Mielipiteesi?
Meille tuli riitaa eilen aiheesta ja asia jäi mietittymään. Olenko oikeasti kohtuuton, kuten mieheni väittää. Meillä on ollut seksiä hieman vähän viime aikoina. Siis noin 1-2 kertaa viikossa. Lisäksi annan miehelleni käsi ja suu hoitoja kun hänen tekee mieli. Syy tähän vähenemiseen on oma painon nousu joka on sairastelusta johtuen tullut. Oma itsetunto niin huono tällä hetkellä että vaikuttaa jo omiin haluihin. No mies katsoo aina silloin tälläin aikuisviihdettä ja hoitelee itsensä siinä samalla. Asia ei minua häiritse. MUTTA en halua seksiä samana päivänä. Koen että saatan tulla vertailuksi ja en pysty nauttimaan kun pelkään sitä asiaa. Mies oli itseään hoidellut iltapäivällä kun olin lasten kanssa muualla. Illalla mies olisi halunnut seksiä kanssani ja kieltäydyin. Ehdotin jopa että voin antaa suihinoton mutta se ei sopinut. Mies olisi halunnut nimenomaan seksiä kanssani. En vain pystynyt ja kieltäydyin ja mies turhautui. Hänestä olen kohtuuton kun en suostu seksiin vain siksi että hän on sattunut purkamaan paineita aikusviihteen parissa aijemmin. Kaipaisin mielipiteitä. En mitään haukkumisia kiitos, vaan ihan kunnollisia mielipiteitä jotta voisin nähdä asiaa hieman avarammin.
Kommentit (7)
Tee itse samoin. Minun neuvoni on aina se, että tee kuten sulle tehty. Tosin naisena se on vaikeampaa. Ei ne opi koskaan muutoin.
No jos minä menisin illall hoitelemaan itseäni ja en antaisi miehen tulla mukaan niin hän kokisi sen eri asiana. Hänhän on paikalla ja haluaisi. Eikö kukaan mies voisi antaa minulle omaa näkemystään asiasta?
Ap
Vaimo harrastaa tuota samaa. Älytöntä
Miksi, oi miksi te naiset aina vertaatte?
Kuule ny se o iha eri asia runkata tai harrastaa seksii.
Vierailija kirjoitti:
Vaimo harrastaa tuota samaa. Älytöntä
Miksi toisen tunteet jostain asiasta ovat mielestäai älyttömiä? Minä ymmärrän ap:ta kuin myös vaimoasi. Naiselle on tärkeää kokea olevansa haluttu. Jos mies on juuri katsellut tiukkapeppuisia unelma naisiaan niin mikä ihme mahtaa olla syynä ettei usko olevansa kovin haluttavan näköinen? Kyllä itselläkin olisi olo että olen purkualustana paineille jotka on haettu muita ihastelemalla.
Et ole kohtuuton sinun ei tarvi suostua!
Jos Et halua panna samana päivänä kun miehesi on tyydyttänyt itseään!