Löysitkö sen oikean vai tyydyitkö pastellinsävyiseen mieheen?

Mä oon myös sellainen, että rakastun ihan keneen tahansa palavasti ja nopeasti. Kun vähän aikaa vietän romanttisesti kenen tahansa miehen kanssa, olen rakastunut. Sitten olen siinä suhteessa vuosia, itken kun suhde ei toimi ja mies on huono, mutta en voi erotakaan kun Se rakkaus on niin palavaa. Jossain vaiheessa riuhdon itseni irti, ja ennen kuin huomaankaan olen jo yhtä rakastunut seuraavaan mieheen, vaikka kuinka olen vannonut että enää en rakastu.

Mun korvaan kuulostaa hyvältä tuollainen hyvä ja toimiva suhde jossa ei ole niin sokaisevan suurta rakkautta.

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 19:02"][quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 17:44"]Löysin sen oikean, tosin silloin olin vielä naimisissa pastellinsävyisen luuseri miehen kanssa, jolla ei todellakaan tuon uuden miehen tapaamisen jälkeen ollut pienintäkään mahdollisuutta kanssani. Ei missään suhteessa. Ei arjessa, ei keskusteluissa, ei seksissä...  ja tein sen hänelle selväksi (joka oli virhe hänen itsetunnon tietäen).

Petin, kyllä, mutta näitä pastellinsävyisiä avioliittoja on Suomessa niin paljon... mä en tosiaankaan halunnut tuhlata elämääni sellaiseen! Tein oikeastaan muutamassa viikossa päätöksen, että pastellinsävyinen mies lähtee ulos mun elämästä.

Jätin ja siirryin uuden miehen elämään. Nyt takana jo 7 vuotta elämää, josta en olisi ikinä uskaltanut edes haaveilla!

[/quote]

Mulla vastaava tarina, tosin olin jo eronnut siitä pastellista luuserista..

[/quote]

Minkä helvetin takia te menette naimisiin niiden pastellinsävyisten luusereiden kanssa, kun sitten vain jätätte ne kylmästi?

Ei todellakaan ole pastelli, joten onko sitten oikea?!

[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 00:57"]En löytänyt pastellinsävyistä mutta löysin mystisen hopeisen discomiehen.

[/quote]

Ihana!

Löysin elämäni miehen kasarilla ja hänellä oli pastellinen Lacosten-paita. Niitä löytyi valkoisena, vaaleansinisenä, vaaleankeltaisena ja vaalenapunaisina!!!

Tavattiin Tavattiin Hangon regatassa, purjehdittiin molemmat. Voisi sanoa, että rakkautta ensi silmäyksellä. Puolen vuoden päästä klihloihin, naimisiin kahden vuoden kuluttua. Ja onnellisia ollaan edelleen:). Nyt jo reilusti nelikymppisiä. Lapsiakin saatiin pari kappaletta. Ensin olimme kaksistaan 10 vuotta ja nautimme toisistamme. Nyt on ihanaa, kun on perhe! Pastellia ei ole enää, siis vaatteissa tai sisutuksessa:)

[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 10:27"]Olen miehen kanssa joka on minulle juuri oikea. Olemme menoissa naimisiin mutta pelkään silti että hän on minun kanssa vain sen takia että ei osaa olla yksin. Sain vasta tietää että minun ja hänen exänsä välissä oli vain muutama kuukausi sinkku aikaa miehelläni.

Minä olin ollut sinkkuna pari vuotta edellisen suhteen päätyttyä.

Joten pelkään että olisin ollut miehelle laastari :S

Hän on kyllä ihana ja kohtelee minua kuin prinsessaa. Mietityttää silti. Enkä tiedä kuinka saisin todella tietää että tunteeko hän että olisin hänelle se oikea. Nyt olemme olleet kaksi vuotta yhdessä.

Alku oli vaikeaa koska olin epävarma ja vaikka huusin miehelle niin hän oli aina ihanan rauhallinen eikä koskaan ole loukannut minua vaikka minä olen vihaisena sanonut törkeyksiä hänelle.

Nykyään elämämme on tasaista mutta se miehen edellinen suhde vaan mietityttää....

[/quote]

Kuinka nopeasti olette menossa naimisiin suhteen alettua? Mietin vain, kun sanoit, että sait vasta tietää. Miten ette ole ennemmin puhuneet edellisistä suhteista?

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 16:51"]Pastellinsävyinen?

[/quote]

Happoradiota :)

[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 10:27"]Olen Sen Oikean vaimo, ja aion pysyäkin. Tietty koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan... Tiedän vaan että mikäli tämä päättyy, en enää koskaan a) mene naimisiin B) muuta saman katon alle kenenkään miehen kans. Taidan sit siirtyä naisiin korkeintaan ;)

[/quote]

Minä tunnen naisen, joka oli kaksi kertaa naimisissa. Ekasta ero, toinen kuoli. Sitten löysi Sen Oikean, mutta eivät koskaan menneet naimisiin eivätkä muuttaneet yhteen, mutta onnellisia olivat. Tämän miehen kuolemasta on jo monta vuotta. Nainen ikävöi vieläkin ja on ollut yksin siitä lähtien. Mielestäni kamalaa, ettei saanut elää loppuelämäänsä rakkaansa kanssa.

Yök onko kysymys jostain Happoradion sanoituksista... VMP

Jep pastellinsävyinen sopii sisustukseen.

[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 14:45"]Löysin miehen, johon rakastuin ja jossa on myös paljon huonoja puolia, mutta sen tiedän varmaksi että hän ei ole "pastellinsävyinen".

Luulen kyllä tietäväni, mitä ap tarkoittaa, sillä useammalla kaverillani on sellainen mielestäni hieman nössykkä mies, jotka on jo ulkonäöltään kovin värittömiä. Nämä miehet eivät osaa sanoa ei vaimoilleen, eivät pomolleen tai kellekään muullekaan. He eivät uskalla sanoa suoraan mielipiteitään, ja ovat muutenkin hieman rajoittuneen oloisia. Vaimot pukevat heidät, kertovat mitä he saavat harrastaa ja mitä eivät, ja  myös suhtautuvat heihin kuin olisivat jotenkin huonompia kuin nämä vaimot itse.

Itse näen asian niin, että myös näissä vaimoissa on vikaa. Toiset naiset eivät voisi elää yhdessä kenenkään muun kuin tällaisen "pastellinsävyisen" miehen kanssa, koska toisenlainen mies (jolla sitä särmää) ei kestäisi sitä kontrollointia ja tarvetta päättää asiasta kuin asiasta. Muunlaiset miehet eivät sopisi sisustukseen.

[/quote]

Tuli mieleen eräs pari, jossa nainen on todella "tasa-arvoinen", eli molemmat maksaa omat juttunsa ja kaikki yhteiset maksetaan tasan puoliksi. Okei hyvä. Sitten kuitenkin, kun mies ostaa omilla rahoillaan jotain mitä haluaa, nainen haluaa hyvän selityksen, miksi osti sen. Outoa..

Anteeksi, tämä ei liittynyt tähän keskusteluun tarkasti.

Ei ole minunkaan mieheni se suuri rakkauteni, mutta ihan hyvä mies hän silti on. Emme ole edes naimisissa, koska en osaa kuvitella itseäni sitoutumaan kyseiseen mieheen sen uhalla, että ehkä eroaisin. Olen sen hänelle sanonutkin. Jos olisin tosi rakastunut, avioliitto ei vaikuttaisi uhalta vaikka se voikin päättyä, koska olisin mennyt sinne kuitenkin vakain aikein. 

Mutta ehkä tämä mies oli silti se oikea minulle, koska tunnevammaisena minun on aivan mahdotonta löytää hyvää miestä, jota uskaltaisin rakastaa. Pelko siitä, että minut jätettäisiin on musertava. Olen kyllä löytänyt huonoja miehiä, joita rakastaa, mutta en halua mitään Matti ja Mervi elämääkään. Tai... jos saisin kokeilla, niin ehkä sekin harha-askel tulisi otettua, mutta kun ei ne halunneet olla mun kaa :'(

Eli pakko tyytyä mieheeni, joka on onneksi kuitenkin todella mukava ja hyvä mies ja ihminen.

Mitä ehkä itse tarkoitan tuolla pastellinsävyisellä, on että miehessä ei varsinaisesti ole mitään vikaa (nössö tms), mutta en vaan tunne mitään muuta kuin sellaista "no ompas mukavaa kun on joku, jonka luokse tulla illalla". Mieheni ei ole nössö, ruma tai mitään muutakaan itseni "alapuolelta". Ujo ja kokematon kyllä, mutta se ei minua haittaa. Itsehän olen suulas suula joten hoidan räpättämisen ihan hyvin itsekseni. Mies on sinällään kaikkea, mitä voisi toivoa: tukee ja kannustaa, jaksaa kuunnella kun valitan kaikesta, syö ruokani kiltisti, osallistuu kuluihin ja ymmärtää, kun minä en pysty ylläpitämään hänen vaatimaansa elintasoa, joten tekee sen itse. Kaikinpuolin hyvä mies. 

Tähän kyllä liittyy aika vahvasti myös se, että en ole täysin päässyt yli eksästäni. Hyvin usein tiskatessa purskahdan hallitsemattomaan itkuun kun ikävöin häntä vieläkin niin sietämättömästi.

Niin ja kyllä, olen lukenut Humisevan Harjun. 

"My love for Linton is like the foliage in the woods: time will change it, I'm well aware, as winter changes the trees. My love for Heathcliff resembles the eternal rocks beneath: a source of little visible delight, but necessary. Nelly, I am Heathcliff! He's always, always in my mind: not as a pleasure, any more than I am always a pleasure to myself, but as my own being."

61 on ap siis

Minulla on parikin sellaista kaveria, jotka yltiöromantisoivat omaa rakkauttaan, kunnes sitten yllätäen tuleekin ero (!). Vähän aikaa kuluu, ja sitten onkin jo uusi mies elämän rakkaus... Joten en usko että ainakaan rakastaa enempää mieheään (miehiään) kuin minä omaani, vaikka en julistakaan sitä kuinka oma mieheni on elämäni rakkaus. Tiedostan sen että voisin olla hyvä pari monen muunkin kanssa, mutta kyllä miehestäni vuosien kulussa tulee elämäni rakkaus jos (toivon mukaan) pysymme yhdessä.

Uskon mieheni olevan minulle Se oikea.

Sinkku aikana istuin katkerana parvekkeella viinilasi kädessä, yleensäkin tunsin usein että Se oikeani katselee myös taivasta parvekkeella juuri nyt ja ajattelee minua, ( En kuitenkaan tuntenut niin läheskään aina) mutta tällä kertaa mietin, että näkisimpä edes hänen silmät. Näin kuin näinkin ajatuksissani vaalean ruskeat silmät. Kerran ajoin kaverin kanssa moottoritiellä ja yhtäkkiä valtasi vahva tunne siitä, että edessä olevassa autossa on Se ihminen kenen kanssa minun kuuluu olla. Meinasin lähteä seuraamaan, mutta kiire töihin sai järjen toimimaan.

Unohdin nämä asiat ja tapasin ihanan sinisilmäisen miehen. Tunsin, että tässä minun kuuluu olla, hänen kanssaan. Hän kertoi joskus istuneensa iltoja parvekkeella, Se vei kuulemma yksinäisyyttä.

Tunsin hänet jo oikeakseni, mutta erään kerran oksennustaudissa hän istui viereeni ja sanoi jotakin. En kuullut, koska katsoin silmiä jotka olin nähnyt ennenkin, siinä valossa ne silmät näytti täsmälleen samoilta kuin aikoinaan ne jotka ajatuksissani näin parvekkeella istuessa. Tämä vahvisti tunteitani, mutta hurjinta oli, että suurinpirtein samoihin aikoihin kun meinasin lähteä ajamaan sen erään auton perään oli mieheni ollut kaverinsa kyydissä menossa autokaupoille. Ja yleensä hän ei edes liikkunut siellä päin.

Ehkä olen hölmö romantikko ja kaikki tämä vaan outoa sattumaa, mutta mun on edelleen hyvä olla hänen kanssaan. Edelleen tunnen hänet elämäni rakkaudeksi ja olen onnellinen. Vaikka kaikki olis vaan hölmöä sattumaa ja hullua mielikuvitusta, niin näin on hyvä. Olisin varmasti mieheni kanssa ilman näitä sattumiakin.

Uskoin muuten viellä teininä, että saan orgasmin ainoastaan sen oikean kanssa. N. 30 seksikumppania, kaikkien kanssa useampia seksikertoja, mutta ennen tätä nykyistä ei orgasmeja. Hänen kanssaan saan helposti ja lähes aina..

[quote author="Vierailija" time="05.07.2014 klo 19:32"]

Enpä ole koskaan ollut rakastunut. Miesystäviä ja panokavereita on tietysti ollut, mutta muuten olen pysytellyt (ja pysyn) sinkkuna.

Ei tulisi mieleenkään aloittaa jotain vakavaa suhdetta pastellisävyiseen (ellei sitten se suhde olisi sitä pastellinsävyä molemmille (eli jonkinlainen sopimussuhde), tosin vaikea nähdä, mitä siitä sitten irti saisi), se olisi toisen elämän varastamista, jotenkin alentuvaa ja ei siten osu oikein mun elämänarvojen pirtaan.

[/quote]

Tämä. En itsekään ole varsinaisesti koskaan ollut rakastunut, mutta kaipaan silti rinnalleni jotakuta. En kuitenkaan voisi edes kuvitella aloittavani mitään ns. pastellisuhdetta, jotta rinnalla roikkuisi edes joku. Se olisi todella väärin ennen kaikkea sitä toista osapuolta kohtaan. En ikinä voisi loukata toista ihmistä niin, että ryhtyisin hänen kanssaan suhteeseen vaikken rakastunut häneen olisikaan.

Löysin sen oikean noin 15 v sitten. Mieheni on tavallinen mies, välillä mm. ujo ja hiljainen, minä itse puhelias ja temperamenttinen. Voin hyvin kuvitella, että tutut ajattelevat, että mies on ns pastellimies. Minulle hän on kuitenkin se oikea, suhde on tasapuolinen, päätökset tehdään yhdessä jne ja meillä on esim huippuseksiä jne. Haluan tällä sanoa sitä, että kaikki ei ole aina sitä miltä päällepäin muista näyttää. 

[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 15:43"]Ei ole minunkaan mieheni se suuri rakkauteni, mutta ihan hyvä mies hän silti on. Emme ole edes naimisissa, koska en osaa kuvitella itseäni sitoutumaan kyseiseen mieheen sen uhalla, että ehkä eroaisin. Olen sen hänelle sanonutkin. Jos olisin tosi rakastunut, avioliitto ei vaikuttaisi uhalta vaikka se voikin päättyä, koska olisin mennyt sinne kuitenkin vakain aikein. 

Mutta ehkä tämä mies oli silti se oikea minulle, koska tunnevammaisena minun on aivan mahdotonta löytää hyvää miestä, jota uskaltaisin rakastaa. Pelko siitä, että minut jätettäisiin on musertava. Olen kyllä löytänyt huonoja miehiä, joita rakastaa, mutta en halua mitään Matti ja Mervi elämääkään. Tai... jos saisin kokeilla, niin ehkä sekin harha-askel tulisi otettua, mutta kun ei ne halunneet olla mun kaa :'(

Eli pakko tyytyä mieheeni, joka on onneksi kuitenkin todella mukava ja hyvä mies ja ihminen.

[/quote]

Eikö se ole epäreilua miestä kohtaan?

[quote author="Vierailija" time="12.07.2014 klo 16:26"]Minulla on parikin sellaista kaveria, jotka yltiöromantisoivat omaa rakkauttaan, kunnes sitten yllätäen tuleekin ero (!). Vähän aikaa kuluu, ja sitten onkin jo uusi mies elämän rakkaus... Joten en usko että ainakaan rakastaa enempää mieheään (miehiään) kuin minä omaani, vaikka en julistakaan sitä kuinka oma mieheni on elämäni rakkaus. Tiedostan sen että voisin olla hyvä pari monen muunkin kanssa, mutta kyllä miehestäni vuosien kulussa tulee elämäni rakkaus jos (toivon mukaan) pysymme yhdessä.

[/quote]

Itselläkin on yksi kaveri, jonka jokainen suhde on ollut suurta rakkautta teinistä lähtien. Silti suhteet eivät kestä vieläkään. Nuorena myös "varaili" itselleen miehiä, joihin kaverit eivät saaneet koskea, vaikka hän suhteessa olikin.