Lue keskustelun säännöt.
Laitanko välit poikki perheeseen?
30.06.2014 |
taustaa: ollessani n. 8-9 v, 14-15 vuotias veli hakkasi minua löi päähän ja hakkasi maahan, nosti kurkusta ilmaan yms eikä kukaan puuttunut mitenkään, myös hänen kaverinsa kerran 8 v ollessani hakkasi minut, olen nyt reilu 20 ja vanhemmat vain sanovat että normaalia lasten välinen nahistelu yms, ja että miksi veljeäni syyllistän yms (tekevät minusta sen pahan), terapeuttikin sanoi ettei ole normaalia että 15 vuotiaan pojan annetaan kotona hakata 9 vuotiasta pikkusiskoa. Jos vanhempien kanssa tästä puhun sanovat ettei mitään väärää ole tapahtunut ja/tai lähtevät pois paikalta huutaen. Isän mielestä sen toisen henkilön hakkaamaksi joutuminen on oma vikani kun kielsin häntä 8 vuotiaana menemästä heidän perheelleen valittamaan. Itse en tuota muista, ja vanhempienhan se pitäisi päätökset tehdä, olen aina joutunut olemaan heidän riitojen välissä yms. Paljon muutakin kenties pahempaakin tapahtunut johon kummatkaan vanhemmat eivät ikinä yrittäneet puuttua. Isä on koko elämäni ajan alistanut eikä antanut minulla olla omaa mielipidettä tai yleensäkään sanoa yhtään mitään, haukuttu tyhkäksi ja huudettu koko elämä. Hänen mielestään väkivalta tuntuu olevan ok kun minä olen se paha jos en halua veljen kanssa olla jatkuvasti tekemisissä. Mitä te tekisitte? Jotenkin tuntuu etten pysty elämään normaalisti ja pitämään normaalia suhdetta heihin yllä, koko elämän ajan minä olen ollut se "paha" ja veljiä arvostettu enemmän vaikka minä en ole koskaan itse tehnyt kellekään mitään. Kuulemma oma syyni, että veli käynyt kimppuun kun olen ärsyttänyt häntä, esim yrittänyt kuulemma käydä jossain laatikollaan. Muistan useita kertoja jolloin en ollut tehnyt mitään ja tuokaan ei oikeuta fyysiseen väkivaltaan. Kukaan ei välitä vaikka ajattelen usein tappavani itseni, koska minulla ei tunnu olevan perhettä, veljet ja vanhemmat ovat läheisiä ja jos jollekulle veljistä tapahtuu mitä vain niin vanhemmat välittävät, minun tunteistani kukaan ei ikinä ole välittänyt. Minulla ei taida olla perhettä vaikka en katkaisisikaan välejä. Vihaan vanhempiani.
Kommentit (54)
Kiitoksia myös Sami sinulle kommentista, tosiaan koko ajan vain noita asioita mietin, ehkä pitäisi yrittää rakentaa itselle hyvä elämä, tuntuu vaan monet asiat niin epäreilulta ja hankalalta selvitä niistä, kun yhdestä asiasta on selvinnyt, tapahtuukin jokin muu asia :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en vain varmaan koskaan tule käsittämään miksi juuri minua vihataan, esimerkiksi isäkin on hyvin läheinen veljien tyttöystävien kanssa, heille erittäin mukava ei koskaan huuda, vietää mielellään niiden kanssa aikaa yms. kun taas minö olen tyhmä ja kaikki minulle tapahtunut omaa vikaani,
Ota etäisyyttä, jospa se auttaisi.
Itsellänikin oli väkivaltainen isoveli. Muutin kymmeneksi vuodeksi toiselle puolen Suomea ja nyt palattuani välit ok. En unohda, mitä hän on tehnyt, mutta hän on kuitenkin veljeni, jota haluan silloin tällöin tavata.
kiitoksia, muiden kokemusten kuuleminen auttaa, kun tuntuu että on ihan yksin asian kanssa, kun minulla ei ole yhtään kaveria enää lähellä (muuttaneet pois eikä niin vain pääse muualle tuulettumaan), ja ainoat "lähimmäiset" on perhe, joiden kanssa taas ei auta mistään puhua, ja olisi parempi täysin yksin.
Halusin kysyä oletko yhteyksissä vanhempiisi ja yrittivätkö he estää asiaa mitenkään? :/ äitini vain sanoo että olen varmaan ärsyttänyt veljeä ja oma syyni (en itse muista kertaakaan jolloin olisin, ja silloinkin esim lasten "lällällää" jne jutut ei kuitenkaan oikeuta hakkaamiseen, kuten vanhempieni mielestä oikeuttaa. Se on kumma kun aikuisiin kohdistuva väkivalta on suomessa kyllä kielletty mutta lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa varmasti vieläkin on (eritoten muiden alaikäisetn toimesta)
[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 15:07"]
Ota etäisyyttä, jospa se auttaisi.
Itsellänikin oli väkivaltainen isoveli. Muutin kymmeneksi vuodeksi toiselle puolen Suomea ja nyt palattuani välit ok. En unohda, mitä hän on tehnyt, mutta hän on kuitenkin veljeni, jota haluan silloin tällöin tavata.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en säälisi yhtään tai miettisi mitään jossitteluita, vaan lakkaisin kylmästi pitämästä yhteyttä, keskittyisin omaan itseeni ja hankkisin liudan ystäviä, harrastuksia ja panostaisin uraani. Samalla tavalla pitäisin varani, etten hakeudu seuraan jossa menneisyys palaa takaisin pala palalta (väkivaltainen poikaystävä jne.) Yhtä lailla vanhempasi pahoinpitelivät sinua kun antoivat viisitoistavuotiaan hakata pikkusiskoaan, koska hehän passiivisuudellaan hyväksyivät sen. Veljesi olisi voinut tappaa sinut pahimmillaan tai aiheuttaa elinikäisiä vammoja, joiden kanssa on vaikeaa elää. Lakkaa säälimästä itseäsi ja perhettäsi ja irtaudu kylmästi heistä.
Nim. kokenut saman.
Meillä oli hoitopaikka, jossa meitä pahoinpideltiin säännöllisesti.
Sinuna varmaan etsisin ensin hyvän terapeutin ja hänen kanssaan kävisin asioita läpi. Ysin neuvo oli myös musta hyvä: elä ja keskity omaan elämään. Terapiassa käyminen voisi olla osa tuota prosessia. Olet nyt aikuinen: kuka sinua puolustaa ellet sinä itse? Sinä itse olet paras ystäväsi, joten välitä itsestäsi ja pidä itsestäsi huolta <3
Mulla on ollut kontrolloivan äitini kanssa vuosien saatossa kaikenlaista kahakkaa ja lapsen saatuani asiat kärjistyivät niin, että välimme olivat jäissä usean kuukauden ajan. Nykyään olemme taas tekemisissä, mutta pidän häneen "ystävällistä välimatkaa". Yritä päästä henkisesti irti lapsuudenperheestäsi jollain tavalla. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä olet selvästi ollut (ja olet yhä) perheen "syntipukki". Hyvin usein kieroutuneet perheet ikäänkuin tarvitsevat sen yhden syntipukin, jonka syytä on kaikki paha ja jolla ei itsellään ole mitään arvoa. Yksinkertaistettuna näin kaikki muut perheenjäsenet voivat säilyttää illuusion omasta parhaudestaan, kun kaiken pahan ja huonon saa yhden ihmisen viaksi.
Kieroa kyllä, se osa lankeaa yleensä sille perheen "normaaleimmalle" - kun vanhemmat huomaavat että lapsella on jotain mitä heillä itsellään ei ole (esimerkiksi kyky iloita, hyvä mielikuvitus, älykkyyttä tms) he tulevat lapselle kateelliseksi, ja alkavat tuhota lasta pikkuhiljaa. Ja sen oikeuttaakseen ajattelevat että lapsi on "paha" joten ansaitseekin pahaa, ja siitä kierteestä lapsesta tulee syntipukki jonka niskaan kaadetaan kaikki ongelmat.
On tosiaan väärin, että jollekulle lankeaa tuollainen osa. Mutta se on sinun elämäsi ja sinun todellisuutesi, ja itse uskon, että niin kauan kuin ylläpidät illuusiota siitä että asiat voivat muuttua, teet vain itsellesi enemmän hallaa. Sinulla ei koskaan tule olemaan normaalia perhettä. Niin kauan kuin elättelet toivoa sellaisesta, tulet vain pettymään kerta toisensa jälkeen.
Tuollaiset ihmiset eivät muutu. Mutta sinä voit muuttua, ja kasvattaa itse itsestäsi onnellisen ihmisen vaikka lapsuudenperheesi ei siihen kyennyt. Olet nyt aikuinen, ja sinun pitää opetella suojelemaan itse itseäsi. Se on vaikeaa, mutta mahdollista. Suosittelen jonkinlaisen ammattiavun etsimistä, se helpottaa suuresti.
[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 14:54"]
en vain tiedä miten tulisin pärjäämään täysin ilman perhettä ja unohtamaan koko tähänastisen elämän :( minulla on poikaystävä joka on rehellisesti sanottuna ainut ihminen jonka uskon minusta koskaan välittäneen. Mutta en ymmärrä miten selviän sen kanssa ettei minulla ole enää perhettä ja muilla on ja joudun loppuikäni ajattelemaan että olisipa mukava vaikka äidin tai isän kanssa tavata ja viettää normaalia aikaa kuten muutkin ;( on niin loputtoman paha olla eikä tästä ole tietä ulos. Vaikken laittaisikaan välejä poikki, en tule koskaan saaamaan ymmärrystä huonoom olooni eikä kukaan koskaan sano että tekivät väärin ja ovat pahoillaan koska olen niin useasti yrittänyt puhua asioista ja menevät aina pahemmaksi. Miten voi olla että yhtä ainutta tytärtä vihataan niin paljon ja veljiä rakastetaan.
[/quote]
Hyväksy tosiasiat ja lakkaa kierimästä valheessa. Valehtelet itsellesi, jos uskottelet, että noin sairaassa perheessä saisit koskaan hyväksyntää. Jatka matkaasi ja etsi uusia ihmisiä. Jostain vielä löydät perheen, eli lauman läheisiä ystäviä, jotka välittävät sinusta. He odottavat sinua nytkin tuolla jossain, mutta matkaasi hidastaa tämä jahkailu mitä teet nytkin. Irrottautuessasi vanhasta toivut nopeammin. Unohda kostotoimenpiteet, unohda kaikki jossittelu - näin huomaan tapahtuvan olollesi ihmeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perheesi on sairas. Sinussa ei ole mitään vikaa! Laita välit poikki kylmäm viileästi. Perustat tulevaisuudessa oman uuden perheen, jossa kaikki rakastavat toisiaan sellaisina kun ovat.
Kiitoksia kommenteille, näiden lukeminen autata ja lisääkin kommenntteja olisi hyväksi :( minulla ei ole ketään kenelle puhua ja kommenttienkin lukeminen saa tunteen että joku välittää ja tietää asioista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 14:39"]kuulostaa todella surulliselta ettei vanhempasi sinua suojelleet. itse olisin tuossa tilanteessa ehdottomasti puuttunut lapsieni tekemiseen. sinulla on tunne ettei sinua rakastettu ja se on yksi pahimmista tunteista... ja aiheuttaa elämänpituisia ongelmia monille.
kannattaisi jutella terapeutille, etsi kirjoja jotka kertovat tuosta aiheesta.
esim tämä on hyvä kirja:
"Wayne W. Dyerin eräs kirja 1980-luvulla vaikutti minuun kaikkein eniten. ”Hyväksy itsesi, uskalla elää” oli kirjan nimi. Niin vain on käynyt, että vaikka minulla on ollut kaksikin kappaletta kirjaa (toinen ainakin paljon alleviivattu), en ole enää vuosiin omistanut yhtäkään. Molemmat kappaleet kirjaa ovat jääneet sille tielleen. Ehkä hyvä niin. Nimittäin ne ohjeet olivat minulle aikanaan vallankumouksellisia. Opi rakastamaan itseäsi, opi olemaan huolehtimatta. Kun meitä lapsesta saakka on opetettu olemaan epäitsekäs ja unohtamaan itsensä ja huolehtimaan ja murehtimaan vain muista itsensä unohtaen ja uhraten. Se oli lapsen saama malli.
"
[/quote]
Jos osaatte englantia ilmainen PDF kirja on ladattavissa täältä löysin sattumalta googlella http://bookbay.org/?p=993759
Kiitokia paljon yritin tuon ladata ja latasinkin mutta tarvitsi salasanaa jonka yritin ladata ja pyysi pelaamaan pacmania latauksen ajan ja painoin sitä ja tuli vain valkoinen sivu, yritän etsiä muualta netistä tuon taikka sitten kirjastosta tai jostain
äitini on muuten sanonut välien poikki laittamiseen että "me ei sille mitään voida jos niin päätät tehdä", eli ei edes silloin ole valmis pyytämään anteeksi tai edes kuuntelemaan. Kamalaa, oman tyttären välien poikkilaittokaan ei henkilö hetkauttaisia mitenkään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin neuvoisin kylmän viileästi ottamaan etäisyyttä. Ei sen tarvitse olla lopullista, mutta minusta tarvitset nyt etäisyyttä noista sairaista ihmisistä, jotka tekevät sinutkin sairaaksi. Sinä tarvitset jonkun, jonka kanssa käydä nuo asiat läpi. Joudut tekemään jonkinlaista surutyötäkin siitä, että sinulla on ollut kurja lapsuus. Ja joudut tekemään töitä sen kanssa, että pystyt hyväksymään mitä on tapahtunut ja antamaan anteeksi niille läheisille, jotka ovat sinua satuttaneet. Minulla ei ollut läheskään noin pahoja kokemuksia ja silti se anteeksi antaminen oli vaikeaa ja monet itkut jouduin itkemään sen pienen tytön puolesta, jolla oli paha mieli. Mutta sen ymmärtäminen, että vanhemmat ovat itsekin olleet rikkinäisiä, auttoi. Jos ei äiti ole omalta äidiltään saanut rakkautta ja hyväksyntää, korkeintaan luudalla hätyytystä ja ainoa kerta sylissä on ollut täiden nyppimistä, niin miten sellainen ihminen osaisi antaa rakkautta omalle lapselleen? Sama on sinunkin isällä ollut, hän on varmasti hyvin rikkinäinen ihminen ja vuotaa ympäristöönsä omaa pahaa oloaan.
Sinä tarvitset aikaa itsellesi toipua kaikesta tästä. Ja ehkä myöhemmin, kun olet itkusi itkenyt ja päässyt jonkinlaiseen rauhaan tapahtuneen kanssa, ja olet vahvistunut ja löytänyt omanarvontuntosi, pystyt olemaan jossain yhteydessä perheeseesi. Toivottavasti saisit tulevan miehesi kautta tutustua tasapainoisempiin ihmisiin. Hyvällä tuurilla anopista voi tulla sinulle läheisempi ja tärkeämpi kuin omasta äidistäsi.
Meillä oli veljien kanssa pienemmät ikäerot ja vaikka nuorina tappelimme väkivaltaisesti, julmasti ja armoa ei annettu, minulle ei siitä noin pahoja traumoja jäänyt, koska älysin lopettaa tappelun siinä vaiheessa kun näytti siltä että voin jäädä alakynteen :-) Silti aikuisina emme juurikaan veljien kanssa pitäneet yhteyttä. Näimme pari kertaa vuodessa vanhempiemme luona ja siinä kaikki. Vasta sitten kun saimme kukin lapsia, aloimme pitää hieman enemmän yhteyttä, mutta aika pitkälti sekin on rajoittunut lasten synttäreihin ja sellaisiin. Ei se oma perhe välttämättä ole läheinen, vaikkei takana olisi noin sairasta kuviota kuin sinulla. Älä siis liikaa takerru siihen, etenkään tässä vaiheessa kun kaikki yhteydenpito vain vahingoittaa sinua enemmän.
En tietenkään hyväksy kenenkään hakkaamista, etenkään lapsien. Toisaalta ihmettelen suuresti sitä, että mitä sinä sitten oikein nyt vaadit vanhemmiltasi? Tietävät varmasti sen, että veljesi on sinua lapsena, toistakymmentä vuotta sitten hakannut, mutta mitä oikein odotat, että he nyt sitten sille asialle tekisivät? Tai oletko itse edes harkinnut minkäänlaista sovun tekoa tai kompromissia tämän asian kanssa, vai vaaditko vain kärsimyksillesi jotain selittämätöntä hyvitystä, jota kukaan sukulaisistasi ei valitettavasti pysty sinulle tarjoamaan.
En myöskään ymmärrä tätä löylyn heittämistä täällä tyyliin "pane vaan välit poikki pysyvästi". Voi tulla aika yksinäinen elämä, jos välejä aletaan katkomaan pysyvästi joidenkin lapsuusajan nahinoiden takia. Eri asia tietysti, jos hakataan ihan henkihieveriin, ja joudutaan sen takia sairaalahoitoon, mutta viimeistään siinä vaiheessa lastensuojelu olisi kyllä puuttunut asiaan ja pannut pelin poikki, joten sinun tapauksessasi ei taida kuitenkaan olla kyse ihan niin pitkälle menneestä tapauksesta.
Niin viesteissänihän lukee että mitä "vaadin" eli anteeksipyytämistä. Antaisitko itse anteeksi jos sinua hakattaisiin ja kukaan ei puuttuisi?
suomessahan tuo lastensuojelu toimiikin tunnetusti niin hyvin, papereihini oli kirjoitettu että harkittu huostaanottamist mutta ei ole tarpeeksi resursseja.
Kyllä minulla n ollut mustelmia yms. Pahoinpitelykö on aina oikein, kunhan siitä ei joudu suunnilelen pyörätuoliin? miksi sitten lakiinkin on kirjattu erikseen pahoinpitely ja törkeä pahoinpitely jos pahoinpitely ei kerran ole mielestäsi väärin? helppo huudella, jos itse ei ole kokenut samaa
hyvityksistä en ole mitään puhunut. ja esimerkiksi kurkusta ilmaan nostamisella olisi voinut selkärankakin katketa koska luustoni on aina ollu huono. Minähän olen monta kwrtaa kirjoittanut että olen itse yrittänut tehdä sopua mutta kukaan ei ole tullut vastaan
ja kyseessä ei ole sinänsä lapsuudenajan kahinat kun minä olin pieni lapsi ja veli iso teini
Kyynel tuli silmään kun luin tarinasi!! Perheesi on kyllä todella outo!
Jaksamista paljon!!! Toivon että löydät joskus ihanan miehen itsellesi.
-Mies lukija-
[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 17:35"]
Pahoinpitelykö on aina oikein, kunhan siitä ei joudu suunnilelen pyörätuoliin? miksi sitten lakiinkin on kirjattu erikseen pahoinpitely ja törkeä pahoinpitely jos pahoinpitely ei kerran ole mielestäsi väärin? helppo huudella, jos itse ei ole kokenut samaa
[/quote]
Huoh. Kuten ensimmäisessä lauseessani kirjoitin, en hyväksy kenenkään hakkaamista, etenkään lapsien.
Ja olen kyllä itsekin tapellut lapsena vanhempien sisarieni kanssa. Uskoisin että kaikki on, tavalla tai toisella.
Sanot, että yrität nyt siis tehdä "sopua". Hakkaako hän siis sinua vieläkin? Jos ei, niin ymmärrän hyvin että muu perheenne voi nähdä tilanteenne vähän eri tavalla kuin sinä. Vatvot nyt jotain toistakymmentä vuotta sitten lapsuudessa tapahtunutta asiaa, ja uhkailet välien katkaisulla jos et saa sitä vaatimaasi anteeksipyyntöä. Voi olla, että koko muu perheenne näkee tämän asian edelleen vatvomisen ihan yhtä ahdistavana kuin sinä itse. Enkä ole koskaan ymmärtänyt näitä vaatimalla vaadittuja anteeksipyyntöjä. Fiksu ihminen kyllä pyytää oma-aloitteisesti anteeksi, jos hän kokee siihen tarvetta. Vaatimalla saatu anteeksipyyntö ei ole muuta kuin teatteria.
[quote author="Vierailija" time="30.06.2014 klo 14:54"]
en vain tiedä miten tulisin pärjäämään täysin ilman perhettä ja unohtamaan koko tähänastisen elämän :( minulla on poikaystävä joka on rehellisesti sanottuna ainut ihminen jonka uskon minusta koskaan välittäneen. Mutta en ymmärrä miten selviän sen kanssa ettei minulla ole enää perhettä ja muilla on ja joudun loppuikäni ajattelemaan että olisipa mukava vaikka äidin tai isän kanssa tavata ja viettää normaalia aikaa kuten muutkin ;( on niin loputtoman paha olla eikä tästä ole tietä ulos. Vaikken laittaisikaan välejä poikki, en tule koskaan saaamaan ymmärrystä huonoom olooni eikä kukaan koskaan sano että tekivät väärin ja ovat pahoillaan koska olen niin useasti yrittänyt puhua asioista ja menevät aina pahemmaksi. Miten voi olla että yhtä ainutta tytärtä vihataan niin paljon ja veljiä rakastetaan.
[/quote]
Tuo on surullista. Itselläni on mennyt välit vanhempiini. Onhan se kovaa. Joskus välienkatkaisu ja etäisyys saa toiset miettimään tekojaa ja joskus ei.
olisinko paha jos olisin yhteyksissä, ajatellen vain että he ovat niin yksinkertaisia, isääkin oma isä pahoinpiteli (sotatraumojen takia) niin ilmeisesti sieltä oppinut ja muutenkin ovat ongelmaisia ihmisiä, niin voisinko ajatella että voidaan olla yhteyksissä vaikken ikinä hyväksykään millaisen lapsuuden heiltä sain, mutta jotensakin ymmärtäisin ja olisin silti yhteyksissä vain sen takia, että saisin kuvitella että minulla on edes vähän perheestä