaluku 20 täyteen.
Musiikki-gallup: suht kaikkiruokainen olen, ja musiikkimakua laidasta laitaan. Eniten lemppareita Maija Vilkkumaa, Sting, Red Hot Chili Peppers. Sitten latinorytmit uppoaa myöskin, Shakirat, Ricky Martinit, Juanesit ja muut, nimenomaan espanjankielisinä, englanninkielisinä niistä häviää hohto.
Poikaviiva-gallup: esikoisesta (poika), pigmenttiviiva tuli navan alle jo hyvin varhain. Näillä viikoilla siis oli jo hyvinkin. Lisäksi siihen vatsaan tuli vähän myös tummia karvoja, joita ei todellakaan normaalisti siinä ole. Jotain hormonijuttuja siis. Onneksi ei sentään viikset kasvaneet ; )
Nyt mitään viivaa ei näy, eikä raskausarpia, joita viimeksi tuli reisiin ahkerasta rasvailusta huolimatta. Siksi mietinkin, onko tämä nyt sitten tyttö...
Vaikka itsellä on jo poika, niin en erityisesti silti toivo tyttöä, vain sen vuoksi, että olisi kiva olla molempia. Vaikka olisi poikakin, niin on varmasti ihan uudenlainen tuttavuus, ja omanlaisensa persoona, eli yllätyksiä varmasti riittää, vaikka olisi samaakin merkkiä. Suvulla (erityisesti miehen), tuntuu olevan sen sijaan pakkomielle, että vasta sitten on täydellistä, kun perheessä on tyttö ja poika... Vähän sitä kapinoidakseni tavallaan toivon, että olisipa poika - hassua! Tytöille toki on suloisia vaatteita, mutta söpöilyvaatteiden ostoviettiä olen tyydyttänyt jo ostamalla kaveripiirin tyttövauvoille vaatteita.
t. Meku rv 18+4
Yö tuli pyörittyä ja valvottua ja juostua vessassa, mutta aamuyöstä tahti rauhottu ja tuli nukuttua näinkin pitkään. Poikakin just tuolla heräilee vasta.
MusiikkiG: Tulee kuunneltua vähän kaikenlaista ja mielialojen mukaan. Mies " huudattaa" punkkia, rokkia ja heviä, poika pyörittää fröbelin palikoita, rölliä ym lasten musaa ja ite vielä lisään sekaan välillä iskelmää ja poppia. Viime aikoina oon kuunnellu Manowaria (en ikinä kyllästy). Myös fiilistelin noilla vanhoilla Guns `N Rosesin, Metallican, Skid Rown jne biiseillä viime viikolla (ainiin ja sitä ihan wanhaa Apulantaa...). Poika tykkää tietenkin Lordista ja Kissiä kuuntelee kanssa.
LineaNegraG: Edellisessä raskaudessa ilmestyi viiva alhaalta tuonne melkein rintojen väliin asti ja tuli poika. Nyt ei ole ainakaan vielä mitään viivaa näkynyt, ainoastaan karvankasvu kiihtynyt mahassa. Sellasta valkosta karvaa =D
Tavaroiden hankkimisesta etukäteen: Me innostuttiin miehen kanssa niin kovasti silloin, kun alettiinkin puhua perheenlisäyksestä, että jo ennen kuin edes ehdin jättää ehkäisyn pois, oltiin hankittu pinnasänky, vaatteita ja lakanoita. Raskaaksi tulin sit heti ekaa yrittäessä ja osteltiin kaikki valmiiksi ennen esikoisen syntymää ja ihan hyvin on kaikki mennyt. Raskaus oli ihana ja synnytys nopea ja lapsi terve. Meille ei siis epäonnea tullut. Taitaa olla uskon asia...
Aamupala kutsuu, jatketaanhan taas myöhemmin ;)
-tau- & masueeva 18+5
Ainiin, tuohon sf-mittaan en muuta osaa sanoa kuin että hurjasti voi vaihdella eri mittaajilla! Kaverilla mitannut jatkuvasti eri th ja käyrä on sellaista siksakkia. Kummasti kuulemma välillä voi hävitä 4cm:kin...
Huomenta!
Kirjoittelin mielestäni tiistaina kommentteja, mutta mistään ei viestiäni sitten löytynytkään...ihmeellinen tämä tietotekniikka!
Kertomisgalluppiin:
Meillä tuttavapiirissä melkein kaikki tietää, ja jollei ole jo jostain kuullut, niin viimeistään näkee, kun nenäkkäin törmätään. Mun isoäidillä oli tuossa heinäkuussa 70-vuotispäivät ja silloin mun isän puolelta kyllä sai moni sukulainen huomata samalla kertaa, mistä on kysymys. Omille vanhemmille kerroimme jo heti plussauksen jälkeen. Mies ei pystynyt pitämään sisällään ilouutista.
Musagallup:
Melkein kaikki käy autossa Irinasta Bon Joviin ja Hurriganesiin ja mitä nyt radiosta milloinkin tulee...Lattaribiisit saa puolestaan jalan vipattamaan.
Linea Negrasta ja poika/tyttö-olosta:
Olen kuullut myös, että viiva olisi tyttöviiva. Mulla tuli esikoisesta melko aikaisessa vaiheessa viiva esiin, navasta alaspäin -> tyttö tuli. Tässä raskaudessa ei ole viivaa näkynyt (ainakaan vielä). Esikoinen odottaa kaverikseen tyttöä, mutta antoi masuasukin nimeksi kuitenkin " Aatu" , heh tyttö nimeltä Aatu. Nämä on kyllä mielenkiintoisia uskomuksia; viivat ja ruokahimot ja olotilat. Raskaus on muutenkin ollut helppo kuten ekakin. Tosin tässä raskaudessa kuvotus oli alussa voimakkaampaa ja kesti pidempään. Myös suolaista salmiakkia ja lakua sekä suolapähkinöitä on tehnyt ihan törkeesti mieli. Esikoisesta taas popsin mehujäätä päivittäin...Jotenkin odotan poikaa, mutta tyttö taitaa tulla. Toisaalta aloin yksi aamu miettiä ihan himona pojan nimiä, tytölle niitä vaihtoehtoja olisi jo valmiina melkoinen lista...
Henna + " Aatu" 18+3
Kommenttia ensin eilisiin juttuihin:
Tigger: tällä hetkellä kotona lasten kanssa, mutta ammatti on mielenterveyspuolen sh. Mielenterveyskenttää oon kolunnut läpi, töissä oon ollut viimeksi 1,5v sitten sairaalassa kuntouttavalla osastolla. Nyt on kyllä olo, että seuraavaksi jotain ihan muuta, kun mielenterveystyötä. Vaikka papereitten pyörittelyä! :) Ensin nyt kuitenkin tämä talvinen käsityö.. Mutta hyvä, että tilanne näyttää sulla töissä rauhoittuneen tällä erää, toivottavasti rauhallisena pysyykin.
Ardisia: Mulla kontrolli ä-polille 4.9. ja samalle viikolle sattuu vielä neuvolakin. Hymähtelinkin, kun katsoin neuvolakorttiani: joka toinen käynti on lääkärille. Kyllä on pidetty hyvää huolta. Olin eilen lasten kanssa puoli päivää kotona ja jalkeilla siis enemmän. Vuoto on tältä erää ohi. Tuntuu niin mahtavalta, että meinaan pakahtua. Lapset nyt kuitenkin aloitti tänään perhepäivähoitajalla. Ovat siellä tämän ja ensi viikon, kontrolliaikaan asti. Terkkari käski ottaa rauhallisesti. Kahden riiviöprinsessan kanssa se ei ole aivan helppoa. Mutta kyllä totesin myös, että pakkolepo kävi hermon päälle. Kunpa osaiskin nähdä asian mukavan puolen: on kerrankin aikaa itselleen ja kaikille pienille puhdetöille, joihin yleensä ei ole aikaa. Ja ajankulusta puheen ollen: jos olet suloista leffaa vaille: vuokraa Rakkauden sivut, på finska. The Notebook englanniksi. Mutta varaa nessupaketti. Aivan ehdoton rakkausnyyhkyleffa, jos sellaisista tykkää. Miten kauan olet muuten asunut Ruotsissa?
Nenn: mun vuoto alkoi ruskeana " tuhnuna" , oli välillä pari päivää poissa ja sitten siivouspäivän iltan verta lorahti enemmän. Tuhnuvuodonkin ihan selvästi yhdistän rasitukseen, mitä rauhallisemmin otin, sitä vähemmän sitä tuli. Mutta tällä erää epämääräinen vuoto on poissa. Ja hyvä niin! Malta sökin nyt ottaa rauhallisemmin, tiedän kyllä kuinka hankalalta se tuntuu lapsiperheessä, mutta järjestyy kyllä, kun laittaa järjestymään. Lepää aina kun voit! Se on hassua, miten äitinä on mielestään oikeutettu lepäämään vasta kun on pää kainalossa.. Meillä miehestä on löytynyt yleensä piilossa olevia puolia mun pakkolevon aikana. Välillä näyttää ihan kuin se nauttis tuosta kotikoordinaattorin hommasta. Pelkkää kuvitelmaa?
Sulina: minä myös varsin taikauskoinen vauvan tavarahankinnoissa, varsinkin esikoisen aikana. Silloin vauvankoppa laitettiin vasta muutamaa päivää ennen syntymää ja vaunutkin mies haki liikkeestä, kun olin sairaalassa vauvan kanssa. Toki ne oli katsottu ja maksettu etukäteen. Nyt, kun on kolmas tulossa, taikausko alkaa väistyä käytännöllisyyden tieltä. Nyt ei toki tarvitse tehdä mitään hankintoja vauvaa varten, kun kaikkea on. Mutta pengastan niitä sitten vuoden vaihteen jälkeen..
Musiikkimausta: Egotrippi on kotimaisista aivan ehdoton. Muukin suomipoppi puree, SMG, Irina, Ultra Bra aikoinaan jne. Kansanmusiikki on lähellä sydäntä ja tangovoittajien kanssa itken joka kesä hengessä mukana :) Ulkolaisista suosikki on U2, Ricky Martin saa hyvälle tuulelle ja ja ja..? Onpas siitä aikaa, kun oon viimeksi kuunnellut omaa musiikkia, kun meinaa pää lyödä tyhjää. Mutta siinä joitakin.
Masuviivasta: eilen huomasin napaan asti ulottuvan viivan. En muista muissa raskauksissa moista olleen, ainakaan se ei ole ollut noin selkeä. Ja tyttöjä siis talossa kaksin kappalein. Mitäs siitä viivasta sanottiinkaan tyttö- ja poikaraskauksissa? Mun maha alkaa kasvaa hentoa karvaa aina raskauden myötä. Näyttää erittäin pörröiseltä valoa vastan :)) Jossain vaiheessa häviävät pois, onneksi.
( . ) Olo aivan huolestuttavan hyvä. Mikä kummallisinta, en oo käynyt yöpissalla ainkaan neljään yöhön. Todella outoa, kun vielä viime viikolla saatoin käydä puolen tunnin sisällä 3 kertaa pissalla päiväsaikaan. Rakko tuntui olevan koko ajan täynnä. Ehkäpä istukka painoi rakkoa sopivasti, etuseinässä kun on kiinni. Eilen tuntui pitkin päivää alavatsalla ihan niin kuin supistuksia. Liikkuminen tuntui vastenmieliseltä sillä hetkellä eli kipiääkin teki. Vatta ei kuitenkaan kovettunut?! Mitä lie, harjotussuppareita?
Tänään tunnen olevani taas elämäni vedossa. Vaivoja ei tunnu ja mielikin on valoisa. Ei tarvi koko ajan rampata vessassa ja syömässä. Lapset meni tänään hoitoon. Käytiin eilen tutustumassa perhepäivähoitajaan ja oli kyllä niin ihanan tuntuinen paikka! Nuori hoitaja ja kiva koti ja muut tilat. Otti heti lapsiin kontaktia ja oli tuttavallisen, mutta napakan oloinen. Just soppeli ja niin kun sitä jaksoin vollottaa vielä tiistaina :D
Herranjestas, mahtoi tulla tekstiä! Viime raskaudessa odotettiin kakkosia yhdessä hyvän ystävän kanssa. Nyt ei oo tuttavapiirissä ketään odottajaa, joten ilman teitä palstalaisia mahtaisi olla aika orpo olo.
Mukavaa torstaita kaikille ja muistakaa huilailla!
L 17+3?
Yö tuli sitten huonosti nukuttua. Kuopus sai esikoisen flunssan ja parin tunnin välein itki..ei raukka saanut nenän kautta kunnolla henkeä. Laitoin sitten nenätippoja että ois helpompi nukkua...Kaiken lisäksi vielä oksensi limaa (helposti oksentava neiti).
Minulta ei vielä ole mitattukaan tuota sf-mittaa kertaakaan, kun viime neuvolassa ei kuunneltu sydänääniä. Olin päivää aikasemmin käynyt ultrassa, joten jätettiin väliin. Siinä sit jäi nuo mittauksetkin pois. Seuraava neuvola olisi 7.9. Silloin tiedetään millä käyrillä sitä mennään.
Masuviivasta: Ei ole tullut kertaakaan masuviivaa mulle. Aikasemmat ovat olleet tyttöraskauksia ja nyt pitäis poika tulla ja ei viivaa näy. Luulempa ettei sitä kaikille edes tule, odottaa kumpaa vaan. Esim. mulle ei ole tullut edes raskausarpiakaan koskaan. Ei kai niillä mitään yhteistä edes ole... :D
Tavaroiden hankkimisesta: Olen joka raskaudessa hankkinut tavarat etukäteen. Melkeimpä kaikki. Sukupuolet kun tiesin etukäteen(luotin täysin lääkärien arvauksiin), niin oli helppo ostaa vaatteet sun muut jutut. Nytkin on tullut ostettua jo pojan vaatteita, niitä kun ei ole yhtään. Koko vaatevarasto menee uusiksi vauvalle.
Pitäis alkaa tekeen viikkosiivousta. Mieskin töissä, eikä ole auttamassa... Kumma kyllä, vaikka yö tuli huonosti nukuttua, niin silti löytyy jostain se siivousvimma et paikat on saatava puhtaaksi ja järjestykseen.
Niin siitä selällään nukkumisesta kirjoitinkin eilen. Kait sitä voi jatkaa niin kauan kun se tuntuu hyvältä.
mellum ja peukaloinen 22+4
On jo paljon parempi mieli. Kiitos vaan kaikille kommenteista ja kokemuksista sen sf-mitan suhteen. On kyllä hankalaa odottaa esikoistaan, kun tuntuu että mua " huolestutetaan" ihan tahallaan, kun en tiiä mikä on vakavaa ja mikä ei. No, toivotaan että 6.9 ois kohtu vähän kasvanu.
MusiikkiG: Ennen kuuntelin jo poiskeluiden vuoksi päivät pitkät jazzia, mutta nyt miehen myötä on musamaku laajentunut hieman. Nyt kotona soi usein soundtrack of our lives, queens of the stone age ja white stripes sekä lattareissa ausmisen tuloksena new tango ja bossa nova ym. Myös afrikkalaista musaa tulee kuunneltua ja soiteltua ite. Nyt kun mies on ollu taas töissä pari viikkoa niin oon verestelly nuoruusmuistoja ja kuunnellu don huonoja ja ismo alanko säätiötä. Ja muuten mulla on ihania muistoja (kylläkin exään liittyen) Gunnareitten November rainista;)
Pitäs vähän järjestellä kämppää kun mies tulee ehkä tänään tai huomenna kotiin. En viiti lenkille lähtee tänään, kun eilen sauvakävelin neuvolaan ja takas ihan hirveetä vauhtia. Alotan muuten äitiysjoogan 6.9 kansalaisopistolla. Ei sattuis kukaan muu olemaan tulossa Jyväskylässä????
Beijaflor rv 20+3
Täällä vaan vettä satelee. Pyykkikasa kasvaa päivä päivältä sen mukaa kun pojat hoidosta kotiutuvat. Mä en ymmärrä miksei ne tädit voi laittaa 5- vuotiaalle kurahousuja, vaikka on märkää. Vasta sitten kun tihkuttelee. Sama homma kumppareitten kanssa. *murisee*
Angående pyykki: Oliko se Zatu jolla oli tota pyykin viikkausmotivaationpuutetta? Musta kaikkein fiksuinta/helpointa on se, että viikkaa pyykin jo kun ottaa sen pois narulta/kuivaajasta. Pinottaa jokaisen perheenjäsenen omaan pinoon ja kantaa kaappiin ;) Tosi helppoa mun mielestä. Silloin ei ainakaan pyykit jää lojumaan puhtaina sohville. Krhm. Ei meillä ikinä niin..?!
Heräsin jo kuudelta, kun poijat nousivat ylös. Olen maannut ja lukenut siitä asti. Supistuksia 0kpl viime yönä, jesh ;) Veskissä täytyy kyllä rampata monta kertaa.
Linea Negrasta: Mulla on molemmilta pojilta tullut hyvin tumma viiva navan yläpuolelle saakka. Kuopuksen synnytyksen jälkeen se ei hävinnyt, ennen kuin nyt vasta rv7 tai jotain. Olin ihan ihmeissäni, kun se alkoi vaan haalentua päivä päivältä ja lopulta katosi. Mulla se kuitenkin noin kolme vuotta kerkesi olla " sulostuttamassa" . Saas nähdä pitääkö paikkansa tyttöepäilyt ;) Siis mun kuuleman mukaan se viiva on just Poika-Viiva. Samaten karvoitus lisääntyy poikaraskaudessa. Ainoa, mikä mulla tässä raskaudessa lisääntyy on paino ja finnit. Ääääks...
MusaG: Olen kaikkiruokainen. Ennen muinoin olin kova Bob Marley, ja yleensäkin reggae- typy dreadlockseineen kaikkineen... =) Edelleenkin tallella kaikki julkaisemansa joka LP:nä tai CD:nä. Nyt kuuntelen pääosin sitä mitä radiossa ja musiikkikanavilla soitetaan. Sekä kotimaista musaa aina kun tahtoo fiilistellä. Aina kun Suomessa ollaan, niin Nova on poppis ;) Viimeksi ostamani cd taitaa olla The Arkin tai Melody Clubin?
Lydi@: Olen asunut Ruotsissa kohta 5v. Tuon mun rakkauden takia tänne muutin. Hullu minä ;) Mullakaan ei ole yhtään odottavaa kaveria tällä hetkellä! Kuopusta oottaessani monet ystävistäni oottivat ensimmäisiään ja nyt on joku suvantovaihe menossa ;) Ihana, että netistä saa seuraa.
Oikein mukavaa torstai- päivää kaikille!!!!
Ardisia 18+?
Unohdin kommentoida sulle bailatinotunnista. Tunti oli itseasiassa latinobic tai jotain muuta, eli vähän raskaampi kuin tanssillisempi bailatinotunti. Terkkari neuvoi ottamaan rauhallisesti, sykkeistä ei tiennyt neuvoa mitään. Ohjaaja (itsekin silloin 6kk vauvan äiti) neuvoi jättämään ravistukset pois liikesarjoista. Lopetin tunnit iskiasvaivan takia. Se oli harmi, muuten olisin varmasti jatkanut loppuun asti. Tanssista sai energiaa valtavasti!
Ensin galluppeihih ennen kun unohdan.
Musiikkigallup:Tällä hetkellä kuuntelen enimmäkseen kaikenlaista ruotsalaista poppista sun muuta,esim. ultima thule,byz,fronda.. Kausiluontoisesti vaihtelee suosikit.
LineaNegragallup:Mulla on molemmissa aikaisemmis raskauksissa tullut viiva navan alapuolelle kuten nytkin. Ja tyttöjä on tullut.. Nyt en ala veikkailemaan mitään sukupuolesta.
Aika poikavoittoiselta tällä hetkellä näyttää tammikuu :)
ON: Pitkiä matkoja kävellessä sattuu,onkohan nää nyt sitten niitä kuuluisia liitoskipuja?!? Tonne alapään tienoille siis sattuu kun kävelee. 11.9. vasta seuraava neuvola,sitten varmaan meilläkin mitataan sf-mitta ja saan sinne äippäpolille ajan.. Lasten mielestä mä oon maailman hitain kävelemään,paitsi että etanat ja kilpikonnat liikkuu hitaammin kun äiti =D Kai tää maha ja noi kivut vähän on siis hidastanu tahtia..
Nyt kävelemään koululle.
T:Isa ja masukki 18+4 (tulis jo se puoliväli!!)
lomien jälkeen työt on aloitettu ja ihan kivaltahan tuo tuntuu, lapsilla on vaan vähän hankalampaa kun joutuu taas herämään aikaisin, mutta eiköhän se tästä taas rytmit muutu.
Paljon on galluppeja ollut, osaan vastailen nyt: Moniko tietää G: kaikki lähimmät ystävät ja tuttavatkin ja kaikki vieraatkin siinä mielessä, että ihan pelkäksi varamakkaraksi ei tätä masua enää voi luulla. Kerroimme lapsille ja isovanhemmille eka ultran jälkeen rv 11.
Musiikki G: Olen varmasti monien mielestä kummajainen, koska en varsinaisesti kuuntele musiikka ollenkaan, en ole ikinä ostanut itselleni levyjä, lahjaksi kylläkin ja lapsille. Radiota kuuntelen autossa ja täällä työpaikalla ja kuuntelen sitä musiikkia mitä nyt sieltä sattuu tulemaan, eli siinä mielessä kaikki ruokainen. Mutta musiikista en ymmärrä mitään.
Meillä on 4.9 rakenneultra ja sen verran utelias olen että aiomme kysyä sukupuolen, olemme sen kysyneet aiemmistakin lapsista. Poikaa arvailen =).
Liikkeitä odottelen kovasti, vaavi liikkuu jonkin verran ehkä kunnon tönäisyjä tunnen n. 1 x viikossa.
Joku kyseli aiemmissa pinoissa liitoskivuista, minulla niitä on ollut jo viikosta 8 lähtien välillä kovemmin ja välillä on helpompaa, kävelemään lähteminen ja sängyssä kääntyminen tuottavat eniten tuskaa, tosin ei kipu kokonaan häviä ollenkaan, tuntuu kaikkein pahimmalta oikeassa nivusessa ja ristiselässä. Kipuun on oikeastaan jo aika turtunut toivottavasti ne eivät enää pahenisi kuitenkaan.
Minulla on masuun tullut viiva molemmissa raskauksissa, tyttöjä ovat molemmat olleet, en kyllä muista minä aikana se viiva on ilmestynyt.
mamm@mia rv 17+5
[color=blue]Nenn [color=maroon]tais sanoa ukkonsaki lukevan näitä. .apua!! No ei vaiskaan mistä sitä tietää kuinka moni ukko täällä " harhailee" , mut mulla se ei kieltämäti tuu ekana mieleen. Saavatpahan tietoo akkojen vaivoista ja oppivat (ehkä) ymmärtämään mm. hormooneja :D
[color=blue]Lydi@ [color=violet]mulla eilen illasta oli masu pinkeenä ja huoletti joko nyt alkaa harjotussupparit. Kävelyllä piti kerran pysähtyä hengähtään, vaikka tahti oli suht hidas, mutta tuntu ett hengästyy liikaa. Lenkin jälkeen tunsin liikkeitä ja rentoutuessa masuki rentoutu, mut sit ihan säikähin ku ylämasussa muljahti. Ääneen " parkasin" mikä tuo oli ja ukko alko naureskeleen, ett no kukahan siellä ois :) Mut se liike tuntu niin selvästi niinku joku ois tipahtanu kai se roikku napanuorassa ja heittäyty alas :D
[color=blue]Ardisia [color=maroon]ois hyvä idis limpata narulta ottaessa. Tosin meillä on seittemän kilon kone, joten yleensä pyykit tulee taitettua sen verran, ett mahtuu koriin. Varsiki tuplalakanat jää oottaa inspistä millon ne ukon kans yhessä limppaa kaappiin. .ja jossei tarvi heti pyykkiäkoria niin siinä saatta jonku aikaa pyykit lojua :) Hehee ite asiassa nytki on, ku ukko keräs eilen narulta siihen vaatetta.
[color=blue]Musamaku [color=violet]aikas kaikki ruokanen oon, mut muutamia luetellakseni niin mulla kolahtaa jotku iskelmät ja tansseissa tuli yhteen aikaan käytyä ja aika paljon tämä akka on seurannut myös tangoilua. Hyllystä löytyy mm. Popedaa, A. Aallon Rytmiorkesteria, Juicee, Irwiniä, Shania Twainia, Hurriganesia, Madonnaa, Tiktakkia, PMMPeetä jne jne eli laidasta laitaan lukuunottamatta klassista ja metallia.
Mm. Remua, Bon Jovia, PMMPeetä, Kaija Koota, Hanoi Rocksia, Miljoonasadetta, Popedaa, Sauli Lehtosta, Heikka Helaa on tullu käytyä kattomassa livenä.
[color=blue]Ä-pakkauksesta [color=maroon]vielä, vaikka oon varmaan jo kertonukki joskus mielipidettä. Ihan vast`ikään sain kuulla mikä on pääväri tällä kertaa eli mie oon tyytyväinen, kun se on olemassa enkä " nirsoile" . Sitä vaan toivon, että toppapuku ois tänä vuonna pienempi ku esikoisen aikaan, koska se oli jotain 80cm eli ihan liian iso akalle tulevana talvena ja nythän se pitäisi olla heti sopiva. Ehdottomasti otan pakkauksen :) ihanaa päästä tutkiin pakettia ja valmistautuun vauva-aikaan. Valmiiksi ei tuu ostettua kuin ihan muutamia nuttuja.
Äh, mulla oli hukkunu kirjanmerkeistä linkki, olisin halunnu liittää yhen potkupuvun kuvan mikä on ihan pakko saada :)
[color=darkviolet](.) ei sinällään mitään erityistä, kuten jo mainihin tos ylhäällä, ett luulen eilen olleen harjotussuppareita. Yölläki ehkä oli, ku akka herätti yskimisellään niin masu oli pinkee. Sitä tuli hetken aikaa mietittyä ja valvottua, ku ukko kävi akan kans veskissä ja myöhemmin tupakilla. Inhottavaa yskää muuten akalla, ku annoin Silomatia niin tuntu ettei se auta. Veen juontikaan ei juuri helpottanu, mut sit ku akka oli hetken aikaa istullaan niin kai se lima valu nielusta alas. .ku viimein nukahti ja nukku sikeesti aamuun.
Ex-työkaveri tuossa soitti. Kiva oli kuulla, ett jotku asiakkaat oli kaivannu mua. Vaikka en kyllä enää haluais palata, sen verran raskasta hommaa ettei masun kans kovin terveellistä.
Nyt pitää saaha jotain näkyvää aikaseksi. Palataan :)
Z ja Säde 17+6
[color=blue][size=3]Galluppia [size=2]jokos rasvailette ahkerasti masua? [color=darkviolet]Mie uskon, ett se on enempi geeneistä kii kelle arpia tulee, mutta esikoisen aikaan tuli rasvattua muutenki ihoo enempi sen kuivuuden takia. Nyt oon muutaman kerran rasvannu masunki. Muutamia " vauhtiviivoja" näkyy ja mun mielestä ne on ihania :) Eli kannan ne ilomielin ja esittelen uimarannalla. .
niin tulee tässä koneella istuskeltua enempi.
RasvailuG: En ole vielä aloittanut masun/muunkaan ihon rasvailua. Rasvailen sitten, kun alkaa tuntua kuivalle, eli talvella varmaan sit jatkuvasti. Esikoista odottaessa rasvailin ahkerasti ja silti ilmesty loppuraskaudesta komiat lieskat tuolta hävyltä masuun asti ja muutama reisiinkin. Oli hienot ;)
Mut mites, ootteko/meinaatteko öljytä/venytellä välilihaa? Mulle th suositteli silloin ekassa raskaudessa ja hainkin ceridalia apteekista, mutta mulla ei ainakaan tuostakaan hommasta ollut hyötyä, kun repesin kolmesta kohtaa. Nyt jätän väliin tässä raskaudessa öljyymiset.
Entäs mitä neuvoja ja vinkkejä ootte saaneet raskauden suhteen (muuta kuin että ilman autoa ja tv:tä ei pärjää, hih!)?
Mulle ei kukaan enää nyt mitään vinkkaillut, mutta ekaa oottaessa tuli vaikka mitä!
Esim. että porkkanaa ei sais pahemmin syödä raskausaikana, kun vauva syntyy keltaisena. Pyörällä ei ois saanut ajaa, ettei vauvan päästä tule lättänä ja ylöspäin ei sais kurkotella tai vauva kuristuu napanuoraan...
Kyllä ajelin ihan viimiseen asti pyörällä ja ei tuon pojan pään muodossa mitään vikaa ole. Terkkarilta kysyin tosta kurkottelusta ja ainakin hän sanoi, ettei pidä paikkaansa. Ja toki varoiteltiin hankkimasta mitään vauvalle etukäteen sen huonoa onnea tuovan vaikutuksen myötä. Sekään ei meillä pitänyt paikkaansa.
-tau taas...-
nenn; Toivottavati supistukset helpottavat! Ovatko ne ihan kipeitä supistuksia, kestääkö kauan? Mulla myös tulee aika " tiukkojakin" suppareita, mutta ei oikeastaan kipeitä, mutta sellaisia että pistää aina hetkeksi hiljentämään tahtia. Voimia!
Fable; Onnittelut hyvin menneestä ultrasta! Vai että poika teillekin ;)!
beijaflor; Voi kun sua nyt koetellaan, on se kyllä kumma kun aina kaikki huonot uutiset tms. osuvat samaan ajankohtaan. Toivottavasti asiat vielä kääntyisivät parhainpäin!
Linea negra-G; mulle tuo viiva on tullut sekä tyttöjä että poikaa odottaessa...
Ä-pakkauksesta; En taida ottaa, käytän rahat mielummin kunnon hoitopöytään. Meillä kun noita vaatteita on niin jumalattomasti sekä tuossa melkein naapurissa on lastentarvikekirppis, josta saa loistokuntoisia vaatteita yms. todella edullisesti!
maria80 ja Patu-Alli rv 18+6
[color=blue]Hankinnoista etutassuun [color=maroon], että akalle ompelin ite kietasupaitoja jne hyvissä ajoin ja sänky oli valmiina myös. Koska meillä oli ns. uhka päällä, että voi millon vaan joutua käynnistämään (raskauskutina). Eli en jaksa uskoa ettei valmiiksi saisi mitään laittaa huonon onnen takia. Mutta kovin aikaisessa vaiheessa en mitään ostele, kuten ei vielä. Sitten joskus rakenneultran jälkeen.
[color=blue]Välilihan jumpasta ja öljyilystä [color=violet]etten harrastanu sitä aiemmin ja en nytkään. Akkaa synnytin n. 20h(ponnistusvaihe tunteroinen) ja vaikka en synnyttänyt alakautta niin varmaan jo jonku verran kerkes paikat venyä. Voi olla tällä kerralla valmiimmat paikat. .mut saa nähä, jos iso beibi tulossa niin käsky voi olla suoraan sektioon. Akka, kun oli alkanut kääntymään kasvotarjontaan niin ei mahtunut tulemaan ja lekuri meinas, että lantioni voi olla sen mallinen, että iso vauva kääntyy " automaattisesti" . Mut en siis öljyile :) meinaa juttu karata uusiin uomiin. .
Piti tulla vielä kommentoimaan musagalluppia. Meilläkin mies on ollut kova reggaefani ja saanut mutkin innostumaan siitä. Kun asuttiin siellä Buenos Airesissa niin käytiin kattomassa livenä the Wailersia ja oli aivan huippu vaikka Bob Marley olikin jo siirtynyt " yläkerran orkestereihin" :) Ei nyt mitenkään pitäs sitä pilvenpolttoa siihen yhdistää, mutta kun ainaski Buenos Airesissa pilveä sai samalla lailla tilattua kotiovelle kun pizzaa..leijui stadionin yllä kyllä aikamoinen pilvi sinä iltana kun Wailers siellä soitti. Mutta oli kyllä oikein rauhallista menoa siitä huolimatta.
(Ei siis kuulu mikään pilvenpoltto meidän kummankaan tapoihin, paikalliset ystävät vaan selittivät tuota käytäntöä)
Pyykistä: Mut mitäs jos pitää jotain silittää?! Sen takia ne ainaski meillä lojuu sohvalla että muistas joskus että noi pitää silittää kun ei viiti silittämättöminä pistää kaappiin, kun muuten ne jää sinne:) Pitäs kai olla joku silitettävien vaatteitten kori jossain....
RasvausG: En oo jaksanu vielä mahaa rasvata mutta talvea kohti sit kun iho kuivuu muutenkin.
Välilihan venytys: Hmm..oon kyllä aatellu viikolta 34 sitä venytellä ja rasvailla. Hyöty on ehkä enemmän oman pään sisällä. Sit jos repeää niin ei ainakaan harmita etteikö tullu kokeiltua. Muuten ei jotenki kauheen houkuttelevalta kuulosta. Siis kun jossain neuvolan esitteessä luki että voi kumppanin kanssa sitä tehä ni no way..pysyköön irti mun välilihasta:) Hyvä jos itekään kykenen..(ai mullako jotain estoja..)
:)
Beijaflor
pitää yrittää aina välillä käydä vastailemassa ettei unohu.
Äitiyspakkausta siis en ota,sinistä en halua ja kolmas lapsi tulossa niin käytännössä siinä on paljon sellasta " turhaa" tavaraa mitä jo itsellä on,esim.lakana,huopa,makuupussi,esite,kondomi jne jne juttuja. Ja aion nauttia täysin sydämin vauvavaate shoppailusta.
Mikäs se toinen kysely oli...öö... niin siitä rasvailusta. Mulle ei noita raskausarpia ole ainakaan aikasemmin tullut ja synnytysten ponnistusvaiheet on ollu helppoja ja nopeita aina eli en aio mitään paikkoja rasvata. Toisekseen olen atoopikko ja mun iho on sitä mieltä että se ei sulata noita perusvoiteita ollenkaan,vaan pahenee niistä aina.
Joo,eipä kai muita kyselyjä ole ollut..
Kirjavinkki:Martina Haagin: Meidän kotona On aivan ihana kirja,oon nauranu massuni kipeeks tänään kun oon sitä lukenu..
Kertokaapas muutkin hyviä kirjoja.Itse ainakin lueskelen mielelläni.
T:Isa
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=8147707&p=1&tmode=1&smode…
ja nyt maate,ehkä...