Miksiköhän (entiset) poikaystäväni jäävät minuun näin "jumiin", vaikka

olen tosi tosi vaikea ihminen. Impulsiivinen, temperamenttinen, iloinen, surullinen, mielipiteitä täynnä ja aika vaikea ihan omastakin mielestäni. Olen eronnut joka kerta siitä syystä, että minusta miehet eivät ansaitse tällaista käytöstä minun puoleltani. Tuntuu, että käytän sekopäisyydelläni heidän kiltteyttään ja välittämistään hyväksi. Vaikka olen ollut aivan kauhea, kaikki kolme pidempää suhdetta edelleen laittavat viestiä ja ovat jotenkin kaihoisia.

En itse haluaisi koskaan seurustella itseni kanssa. Olen hullu! Ylös ja alas ajatuksissa ja mielipiteissäni, tosi temperamenttinen ja muillakin ongelmilla varustettu. Onko tämä jotain samaa kuin se, että jotkut naiset jäävät väkivaltaiseen suhteeseen? Mikä siinä on? En tee näille miehille mitään hyvää. Minun on parempi pysyä yksin, etten satuta ketään.