Miksi osa ihmisistä oppii elämästä ja osaavat kasvaa, mutta osa ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisilla ylipäänsä on paremmat lähtökohdat elämälle. On ihan eri asia syntyä köyhään kuin hyväosaiseen perheeseen, itsestäänselvästi.

Tottakai, mutta nyt ei ole kyse tästä. AP kysyi, miksi osa ihmisistä oppii elämästä ja kasvaa ihmisinä, osa sitten taas ei. Ulkoiset seikat kuten kodin / koulun / ystäväpiirin jne. esimerkki voivat auttaa siinä, kuinka hyvin ihminen oppii itseään, tunteitaan, ajatuksiaan tulkitsemaan sekä tekojaan ja vastuitaan punnitsemaan, mutta jos itseltä puuttuu halu ja mielenkiinto kehittää itseään, tätä ei tapahdu. 

Resilienssi puolestaan viittaa siihen, kuinka hyvä vastustuskyky ihmisellä on koettuja vastoinkäymisiä vastaan. Lannistutaanko niistä kokonaan, vai voisiko ne nähdä myös kehityshaasteina? Elämä ei ole oikeudenmukaista (todellakaan!), mutta aloilleen makaamaan jääminen ja "itkupotkuraivarit" ei auta ketään eteenpäin. Eroja ihmisissä on siinä, kuka jaksaa nousta jaloilleen aina uudelleen. Ulkoisia oloja emme kenties voi valita, mutta sisäisen suhtautumisen kyllä. Tässäpä sitä aikuisuutta.

Joskus on hyväkin olla vastarannan kiiski, eikä alistua kaikkeen ja käydä pohjaan makaamaan.[/quote

Toisissa on enemmän elinvoimaa kuin toisissa.

On jotenkin järkyttävää, kun itse olisi valmis päästämään riidasta irti ja jatkamaan elämää, niin toinen osapuoli sen kun vain jatkaa.

Joskus ihmisenä kasvaminen on todella tuskallista. Olisi niin turvallista kääriytyä itsesääliin ja perustella kaikkea ikävillä elämän kokemuksilla, mutta kun valitettavasti se oman käytöksen muokkaaminen vaan vaikuttaa. Ja on tuskallista ajatella, että jos olisin muuttanut käytöstäni aikaisemmin, olisin saanut niitä tuloksiakin aikaisemmin. Eihän se ole mukavaa, kun olisi mukavampi sanoa että enhän minä voi, koska geenit /vanhempani /koulukiusaajat /exä /työympäristö jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minustakin mysteeri. Kaikilla tosiaan tulee elämänvarrella sellaista elämänkokemusta, josta voisi oppia. Mutta elämänkokemus tuntuu vaikuttavan eri tavoin ihmisiin. Toiset viisastuu ja toiset pikemminkin muuttuu vain vihaisemmiksi ja vähentävät ajattelua entisestään.

Tässä lienee kyse siitä, miten onnistuneesti kipeitä ja vaikeita elämäntilanteita kykenee käsittelemään ja kuinka hyvin niistä pystyy nousemaan katkeroitumatta. Ei tosiaan mikään helppo tehtävä. Osalle sitten jää näitä enemmän tai vähemmän tiedostettuja kipupisteitä vinouttamaan omaa toimintaa ja ajattelua. Joku tuolla jo resilienssin mainitsikin - osa on varustettu paremmalla psyykkisellä "vastustuskyvyllä".

Toisilla ylipäänsä on paremmat lähtökohdat elämälle. On ihan eri asia syntyä köyhään kuin hyväosaiseen perheeseen, itsestäänselvästi.

Tässä on esimerkki miten ei viitsitä ajatella vaan hoetaan tuttua mantraa.  P.kapuhetta sanon minä. Henkistä laiskuutta pahimmillaan.

Juuri näin. Ei hyväosaisuus tarkoita muuta kuin rikkautta materiassa, ja pahimmassa tapauksessa erkaantumista henkisestä kasvusta kauemman. Nimittäin aika paljon tavannut näitä ns hyvien perheiden lissuja jotka fokusoivat elämänsä materian palvontaan, LV.n laukkuja kyllä löytyy, mutta henkistä pääomaa 0.