Te ulkomailla asuneet/asuvat
Miten päädyitte asuinmaahanne ja mitä teette siellä?
Kommentit (31)
Avioliiton kautta. Oman alan töitä.
Siirryin työpaikan sisäisellä siirrolla nykyiseen maahan. Työnantaja on jo vaihtunut, asunto on säilynyt samana. Suomi ei kiinnosta enää korkean verotuksen, ilmaston ja syrjäisen sijainnin takia. Täällä on lähes kaikki paremmin.
Eiköhän siihen ole kolme yleisintä syytä, työn perässä muuttaminen joko lähetettynä tai itse haettuna paikkana, opiskelemaan lähtö tai avioituminen ulkomaalaisen kanssa.
Itse asuin kolmessa eri maassa yhteensä kuusi vuotta ns. expat sopimuksella suomalaisen yrityksen lähettämänä työntekijänä. Kaksi vuotta olin yksin ja neljä vuotta oli perhe mukana.
Vaatimukset ja odotukset ovat yleensä työnantajalla aika kovat, joten se työn tekeminen on siellä keskiössä, mutta itse koin, että varsinkin lapset saivat avarampaa perspektiiviä ja maailmankatsomusta, eläessään erilaisissa kulttuuriympäristöissä.
Paljon oli positiivista, joskin myös negatiivista, mutta eiköhän noista vuosista plussan puolelle jääty.
Lähdin suomesta maassa vallitsevan sosialismin tähden, vai lienee rehellisempää sanoa maan olevan kommunistinen. Muuttoni täältä oli siis itsestäänselvyys.
Lisäksi täällä ärsytti kahtiajakautuminen ja suuren osan kansasta olevan täysin ymmärtämättömiä siitä minkälaiseen helvettiin tätä maata viedään ja se peruuttamattomasti ajautuu.
Muuton seurauksena sain lisäksi verovapauden valitessani järkevän maan johon muutin enkä enää tue maksamillani veroilla tätä suomen tuhoamista.
Kesällä vietän täällä muutaman kuukauden.
Puolison perässä tulin 90-luvun lopulla. Koulutusta vastaavaa työtä en ole tehnyt mutta nykyinen duuni kyllä läheltä liipaisee eli asiantuntijatehtävissä julkisella sektorilla. Matka koti-Helsinkiin ei ole pitkä joten normaaliolosuhteissa tulee käytyä 3-4 kertaa vuodessa. Ihan olen tänne vakiintunut enkä aio koskaan muuttaa takaisin Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
Siirryin työpaikan sisäisellä siirrolla nykyiseen maahan. Työnantaja on jo vaihtunut, asunto on säilynyt samana. Suomi ei kiinnosta enää korkean verotuksen, ilmaston ja syrjäisen sijainnin takia. Täällä on lähes kaikki paremmin.
Mulla lähes sama tarina mutta asunto on vaihtunut. Ja mainitsemiesi lisäksi suomalainen holhousyhteiskunta ei kiinnosta enää yhtään.
Asun Tanskassa, puoliso tanskalainen. Elämä täällä ei juuri eroa Suomesta. Palkat ovat vähän korkeampia, mutta verotus on ihan hullua. Mieheni, tehdastyön duunari, maksaa veroja lähes 50%. Itse teen sisäsiistiä toimistotyötä alemmalla palkalla ja veroprosenttini on "vain" 42. Kallista on. Monet hehkuttavat Tanskan korkeaa palkkaa, mutta itselläni jäi kyllä Suomessa lopulta enemmän käteen verojen jälkeen.
Appivanhemmat asuivat. Omasta työstäni en voi kertoa, tai joutuisin tekemään toimenpiteitä
Vierailija kirjoitti:
Siirryin työpaikan sisäisellä siirrolla nykyiseen maahan. Työnantaja on jo vaihtunut, asunto on säilynyt samana. Suomi ei kiinnosta enää korkean verotuksen, ilmaston ja syrjäisen sijainnin takia. Täällä on lähes kaikki paremmin.
Kerro nyt missä on 'täällä'.

Tanska, Belgia, Saksa ja Hollanti - eiköhän ne kinkeripiiri siihen mahdu.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän siihen ole kolme yleisintä syytä, työn perässä muuttaminen joko lähetettynä tai itse haettuna paikkana, opiskelemaan lähtö tai avioituminen ulkomaalaisen kanssa.
Itse asuin kolmessa eri maassa yhteensä kuusi vuotta ns. expat sopimuksella suomalaisen yrityksen lähettämänä työntekijänä. Kaksi vuotta olin yksin ja neljä vuotta oli perhe mukana.
Vaatimukset ja odotukset ovat yleensä työnantajalla aika kovat, joten se työn tekeminen on siellä keskiössä, mutta itse koin, että varsinkin lapset saivat avarampaa perspektiiviä ja maailmankatsomusta, eläessään erilaisissa kulttuuriympäristöissä.
Paljon oli positiivista, joskin myös negatiivista, mutta eiköhän noista vuosista plussan puolelle jääty.
Oliko mukava palata Suomeen? Onko Suomi mielestäsi muuttunut paljon noiden ulkomaanvuosiesi aikana?
Vierailija kirjoitti:
Asun Tanskassa, puoliso tanskalainen. Elämä täällä ei juuri eroa Suomesta. Palkat ovat vähän korkeampia, mutta verotus on ihan hullua. Mieheni, tehdastyön duunari, maksaa veroja lähes 50%. Itse teen sisäsiistiä toimistotyötä alemmalla palkalla ja veroprosenttini on "vain" 42. Kallista on. Monet hehkuttavat Tanskan korkeaa palkkaa, mutta itselläni jäi kyllä Suomessa lopulta enemmän käteen verojen jälkeen.
Onko siellä mielestäsi paremmat palvelut ts. vastinetta veroille?
Asunnon löytäminen ainakin taitaa olla hullun vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Lähdin suomesta maassa vallitsevan sosialismin tähden, vai lienee rehellisempää sanoa maan olevan kommunistinen. Muuttoni täältä oli siis itsestäänselvyys.
Lisäksi täällä ärsytti kahtiajakautuminen ja suuren osan kansasta olevan täysin ymmärtämättömiä siitä minkälaiseen helvettiin tätä maata viedään ja se peruuttamattomasti ajautuu.
Muuton seurauksena sain lisäksi verovapauden valitessani järkevän maan johon muutin enkä enää tue maksamillani veroilla tätä suomen tuhoamista.
Kesällä vietän täällä muutaman kuukauden.
Mihin maahan muutit?
Vierailija kirjoitti:
Asun Tanskassa, puoliso tanskalainen. Elämä täällä ei juuri eroa Suomesta. Palkat ovat vähän korkeampia, mutta verotus on ihan hullua. Mieheni, tehdastyön duunari, maksaa veroja lähes 50%. Itse teen sisäsiistiä toimistotyötä alemmalla palkalla ja veroprosenttini on "vain" 42. Kallista on. Monet hehkuttavat Tanskan korkeaa palkkaa, mutta itselläni jäi kyllä Suomessa lopulta enemmän käteen verojen jälkeen.
Mitä kaikkea veroilla kustannetaan? Siis muuta kuin ne samat kuin Suomessa.
Jahas, Alapeukku-Adolf löysi ketjun.
Pakenin viher-politiikkaa Venäjälle ja täällä oikeastaan yhtä ihanaa kuin 90-luvun Suomessa oli. Ihmiset ei ahdistuneita/ei ole hermot kireällä eikä loukkaannuta joka asiasta. Vaikka palkka huonompi, ostovoima vähintään yhtä hyvä kuin Suomessa oli 3800e palkalla kun vähemmän ilmastoveroja.
Tämä onnistui koska toinen vanhemmistani puhuu sujuvasti venäjää vaikka onkin Suomen kansalainen. Kielitaidottomana varmasti hankalampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän siihen ole kolme yleisintä syytä, työn perässä muuttaminen joko lähetettynä tai itse haettuna paikkana, opiskelemaan lähtö tai avioituminen ulkomaalaisen kanssa.
Itse asuin kolmessa eri maassa yhteensä kuusi vuotta ns. expat sopimuksella suomalaisen yrityksen lähettämänä työntekijänä. Kaksi vuotta olin yksin ja neljä vuotta oli perhe mukana.
Vaatimukset ja odotukset ovat yleensä työnantajalla aika kovat, joten se työn tekeminen on siellä keskiössä, mutta itse koin, että varsinkin lapset saivat avarampaa perspektiiviä ja maailmankatsomusta, eläessään erilaisissa kulttuuriympäristöissä.
Paljon oli positiivista, joskin myös negatiivista, mutta eiköhän noista vuosista plussan puolelle jääty.Oliko mukava palata Suomeen? Onko Suomi mielestäsi muuttunut paljon noiden ulkomaanvuosiesi aikana?
Vastaisin kuitenkin tähän, että kyllä oli. Työn tekemisen kulttuuri on monessa maassa ihan erilaista ja Suomessa työmoraali on kaikesta joutavasta lätinästä huolimatta erittäin korkea. Lisäksi täällä oikeasti infrastruktuuri ja julkiset palvelut toimivat.
Neljää aidosti eroavaa vuodenaikaakin arvostaa ihan eri tavalla.
Ulkomailla ollessa aina huvitti, kun tuli työmatkalle Suomeen, kuinka pienistä ja merkityksettömistä asioista täällä revitään lööppejä. Eli valtakunnassa kaikki todellakin hyvin.
Eläköityminen koittaa muutaman vuoden päästä ja silloin vietetään noin puolet vuodesta useassa eri maassa ja puolet sitten täällä kotipuolessa.
Tähän olisi kiinnostavaa saada vastauksia.