Jos hän pettää sinun kanssasi niin pettää vielä sinuakin

Vierailija kirjoitti:

Niin että kun 14-vuotiaana petti silloista poikkista, niin nelikymppisenä pettää sitten aviomiestä? Kylläkyllä, näinhän se menee :D Tuo on tuollaista itsensä tyynnyttelyä tuo ajattelu. Että kun mieheni petti minua, niin kyllä se pettää seuraavaakin, ja tästä ajatuskulusta tulee itselle parempi mieli. Sitten olisi kiva jos muilta saisi komppaukset, niin tuntuisi vielä enemmän että on itse nyt tässä ajatusleikissään oikeassa.

Pettämiseen on niin monta polkua, että pettäneitä henkilöitä ei voi mitenkään niputtaa samaan nippuun. Sori vain, mutta näin se on. On ihan hyvin mahdollista että se exäsi on loppuelämänsä onnellinen sen nyksänsä kanssa ilman pettämisiä ;)

Kyllä se pettää. Taatusti!

Mutta voit sinä uskotella itsellesi muuta. Ole hyvä vaan.

Itseasiassa ei  aina niinkään. Se ainoa kenen kanssa minulla on ollut pettämisestä alkanut suhde niin häntä en ole pettänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin on löyhä moraali, joten helposti voi käydä noin. 

Itse olen miluummin sellaisen kanssa parisuhteessa joka on oikeasti miettinyt asioita, tehnyt virheitä, oppinut niistä, ja pyrkii omassa itsessään oppimaan ja kehittymään alati, kuin mystisen moraaliintukeutujan.

Moralisteilla falskaa väistämättä jossain kohdassa, tai sitten he ovat jotenkin autisteja, ja kyvyttömiä muutokseen.

No miksi ei voi erota ennen pettämistä? Ihan selvästi ei ole ollut tyytyväinen suhteeseen enää. 

Juu ei kiitos pettureille. 

Tästähän ei ollut kyse, vaan siitä että mieluummin on ihmisen kanssa joka pystyy selittämään mielipiteensä ja käytöksensä jollain muulla kuin mystisellä "moraali"-sanalla. 

Vierailija kirjoitti:

Monella on lukemisen ymmärtämisen vaikeuksia. Nyt ei puhuta siitä "kerran pettäjä, aina pettäjä" -mantrasta. Nyt puhutaan siitä, että olet salarakas suhteessa olevan kanssa ja lopulta päädytte parisuhteeseen, ja siinä etsii uuden salarakkaan sinun rinnallesi.

Eikö tuo siis tarkoita sitä että tämä salarakas alkaa salarakkaaksi toiselle sen jälkeen kun on päätynyt yhteen tämän salarakkaansa kanssa lopulta? Vai miksi tämä "kerran tekee aina tekee" koskisi vain tuota toista osapuolta?

Vierailija kirjoitti:

Jos sen on kerran tehnyt, niin siitä on voinut oppia ja tajuta että ei näin. Mutta joillakin se on tapa, jota toistetaan koko elämän ajan. On tarve koko ajan ihastua uudelleen ja tuntea se hurma. Sellaisilla ihmisillä on huono itsetunto ja tätä tehdään sen pönkittämiseksi. Eikä aikomustakaan muuttua.

Ja joillakin on aina uusi katsottuna ennen suhteen lopettamista, eivät osaa olla yksin.

Ei välttämättä. Mun kaveri on ainakin sanonut että vaihtaa kumppania kuin sukkaa siksi että pitää siitä ihastumisen tunteesta niin paljon, että se on saatava tasaisin väliajoin uudestaan kokea, tai elämäm alkaa maistua puulta ja alkaa masentaa. Hän ei siis halua eikä pysty olemaan kuin muutaman kuukauden kerrallaan yhden kanssa, koska se alun huuma hiipuu. Ei hänellä ole mitenkään huono itsetunto, itsetunto ei liity mitenkään tuohon ihastumisen tunteeseen koukkuun jäämiseen. Toiset vain jäävät siihen koukkuun toiset eivät.

Nämä mantraihmiset on hupaisia. Ei ihminen välttämättä petä joka suhteessa. On varmasti niitäkin tapapettäjiä jotka pakonomaisesti tekevät niin, mutta ei tyhmyyksiä tehneet ihmiset ole samanlaisia. Ikä ja elämä muuttavat ihmistä monella tavalla.

No mutta turha tätä on kerran pettäjä aina pettäjä - jankkaajille sanoa, koska kerran mustavalko aina mustavalko, niin kai se menee - koska ihminen ei koskaan muutu tai kehity, eikö niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin on löyhä moraali, joten helposti voi käydä noin. 

Itse olen miluummin sellaisen kanssa parisuhteessa joka on oikeasti miettinyt asioita, tehnyt virheitä, oppinut niistä, ja pyrkii omassa itsessään oppimaan ja kehittymään alati, kuin mystisen moraaliintukeutujan.

Moralisteilla falskaa väistämättä jossain kohdassa, tai sitten he ovat jotenkin autisteja, ja kyvyttömiä muutokseen.

Tästä olen samaa mieltä. Minä en petä, koska en koskaan enää tule tuhlaamaan aikaani parisuhteessa ihmisen kanssa jota en rakasta riittävästi pysyäkseni uskollisena. Ei kiinnosta joku kaksoiselämä ja kumppanin kusettaminen ja löysässä hirressä roikkuminen. Minä pidän tätä paljon kestävämpänä syynä uskollisuuteen kuin joku epämääräinen moraali.

Ai nytkö kestävä ja vahva moraalinen toiminta ei olekaan hyvä juttu vaan ainoa oikea tapa löytää itsensä on kokemuksien kautta?

Eiköhän se ole niin, että ihminen kehittyy ja kasvaa läpi elämänsä ja toiset oppii virheistään, toisilla on selkäranka sisäänrakennettuna. Ja ihmiset ovat erilaisia eri suhteissa. Toinen saattaa laukaista kaikki tunnelukot ja epävarmuudet kun taas toinen ihminen tukee omaa persoonaa ja kehitystä. Ei asiat tosiaan ole yksoikoisia.

Miten ihmiset jaksaa valheellista elämää? Ei mulla muuta.

Näinpä. Pettää jos tilaisuuksia tulee ja kelpaa vaan jollekin. Huonoitsetuntoisia monet tällaiset. Pitää tartttua tilaisuuteen, jos joku vähänkään osoittaa huomiota.

Moralistien mielestä parisuhdetta ei saa päättää niin, että löytää suhteessa ollessaan jotain itselleen sopivampaa muualta ja lähtee hänen matkaansa. Koska jossain vaiheessa pettämistä on tässäkin tapahtunut, jos on edes tämän uuden kanssa puhuttu, että erotaan ja yritetään yhdessä, vaikka mitään fyysistä ei olisi edes tapahtunut.

Moralisteille ensimmäisen valinnan kanssa on pysyttävä, ja siitä saa erota vain jos siinä suhteessa on jotain vikaa. Mutta tärkeää on että siitä suhteesta lähtee aina tyhjän päälle ja etsimään jotain ihan uutta. Tässä mallissa löytää aina vain niitä "ihan kivoja", koska oikeasti sykähdyttävät tulevat usein vastaan sattumalta eikä tinder-katalogista juuri silloin kun kaikki osapuolet ovat vapaita.

Mies pettää aina.

Prosessit voivat olla pidemmätkin. Nuorena oli poikaystävä, joka jätti todella rumasti toisen tytön vuoksi. Hänen isänsä oli tenhyt samoin. Hänen äitinsä kuoli kuinka ollakaan heti kun olisi päässyt eläkkeelle. Tuo isä on mennyt uudestaan naimisiin. Ihmetyttää kyllä kuka tuon saamattoman, pettävän vätyksen halusi, joku ymmärtäjä kai, olihan se varmaan niin hellyttävä kun oli jäänyt leskeksi ja kaikki (en halua leimata kaikki leskiä, mutta älkää antako empatian sokaista).

Vierailija kirjoitti:

Täysin totta. Siihen voi mennä vaikka vuosia, mutta jossain vaiheessa se tapahtuu kuitenkin. Petturi on petturi eikä muuksi muutu, ja jos ihminen on luonteeltaan sellainen että pystyy siihen kerran niin pystyy toistekin. Piste.

Kerran valehtelija aina valehtelija. Kerran myymälävaras aina rikollinen. Kerran huijaa kokeessa koulussa aina huijari. Kerran väärä puolisovalinta aina valitsee väärin. Lapsena kerran lyöt toista aina väkivaltainen. Piste.

Vierailija kirjoitti:

Moralistien mielestä parisuhdetta ei saa päättää niin, että löytää suhteessa ollessaan jotain itselleen sopivampaa muualta ja lähtee hänen matkaansa. Koska jossain vaiheessa pettämistä on tässäkin tapahtunut, jos on edes tämän uuden kanssa puhuttu, että erotaan ja yritetään yhdessä, vaikka mitään fyysistä ei olisi edes tapahtunut.

Moralisteille ensimmäisen valinnan kanssa on pysyttävä, ja siitä saa erota vain jos siinä suhteessa on jotain vikaa. Mutta tärkeää on että siitä suhteesta lähtee aina tyhjän päälle ja etsimään jotain ihan uutta. Tässä mallissa löytää aina vain niitä "ihan kivoja", koska oikeasti sykähdyttävät tulevat usein vastaan sattumalta eikä tinder-katalogista juuri silloin kun kaikki osapuolet ovat vapaita.

Joo, voisitko ystävällisesti ottaa leima otsaasi, että ajattelet noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin on löyhä moraali, joten helposti voi käydä noin. 

Itse olen miluummin sellaisen kanssa parisuhteessa joka on oikeasti miettinyt asioita, tehnyt virheitä, oppinut niistä, ja pyrkii omassa itsessään oppimaan ja kehittymään alati, kuin mystisen moraaliintukeutujan.

Moralisteilla falskaa väistämättä jossain kohdassa, tai sitten he ovat jotenkin autisteja, ja kyvyttömiä muutokseen.

Tästä olen samaa mieltä. Minä en petä, koska en koskaan enää tule tuhlaamaan aikaani parisuhteessa ihmisen kanssa jota en rakasta riittävästi pysyäkseni uskollisena. Ei kiinnosta joku kaksoiselämä ja kumppanin kusettaminen ja löysässä hirressä roikkuminen. Minä pidän tätä paljon kestävämpänä syynä uskollisuuteen kuin joku epämääräinen moraali.

Ai nytkö kestävä ja vahva moraalinen toiminta ei olekaan hyvä juttu vaan ainoa oikea tapa löytää itsensä on kokemuksien kautta?

Eiköhän se ole niin, että ihminen kehittyy ja kasvaa läpi elämänsä ja toiset oppii virheistään, toisilla on selkäranka sisäänrakennettuna. Ja ihmiset ovat erilaisia eri suhteissa. Toinen saattaa laukaista kaikki tunnelukot ja epävarmuudet kun taas toinen ihminen tukee omaa persoonaa ja kehitystä. Ei asiat tosiaan ole yksoikoisia.

Juuri tuollaiset ihmiset kierrän parsiuhdemielessä kaukaa. Luulo ei ole tiedon väärti, ja sellainen joka on olevinaan moraaliltaan valioyksilö, ei oikeasti ole koskaan vain vielä ollut tilanteessa jossa valitaan kahdesta pahasta sitä vähemmän pahaa, tai vähhemmän pahaa itselle, vaikka toiselle olisi parempi, tai miten päin vain. Sellainen ihminen on vielä ihan raakile, eikä häneen voi luottaa, koska hän tukeutuu uskonnolliseen hokemaan moraalista silloin, kun pitäisi oikeasti olla joku perusteltu mielipide, ja edes hieman kokemusta asiasta.

Näin. Ja jos ihminen on yhdessä asiassa ns. pieni ihminen, on kaikessa muussakin.

En ole alun alkaenkaan kiinnostunut toisten tähteistä.

Toki on heitä jotka pettävät usein ja heille tulee ”houkutuksia” kun suhteen arki alkaa rullaamaan ja tämä ensihuuma vaihe on koettu.

Mutta en silti lähtisi yleistämään, on myös heitä jotka aidosti katuvat toisen loukkaamista ja pettämistä eivätkä tee sitä uudelleen.

Itselläni nykyisen mieheni kanssa ei ole mitään houkutuksia eikä tee mieli olla edes kenenkään muun kanssa. Aijempien poikaystävieni kanssa ajatukset harhailivat muissa miehissä välillä. Mutta minusta se vain kertoo siitä, että ihmisen kuuluisi olla sinkku, ei ole yhdessä sen oikean ihmisen kanssa jos päätyy pettämään.

Vierailija kirjoitti:

Toki on heitä jotka pettävät usein ja heille tulee ”houkutuksia” kun suhteen arki alkaa rullaamaan ja tämä ensihuuma vaihe on koettu.

Mutta en silti lähtisi yleistämään, on myös heitä jotka aidosti katuvat toisen loukkaamista ja pettämistä eivätkä tee sitä uudelleen.

Itselläni nykyisen mieheni kanssa ei ole mitään houkutuksia eikä tee mieli olla edes kenenkään muun kanssa. Aijempien poikaystävieni kanssa ajatukset harhailivat muissa miehissä välillä. Mutta minusta se vain kertoo siitä, että ihmisen kuuluisi olla sinkku, ei ole yhdessä sen oikean ihmisen kanssa jos päätyy pettämään.

Minä en koe katumusta siitä että panin toisen miehen kanssa monta kertaa suhteeni loppuaikoina. Silloinen mieheni loukkasi minua niin monta kertaa yhtään katumusta tuntematta, etten ole koskaan kokenut olevani hänelle velkaa mitään katumisia. Hän sai ihan ansionsa mukaan, ja oli ihan oikein että hän loukkaantui, ei hänkään välittänyt minun tunteistani tippaakaan. Mitään "houkutuksia" minulla ei suhteissani ole ollut, einkä siksi ole pettänytkään koskaan. Olen pettänyt silloin kun minua ei ole kunnioitettu eikä arvostettu, minulle on valehdeltu ja petetty luottamuksen useaan kertaan.

Nykyinen mieheni ei ole ikinä lokuannut minua, enkä lähtisi enää mihinkään pettämisiin jos suhteemme menisi mönkään. Näin siksi että olen jo iällä, ja ymmärrän että voin lähteä suhteesta vaikka minä päivänä tahansa, eikä minulla ole mitään velvoitetta jäädä sekunniksikaan huonoon suhteeseen. 

Nuorempana en tätä vielä ollut sisäistänyt.