Kysely kaikille 25+: Onko tämä totta vai teeskentelettekö te vain?

En jaksa vastata noihin kysymyksiin. Olen tasapainoisempi kolmekymppisenä, kuin parikymppisenä. Olen myös suvaitsevaisempi nyt.

Kyllä mietin silti vanhoja ja yritän ymmärtää ja päästä yli. En näkisi olevani katkera

Facebookissa olen täydellinen paitsi minulla on jokin hassutteleva vika, mikä tekee minusta sympaattisemman.

Siviilissä olen jo pelkästään minut jättäneiden miesystävien määrän perusteella aivan sietämätön, katkera, pahansuopa, salaa kaikkea viheliäistätekevä.

Onneksi on facebook.

Hyväksyntää kaipaa jokainen ihminen. Muita kohtia en kyllä tunnista.

Teeskentelevätkö kaikki olevansa niin tasapainoisia ja sinut itsensä kanssa?

- En voi puhua kuin itseni puolesta

Eikö teillä tule kiusausta kaivella vanhoja? Katkeroitua? Vaatia selitystä?

- Kyllä, mutta se on turhaa. Siksi ei huvita sitä tehdä.

Oletko turhamainen, pikkumainen?

- En

Harmittaako sinua joku hassu asia enemmän kuin mitä annat ymmärtää?

- Kyllä

Näetkö paljon vaivaa hillitäksesi itsesi?

- Joskus, mutta en haluaisi vajota lapsellisen tasolle

Tiedätkö mitä olet tekemässä?

- En todellakaan

Kaipaatko hyväksyntää?

- Kyllä

En ole läheskään niin turhamainen kuin nuorempana, enkä näe asioita niin mustavalkoisina kuin esim. lukiolaisena. Vastoinkäymiset ovat opettaneet.

On ihan totta, että katse kääntyy vähitellen menneiden tuijottelusta tulevaisuuteen ja sitten nykyhetkeen. Kaunat ja katkeruudet alkavat jäädä taakse viimeistään kolmevitosesna. Jos ei muuten niin menneisyyden solmut tulee purettua terapiassa, jos on suorastaan traumoja jäänyt.

Menny on mennyttä ja vaikka olenkin kokemusteni summa, olen ennenkaikkea its oman tulevaisuuteni ja onneni seppä. Sen tajuaa ihan aidosti.

vm- 1970

Minä olen aivan kauhea. Olen 27-vuotias ja suorastaan kakara. Olen hyvin turhamainen ja loukkaannun helposti. Minun on vaikea hillitä ärtymystäni, olen erittäin impulsiivinen. Joskus olen kaunainen enkä aina osaa antaa anteeksi.

Toisaalta kuitenkaan en tahdo olla tällainen, ja tekisin mitä vain jotta minusta tulisi tasapainoinen ja kypsä. Tahdon olla suuttumatta ja tahdon että lähelläni on hyvä olla, mutten vain osaa.

Teeskentelevätkö kaikki olevansa niin tasapainoisia ja sinut itsensä kanssa?

- En ole tasapainoinen, mutta pyrin siihen.

Eikö teillä tule kiusausta kaivella vanhoja? Katkeroitua? Vaatia selitystä?

- Kaivelen vanhoja toisinaan mutta katkeroituminen on turhaa. Tällä mennään, menneitä ei voi muuttaa. Tulevaisuudessa voi yrittää toimia fiksummin, onneksi elämänkokemus antaa siihen eväitä.

Oletko turhamainen, pikkumainen?

- Turhamaisuus on vähentynyt iän myötä reilusti, kovin pikkumainen en ole tainnut koskaan olla.

Harmittaako sinua joku hassu asia enemmän kuin mitä annat ymmärtää?

- Kyllä! Minulle ne jutut eivät tosin ole pikkuasioita vaikka muille olisi.

Näetkö paljon vaivaa hillitäksesi itsesi?

- Kyllä. Ennen se vaati vielä enemmän.

Tiedätkö mitä olet tekemässä?

- Joskus joo. En aina.

Kaipaatko hyväksyntää?

- Kyllä! Mutta en hinnalla millä hyvänsä.

Vai esitätkö vain?

- Hmm, paha sanoa, yritän ainakin olla esittämättä.

[quote author="Vierailija" time="02.07.2014 klo 13:39"]

Facebookissa olen täydellinen paitsi minulla on jokin hassutteleva vika, mikä tekee minusta sympaattisemman.

Siviilissä olen jo pelkästään minut jättäneiden miesystävien määrän perusteella aivan sietämätön, katkera, pahansuopa, salaa kaikkea viheliäistätekevä.

Onneksi on facebook.

[/quote]

Tämä kysely ei varmastikaan koskenut sua.. Olethan noin 15v?

Mitä ap tarkoittaa vanhojen kaivelemisella? Että yrittää ymmärtää esim omien vanhempien valintoja, käytöstä jne? Omaa käytöstään nuorempana? Sori mut "kaivella vanhoja" kuulostaa vaan jotenkin niin mummolta :D

Mulle mennyt on mennyttä, mitä sitä kaivelemaan? Ajattelen menneen todellakin taakseni ja varmaankin siksi minun on myös vaikea muistaa joitain tapahtuneita asioita. Elän tätä hetkeä ja katselen tulevaan. Katkera en siis ole.

Pikkumaisuuspuuskia saan varmasti ajoittain, mutten ainakaan ajattele olevani varsinaisesti pikkumainen. Turhamainen en ole lainkaan.

Hyväksyntääkään en oikein miellä kaipaavani, koska koen sen jo saaneeni.

Että summa summarum, taidan mä ihan aidosti olla tasapainoinen ja elämääni ja itseeni tyytyväinen.

Teeskentelevätkö kaikki olevansa niin tasapainoisia ja sinut itsensä kanssa?

- En tiedä kaikista, itse olen.

Eikö teillä tule kiusausta kaivella vanhoja? Katkeroitua? Vaatia selitystä?

-Ei oikein ole tuollaisia asioita.

Oletko turhamainen, pikkumainen?

-Turhamainen olen joo. Tykkään kiiltävästä ja koreasta. Ryssätyylistä ja blingistä.

Harmittaako sinua joku hassu asia enemmän kuin mitä annat ymmärtää?

-Ei. Hassut asiat naurattaa.

Näetkö paljon vaivaa hillitäksesi itsesi?

-En. En yleensä edes hillitse. Antaa paukkua, kun on tarve. Harvoin on.

Tiedätkö mitä olet tekemässä?

-Joo

Kaipaatko hyväksyntää?

-Mieheltä, ystäviltä, perheeltä. Mutta näiltä saankin sitä. Ja annan takaisin.

Vai esitätkö vain?

-Ehkä ajoittain. Varsinkin töissä saa asiakkaille esittää koko ajan...

Ikää 30v.

Mä tunsin olevani tasapainoinen kolmekymppinen, mutta sitten mun lapsi kuoli. Nyt en jaksa edes teeskennellä olevani jotain muuta kuin haamu entisestä itsestäni. En kaipaa hyväksyntää, välillä vain aviomieheni olkapäätä vaikealla hetkellä.

[quote author="Vierailija" time="02.07.2014 klo 13:52"]

Mitä ap tarkoittaa vanhojen kaivelemisella? Että yrittää ymmärtää esim omien vanhempien valintoja, käytöstä jne? Omaa käytöstään nuorempana? Sori mut "kaivella vanhoja" kuulostaa vaan jotenkin niin mummolta :D

[/quote]

Oletko iältäsi 25+ ja sanonta "vanhojen kaiveleminen" kuulostaa mummolta?
Tällä tarkoitetaan esim. riidan yhteydessä esiintulevia menneisyyden käsittelemättömiä kaunoja.

Olen 30 vuotias ja en todellakaan ole tasapainoinen ja sinut itseni kanssa. Olin sitä paljon enemmän kymmenen vuotta sitten. Kyllä märehdin vanhoja asioita ja mietin missä meni vikaan kun minusta tuli tälläinen. Turhamainen ja pikkumainen en ole. Kyllä minua harmittaa monikin asia. En näe vaivaa itsehillintään, se tulee luonnostaan ja oikeastaan se on ongelma kun kaikki vaan kasaantuu korvien väliin. En tiedä mitä olen tekemässä, tekisi mieli vetää peitto korviin ja vaikka nukkua loppu elämä. Kaipaan hyväksyntää itseltäni, että voisin olla sinut valintojeni ja itseni kanssa.

[quote author="Vierailija" time="02.07.2014 klo 13:48"]

Minä olen aivan kauhea. Olen 27-vuotias ja suorastaan kakara. Minun on vaikea hillitä ärtymystäni, olen erittäin impulsiivinen. Joskus olen kaunainen enkä aina osaa antaa anteeksi.

Tahdon olla suuttumatta ja tahdon että lähelläni on hyvä olla, mutten vain osaa.

[/quote]

Moi! Olet lähes koskettavan rehellinen. Kärsit tilastasi ja et osaa muuttua vaikka kovasti haluaisit. Kerrot monta sisäistä ongelmaa ja kysymystä - oletko ehkä saanut tai suunnitellut hakevasi keskustelutukea? Toivot kipeästi muutosta ja siksi todennäköisesti pystyisit hyvin ottamaan vastaan tukea ja apua :) Helpotusta, vapautta ja kaikkea hyvää sinulle! http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?OpenDocument&lang=FI

Teeskentelevätkö kaikki olevansa niin tasapainoisia ja sinut itsensä kanssa?

En teeskentele. On tilanteita joissa en tuo esille todellisia tunteitani jotka liittyvät omiin heikkouksiini, kuten töissä, koska siihen ympäristöön ei kuulu ilmaista niitä. Mutta olen tietoinen omista puutteistani ja vahvuuksistani.

Eikö teillä tule kiusausta kaivella vanhoja? Katkeroitua? Vaatia selitystä?

En ole koskaan tarvinnut selityksiä mistään, vaikka minua kohtaan on tehty väärin. Olen kyllä sisimmässäni katkera joistain asioista, mutta en jaksa enkä halua jauhaa vanhoja kun eivät ne siitä muuksi muutu.

Oletko turhamainen, pikkumainen?

Olen turhamainen mutta en pikkumainen.

Harmittaako sinua joku hassu asia enemmän kuin mitä annat ymmärtää?

En keksi tähän mitään.

Näetkö paljon vaivaa hillitäksesi itsesi?

Ei tarvitse.

Tiedätkö mitä olet tekemässä?

Kyllä, olen seikkailemassa.

Kaipaatko hyväksyntää?

Kaipaan. 

Vai esitätkö vain?

En esitä. Tai ehkä esitän, koska minusta tuntuu että monet ikäiseni esittävät.

t. -Täti 45-

[quote author="Vierailija" time="02.07.2014 klo 14:23"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2014 klo 13:48"]

Minä olen aivan kauhea. Olen 27-vuotias ja suorastaan kakara. Minun on vaikea hillitä ärtymystäni, olen erittäin impulsiivinen. Joskus olen kaunainen enkä aina osaa antaa anteeksi.

Tahdon olla suuttumatta ja tahdon että lähelläni on hyvä olla, mutten vain osaa.

[/quote]

Moi! Olet lähes koskettavan rehellinen. Kärsit tilastasi ja et osaa muuttua vaikka kovasti haluaisit. Kerrot monta sisäistä ongelmaa ja kysymystä - oletko ehkä saanut tai suunnitellut hakevasi keskustelutukea? Toivot kipeästi muutosta ja siksi todennäköisesti pystyisit hyvin ottamaan vastaan tukea ja apua :) Helpotusta, vapautta ja kaikkea hyvää sinulle! http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?OpenDocument&lang=FI

[/quote]

Kiitos.

8

En teeskentele, en esitä - pidän itseäni ihan hyvänä tyyppinä tällaisena kuin olen, joten mitä syytä olisi esittää jotain muuta? Pikkumainen en ole koskaan ollut, inhoan pikkumaisuutta sydämeni pohjasta. Minulla ei ole suuria vaikeuksia hillitä itseäni noin yleensä - poikkeuksena mieheni, jolle räjähtelen aina välillä silkkaa turhautuneisuuttani, kun hän toistaa samoja ikäviä tapoja vuodesta toiseen eikä vaivaudu korjaamaan yhtään mitään itsessään yleisen viihtyvyyden edistämiseksi. En tiedä, onko sitten hassua harmistua vaikkapa siitä, että sukkia ja kalsareita jätetään lojumaan ihan minne sattuu, tai istutaan vessassa ovi auki yms. Toisaalta kysymys kuului "harmittaako enemmän kuin annat ymmärtää" - kyllä minä annan ymmärtää ihan selkeästi ja kuuluvastikin, jos jokin ei minua miellytä! Yleensä ottaen tiedän oikein hyvin, mitä olen tekemässä. Hyväksyntää kaipaan toki kuten kuka hyvänsä, mutta kuten joku jo hyvin sanoikin, en todellakaan millä hinnalla hyvänsä. Itsekunnioituksen tulee säilyä, aina!

Vanhojen kaivelusta sen verran, että pari vuotta sitten löysin kirjeitä ja muistiinpanoja eräältä ajanjaksolta nuoruudestani. Jouduin käymään uudelleen läpi erään vaikean suhteen, josta jäi paljon avoimia kysymyksiä. En ollut käsitellyt asiaa kunnolla aikanaan, kun oli kiire rientää elämässä täyttä vauhtia eteenpäin. Nykyisellä tiedollani ja kokemuksellani ymmärsin, että tuossa ihmisessä oli kaikki klassisen narsistin piirteet. Jätin lopulliset jäähyväiset tälle ihmiselle mielessäni, kun tajusin, etten olisi voinut tehdä mitään paremmin, eikä syy ollut minussa.

Turhamainen olen siinä mielessä, että tunnen mielihyvää sievistä piirteistäni ja siitä, että näytän ikäistäni paljon nuoremmalta. En kuitenkaan niin turhamainen, että korostaisin piirteitäni - en ole koskaan vaivautunut meikkaamaan. Kosteusvoidetta olen nyt tosin käyttänyt parin vuoden ajan, kun äidiltä sellaista sain 48-vuotislahjaksi :) Niin, täytin siis tänä vuonna 50 ja ihme kumma, en ole lainkaan paniikissa - elämä maistuu ihan makoisalta tässäkin iässä :)

Mä en ole mitenkään erityisen tasapainoinen, kolmenkympin kriisi jne., mutta itseni kanssa olen kyllä sinut ja paljon, paljon itsevarmempi kuin parikymppisenä. Ei ole enää hirveää tarvetta miellyttää muita ja uskallan luottaa itseeni. Alkoi juurikin tuossa kahdenkymmenenviiden tienoilla.