Iltapäivälehdissä futisturistien valkopesu täydessä käynnissä
Mitään viranomaisohjeita ei ole saatu (mitäköhän viranomaiset ovat toitottaneet viimeiset 1,5 v?) ja varmasti silti ollaan kaikkia suosituksia noudatettu (vaikka jo ennen ensimmäistä matsia tehtyjen juttujen kuvissa kukaan ei pitänyt turvavälejä maskeista puhumattakaan; bussifirmat eivät ole väitteistään huolimatta ilmoittaneet aikatauluista tai edes käyttäneet ohjeistuksen mukaisia rajanylityspaikkoja). Ja koronan leviäminen on ihan varmasti Krista Kiurun vika, mitäs on niin ärsyttävä että futishemmojen on ihan sen takia pakko mennä yhteen maailman pahimmista koronapesistä vetämään perskännit ja hoilaamaan kaulakkain Kiuru-vihaansa. Ja kyllä valtion olisi pitänyt järjestää junakuljetus paikkaan, johon matkustamista ei suositella, mukavampihan se olisi ollut levittää Pietarin ravintoloista hankittua koronaa paluumatkalla ravintolavaunussa kuin bussin takapenkillä.
Eniten kyllä ihmetyttää tuo iltapäivälehtien täydellinen vastuuttomuus asian uutisoinnissa. Ensin on kuukausitolkulla itketty sitä, kuinka Suomen matkailu"rajoitukset" ovat niin järjettömän tiukkoja (oikeasti lähes lievimmät koko Euroopassa) ja nyt sitten itketään kuinka ministeri itse ei ollutkaan pitämässä kädestä känniläislaumaa koko - viranomaisten suosituksia vastaan tehdyn - matkan ajan.
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun silmissäni suomalaiset futisturistit ovat suoranaisia sankareita - menivät vaaroista piittaamatta kannustamaan Suomen poikia ja myös kirkastamaan Suomi-kuvaa ulkomaille.
Kiitos teille kaikille!
Ja kannustus Christian Eriksenille ja Suomen lipun luovutus näköesteeksi elvytyksessä on nyt unohtunu someraivoajilta
Kaikki Eriksenin tapauksessa saatu kunnioitus kyllä katosi ihan totaalisesti tuon Kiuru-videon myötä
Kuka tahansa, missä lajissa tahansa olisi toiminut Eriksenin tapauksessa hyvinkin samalla tavalla kuin mitä nyt fanit toimivat. Ihan turha nostaa faneja tuon takia millekään jalustalle. Ihan naurettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Minun silmissäni suomalaiset futisturistit ovat suoranaisia sankareita - menivät vaaroista piittaamatta kannustamaan Suomen poikia ja myös kirkastamaan Suomi-kuvaa ulkomaille.
Kiitos teille kaikille!
Kuinka pitkälle kannustus riitti? Koko turnauksen saldona yksi vaivainen maali.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun silmissäni suomalaiset futisturistit ovat suoranaisia sankareita - menivät vaaroista piittaamatta kannustamaan Suomen poikia ja myös kirkastamaan Suomi-kuvaa ulkomaille.
Kiitos teille kaikille!
Ja kannustus Christian Eriksenille ja Suomen lipun luovutus näköesteeksi elvytyksessä on nyt unohtunu someraivoajilta
Mitä kehumista näissä kahdessa asiassa on? Suomen lippukin joutui näköesteeksi vahingossa.
Ei mitään, jos on kyyninen paska.
Tanskan ulkoministeri ei kuitenkaan ollu ja lähetti siitä kiitoskirjeen Kaikkoselle.
Vierailija kirjoitti:
Näiden kiuruvideoiden ja karanteenista livistämisten jälkeen potkupallofanien on TÄYSIN turha kritisoida esim brittiläisiä futishuligaaneja. Samanlaisia aivottomia mölyapinoita kaikki tyynni. Suomalaiset tappelee ehkä toistaiseksi vähemmän, mutta voin vain kuvitella miksikä meno muuttuisi, jos jatkossa olisi enenevissä määrin pääsyä arvokisoihin. Melkein toivon, ettei menestystä tule enempää..
Älä huoli,Suomi ei koskaan pääse huipulle,tässä lajissa.
Oikeistopaskalehti nyt aina yrittää keksiä tekosyitä syyttää ja moittia hallitusta ihan kaikesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun silmissäni suomalaiset futisturistit ovat suoranaisia sankareita - menivät vaaroista piittaamatta kannustamaan Suomen poikia ja myös kirkastamaan Suomi-kuvaa ulkomaille.
Kiitos teille kaikille!
Ja kannustus Christian Eriksenille ja Suomen lipun luovutus näköesteeksi elvytyksessä on nyt unohtunu someraivoajilta
Tanskaan ja Pietariin matkustaneiden fanien käytöksessä ja asenteessa oli eroa kuin yöllä ja päivällä. Kuvat Köpiksen terasseilta vs Alpenhaus Pietarissa. Köpis ei ole tautipesäke - Pietari on yksi maailman pahimmista. Lisäksi kaikki oheissikailu mukaanlukien maksullisissa naisissa käynti keskittyi näyttävästi Pietariin. Itse olin fiiliksissä Köpiksen kisaa katsoessa (tv:stä kotisohvalla), mutta ylpeys vaihtui syvään myötähäpeään Pietarin sikailun ja jälkitapahtumien vuoksi. Yök
En ite ollu Pietarissa enkä ois matkustanu sinne.
Mut prostituutiota puolustan. Jos prostituutiota ei ois niin se johtais vaan siihen että suomalaisnaiset harrastais irtosuhteita ulkomailla mut suomalaismiehet ei, koska eiulkomaalaisnaiset oo yhtä helppoja ku te.Prostituutiota puolustavat miehet ovat aina näitä, jotka kannattavat sitä, että muiden vaimoja, siskoja ja tyttäriä voidaan ostaa, kohdella nöyryyttävästi, väkivaltaisesti ja ihmisarvoa alentavasti. Kunhan ei vaan heidän lähipiirinsä naisia. NIMBY. Kaksinaismoralisteja.
Joo en ajattele hirveesti omia sukulaisnaisiani seksiä harrastaessani. Toivon ettei nekään mua, ei kuuluta Lannisterin sukuun.
Onhan sekin allaoleva nainen jonkun sukulainen.
Ennen kaikkea hän on täysivaltainen aikuinen, joka saa itse päättää mitä vartalollaan tekee. Halutessaan vaikka myy seksiä. Saudi-Arabiassa miehet päättävät mitä naiset saavat tehdä ja mitä eivät, ei Suomessa.
Onhan sekin allaoleva nainen jonkun sukulainen.