Oletteko itse tai onko kaveri/tuttavapiirissänne absolutisteja?
Havahduin siihen, ettei mun lähipiirissäni ole yhtä ainutta absolutistia ja aloin miettimään, että onko suomessa paljoakaan absolutisteja vai käyttääkö lähes kaikki jossain määrin alkoholia?
Kommentit (48)
Minä olen kaveripiirini ainoa. Lopetin, kun paikallistin suvun narkkariaivogeenit päästäni. Yliopistoajst menivät peruskosteasti, mutta sitten kun ura ampaisi nousuun, aloin juoda enemmän. Samaan aikaan todistin pari kertaa, kuinka korkea koulutuskaan ei suojaa viinanpirulta, vaan korkealta voi pudota ja kovaa.
Päätin siis lopettaa kokonaan, etten ajautuisi samaan. Olen totaaliabsolutisti, mutta en puutu toisten juomiseen. En ota tätä koskaan puheeksi itse, mutta pyydän aina alkoholitonta vaihtoehtoa vaivihkaa.
Mä en tiedä olenko ihan absolutisti, koska olen kaksi kertaa aikoinani maistanut alkoholia, toisen kerran viiniä ja toisen kerran cocktailia. En tykännyt enkä ole sen jälkeen juonut.
Mutta ikinä en ole tajunnut että tämä olisi jotenkin paheksuttavaa (siis että ei juo alkoholia) ennen kuin tästä ketjusta. Ihan tyrmistyneenä tuijotan noiden alapeukkujen määrää. Voisko joku alapeukuttaja selittää, mitä pahaa tässä on? Enhän mä mitenkään tällä ketään vahingoita enkä puutu toisten juomisiin.
Minun tuttavapiirissä on monta absolutistia. Tai kai heitä ja minua voi absoiksi sanoa, jos emme käytä alkoholia. Itse olen tainnut viimeksi oluen juoda joskus parikymmentä vuotta sitten. Ei ole kiinnostanut sen jälkeen. Monella muulla tutullani on myös ne vähäiset jääneet vuosien varrella kokonaan pois. En ole syitä kysellyt. Joten ei juomattomuus ilmiönä mitenkään erikoinen ole.
Mulla on lähipiirissä muutama absolutisti ja tosi paljon sellaisia, jotka saattaa maistaa jotain mun erikoisolutta tai vaikka ottaa joskus viski tai ruoan kanssa viinin.
Mä olen kaukana absolutistista, mutta en myöskään koe, että alkoholi olisi mulle ongelma. Voin siis hyvin olla juomatta, mutta yhtä hyvin voin juoda, koska humalassa on kivaa xD Mutta siis jos mennään vaikka jonkun alkottoman kaverin mökille viikonlopuksi, on mukana enintään se saunaolut.
Mä en mitenkään itsetarkoituksellisesti ole absolutisti enkä miellä itseäni sellaiseksi, en vain koskaan juo mitään alkoholipitoista. Tunnen muutaman muunkin samanlaisen.
On, sisko ja veli ovat absolutisteja. Molemmilla oli ennen sitä aika rajuakin alkoholin käyttöä.
Olen absolutisti ja samoin suurin osa ystävistäni ja tutuistani. Se tosin johtuu siitä että uskonnollisen vakaumukseni vuoksi en juo alkoholia ja suurin osa tuttavapiiristäni on ko. vakaumuksessa myös. Toki on myös ihan ns. normaaleja alkoholia juovia ystäviäkin.
Lapsistani 2 on absolutisteja, toinen 18v ja toinen 23. Samoin äitini ja yksi ystävätär.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 23:41"]
Lapsistani 2 on absolutisteja, toinen 18v ja toinen 23. Samoin äitini ja yksi ystävätär.
[/quote
]
Ai niin, puolet suvusta tietysti, koska ovat lestadiolaisia.
Olen absolutisti. En ole ikinä ollut kännissä eikä kiinnostakaan. Kaikki alkoholipitoiset juomat maistuvat yksinkertaisesti pahalle. Vain pakotettuna otan shamppanjan, jos ei ole alkoholitonta vaihtoehtoa, mikä yleensä löytyy.
[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 23:34"]
Mä en mitenkään itsetarkoituksellisesti ole absolutisti enkä miellä itseäni sellaiseksi, en vain koskaan juo mitään alkoholipitoista. Tunnen muutaman muunkin samanlaisen.
[/quote]
Komppi tälle, en koe olevani absolutisti, en vaan käytä alkoholia. En ole koskaan käyttänytkään. Sillä ei ole merkitystä minulle, mutta en ole koskaan mainostanut asiaa. Absolutista tulee ensimmäisenä mieleen alkoholistit, se on niinkuin juopon seuraava vaihe.
Mulle absolutismi sopisi. Ei ole mitään alkoholistihistoriaa yms. syytä. Ei vain tee mieli juoda ja on niin huono viinapää. Lopetin absolutismin, sillä totesin sen olevan niin iso sosiaalinen vamma sekä työ- että yksityiselämässä. Juon siis sen 1-2 juomaa.
Yksi hyvä ystävä on absolutisti.
Mä juon hyvin vähän alkoholia, en edes joka vuosi, joten hyvin lähellä absolutistia ollaan. Ja saman henkisiä löytyy kaveripiiristä monta.
Outoa että absolutistit saavat alapeukkua. Itse olen ainakin nähnyt alkoholin hajottavan montakin perhettä ja kaikki ovat omasta mielestään olleet ihan kohtuu käyttäjiä. Ja tiedän useita yli 40-vuotiaita, jotka edelleen oirehtivat lapsuuden perheen alkoholin käytöstä.
Olen absolutisti. Ollut muutaman vuoden. Nuorempana tuli juotua vaikka se ei edes ollut hauskaa, nykyään ei enää jaksa teeskennellä.
Vain yksi kaverini on tehnyt Suuren Päätöksen olla koskaan juomatta alkoholia ja on siis absolutisti. Me muut ei vaan yleensä juoda.
Suuri Päätös on ihan hyvä monille. Toisille alkoholi ei sit ole niin tärkeä, että siitä viitsisi Päätöksiä tehdä.
Mieheni on absolutisti, lopetti alkoholin käytön kokonaan kolme vuotta sitten koska huomasi sen olevan syynä selittämättömiin vatsavaivoihin joista oli kärsinyt koko aikuisikänsä. Miehen juomattomuuden myötä omakin käyttö on jäänyt hyvin vähäiseksi (pari kertaa vuodessa muutama annos)- yhtä hyvin voisin varmaan olla juomatta ihan kokonaankin.
Myös pari ystävätärtä puolisoineen on absolutisteja. Naisilla on molemmilla takanaan alkoholin ongelmakäyttöä ja puolisot ovat luopuneet alkoholin käytöstä samalla tavoin kuin minäkin.
Alkoholin käyttämättömyys ei ole mikään kummajainen. Isossa suvussa ja tuttavapiirissä aina joku on kuskina, raskaana, lääkekuurilla tai jotain muuta miksi ei ota sillä kertaa... Yhtä hauskaa meillä on aina keskenämme muutenkin.